26. helmikuuta 2019

Välitilinpäätös: ensimmäinen kolmannes takana

Eilen päättyi ensimmäinen kolmannes, joka meni todella nopeasti. Osasyy ajan nopeaan kulkuun lienee siinä, että melkoinen osa ajasta meni tietämättä koko raskaudesta mitään. Nyt voi sen osalta huokaista helpotuksesta, että keskenmenon riski on vähentynyt huimasti.

Ajanjakso oli minulle raskaudellisesti melko helppo. Ihan aluksi olin todella väsynyt. Saatoin nukkua 3h päikkäreitä, torkkua illat sohvalla töiden jälkeen ja olla viikonloput puoliunessa tekemättä mitään. Sittemmin alkoi älytön pissalla ravaaminen, jota on jatkunut tähän päivään saakka. Herään joka yö 01-03 välillä vessaan, josta seuraa sellainen ongelma, että minua ei enää väsytä lainkaan. En saa unta ja loppuyö kellonsoittoon saakka menee pyöriessä sängyssä. Tosin nyt hyödynnän aikaa mm. tämän blogin parissa.

"Rinnat ovat olleet niin kipeät, ettei mitään järkeä."


Pari kertaa on ollut ihan älytön päänsärky. Vaikka Panadolia voisi syödä, olen halunnut selvitä niistä, niin pitkälle kuin mahdollista, ilma särkylääkettä ja olenkin lopulta selvinnyt kokonaan ilman. Alavatsan vihlomista ja nipistelyä on ollut koko tähän astisen raskauden ajan. Aluksi se huolestutti, mutta sittenmmin olen siihen tottunut. Kyseessä on tuntemukset kohdun kasvusta. Rinnat ovat olleet niin kipeät, ettei mitään järkeä. Olen käytännössä urheiluliivit päällä 24/7, jotka helpottavat oloa huomattavasti. Nukunkin ne päällä. Sen lisäksi rinnat ovat kasvaneet ihan älyttömästi. Kerrankin minullakin on kunnon tissit ja melkoisen tyytyväinen niihin itsekin.

Noin puolessa välissä ensimmäistä kolmannesta minulle ei tuntunut riittävän mikään ruokamäärä. Nälkä oli kokoajan ja jos en saanut todella tiheään ruokaa, tuli todella heikko ja huono olo. Tämä on onneksi tasoittunut. Nälkä minulla on usein edelleen, mutta pärjään pienemmillä määrillä. Mitään ihan älyttömiä mielitekoja tai himoja ei ole ollut, mutta ihan parhaalle maistuu:
  • jääkaappikylmät hedelmät
  • pakaste marjat
  • smoothiet
  • kreikkalainen juotava jogurtti
Pari kertaa olen himoinnut kalkkunanakkeja. Sen sijaan minua ällöttää:
  • kaikenlainen makea, etenkin hillot
  • kananmunat, etenkin keitettynä
  • sienet, jotka ovat olleet herkkuani

"Koen koko alkuraskauden ensimmäisen kolmanneksen todella helpoksi."


Suurimmat ongelmat ja huonoimmat olotilat on aiheuttenut suolistosairauteni, colitis ulcerosa, jonka tulehdustila aktivoitui suolistossa heti raskauden alkumetreillä. Ilman tätä koen koko alkuraskauden ensimmäisen kolmanneksen todella helpoksi. Vatsani tuli esille viikolla 11 ja muutamia vaatteita on jäänyt jo käyttökelvottomaksi.

Myös kasvot ovat ottaneet jonkinlaista hormoniosumaa. Kaikenmaailman näppylöitä, ihottumia, rupia ja rakkuloita on ollut pitkin poskia, huulia ja nenänpieliä. Sittemmin kuin ne helpottivat, alkoi etenkin poskien iho kuivumaan ja hilseilemään ihan kunnolla. Jospa tämäkin seuraavan kolmanneksen aikana vähän helpottaisi.

<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkastetaan ennen niiden julkaisemista