15. helmikuuta 2019

Vauvamasu tuli esille

Tänään, 11 raskausviikolla (10+3) alavatsani alkoi selkeästi näkymään ulospäin. Olin hämmästynyt, että se kävi näin nopeasti, ja että vatsani on yks kaks niinkin iso. Olen niin onnellinen, hämmentynyt ja iloinen vauvamasustani, että katson sitä yhtenään peilistä. On myös erityisen jännää ja kiehtovaa seurata, minkälaisia muutoksia kehossani aiheutatkaan, vaikka olet vielä niin kovin pieni. Tällä viikolla 3-4 cm päästä peppuun ja painat 2,5 – 4 grammaa.

vauvamasu raskaus maha vatsa
Vauvamasu näkyy jo
Kaikenkaikkiaan olen voinut erittäin hyvin ja alkuraskauden valtava väsymys ja loputon ruokahalu ovat tasaantuneet. Ainut vaiva on se, että yöllisen pissalla käynnin jälkeen (01-03) en meinaa millään saada unen päästä uudestaan kiinni.

Tällä viikolla oli lisäksi tärkeät laboratoriokokeet. Merkitykselliset pissa- ja verinäytteet, jotka yhdessä tulevan ultraäänitutkimuksen kanssa kertovat mahdollisista rakennepoikkeamista, otin tiistain ja keskiviikon välisenä yönä kotona sekä aamutuimaan labrassa. Pientä harmia on meinannut tuottaa suolistosairauteni Colitis Ulcerosa, joka on nyt oireillut aika paljon. Olen saanut luvan syödä siihen tarkoitettuja lääkkeitä ja toivon todella, että ne eivät ole sinulle mitenkään haitaksi.

<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkastetaan ennen niiden julkaisemista