12. maaliskuuta 2019

Vauvan peitto isoäidinneliöistä

Kun kummityttöni syntyi kolme vuotta sitten, sai hän minulta syntymälahjaksi pinkki-vaaleanpuna-valkoisen isoäidinneliöistä virkkaamani peiton. Se oli ensimmäinen virkkaamani peitto ihan ensimmäisistä isoäidinneliöistäni, mitä olen ikinä tehnyt. Ja sen koommin en ole sellaisia tehnytkään. Koin urakan niin isoksi, että pistin virkkuukoukun ja langat määrittämättömäksi ajaksi telakalle. Peitosta tuli kaunis, mutta se, miksi minä sain sen tekemisestä tarpeekseni, taisi johtua loppumetreillä tulleesta kiireestä ja lankojen loputtomasta päättelystä.

novita 7 veljestä lankakerä
Novitan 7 Veljestä lankakerät
virkkuukoukku isoäidin neliö novita 7 veljestä
Virkattu isoäidin neliö


Sittemmin olen viisastunut ja aikakin kullannut muistot. Tietysti halusin alkaa virkkaamaan peittoa myös sinulle. Kummitytön peiton tekemisen aloitin vasta, kun sukupuoli oli selvillä, jotta sain peittoon oikeat värit. Sinun peittoasia aloin tekemään jo raskausviikolla 10. Valitsin värit niin, että ne käyvät, olet tyttö tai poika. Isoäidinneliöt peitossasi ovat valko-harmaa-beigejä. Lisäksi osaan tätänykyä virkata langanpäät uuden kerroksen sekaan, jolloin päätteleminen ei ole loputon urakka.

lankakerä virkkuukoukku isoäidin neliö luonnonsävyt novita 7 veljestä
Kauniit maanläheiset sävyt
isoäidin neliö novita 7 veljestä
Valmis isoäidin neliö


Aikeissani on virkata sinulle useampiakin peittoja, eri tyyleillä ja väreillä. Seitsemän veljeksen villalangasta tehtynä ne ovat erittäin monikäyttöisiä ja menevät niin sisällä kuin ulkonakin. Tämän kyseisen peiton olen ajatellut laittaa vaunuihisi.

isoäidin neliöt novita 7 veljestä
Valmiita isoäidin neliöitä


Toisaalta, se on alkusyksy, kun sinun on aika syntyä. Vaunupeitossa menisi silloin kauniit murretut ruskan värit. Silloin tämä kyseinen peitto menisi esimerkiksi pinnasänkysi päiväpeittona, tai muuten vain lämmikkeenä kotioloissa, tai alustana lattialla.

isoäidin neliöt novita 7 veljestä
vielä muutama pala tarvitaan ennen valmista peittoa


Peitto on vielä vaiheessa ja valmistuu pala palalta. Yksi silloin, toinen tällöin. Joskus kun innostun ja on aikaa, useampiakin kerralla. Yhden neliön virkkaamiseen minulta menee aikaa n. 30 min. Näitä on kiva tehdä samalla, kun kuuntelee äänikirjoja.

<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkastetaan ennen niiden julkaisemista