1. huhtikuuta 2019

Raskaus ja teefriikin tuska

Raskauden myötä joutuu luopumaan joistakin ruoka-aineista. Tämä luopumisen tunne on tosin pitkälti kiinni siitä, mitä on tottunut syömään ja juomaan ennen raskautta. Minkälaiset elintavat omasi aiemmin. Muistan, kun ensimmäisen kerran luin listan niin mietin, että jestas mikä muistaminen moisessa kiellettyjen luettelossa. Sittemmin olen huomannut, että eipä elämääni kuulu säännöllisesti tai edes lainkaan monikaan listan asioista. Kuluneen 17 raskausviikon aikana olen satunnaisesti kaivannut joitain juustoja, maksalaaatikkoa, tuoretta inkivääriä ja lakritsia/salmiakkia. Mitään varsinaista himoa näitä kohtaan ei ole ollut, joten koen päässeeni helpolla. On kuitenkin yksi asia, jonka rajoitettu turvallinen käyttömäärä tuottaa minulle päivittäin hankaluuksia.

tee earl gray creamy narsissit irtotee
Earl Gray Creamy tee kera keväisten narsissien
Se on tee. En ole juonut vuoden 1995 jälkeen kahvia, vaan ainoastaan teetä. Ja paljon olen juonutkin. Olen teefriikki, jolla on aina ja kokoajan niin töissä kuin kotonakin höyryävä teekuppi virellä. Kotona hifistelen ja haudutan pannullisen irtoteetä teenkeittimellä, juuri kullekin laadulle oikeassa lämpötilassa. 
kynttilä earl gray creamy tee irtotee
Earl Gray Creamyn nauttimista kynttilän valossa tunneloiden

Earl Gray teet, niin vihreänä kuin mustanakin ovat suosikkejani. Myös bergamotilla maustetut laadut ovat mieleeni. Kuten kaktus ja guavakin. Useimmiten ja mieluiten juon vihreää teetä. Tällä kertaa kuviin ja kuppiin on kuitenkin päässyt hiljattain Tukholman reissulta Teekaupasta ostettu musta Earl Gray Creamy -tee.

earl gray creamy irtotee kynttilä
Ropisseita Earl Cray Creamy muruja
Vaikka tee yleisesti ottaen luokitellaankin terveeliseksi, ei sitä raskauden aikana sen kofeiinipitoisuuksista johtuen saa juoda minun mittakaavassani kuin aivan mitättömiä määriä päivässä. Ja tästä minä kärsin. Olen joutunut vierottamaan itseäni sen juomisesta ja siitä tavasta, että minulla on aina ja kokoajan höyryävä kuppi nautittavaksi vierelläni.

earl gray creamy irtotee tee
Earl Gray Creamy
Kofeiini voi aiheuttaa keskenmenon, liian aikaisen syntymän tai alhaisen syntymäpainon. Nämä ovat kaikki tietystikin vakavia asioita, jotka pidän joka kerta mielessäni, kun olen aikeissa keittää kupillisen. Siitä huolimatta minulla on tässä kohtaa parantamisen varaa. Olenkin pohtinut, olisiko minun helpompi olla juomatta teetä lainkaan, kun kiduttaa itseäni parilla kupposella per päivä. Olen myös tehnyt sitä, että liotan pussiteetä vain muutamia sekunteja saadakseni veteen hieman väriä ja makua, jolloin kofeiinia ei tietystikään pääse liukenemaan sitä määrää, jos haudutusaika olisi useita minuutteja, kuten se normaalisti on.

earl gray creamy irtotee sihti teepurkki
Earl Gray Creamy irtoteetä
Myös kofeiinittomat yrttihaudukkeet, kuten rooibos, ovat kiellettyjä. Koska ne yrtit. Huoh. Yrttien osalta ei ole riittävää lääketieteellistä tutkimusta niiden vaikutuksista sikiöön. Mehut eivät ole mieleeni lainkaan, mutta tässä yhteydessä saattaisin kokeilla tehdä kuumaa mehua jostain sellaisesta, joka ei sisällä sokeria tai minkäänlaisia makeutusainetta lainkaan. Pelkkä hunaja sekoitettuna kuumaan veteen on varmastikin hyvää ja sekaan voisi puristaa vaikka liemä, mutta paljon juotuna aivan liian makea ja kaloripitoinen vaihtoehto. Minkälaisia kuuman juoman vaihtoehtoja te olette kehitelleet teen ja kahvin tilalle raskauden aikana?

P.S. Käy klikkaamassa itsesi Instagramtilini seuraajaksi: jennyfer_1980

<3. Jennyfer

4 kommenttia:

  1. Voisiko itse keitetty mehu olla yksi vaihtoehto teen korvaavasta? Itse keitän mehun ilman sokeria. Itse en ole ollut vastaavassa tilanteessa, joten vinkkejä on huono allekirjoittaneen antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole mitään käsitystä, miten ja minkälaisilla välineillä lähtisin keittimään mehua itse :D Ehkä helpointa, että kävelen Prisman hyllyille ja tutkin vaihtoehdot :D

      Poista
  2. Tämä kiellettyjen aineiden lista on tosi mielenkiintoinen juttu. Mä olen raskaana Saksassa, jossa yleensä friikataan kaikesta mahdollisesta. Mutta raskausaikana en ole saanut mitään listaa, vaan ainoastaan minulta on kielletty raakatuotteet (maito, liha, kala ja kanamuna) sekä alkuraskaudessa kissojen tai sairaiden lasten lähellä olo. Minulla on matala verenpaine, joten olen syönyt surutta salmiakkia "lääkkeeksi" enkä muutenkaan ole muuttanut vanhoja tottumuksiani, mitä nyt alkuraskauden pahoinvoinnin takia kahvi jäi pitkäksi aikaa. Tykkään tästä rennosta otteesta, koska ihan oikeasti, mitkä ovat todennäköisyydet, että raskaana ollessaan onnistuu syömään jotain, mikä ei sovi, kun tässä puhutaan kuitenkin hyvin pienistä jutuista. Inkivääriäkin saisi varmasti vetää aika määrän, että se vaikuttaisi keskenmenona - sitä paitsi inkivääriä suositellaan Englannissa alkuraskauden pahoinvointiin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi :) Tuo inkivääri on etenkin mielenkiintoinen asia. Mikä siitä tekee toisessa maassa parantavan ja toisessa keskenmenoon johtavan... Eräs parhaillaan raskaana oleva nainen sanoi minulle, että on kummissaan siitä, kun salmiakki on nyt kielletty ja 3 vuotta sitten edellisen raskauden aikana veti sitä ihan kaksin käsin :D Eikä ennen ole edes ollut mitään rajotteita ja ihan terveitä ihmisiä on syntynyt. Ymmärrän kyllä, että noissa raaka-tuotteissa piilee bakteeri vaara ihan kaikille ja raskaana oleville se voi olla kohtalokas. Mutta muuten lienee maalaisjärki paikallaan. Ihanaa odotuksen jatkoa sinulle sinne Saksaan! :)

      Poista