12. toukokuuta 2019

Miten ystäväni suhtautuvat äitiyteeni?

Olen raskaana. En siis kunnolla vielä edes äiti, kun olen saanut jo uskomuksia ja ennakkokäsityksiä osakseni siitä, minkälainen äiti mahdollisesti tulen olemaan. Aionko antaa lastani lainkaan hoitoon? Pelaanko minuuttiaikataulua pakottaen lapseni syömään kellolleen? Yhden viimeiseksi sanaksi jäi "Näkemiin", kun kerroin uutisen raskaudestani. Äitiys on raa'asti, niin tuttujen kuin tuntemattomienkin osalta arvosteltu laji, jota kaikki eivät pysty hyväksymään lainkaan. Miten niin luonnollisesta asiasta on tullut ihmisten arvo(stelu) maailmassa niin luonnoton? Me äidit olemme yksilöitä ja persoonia, aivan kuten lapsemmekin, joten jokaisella on oikeus hoitaa tätä maailman kauneinta tehtävää parhaaksi katsomallaan tavalla. 


Äitiys. Se on minulle vielä toistaiseksi melko vieras käsite, mutta olen kovaa vauhtia menossa sitä kohti. En osaa tehdä asiasta minkäänlaista numeroa tai hössöttää, sillä ainakin näin raskausaikana kaikki tuntuu kovin luontevalta ja luonnolliselta. Olen toki innoissani ja onnellinen saadessani rakentaa sinulle omaa pesää ja ostaa kaikenlaisia ihania vaatteita, mutta en esimerkiksi ole asettanut raskaudelle, synnytykselle tai itselleni äitinä minkäänlaisia tavoitteita tai vaatimuksia. Otan päivä kerrallaan vastaan sen, mitä eteen tulee. Uskoisin, että myös 39 vuoden ikä ja elämänkokemus luo varmuutta, sillä minulla ei ole minkäänlaista epäilystäkään siitä, ettenkö osaisi olla äiti tai kasvattaa lasta.

äitienpäivä valkovuokot vauvamaha
Äitienpäivän valkovuokot ja vauvamaha


"Kovin monen äitikupla tuntuu olevan hyvin pieni ja mustavalkoinen, jolloin he kokevat vain ja ainoastaan omat metodinsa niinä ainoina ja oikeina."


Äitiys on arvosteltu laji

Kaikesta huolimatta äitiys tuntuu olevan kovasti arvosteltu laji, mitä lukemaani, kuulemaani ja jo kokemaani on uskominen. Teit niin tai näin, joudut ympäristön, muiden ihmisten, äitien ja isien erittäin raa'an arvostelun kohteeksi toimintamalliesi osalta. Kovin monen äitikupla tuntuu olevan hyvin pieni ja mustavalkoinen, jolloin he kokevat vain ja ainoastaan omat metodinsa niinä ainoina ja oikeina. Me jokainen olemme yksilö sekä persoona, ja lähtökohtaisesti varmasti kasvatamme lapsemme parhaalla mahdollisella tavalla sen hetkisten tietojen, taitojen ja kokemusten pohjalta, mitä kullakin hetkellä satumme omaamaan. Se mikä toimii yhdellä, ei toimi toisella, koska myös lapset ovat yksilöitä ja persoonia. On toki heitä, jotka päihteiden tai muiden ongelmien johdosta eivät ole kykeneviä huolehtimaan lapsestaan, mutta jätän sen näkökulman tämän postauksen ulkopuolelle.

"Vauva-aikasi on niin kovin lyhyt ja nopeasti ohi, että haluan ehdottomasti mahdollisimman monen saavan nauttia siitä kanssasi."


vauvamaha raskausviikko 21 valkovuokot äitienpäivä
Valkovuokot on äitienpäivän kukka. Kuvassa raskausviikko 21.

Olettamukset äitinä

Vaikka minä en ole saanut vielä edes synnytettyä sinua tähän maailmaan, olen ollut melko hämmästynyt siitä, miten muutama ihminen on jo ehtinyt tehdä olettamuksia siitä, minkälainen olen äitinä. Yksi on ajatellut, että sulkeudun kanssasi johonkin omaan kuplaan, enkä anna sinua ikinä hoitoon. Itse taas ajattelen, että etenkin vauva-aikasi on niin kovin lyhyt ja nopeasti ohi, että haluan ehdottomasti mahdollisimman monen saavan nauttia siitä kanssasi. Toinen on ajatuksissaan tehnyt minusta jo hyvin väsyneen, joka viimeiseen asti vaan sinnittelee ja sinnittelee pyytämättä apua. Olen toki sen luontoinen, että haluan pärjätä ja tulla toimeen mahdollisimman pitkälle omillani, mutta miksi tämmöisen asian kanssa en pyytäisi hoitoapua, jotta saisin nukuttua päiväunet, tai kunnon yöunet? Kuka sitä edes vielä sanoo, minkä verran tulet minua öisin valvottamaan. Myöhemmin, kun palaan töihin, on minusta normaalia, että arkeen ajallaan väsyy kaikki. Ilman lastakin. Sitä varten on lomat. Ja ne mummolat.

"Olen toki säännöllisen ruokailurytmin ja yhteisten ruokailuhetkien kannattaja ja puolestapuhuja ihan jo ilman lastakin."


Elämässäni on myös hän, joka kuvittelee minun olevan minuuttiaikatauluäiti, joka tunkee ruokaa lapsen suuhun, koska tällä kellon lyömällä niin on vaan tehtävä, oli nälkä tai ei. Olen toki säännöllisen ruokailurytmin ja yhteisten ruokailuhetkien kannattaja ja puolestapuhuja ihan jo ilman lastakin, mutta ei minun maailmassa kenenkään ole minuutilleen väkisin syötävä, jos ei ole nälkä. Ruokaa saa myös jättää ja sitä ei tarvitse syödä, mistä ei tykkää. Joten kysynpä vaan että mitä ihmettä? Mistä nämä mielikuvat ja ajatukset oikein kumpuavat? Sinä saat ruokaa juuri silloin, kun itse sitä tarvitset.

"Et saanut kauluspaitoja, liiviä tai suoria housujakaan."


Sitten on hän, joka kuvitteli minun ostaneen sinulle kauluspaidan, liivin jne. kun kerroin, että sait rakenneultran jälkeen sukupuolesi selvittyä pojan vaatteet. Hän lähestulkoon paasasi, kuinka sellaiset on niin vaikeita pukea päälle, että sellaisia ei ihan pienille kannata hankkia lainkaan, kuinka bodyt pitää olla juuri tietynlaisia, ja niin edelleen. Kiva, että joillain on tiukka ajatus ennakkoon siitä, minälaisiin vaatteisiin tulen sinut pukemaan. Ja mitä se heille ylipäätään kuuluu lainkaan. Kerrottakoon nyt, että et saanut kauluspaitoja, liiviä tai suoria housujakaan. Sait suloisen pehmeän valkoisen bodyn, erittäin pehmeät farkut ja niin ikään pehmoisen sini-vakoraidallisen puuvillapipon.



"Ehdin juuri ja juuri vastata "Kiitos", kun häneltä jo tuli "Näkemiin."


Sen sijaan elämässäni ei ole enää häntä, joka hiljattain kyseli kuulumisia ja kertoi viime aikoina ajatelleen minua. Luonnollisesti kerroin, että minulla on työnalla iso elämänmuutos ja lähetin kuvan kasvavasta vatsastani. Ensimmäinen kommentti oli "Ohhoh" ja heti perään "Onnea", jonka jälkeen ehdin juuri ja juuri vastata "Kiitos", kun häneltä jo tuli "Näkemiin". Teki mieli vastata, että enpä paljon menettänyt, mutta viisauttani päätin tällä kertaa pitää suuni kiinni. Minkälainen ihminen ottaa tuolla tavalla itseensä sen, että minusta on tulossa äiti? Mistä se on häneltä pois? Kokeeko hän mustasukkaisuutta tulevaa lasta kohtaan? Mielestäni todella ala-arvoista käytöstä keski-ikäiseltä ihmiseltä, jota en voi aikuiseksi kutsua millään mittakaavalla.


"Äitiys on kuitenkin ollut yksi suurimpia haaveitani, hedelmättömyystuomion myötä kariutunut sellainen ja nyt raskaana ollessani elämäni suurin onni ja ihme."


Näkemiin, "ystäväni"

Voisin olla hyvinkin järkyttynyt siitä, ja tavallaan olenkin, yleisesti, miten tuleva äitiys voikaan muuttaa ystävien käsitystä ja suhtautumista meihin ihmisenä. Minua voisi myös loukata todella syvästi ystäväni tapa heivata minut raskauden myötä elämästään menemään, koska äitiys on kuitenkin ollut yksi suurimpia haaveitani, hedelmättömyystuomion myötä kariutunut sellainen ja nyt raskaana ollessani elämäni suurin onni ja ihme. Totta hemmetissä elämäni muuttuu ja minä haluankin sen muuttuvan juuri siihen suuntaan, mihin se on menossa. Totta hitossa elämäni prioriteetit menevät uusiksi ja niin ne saa ja kuuluukin mennäkin. Ihmisenä pohjimmiltani uskon kuitenkin aina olevani minä, olin äiti tai en. Jos he, joita olen joskus erehtynyt pitämään ystävinäni, eivät kestä sitä, että minusta tulee äiti tai hoidan sitä tehtävää omalla, parhaaksi katsomallani tavalla, saa ne ihmiset puolestani elämästäni mennäkin. Tämän kaltaisia ihmisiä ei kukaan tarvitse elämässään ja sana ystävyys on heistä enemmän kuin kaukana.

näkemiin
Joskus on viisasta kääntää selkä



Ollaan jokainen äiti omalla ihanalla, yksilöllisellä ja persoonallisella tavallamme ja jätetään muiden hyväksyntä ja arvostelu sikseen. 


Lue myös: 

<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti