15. toukokuuta 2019

Ylimääräinen neuvolalääkärikäynti alavatsakipujen vuoksi

Ylimääräinen neuvolalääkärikäynti liikkumisen aikaisista alavatsakivuista johtuen oli hyvä reissu ja tiedän nyt, miten niihin suhtautua ja miten niiden kanssa elää loppuraskaus eteenpäin. Huojentavaa on myös se, että ennenaikaista lenkkipolkusynnytystä ei tarvitse miettiä. Sisätutkimus sai "Oskarin" villiintymään ja minä suuntaan vielä kaiken tulehduksellisen poissulkemiseksi virtsanäytteen kera labraan. Edellisen viikon suolistosairauden seurannan verikokeista kurkattiin tulehdusarvoa ja sen ollessa normaali, oli ruudulla jotain muuta punaista. Kipujen kautta eksyn hieman raskauden jälkeisiin haaveisiin ja itse odotuksen jatkuessa hitaana eteenpäin katsokaapa, mitä ihanaa sitä lähiluonnossa huomaakaan, kun on aikaa askeliltaan katsoa. 


"Näin raskaana ollessa, kun sitä on kykenemätön tai  muuten rajoittunut tiettyihin asioihin huomaa, mitä sitä oikeesti ja todella elämäänsä kaipaa."


valkovuokot
Valkovuokot ovat olleet silmänilona jo useamman viikon ajan

Kävin eilen ylimääräisellä neuvolalääkärikäynnillä kävellessä tulevista alavatsakivuista johtuen. Näitä kipuja on minulla ollut ihan alkuraskaudesta lähtien, mutta ne vain pahenee pahenemistaan, mitä pidemmälle raskaus etenee. En ole about kolmeen kuukauteen pystynyt kävelemään normaalia vauhtia lainkaan, vaan eteneminen on etanan kaltaista matelemista. Siitä huolimatta kivut yltyvät lähes joka päivä niin koviksi, että minun on pysähdyttävä useita kertoja "lenkkeillessä" koirani kanssa. Ylämäet ovat pahimpia, vaikka ne tulisi ylös kuinka hitaasti tahansa. Olen istunut ja seissyt paikoillani milloin missäkin kuin patsas ja kääntänyt ohikulkijoiden päitä. Kipu helpottaa välittömästi, kun pysähdy ja alkaa uudestaan, kun liikahdan. Kokonaan se häviää vasta sitten, kun olen ollut tovin kokonaan aloillani.

luonto värisävyt
Luonto osaa sävyttää värit sointumaan täydellisesti toisiinsa

Kipujen kautta raskauden jälkeisiin haaveisiin

Näitä samoja kipuja ilmeni alkuraskauden aikana uidessa. Olin vielä silloin uintitekniikkakoulussa, mutta jouduin jättämään jo kolme kuukautta sitten osan tekniikkatunnin uinneista väliin näiden samojen alavatsakipujen vuoksi. Sittemmin en ole käynyt uimassakaan, vaikka se olisi todella hyvä liikuntamuoto näin raskaana ja kaipaan uimahalliin enemmän kuin koskaan ikinä. En silti halua mennä sinne kiusaamaan itseäni, koska tiedän, että siitä uimisesta ei vain tule kipujen vuoksi yhtään mitään. Olen muutaman kerran saanut itseni kiinni haaveilemasta ajasta, kun sinä olet jo olemassa, saat muutamaksi tunniksi hoitajan, ja minä aikaa uimahallireissuun saunoineen ja salaatteineen. Se oli minulle viikonloppujen perinne ennen raskautta. Näin raskaana ollessa, kun sitä on kykenemätön tai  muuten rajoittunut tiettyihin asioihin huomaa, mitä sitä oikeesti ja todella elämäänsä kaipaa. Mitkä ovat niitä itselle tärkeitä ja merkityksellisiä juttuja. Oma listani on melko vaatimaton, eikä ne ole tärkeysjärjestyksessä:

  • uinti
  • reipas kävely
  • retkeily
  • vatsalla nukkuminen
  • sopusuhtainen vartalo
  • hyvä kunto
  • ketterä olo


kevään väri keltainen
Keltainen on kevään väri


luonnon kauniit muodot
Miten kauniita muotoja luonto osaa luodakaan

Ei pelkoa ennenaikaisesta lenkkipolkusynnytyksestä

Lääkäri tulkitsi kuvailemani oireet ja kivut supistuksiksi. Vaikka itsekin olen lukenut ja kuullut, minkälaisia supistukset ovat, on niitä mielestäni ensikertalaisen kuitenkin vaikea tunnistaa. Mikä on supistusta ja mikä jotain muuta kipua. Minun vatsa kun on muutenkin välillä kovan ja pinkeän tuntuinen ihan jo vaikka pelkästä turvotuksesta johtuen. Lääkäri piti sitä erittäin hyvänä, että supistuksia ilmenee liikkumisen aikana. Hyvä asia on myös se, että ne lakkaa, kun pysähdyn. Hankkimalla niitä ei kannata hankkia, mutta liikkumista minulta ei kielletty, vaan etenen edelleen kävellessä hitaasti kivun rajoissa. Hän teki vielä gynekologisen tarkastuksen, jonka aikana "Oskari" heräsi reippaasti potkimaan. Mitäs sorkitte hänen yksiönsä ovella. Kohdun suu oli kiinteä ja kohtu itsessään tuntui juuri siltä, kuin pitää tuntuakin. Tämän kaltaiset kivut saattaisi viitata jonkinlaiseen tulehdukseenkin. Sen vuoksi käyn nyt vielä varmuuden vuoksi labrassa antamassa virtsanäytteen oireettoman virtsatietulehduksen poissulkemiseksi, joka sekin voi olla yleistä raskauden aikana ja oireettomuuttaan vaatisi silti hoitoa.

kukat kuivamaaperä
Osa kukista viihtyy kuivemmalla maaperällä

Mikäköhän sen suoliston tilanne oikein onkaan

Lääkäri mainitsi myös, jos tarkastettaisi verikokeella tulehdusarvot, mutta kerroin minulta viime viikolla otetuista laajoista verinäytteistä suolistosairauteni seurannasta johtuen ja epäileväni, että siinä yhteydessä on otettu myös tulehdusarvot. Ja niin ne oli. Ne näyttivät normaalia. Sen sijaan lääkäri mainitsi jotain heittoja valkosolujen osalta ja näinpä ruudulla tulosten kohdalla jotain muutakin punaista, joten jännityksellä odotan kuun loppua, kun kaikki seurannan tulokset ovat valmistuneet ja gastroenterologi minulle soittaa, että miten persiillään ne suoliston arvot vielä onkaan. 

päivänkakkara auringossa
Päivänkakkara paistattelee

luonto täydelliset värit
Täydellisiä väriyhdistelmiä
Hidastaessa näkee ympäristön aivan uudella tavalla

Voin nyt kuitenkin jatkaa huolettomalla mielellä eteenpäin sillä tiedän, että kivut eivät ole haitaksi eikä vaarallisia, eikä niiden seurauksena ainakaan ole riskiä ennenaikaiseen synnytykseen lenkkipolulla. Tästä erittäin hitaasta päivittäisestä kulkemisesta koiran kanssa on ollut sekin hyöty, että olen todella nähnyt tänä keväänä, kuinka luonto päivä päivältä herää ja kehittyy kukoistukseensa. Sitä on ollut todella upea seurata. Vaikka asun Helsingin kantakaupungissa, vain 6 km päässä rautatieasemalta, saan nauttia päivittäin erittäin kauniista ja monipuolisesta luonnosta, jonka vuoksi halusin koristaa myös tämän postauksen lähiluontoni kukkasin.

kukkien kauniita yksityiskohtia
Kuinka kauniita yksityiskohtia


Lue myös: 

<3. Jennyfer

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa kovin samanlaisilta nuo kivut, kuin itsellä esikoista odottaessa. Alkoivat lenkkeillessä joskus puolivälin tienoilla, ja pahenivat koko ajan, kunnes pystyin enää tepsuttamaan pienillä tipuaskelilla todella hitaasti, ilman että alavatsaan alkoi sattua. Loppuivat myöskin heti jos pysähtyi, tai hidasti tarpeeksi. Esikoinen sitten syntyi yllättäen rv27. Syynä alakautta kohtuun levinnyt tulehdus. Ainoa varoitus mitä saatiin, oli vauvan liikkeiden loppuminen. Sitä kun mentiin tarkistuttamaan, oli jo myöhäistä estää synnytystä. Onneksi oltiin jo synnärillä silloin, muuten olisi voinut olla ikävämpi lopputulos... Hyvä että kävit lääkärissä, ja tulehdukset kannattaa todellakin tutkia. Mahdotonta sitä esikoista odottavana on sanoa, mikä on normaalia ja mikä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hurjaa. Hienoa, että selvisitte kaikesta. Ehkä tämä on sitä aikaa, kun lääkärissä ei tosiaan käy liian herkästi.

      Poista