30. kesäkuuta 2019

50 satunnaista faktaa minusta, raskaudesta ja parisuhteesta

1. Oikea nimeni on Jenni

2. Olen syntynyt vuonna 1980

3. Blogin nimi on syntynyt näiden yhdistelmästä kääntäen etunimeni hieman fiinimpään muotoon

4. Minulla on 6 mm siilitukka, joka harmaantuu kovaa vauhtia

5. Käytän silmälaseja lukiessa ja kaikenlaisia ruutuja katsellessani

6. Koulutukseltani olen MBA, eli YAMK tradenomi

7. Olen ollut töissä IT-alalla vuodesta 2002 lähtien

8. Lempivärejäni ovat musta, harmaa ja valkoinen, jotka näkyvät niin sisustuksessa kuin pukeutumisessakin

9. Olen minimalisti, inhoan ylimääräistä ja tarpeetonta tavaraa

10. Rakastan kirjoittamista, valokuvaamista, luontoa ja retkeilyä, elokuvia, kirjoja ja musiikkia

Minä, bloggaaja, Jennyfer 1980
Minä, bloggaaja, Jennyfer 1980


11. Julkaisin juuri ensimmäistä kertaa kasvoni täällä blogissa

12. Rakastan koiria ja elämääni on mahtunut niitä kaksi, Mitja ja Moona

13. Asun Helsingin kantakaupungissa 31,5 neliön yksiössä, myös syntyvän lapseni kanssa

14. Olin aikeissa tehdä lapsen yksin luovutetuilla siittiöillä vuonna 2016, mutta sainkin hedelmättömystuomion

15. Olen seurustellut mieheni kanssa alkuvuodesta 2018 lähtien

16. Meillä on lähes 7 vuotta ikäeroa

17. Tammikuussa 2019 tein yllättäen positiivisen raskaustestin

18. "Oskarin" laskettuaika on 10.9.2019

19. Emme ainakaan toistaiseksi ole muuttamassa yhteen lapsen myötä

20. Raskaus on ollut minulle fyysisesti melko raskasta aikaa

Vauvamaha juhannuksena 2019 rv 29
Vauvamaha juhannuksena 2019 rv 29


21. Ainoat asiat, joista olen nauttinut raskaudessa, on vatsani ulkomuoto ja "Oskarin" liikkeet

22. Minusta on ihanaa olla kotona

23. Suosikki hahmoni on Muumipappa

24. En pidä korollisista kengistä

25. Rennot, mukavat ja joustavat vaatteet ovat lemppareitani

26. Jäätelö on suuri heikkouteni

27. Uinti on lempiharrastuksiani

28. Minulla on 3 tatuointia ja haluan niitä lisää

29. Minulla on lähes aina hattu päässä ja/tai huivi kaulassa

30. En juurikaan käytä mitään koruja

Manchesterinterrieri Mitja
Manchesterinterrieri Mitja


31. Olen 160 cm pitkä

32. En omista yhtään huulipunaa

33. Poltan usein kynttilöitä

34. Tykkään haastaa itseäni erilaisissa asioissa

35. Kengän koko on 36-37

36. Olen jo useamman vuoden syönyt joka aamu samanlaisen smoothien

37. Voisin loputtomasti katsella vatsaani ja "Oskarin" möngertämistä siellä

38. En ole voinut pahoin koko raskaus aikana

39. Kananmuna, sienet ja liha ovat etoneet minua koko raskauden ajan

40. Olisin voinut elää raskausajan vain hedelmillä ja marjoilla

Lempipuuhissa: (jää)teen ja kirjan kanssa kahvilassa



41. Olen mesatri lipsumaan unirytmistä ja aikaisesta nukkumaanmenosta

42. Käyn aina tulikuumassa suihkussa

43. Lempi vuodenaikani on syksy

44. Minulle mikään sää ei ole huono sää

45. Haaveilen viikonloppumatkoista Euroopan vanhoissa kaupungeissa

46. Minusta on ihanaa käydä kahviloissa

47. Olemme eläneet mieheni kanssa aikaisemmat elämämme täysin päin vastoin

48. Tee on lempijuomani

49. Minulla on 3 kummilasta

50. Toinen puoli minusta voisi asua erämökissä Lapissa


<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkastetaan ennen niiden julkaisemista