26. elokuuta 2019

31,5 neliötä: Alkovi

31,5 neliötä on seitsemän postauksen sarja kodistani, jonka seitsemäs ja viimeinen osa tämä Alkovi on. Sarjassa esittelen kotini sisustuksineen huone huoneelta. Asunto sijaitsee 12/2017 valmistuneessa 12 huoneiston kerrostalossa Helsingin kantakaupungissa. Olen asunut asunnossa sen valmistumisesta lähtien. Syksyn 2019 tullen jaan nämä neliöt lapseni kanssa.


Tervetuloa kotiini! Tällä kertaa olemme alkovissa, joka oli alkujaan minun "makuuhuoneeni", kunnes "Oskari" ilmoitti tulostaan ja aloin rakentamaan siitä hänelle omaa pienen pojan valtakuntaa. No, ei se ihan noin suoraviivaisesti mennyt. Silloin, kun alkovi oli käytössäni, minulla oli siinä 160x200 cm sänky ja pari yövaloa. Seinällä peli, hylly ja pari valokuvaa. Sittemmin ne yövalot ovat ajautuneet vanhemmilleni, sänky myyty, mutta peili, hylly ja valokuvat ovat edelleen kodissani esillä. Sittemmin olen pärjännyt vallan mainiosti 120x200 cm sohvasänky yhdistelmälläni, jonka voi bongata Huoneen postauksesta. Alkovissa on käytännössä kaikki sillä mallilla, että "Oskari" saa saapua hetkellä, kun hän parhaakseen katsoo. Muutamia asioita puuttuu vielä, mutta tarkastellaan niitä kohta hieman lähemmin.

Näkymä alkoviin yksiön päähuoneesta
Näkymä alkoviin yksiön päähuoneesta

Alkovin sijainti asunnon pohjakuvassa
Alkovin sijainti asunnon pohjakuvassa


Alkuraskauden kotipohdintoja

Kun "Oskari" yllättäen ilmoitti tulostaan tammikuussa 2019, ja kun olin selvinnyt alkushokista, liittyivät ensimmäiset järkevät ajatukset asumiseen. Olen 2.2.2019 kirjoittanut postauksen, jossa kerron hieman kotipohdinnoista. Olimme tulleet "Oskarin" isän kanssa siihen tulokseen, että emme ole "Oskarin" myötä muuttamassa yhteen. Emmekä ole vieläkään. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mihin kodin meille rakennan, Halusin kuitenkin tarjota heti jotain mahdollisimman pysyvää ja turvallisen kasvuympäristön. Koin myös, että tulen olemaan hänen kanssa Helsingissä tosi yksin, sillä käytännössä kaikki sukulaiset ja ystäväni ovat n. 50 km päässä toisella paikkakunnalla. Pohdin tukiverkoston puuttumista ja se on asia, joka mietityttää minua ajoittain edelleen, etenkin tulevaisuudessa, kun lähden äitiys- ja vanhempain vapaan jälkeen takaisin töihin. Halusin jo hyvissä ajoin ennen "Oskarin" syntymää alkaa rakentamaan meille kotia, sillä se lisäsi omaa turvallisuudentunnettani muuten varsin mullistavassa elämäntilanteessa. Koti on minulle todella tärkeä paikka ja sellainen, jossa viihdyn ja tykkään olla äärimmäisen paljon. Juteltuani asumiskuvioista läheisteni kanssa, sain vahvistusta ja kannustusta sille, että pärjäisin alkuun tässä asunnossa lapsen kanssa oikein hyvin, ettei minun tarvitsisi alkaa heti miettimään muuttoa mihinkään, ainakaan isompaan asuntoon. Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin pikkuhiljaa järjestelemään nurkkia sen mukaiseksi, että "Oskari" saa alkovista oman valtakuntansa.

"Oskarin" tärkeimmät kalusteet: vaatekaappi, sänky ja hyllykkö leluille ja kirjoille
"Oskarin" tärkeimmät kalusteet: vaatekaappi, sänky ja hyllykkö leluille ja kirjoille

Pärjäämme täällä halutessamme pitkään

Nyt lasketun ajan kynnyksellä kotimme on enää pieniä, lähinnä sisustuksellisia viilauksia vailla. Nyt kun näen tämän valmiina, olen sitä mieltä, että meillä ei ole tästä mikään kiire mihinkään. Tämä asunto riittää "Oskarille" ja minulle jopa muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Viimeistään pidemmän sängyn tarve saattaa vaatia lisätilaratkaisuja, mutta pinnasänkykin on sellainen, että siitä saa etureunan pinnat pois, jolloin se menee vielä pinnasänkyvaiheen jälkeen taaperon sänkynä ajan, joka tietysti riippuu hänen pituuskasvustaan. Kun kavereita alkaa käymään aktiivisesti kylässä, on sekin varmasti sellainen vaihe, jossa lisätila saattaa olla kaikille mukavuus kysymys. mutta siihenkin on vielä aikaa. Olen itse ulkoilmaihminen, jolle sää kuin sää on hyvä ulkoilusää. Uskoisin, että tulen viettämään "Oskarin" kanssa paljon aikaa luonnon omissa huvipuistoissa, eli metsissä, sekä leikkipuistoissa, jolloin sisätiloilta ei myöskään vaadita niin paljon energisiin leikkeihin. Joka tapauksessa tilanne on se, että ainakin asumiskuvioiden osalta minä voin rauhassa keskittyä vain "Oskariin", eikä meillä ainakaan asunnon koosta johtuen ole minkäänlainen muuttokiire mihinkään.

"Oskarin" vaatekaappi, jonka sisältö koostuu tällä hetkellä 50 ja 56 cm vaatteista,  parista laatikosta, joissa mm., sukkia, pipoja ja kuolahuiveja, sekä alalaatikosta, jossa on harsot, hoitoalusta ja patjansuojuksia. Laatikossa on myös joitain "Oskarin" isän vaateita.
"Oskarin" vaatekaappi, jonka sisältö koostuu tällä hetkellä 50 ja 56 cm vaatteista, hoitolaukusta, parista laatikosta, joissa mm. sukkia, pipoja ja kuolahuiveja, sekä alalaatikosta, jossa on harsot, hoitoalusta ja patjansuojuksia. Laatikossa on myös joitain "Oskarin" isän vaateita. 

Alkovin kalusteet

Minun piti hankkia "Oskarille" oma vaatekaappi, sillä asunnon muun kaappitilan puolesta se oli käytännössä välttämätöntä. Ehkä olisin voinut, ja voisin edelleen, tiivistää keittiössä tilaa astioiden osalta, jolloin jääkaappipakastimen vieressä olevan pitkän kaapin saisi ainakin osittain muuhun käyttöön (kaappi on nähtävillä täällä), mutta rakastan tota puisen kaapin ulkonäköjä ja se rajaa mukavasti alkovia omaksi tilakseen muusta asunnosta. Lisäksi tykkään laittaa omatkin, vaatteet kuin vaatteet, roikkumaan tangolle sen sijaan, että viikkaisin niitä hyllyille, joten tämän kaapin hankinta oli varsin perusteltua.

"Oskarin" sänky on somistettu valkoisella vuodekatoksella
"Oskarin" sänky on somistettu valkoisella vuodekatoksella

Sänkyä ei ole vielä pedattu täysin valmiiksi
Sänkyä ei ole vielä pedattu täysin valmiiksi


Tärkein kaluste on tietystikin "Oskarin" oma sänky. Halusin ehdottomasti sellaisen, jossa on kaksi säilytyslaatikkoa alla ja hänen kasvaessaan tuolla toisen reunuksen pinnoituksen poistamisella se muodostuu taaperosängyksi, jolloin tämän sängyn käyttöaste on mahdollisimman pitkäikäinen. Säilytyslaatikot sisältävät patjansuojuksia ja lakanat. Sängyssä on varsinaisina varusteina patja, pinnasuoja, patjansuoja, unipesä, peitto, lammas soittorasia ja turvalonkero, mutta tällä hetkellä siellä "lojuu" vielä pari vilttiä ja Stokken Tripp Trapp tuoliin kiinnitettävä New Born setti. Lakanoitakaan en ole vielä laittanut valmiiksi paikoilleen, sillä keräävät vain turhaan pölyä odotellessa poikaa saapuvaksi maailmaan. Sängyn ehtii pedata ja viimeistellä sairaalasta kotiuduttuammekin, sillä kaikki tarvittavat ovat kuitenkin olemassa.

Hyllykkö leluille ja kirjoille, jonka päällä myös yö-/tunnelmavalot
Hyllykkö leluille ja kirjoille, jonka päällä myös yö-/tunnelmavalot

Ensimmäisiä leluja ja kirjoja laatikoissa odottamassa leikkijää
Ensimmäisiä leluja ja kirjoja laatikoissa odottamassa leikkijää


Tilasta löytyy myös hyllykkö leluille ja kirjoille. Avohyllyillä olevat kirjat ovat minun vanhoja lapsuudestani, jolloin kuuluin Disneyn kirjakeroon. Ihanaa, että nämä ovat säilyneet, vaikka välissä jo annoinkin ne eteenpäin ystäväni lapselle saatuani itse lapsettomuustuomion. He kuitenkin halusivat hyvissä ajoin palauttaa ne takaisin elämääni, omalle lapselleni luettavaksi. Hyllykössä on neljä koria, jotka tällä hetkellä sisältävät jo saatuja leluja ja kirjoja "Oskarin" ensimmäisiin leikkihetkiin. Yksi koreista on täynnä isompia vaateita ja yhdessä joitain meille jo syystä tai toisesta ajautuneita isompien poikien leluja. Lisäksi olemme saaneet hiljattain reilu kolmevuotiaalta kummitytöltäni hänen puisia värikkäitä rakennuspalikoita, jotka ovat omassa erillisessä puulaatikossa lattialla vaatekaapin vieressä. Tuo kyseinen puulaatikko odottaa mm. vielä väriä pintaan.

Puun värinen laatikko lattialla odottaa vielä väriä pintaan sekä seinällä oleva hylly somistuksia osakseen. Lisäksi olen suunnitellut hommaavani Fatboy Juniorin tuohon seinähyllyn alle, vaatekaapin ja sängyn väliin.
Puun värinen laatikko lattialla odottaa vielä väriä pintaan sekä seinällä oleva hylly somistuksia osakseen. Lisäksi olen suunnitellut hommaavani Fatboy Juniorin tuohon seinähyllyn alle, vaatekaapin ja sängyn väliin. 





Sisustus

Oikeastaan loput tilasta onkin vain sisustuksellista ja visuaalista silmääni varten. Sängyn ja vaatekaapin välissä oleva hylly odottaa tärkeitä muistoja osakseen. Tällä hetkellä siinä roikkuu unisieppari. Lisäksi suunnitelmissani on ostaa tuohon lattialle, puupalikoiden paikalle Fatboy Junior säkkituoli, joka olisi kätevästi siirrettävissä myös muualle asuntoon. Vaatekaapin kyljessä on valmiina kehys, jonka sisälle tulee ajallaan muistoksi "Oskarin" tulevan kummitädin kutomat ensimmäiset villasukat, jotka näet täältä.

Muita alkovin sisustuselementtejä
Muita alkovin sisustuselementtejä


Muita alkovin seiniä sisustaa hyllykön päällä oleva peili ja sängyn kanssa samalla seinustalla olevat heinäseipäistä tehdyt tikkaat, jotka ovat isäni, "Oskarin" tulevan ukin käsialaa. Tikkailla on tunnelmavaloina paperinarupallot, sekä vuosia sitten lahjaksi saamani nalle. Tässä nurkassa on myös kangasta oleva pussukka, joka toimittaa ainakin alkuun "Oskarin" pyykkikorin virkaa, sillä huomasin hänen vaatteita pestessään, että on eri kätevää erotella ne omaan koriinsa syytä, että pesen ne ainakin jonkin aikaa omista vaatteistani eriävällä, hajusteettomalla ja luonnonmukaisella pesuaineella, josta puolestaan voi lukea lisää täältä.

Hei hei ja näkemisiin! 

31,5 neliötä sarja päättyy tähän, mutta jää elämään blogin arkistoon. Kiitos kun kävit kylässä! Olen iloinen, jos sait mukaasi jotain ajatuksia tai ideoita siitä, mitä elämässä tarvitsee, mikä on tärkeää ja merkittävää. Sarjan postausten lukukertojen ja saamieni kommenttien perustella tästä tykättiin paljon. Halusin näyttää yhden naisen ja lapsen pienen kodin juuri sellaisena, kuin se on. Avata myös ne kaapit, jotka yleensä kätkee sisäänsä ne möröt ja kummitukset. Juuri tästä aitoudesta sain eniten kiitosta ja positiivista palautetta. Olen iloinen, sillä halusin näyttää tielle elämää ja asumista juuri sellaisena, kuin se oikeesti on.

Lue myös: 

<3. Jennyfer

8 kommenttia:

  1. Tää oli ihan paras postaussarja ❤️ . Luin jokaisen tekstin niin huolella, ettei tosikaan. Ja miten kauniisti olet kaiken osannut laittaa❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  2. On ollut tosi kiva lukea pienestä, mutta erittäin kotoisasta ja toimivasta kodistasi.

    VastaaPoista
  3. Ihana postaussarja!

    Minun kokemuksella tuon kokoinen sänky menee pitkään. Esikoinen 5v sai juuri muuton yhteydessä isojen lasten parvi sängyn, koko 90x200cm. Hän nukkuu siinä AINA poikittain käyttäen siis 90cm vaikka onkin 110cm pitkä. Kuopuksella 4v käytössä pidennettävä lastensänky mut se on vieläkin minimi koossa eli noin 110cm pitkä ja jätkä on itse 105cm. Tyytyväisenä nukkuu, heti kun tarve vaatii niin pidennän sänkyä mutta vielä nautitaan lisäleikki tilasta.

    VastaaPoista
  4. Tämä oli todella kiva ja kiinnostava postaussarja.
    Ihanan paikan olet "Oskarille" laittanut :)

    VastaaPoista
  5. Ihanasti olet kodin laittanut❤️❤️ niin viihtyisää ja kauniin harmonista. Kyllä Oskarin kelpaa tulla kun aika on oikea ❤️
    Aurinkoista päivää 🤗
    T. Sanniska/äiti kolmelle

    VastaaPoista
  6. Ihana koti :) asuimme kaksin oman poikani kanssa 36.5 neliön lukaalissa ensimmäiset 1.5 vuotta. Muutimme puoli vuotta sitten toisaalle opintojeni perässä ja neliöitä tuli melkein tuplat... edelleen meillä puolet asunnosta on tyhjää täynnä ja kaipuu ”kotiin” on kova. Joskin luulen, että kaksio me jatkossa tarvitaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä täälläkin isompiin tiloihin jossain kohtaa muutetaan niin, että "Oskari" saa ihan oman huoneen. Minusta olisi kiva mahdollistaa hänelle muutamia sellaisia leluja, joita nämä nämä neliöt kuitenkin ehkä rajoittaa.

      Poista
  7. Kaunis koti ja varmasti toimivat ratkaisut. Huomasin lelulaatikossa punavalkoisen muovisen retrolelun. Muistan lukeneeni jostain, että sisältävät nykypäivän tietojen mukaan jotain myrkkyä?!

    VastaaPoista