3. elokuuta 2019

Olisin jo niin valmis synnyttämään

Enää hieman reilu viisi viikkoa jäljellä laskettuun aikaan ja tämä raskaus alkaa pikkuhiljaa jo riittämään minulle. Vaikka itse vatsa "Oskarin" liikkeineen tuokin minulle suurta iloa, onnea ja nautintoa, alkaa keholliset oireet olemaan sitä luokkaa, että elämä siinä kehossa on melkoisen tuskallista ja epämukavaa. Vaikka matka on vielä hieman vaiheessa ja sen huippukin kokematta, olen jo nyt äärimmäisen kiitollinen tästä kaikesta kokemastani, mutta myöskin valmis siitä jo luopumaan. 


Vaikka vasta tulevana tiistaina alkaa varsinainen äitiysloma, olisin tämän kolmen viikon sairasloman päätteeksi jo niin valmis tositoimiin, eli synnyttämään. Ylävatsan jatkuvaan tunnottomuuteen ja puutumiseen olen jo tottunut ja sopeutunut melko hyvin, mutta istumiseen en, joka sitä puutuneisuutta ja tuskaista tunnetta siinä lisää. Viime viikolla tulleiden helteiden myötä sain osakseni minäkin sen kuuluisan raskausajan turvotuksen, ja vaikka helteet katosivat, massiivinen turvotus ei sitten niin mihinkään. Kengät olen saanut hyvästellä jo viimeviikolla määrittämättömäksi ajaksi ja jalkaani mahtuvat ainoastaan "corcsit" ja huopatohvelit, jotka jo nekin puristavat jalkoja. Jalkojen lisäksi turvotus on käsissä. Tämä järjetön turvotus toi mukanaan erityisesti sormien niveliin tosi kovan kivun, joka häiritsee kaikkea, mitä käsillä teenkin, jopa tätä kirjoittamista. Samaa nivelkipua ilmenee pökkelöissä varpaissa, joka yhdessä relaksiini hormonin pehmentämissä jalkapohjissa tekee seisomisesta ja kävelemisestä aika tuskallista. Saman relaksiini hormonin aiheuttaa liitoskivut lantionseudulle, erityisesti häpyluuhun, josta olen kärsinyt maaliskuun puolesta välistä saakka. Kivut ovat äityneet parin viime viikon aikana pahaksi. Nämä liitoskivut oireilevat erityisesti yöllä, kun yrittää vaihtaa asentoa kyljeltä toiselle, sekä aamulla sängystä ylös noustessa. Kipu on niin kova, että se lamauttaa liikkumisen paikoittain kokonaan. Sängystä kampean itseni ylös useassa eri vaiheessa. Tähän mennessä olen voinut turvautua aika paljon käsiini, mutta nyt kun nekin ovat todella kipeät, niin enpä kömpelömpää tapausta tiedä, kun massiivisella mahalla varustetun erittäin turvonneen nivel- ja liitoskipuisen naisen yrittäessä vääntää itseään sängystä ylös. Kaiken tämän lisäksi minulla on jatkuvasti ihan älyttömän kuuma. Hiki saattaa virrata, vaikka istun vain paikoillani. Närästyksestä puhumattakaan, johon helpotusta tuo onneksi Rennie.

Ajankulua lukien ja Sykettä katsellen
Ajankulua lukien ja Sykettä katsellen

Äidin neuvot

Erityisesti äitini jaksaa usein mainita, kuinka hän nautti vatsastaan ja raskausajastaan minua odottaessa ja kehottaa minuakin tekemään niin. Liekö 40 vuotta kullannut äitin muistot vai liekö hän sitten kärsi mistään kaltaisistani kehollisista oireista, mutta voin sanoa, että jos tuon ylläolevan listan saisi nollattua, niin mikäs tässä. Ero on myös se, että äiti odotti minua läpi talven, minä "Oskaria" yli kesän. En usko, että kukaan voi nauttia olostaan omassa kehossaan, jossa osa vatsasta on jatkuvasti täysin puutunut ja tunnoton, hapot polttaa yhtenään ruokatorvessa ja kurkussa, käsiin ja jalkoihin sattuu teetpä mitä tahansa, lantion seudun kivuista ja sen rajoittamista liikkeistä puhumattakaan.

Kattellaan niitä muita kenkiä sitten joskus...
Kattellaan niitä muita kenkiä sitten joskus...

"Oskarin" silittämistä

Itse vauvamahaan ja sen tuomaan olotilaan olen vaivihkaa tottunut ja se onkin tässä kaikessa täysin ongelmatonta ja ihan parasta, mitä voi olla. Tykkään kosketella sitä kovasti erityisesti nyt, kun "Oskari" tuntuu todella hyvin sen läpi. Hän on ollut jo useamman viikon pää alaspäin, mutta tunkee ja pönkee yhtenään jalkoja erityisesti vatsan oikealle puolelle, jolloin häntä on aivan ihana silitellä. Tuntuu, kun hän välillä oikein pyytäisi: "Äiti silitä mua". Hänen liikkeet ovat todella näyttäviä ja  massiivisia, eikä varmasti jää ulkopuolisiltakaan huomaamatta.

"Crocsit" kruunaa tyylin ja asun
"Crocsit" kruunaa tyylin ja asun 

Kiitollinen matkasta

Olo omassa kehossa alkaa olemaan sen verran tuskallinen ja kieroutunut kaikkine oireineen, että summaanpa aloituksen: Olisin jo niin valmis synnyttämään. Käytännössä kuitenkaan en, sillä onhan synnytystoiveet on vielä kirjaamatta ja synnytyskassikin pakkaamatta, enkä toivo "Oskarillekaan" ennen aikaista syntymää, ennen kuin hän on täysaikainen, eli 37 viikkoa täynnä. Siihen ei kuitenkaan ole enää kuin hieman reilu kaksi viikkoa aikaa. Sitten saa tulla, puolestani ihan koska vaan. Tämä elämäni ensimmäinen ja viimeinen raskaus riittänee jo minulle. Olen onnellinen kaikkine kipuineen ja tuskineen, että olen päässyt kokemaan tämän ihmeen ja uskomattoman matkan, mihin naisen keho kykenee ja mitä kaikkea siinä tapahtuukaan. Vaikka itse huippu eli synnytys ja sen jälkeen tästä kaikesta palautuminen on vielä edessä, on tämä kaikki kokemani jo nyt tehnyt minusta kokoNAISEN.

Lue myös:

<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti