30. elokuuta 2019

Synnytystoiveet

Kun kuulin ensimmäisen kerran, että pitäisi kirjata synnytystoiveita tulevaa synnytystä varten ylös ja synnärille mukaan otettavaksi, nostin suunnilleen kädet ilmaan, että minähän en semmosia tee. En ymmärtänyt ollenkaan, miten voisin kirjoittaa toiveita tapahtumasta, joka kyllä tapahtuu minussa, mutta ei ole hallinnassani. Sittemmin ymmärsin, mistä on kyse, ja halusin ehdottomasti toivelistan tehdä minäkin. Synnytystoiveiden kirjaaminen oli minulle tärkeä osa synnytykseen valmistautumista, ja toiveeni koskevat nimenomaan niitä asioita, joihin voi itse vaikuttaa. Odotan mielenkiinnolla myös sitä vertailua, menikö mikään todellisuudessa toiveideni kanssa sinne päinkään. Katso alta, miltä näyttää ensikertalaisen 39-vuotiaan synnytystoiveet. 


Törmäsin synnytystoiveiden kirjaamiseen heti raskauden alkuvaiheessa ja nostin heti kädet pystyyn, että minähän en semmosia tee. Miten ihmeessä voisin kirjoittaa toiveitani synnytykseen liittyen, koska eihän sitä voisi etukäteen suunnitella tai tietää, miten se tulee menemään ja mitä tapahtumaan. Koin asian totaalisen turhaksi, jopa naurettavaksi. Kirjoittaa nyt toiveita sellaisen asian suhteen, joka kyllä tapahtuu minussa, kehossani, mutta ei ole hallinnassani, käsissäni. Kun sittemmin aloin törmätä muiden tekemiin synnytystoiveisiin ja neuvolassakin siitä eri yhteyksissä useamman kerran mainittiin, aloin ymmärtämään, mistä on kyse. Niinpä tartuin "kynään ja paperiin" minäkin ja kirjasin toiveeni ylös.

Odotan niin kovasti synnytyksen käynnistymistä ettei enää tosikaan. Olo tässä kehossa on jo todella epämukava.
Odotan niin kovasti synnytyksen käynnistymistä ettei enää tosikaan. Olo tässä kehossa on jo todella epämukava. 

Toiveiden kirjaaminen vähintään itseä varten

Vaikka synnytystä oli kuinka miettinyt etukäteen ja siihen valmistautunut, auttoi synnytystoiveiden kirjaaminen käymään asioita läpi vielä syvällisemmin. Koen, että minulle niiden kirjoittaminen oli merkityksellinen osa itse synnytykseen valmistautumista. Asiat selkeytyivät, saivat järjestyksen mielessä, ja pystyin paremmin mielikuvissani käymään mahdollisia toiveitani läpi, jota pidän tärkeänä mentaalipuolen valmentautumisena tuleviin tapahtumiin. Synnytystoiveet koskevat nimenomaan niitä asioita, joihin voi itse kaiken sen luonnollisen tapahtuman keskellä vaikuttaa. Minulla ei ole kokemusta tai tietoa siitä, miten tarkkaan kätilöt näitä toivelistoja lukevat tai noudattavat, mutta sitäkin tärkeämpää minusta on se, että ne asiat ovat vähintäänkin itselleni, mutta myös tukihenkilölleni päivän kirkkana mielessä, jotta tilanteiden ollessa päällä, ei tarvitse miettiä, että mitäs nyt sitten. Mitäs mä nyt sitten haluaisinkaan. 

Tämän seesteisen, rentoutuneen ja keskittyneen olotilan kun osaisi säilyttyää läpi tositoimien
Tämän seesteisen, rentoutuneen ja keskittyneen olotilan kun osaisi säilyttyää läpi tositoimien

Jälkipyykki

Minusta on äärimmäisen mielenkiintoista käydä sitten synnytyksen jälkeen tapahtumat läpi näitä toiveitani vasten, menikö mikään sinne päinkään. Toiveeni ei ole laki, joten avoimin ja uteliain mielin edelleen heittäydyn tilanteeseen ja sen vietäväksi. 39-vuotiaana ensisynnyttäjänä synnytystoiveet näyttävät tältä: 

Valmistautuminen
·        Olen jo muutama viikko ennen synnytystä pyrkinyt poistamaan elämästäni sellaisia negatiivisia asioita, jotka aiheuttavat minulle ylimääräistä henkistä kuormaa, joiden koen häiritsevän valmistautumia ja keskittymistä synnytykseen
·        Olen tehnyt mielikuvaharjoituksia ja sen myötä opetellut keskittymään kehoni rentouttamiseen, jotta osaisin ottaa kivun vastaan, enkä taistella sitä vastaan
·        Pidän synnytystä luonnollisena asiana ja haluan luottaa kehooni hoitaa se omalla painollaan mahdollisimman luonnollisella tavalla

Synnytysympäristö
·        Toivon synnytysrauhaa, että kaikki ylimääräinen hälinä ympäriltä minimoitaisiin
·        Toivon, että tila on hämärä
·        Toivon myös, että halutessani voin kuunnella musiikkia omalta soittolistaltani
·        Toivon, että minua tuetaan ja kannustetaan ennemmin sanoin kuin kosketuksin

Synnytyksen käynnistyminen
·        Haluan välttää synnytyksen lääkkeellisen käynnistämisen tai avustamisen niin pitkään kuin se vain on mahdollista ja turvallista
·        Jos synnytys joudutaan käynnistämään, toivon sen tehtävän mahdollisimman luonnonmukaisilla välineillä ja toimenpiteillä

Avautumisvaihe
·        Haluan liikkua niin paljon kuin se on mahdollista, jos itse siihen kykenen
·        Haluan käyttää jumppapalloa

Toimenpiteet
·        Toivon, että synnytyksen annettaisiin edetä omassa luonnollisessa tahdissa mahdollisimman vähin toimenpitein
·        Jos toimenpiteitä tarvitaan, toivon, että minulle kerrotaan ymmärrettävästi miksi ja mitä se tarkoittaa

Kivunlievitys
·        Toivon lääkkeetöntä synnytystä niin pitkälle, kuin se vain on mahdollista
·        Ensisijaisina kivunlievityksinä toivon luonnollisia menetelmiä, kuten lämmintä kauratyynyä, kuumaa suihkua, liikettä ja rentoutumista. Myös allas kiinnostaa avautumisvaiheessa
·        Toivon kuitenkin, että minulle tarjotaan kussakin tilanteessa siihen sopivaa lääkkeellistä kivunlievitystä, jotta voin kokoajan olla varma siitä, että saan olooni lääkkeellistä helpotusta heti, jos tuntuu siltä, että en muuten enää kestä
·        Olen valmis käyttämään ilokaasua ja ottamaan epiduraalin tilanteen niin vaatiessa
·        Haluan, että minulle kerrotaan, kun on viimeinen mahdollisuus ottaa epiduraali.

Ponnistusvaihe
·        Puoli-istuvan asennon lisäksi olen halukas kokeilemaan ponnistusta seisten ja polvillaan/konttausasennossa
·        Toivon, että minua ohjataan ponnistusvaiheessa

Syntymä
·        Haluan mahdollisuuksien mukaan ja synnytysasennosta riippuen olla itse mukana ottamassa syntyvän lapsen vastaan ja nostaa syliini.

Synnytyksen jälkeen
·        Toivon, että napanuora saa sykkiä rauhassa, ennen kuin se suljetaan
·        Lapsen isä leikkaa napanuoran
·        Toivon, että istukalle annetaan aikaa irrota rauhassa luonnollisin keinoin
·        Jos lapsi tarvitsee lääketieteellistä hoitoa, toivon, että lapsen isä voi olla hänen seurassaan koko ajan

Imetys
·        Haluan imettää lastani ja toivon saavani siihen tukea ja neuvoja

Toiveista poikkeaminen
·        Lapsen ja/tai minun hengen tai terveyden ollessa uhattuna, näistä toiveista voidaan poiketa välittömästi ja käyttää lääkkeellisiä keinoja niin paljon, kuin se tilanteessa on tarpeen.
·        Jos minulle joudutaan tekemään sektio, toivon, että lapsen isä saa tehdä ensihoidon lapsen syntymän jälkeen
Oikeesti ei paljon enää naurata. Väsymys, turvotus ja liitoskivut on saanut vallan osakseen.
Oikeesti ei paljon enää naurata. Väsymys, turvotus ja liitoskivut on saanut vallan osakseen. 
<3. Jennyfer

6 kommenttia:

  1. Hei! Mulla oli tosi samanlaiset toiveet synnytyksessä ja kaikki toiveet toteutui. Nyt kaksi lasta lääkeettömästi syntynyt :) Mulla toimi hyvin tens-laite selässä, lämmin geelipussi vatsalla ja sitten keinutuoli! Se oli ihana, suosittelen tätä komboa :) sain supistusten välissä rentouduttua niin hyvin, että synnytys eteni vauhdilla. Kipu tosin oli tosi kova lopussa, mutta sen kesti eikä mitään olisi enää ehtinyt laittaakaan. Paljon tsemppiä ja voimia tulevaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla, että toiveeni ovat toteutumiskelpoisia :) Olen ymmärtänyt, että ne viimeiset avautumissentit olisi ne kaikista kipeimmät ja saattaa epätoivo iskeä. Mutta tuo kaikkihan on normaalia naisen keholle, siihenhän se ja meidät on luotu :)

      Poista
  2. Hyviä toiveita. Itselläni oli samankaltaisia toiveita. Itse koin tärkeimmäksi voimavaratekijäksi sen, että olin saanut mielenrauhan ja luottavaisen olon synnytystä ajatellen. Se on sellainen voimavara, mitä kukaan ei voi tuoda valmiiksi sinulle, mutta tuo sinulle hyvän kokemuksen. Kaikkea hyvää tuleviin hetkiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri tota olen miettinyt, kun ei vaan sitten alkaisi hätiköimää, vaan antaisin asioille aikaa ja rauhaa edetä.

      Poista
  3. Kiitos näistä! Sain paljon vinkkejä oman synnytyssuunnitelmani tekemiseen ja aika pitkälti samanlaiselta se tulee näyttämään.

    Tsemppiä odotukseen, täällä tullaan vähän perässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri tällainen jakaminen eri aiheista on parasta vertaistukea ja inspiraatioiden lähteitä :)

      Poista