21. syyskuuta 2019

Synnytys

Kun helmikuussa alkuraskauden varhaisultrassa kuulin "Oskarin" lasketun ajan sanoin, että selvä homma, hän syntyy silloin. Olin läpi raskauden varma siitä, että hän syntyy juuri laskettuna päivänä. Olin varma myös siitä, että hän on poika. Intuitio ja äidin vankka vaisto. Poika aiheutti kuitenkin pienen jännitysnäytelmän tuon syntymäpäivän osalta, sillä heräsin ensimmäiseen tuntuvaan supistukseen aamuyöllä 9.9.2019 klo 04:00. Siinä oli kaikki 20 tuntia mahdollisuutta syntyä päivää aikaisemmin, mutta syntymä venyi hyvän matkaa "oikean" päivän puolelle hänen syntyessään alkuiltapäivästä 10.9.2019 klo 13:03. Matka 9.9. klo 04:00 alkaneesta supistuksesta 10.9. klo 13:03 syntymään on pitkä ja mahtuupa matkalle pientä kivunlievitysdraamaakin. 


Kotona supistusten kanssa

9.9.2019 klo 04:00 heräsin ensimmäiseen kivuliaaseen supistukseen, jonka jälkeen seuraavat antoivatkin odottaa itseään. En kuitenkaan pystynyt enää nukkumaan sillä tiesin, että nyt se on menoa. Söin aamupalaa, join teetä, kirjoitin blogia ja niistin. Olin ollut muutaman päivän pienessä flunssassa ja kauhuissani ajatellut sitä, että joudun ponnistuspuuhiin nenä aivan tuhannen tukossa. Ajatuskin tuntui hyvin epämukavalta. Klo 6:11 käyn vessassa ja huvittuneena huomaan, että linea negrat ovat lisääntyneet vatsassani. Yhden sijaan niitä on nyt kolme. "Alkuperäisen" molemmille puolille on ilmestynyt kaksi uutta viivaa. Mitä ihmettä tämäkin nyt sitten merkitsee? Jossain vaiheessa iltaa nämä ylimääräiset, uudet linea negrat olivat kadonneet.

Kaksi uutta linea negraa
Kaksi uutta linea negraa


Klo 6:20 tulee toinen supistus. Keitän lisää vihreää teetä hunajalla lääkkeeksi flunssalleni ja rentoutuakseni. Klo 6:36 tulee kolmas supistus, kun nousen nojatuolista ylös ja se on erittäin voimakas, tuntuu kipuna reisissä asti. Klo 6:50 eteenpäin supistuksia tulee n. 8 minuutin välein. Klo 7:43 soitan Naistenklinikalle ja kerron supistusten alkaneen. Saan ohjeita kotikutoisiin kivunlievityksiin, Panadolia ja kuumaa suihkua, sekä ohjeita, mihin asti voisi pysytellä kotona. Klo 7:57 soitan "Oskarin" isälle tilannetiedotteen.

Supistukset jatkuvat samaan, n. 8 min tahtiin, kunnes 9:29 tulee "limatulppaa" ulos. Tähän asti olin pystynyt vielä kirjoittamaa ansiokkaasti blogia, mutta nyt oli heittäydyttävä sängylle pitkäkseen. Makuuasento ei lopulta tuntunut hyvältä, joten nousin jälleen ylös 10:18. Seuraavan kerran olinkin makuuasennossa vasta seuraavan vuorokauden aamuyöstä klo 05:00. Matka sinne taittui istuen, jumppapalloillen ja seisten. Kipuja oli, mutta siedin ne vielä hyvin, enkä ollut ottanut mitään lääkettä. Keskityin ottamaan supistukset ja kivun vastaan sekä rentouttamaan kroppani supistuksen aikana. Hoin itselleni, että kehoni kyllä tietää, mitä se tekee ja mitä kestää, joten annan sen hoitaa homman kotiin.

Klo 11:57 supistukset alkoivat tuntumaan jo niin, että naamaa oli vaikea pitää peruslukemilla. Supistusten väli on 10 minuutin tietämillä. Otin jumppapallon käyttöön. Siinä rauhallisesti liikkuessa tuntui, että supistukset hieman katosi. Klo 13-14 oli melko rauhallinen väli, mutta sen jälkeen supistuksia tuli taas tasaiseen tahtiin n. 8 minuutin välein. Klo 14 aikaa "Oskarin" isä tuli luokseni ja klo 15:36 menin ensimmäisen kerran lievittämään kipua kuumaan suihkuun jumppapallon kanssa. Tämä oli tehokas kivunlievitys ja rentoutumiskeino. Suihkun jälkeen supistuksia alkoi tulemaan n. 6 minuutin välein.

Klo 18:42 supistukset alkoivat tuntumaan todella paljon selässä ja reisissä. Supistusten väli n. 5 minuuttia. 19:35 menin jälleen kuumaan suihkuun jumppapallon kanssa. 21:03 tein saman. 21:34 otin ensimmäisen Panadolin, josta ei ollut yhtään mitään apua. Klo 21:52, supistusten välin ollessa 4 minuuttia ja selkäsäryn ihan järisyttävä, soitan toistamiseen Naistenklinikalle. Nämä 4 min säännölliset supistukset ovat kestäneet siinä kohtaa n. 30 minuuttia. Saan ohjeita jatkaa kivunlievitystä kuumalla suihkulla, mutta luvan lähteä synnärille, jos en kivulta enää kotona kestä. Saan ohjeeksi soittaa uudestaan, kun nämä säännölliset 4 minuutin supistukset on kestänyt pari tuntia. Tuskailen, miten kestäisin vielä puolitoista tuntia kotona. Menen jälleen kuumaan jumppapallosuihkuun, josta ei tunnu olevan enää oikein mitään apua. Supistukset tulee todella voimakkaasti läpi kuuman veden, joka oli tähän asti uskomattoman tehokas kivunlievityskeino.

Kivunlievitystä kotona jumppapallolla
Kivunlievitystä kotona jumppapallolla


Lähtö, matka ja saapuminen synnyttämään

Klo 23:48 en enää kestä, vaan lähdemme kohti Naistenklinikkaa. Kipu selässä olin niin järkyttävä, että en oikeesti tiennyt, miten selviäisin kotoota autoon. Pyysin hetkeä aiemmin "Oskarin" isää ajamaan auton jo valmiustilaan lähemmäs kotiovea, etten ainakaan joutuisi kävelemään yhtään ylimääräistä. Tuntui, ettei lähdöstä meinannut tulla mitään, sillä 4 min supistusväleillä selkään sattui niin hirveesti, että se mihin pystyin, oli pyytää "Oskarin" isää vain hieromaan sitä kohtaa. Selvittiin kuitenkin autolle ja vajaa 4 km matka kohti synnäriä alkoi. En tiennyt, miten selviäisin autossa istualtaan ne kivut, sillä supistuksen tullen oli pakko seistä. Selvisin kuin selvisinkin tämän mitättömän matkan niin, että roikuin toisella kädellä kauhukahvassa ja toinen käsi puristi "Oskarin" isän kättä. Kun matkalle osui korotettujen suojateiden töyssyjä juuri suipistuksen aikana, kielsin häntä ajamasta niihin. Ansiokkaasti hän pysäytti niissä tilanteissa auton kadun varteen ja otimme siinä supisutuksen vastaan ja sen jälkeen sai ajaa töyssyistä ja jatkaa matkaa. Aika huvittavaa, mutta se kipu selässä oli niin helvetillinen, että olin varma, että kuolisin yhteenkin ylimääräiseen töyssyyn tai tärähdykseen.

Naistenklinikalle saapuessa klo 00:07 meidät vietiin ensin tarkkailuhuoneeseen, jossa piti viettää puolisen tuntia käyrillä, jossa seurattiin supistuksia ja vauvan sykettä. Kauhuissani kivuissani ja tuskissani ajattelin, että entä jos olisimme menneet kuitenkin vielä liian aikaisin? Entä jos kaiken tuon 20 tunnin jo takana olevan supistusurakan jälkeen en olisi vielä yhtään auki. Entä jos meitä pyydettäisi lähtemään takas kotiin. Helpotuksekseni tilanne oli se, että me jäimme sillä reissulla synnyttämään. Olin 3 cm auki, joka tuntui hyvältä, vaikkakin takana oleviin tunteihin nähden vähältä. Meidän puolituntinen tarkkailuhuoneessa venyi neljäksi tunniksi ennen kuin pääsimme siirtymään synnytyssaliin, sillä olimme osuneet synnärille keskelle ruuhkatilannetta. Asiassa ei ollut mitään häiritsevää. Huone oli pieni, hämärä ja intiimi ja koen saaneeni siellä erittäin hyvää huolenpitoa.

Synnytyssalissa
Synnytyssalissa

Kivun lievitys

Ensimmäiset kivunlievitykset olivat neljä selkään laitettavaa aquarakkulaa. Niiden laittaminen sattui aivan pimeesti ja kohdallani lievittivät selän ja reisien supistuskipuja vain kahden seuraavan supistuksen verran. Sen jälkeen tilanne oli taas entisellään. Supistukset eivät tuottaneet minulle kipua koko aikana mihinkään muualle, kun selkään ja reisiin. Kätilö totesi, että "Oskarin" pää painaa johonkin hermoon, joka aiheuttaa sen aivan järkyttävän kivun selässä. Klo 01:00 lihakseeni pistettiin Oxanest pistos, joka on opioideihin kuuluva morfiinin kaltainen vahva kipulääke. Tehoa kyllä löytyi ja päässä alkoi heittää niin, että "Oskarin" isän oli talutettava minut vessaan, kun en huimaukselta itse sinne selvinnyt ja pahimmat kivutkin kaikkosi pariksi tunniksi. Oli taivaallisen rento olo. Parin tunnin vaikutuksen jälkeen kipuhelvetti olikin jälleen irti.

Klo 2:30 otettiin käyttöön tens laite. Sen kanssa pärjäsin taas aika pitkään. Klo 3:10 tarkistettiin tilanne, ja olin reilussa kolmessa tunnissa auennut lisää vain sentin. Vain sentin! Eli auki vaivaiset neljä senttiä ja olin herännyt ensimmäiseen supistukseen 23 tuntia sitten. Tajusin, että matkaa on vielä edessä ennen maalia aika pirullisesti. Kätilö ilmoitti, että meille siivotaan parhaillaan salia ja pääsisimme siirtymään sinne. Hän ehdotti, että samalla kun pääsemme saliin, minulle laitettaisi selkään katetri, josta ensin annosteltaisi kipulääkettä ja siitä voitaisi myöhemmin laittaa myös epiduraali. Olin myyty, sillä särky selässä oli niin järkyttävää, etten löydä sanoja ja tens laitteen hyödytkin jo taakse jäänyttä. Olin kivunlievitysten kanssa käytännössä luonnollisessa tilassa.

Lääkitys kohdallaan
Lääkitys kohdallaan

Synnytyssalissa

Klo 04:00 pääsimme saliin ja samantien alkoi katetrin asennus. Homma aloitettiin kylkiasennossa, mutta pian ihopuudutteen jälkeen aloin tuntemaan kipua oikeessa kyljessä. Katetrin laittaminen ei onnistunut muutamasta yrityksestä huolimatta ja minun piti nousta istumaan sängynlaidalle. Kävi käsky pyöristää selkä ja olla liikkumatta. Mikä yhtälö! Kun maha on pitkällä reisien päällä ja supistuksia järisyttävine selän hermokipuineen tulee yhtenään, niin miten ihmeessä pyöristät selän ja olet liikkumatta? Tiesin, että katetrin laittaminen on millimetripuuhaa, enkä todellakaan saisi liikkua. "Oskarin" isä oli suureksi avuksi. Hän tuli seisomaan eteeni, piti minua puristusotteella paikallaan ja minä roikuin tuskissa ja kivuissa hänen farkkujen vyötärössä ja muistikuvissani huusin ja kiroilin joka ikisen supistuksen kohdalla sen lisäksi, että huusin sen katetrin laittamisen tuntuvan edelleen pistoksena aivan väärässä paikassa, kyljessäni. Lopulta vaihdettiin lääkäriä. Sama homma jatkui. Asennus tuntui missä milloinkin, ole selkä pyöreenä, liikkumatta paikallasi. Lähes tunti myöhemmin asennuksen aloittamisesta katetri oli lopulta paikallaan ja minä 11 reikää selässä rikkaampana. Vaikka tarkoitus oli laittaa katetrista ensin vain kipulääke selkäni hermosärkyihin, olivat he kysymättä päätyneet laittamaan samalla epiduraalin, enkä ole siitä lainkaan pahoillani. Olin päässyt taivaaseen. Luoja mikä helpotus! Klo 05:00 aamulla sain vihdoin ja viimein 25 tunnin rupeaman jälkeen levähtää. En nukkunut, sillä epiduraali rentoutti lihakseni niin, että sain sellaisen tärinän osakseni, etten ollut sängyssä pysyä. Lihakset, joihin supistukset hermosärkyineen kohdistuivat, olivat olleet todella kovilla. Makasin sängyllä, tärisin ja nautin.

Klo 06:00 avautuminen ei ollut juuri edennyt ja minulle ehdotettiin kalvojen puhkaisua. Kieltäydyin, sillä olin niin puhki ja poikki, että halusin vielä levätä hetken epiduraalitaivaassani ennen seuraavaa koitosta. Klo 07:00 ne helvetilliset kivut selkään alkoivat palata. Soitin kätilön paikalle ja sanoin, että tarvitsen ihan just lisää jotain helpottavaa. Kätilöiden vuoro oli juuri vaihtumassa ja hän ehdotti, että seuraavan vuoron aloittava kätilö lisäisi epiduraalia ja samalla ne kalvot puhkaistaisiin avautumisen nopeuttamiseksi. Suostuin, sillä olin edelleen samoissa n. 4 cm mitoissa.  Kello oli n. 08:00 aamulla. Olin jälleen taivaassa, tunsin vain lämpöisen lapsiveden valumisen. Synnytyksessäni oli mukana myös harjoittelija, joka tuli jonkin ajan päästä pyytämään minut jumppapallolle. Ei oikeesti olisi huvittanut yhtään, enkä oikein olisi jaksanut noustakaan, mutta nousin pallolle silti, sillä tiesin, että se voisi nopeuttaa avautumista. Pallottelun jälkeen kävin vessassa ja kun kävelin takaisin kohti sänkyä, se selkäsärky iski jälleen kuin salama taivaalta. Oli jälleen kulunut parituntia ja epiduraalin vaikutus lakkasi kuin seinään. Avautuminen ei ollut edennyt.

Klo 10:00 minulle laitettiin kolmas annos epiduraalia ja samalla oksitosiinitippa nopeuttamaan avautumista. Olin kauhuissani, että saan sillä lääkkeelliset lisäsupistukset helvetillisten omien päälle, mutta hei, eihän siinä ollutkaan hätäpäivää, kiitos epiduraalin. Tässä kohtaa vaivuin johonkin horrokseen. En nukkunut, mutta olin jossain aivan toisaalla. Minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista tietoa mitä tässä välissä on tapahtunut, vaiko yhtään mitään, sillä seuraavan kerran kuin mistään mitään tajusin, oli  kello n. 12:30 ja aivan jäätävä tarve ponnistaa. Olin kyllä tietoinen valtavasta paineesta peräsuolessa ja ulostamisen tarpeen tunteesta, mutta en ollut voinut kuvitellakaan, että se tunne olisi niin jäätävää. Hälytin kätilön ja harjoittelijan paikalle, että nyt se syntyy! Samalla ne kivut selässä taas yltyi. Avautumisessa kävi todella nopea ja jyrkkä piikki. Aloin itkemään ihan älyttömästi, etten jaksa enää. Minut valtasi ihan älytön epätoivo ja väsymys, etten todellakaan jaksa enää hetkeäkään. Olin onneksi maininnut näistä mahdollisista epätoivon senteistä "Oskarin" isälle, joka nyt kohdallani sattui olemaan vaivainen 0,5 cm, ja hän muistutti minua siitä, että kaikki on pian ohi ja jaksan kyllä. Olen todella iloinen siitä, että hän muisti tämän ja osasi viedä minut siitä yli.

Epiduraaliyritelmää
Epiduraaliyritelmää

Ponnistus

Ehdin saamaan vielä ennen ponnistuslupaa annoksen epiduraalia ja sen jälkeen homma olikin pelkkää laulua. Pääsin yli epätoivostani ja itkukohtauksestani ja seuraavasta supistuksesta sain luvan alkaa ponnistamaan. Vitsit miten hyvältä se tuntuikaan! Tämä ponnistusvaihe oli ihana parasta ja voisin tehdä sen koska vaan uudestaan. Sain kehuja siitä, että ponnistin juuri oikeaan suuntaan. Kätilö ohjasi tilannetta rauhallisesti ja "Oskarin" isä kannusti joka ikisellä työnnöllä. Tässä ei ollut mitään kauheaa vaan päin vastoin. Joka ikisellä ponnistuksella tunsin suurta helpotusta lukuun ottamatta yhtä kohtaa, jossa "Oskarin" pää jäi hetkellisesti sellaiseen paikkaan, että tunsin ikävää kiristystä virtsatien suulla.  Seuraavalla supistuksella sekin paine oli ohi ja pian minua kiellettiinkin jo tekemästä mitään, sillä pään syntymisen jälkeen vauvan loppukroppa tuli kutakinkin itsekseen maailmaan ja näin ollen elämäni suurin rakkaus syntyi 10.9.2019 klo 13:03. Voi jestas mikä tunne! Odotin tietysti kovasti, että saan nähdä vauvani ja hänet pian rinnalleni, mutta ensimmäinen asia, mitä hänestä näin ja katselin hetken aikaa, oli maailman ryppyisimmät, pienimmät ja suloisimmat jalkapohjat, sillä napanuora oli poikkeuksellisen lyhyt, vain 30 cm, ja kun istukkakin oli vielä kiinni selkäpuolella, niin johto ei vaan yksinkertaisesti riittänyt niin pitkällä, että vauva olisi yltänyt ennen napanuoran leikkaamista rinnalleni. Vihdoin "Oskarin" isä pääsi leikkaamaan napanuoran ja minäkin sain nähdä poikamme kasvot. Hän olin niin kaunis ja suloinen. Rakkainta ja ihaninta mitä olen ikinä nähnyt.

Juuri syntynyt
Juuri syntynyt


Maailman suloisimmat varpaat
Maailman suloisimmat varpaat


Jälkeiset

Ponnistusvaihe kesti vain 23 minuuttia, joka oli suhteellisen lyhyt ensikertalaiseksi. Sen verran se flunssanikin kuitenkin vaivasi, että jouduin lopulta niistämään ponnistusten välissä, mutta sekään ei ollut niin kauheaa, kuin olin kuvitellut synnytyksen tukkoisena olevan. Istukka syntyi 13 minuuttia "Oskarin" jälkeen ja pyysin nähdä sen. Kätilö esitteli sen minulle ja mielestäni se muistutti ihan raakaa maksaa. En oikeastaan tiedä, mistä kohtaa tämä synnytykseni virallinen kesto lasketaan, mutta minun mittarissani se alkoi 9.9.2019 klo 04:00 ja päättyi 33 tunnin ja 3 minuutin päästä 10.9.2019 klo 13:03. "Oskarin" apgar pisteet olivat 9/10. Hän on täydellinen! Yksi piste täydestä kympistä putosi väristä. Minut irroteltiin laitteista ja katetrista ja sain ruokaa syödäkseni. Voi jestas mikä nälkä minulla olikaan. Olin ollut reilut 34 tuntia syömättä. "Oskarin" isä huolehti sillä aikaa pojan pesuista, mittauksista ja vaipoista yhdessä kätilön kanssa. Strategiset mitat olivat 3580 g ja 52 cm. Lopulta pääsin minäkin suihkuun ja fiilis oli aivan uskomaton. Ihan kun en olisi raskaana ollutkaan ja juuri synnyttänyt. Alakertani selvisi täysin vaurioitta. Kätilön sanoin, sain pari asfalttinaarmua, jotka ei vaatinut mitään toimenpiteitä. Kaikki kivut, säryt ja kolotukset olivat kerta rykäyksellä poissa. Niin myös 6,6 kiloa painoa. Klo 17 pääsimme osastolle ja siellä sain lisää syödäkseni. Olin "Oskarin" kanssa kahdestaan ensimmäisen yön kahden hengen huoneessa ja vitsit että se oli jännää. Oliko tuo maailman suloisin nyytti ja mytty todella minun? Tuliko se todella minusta? Saanko hänet todella mukaani kotiin? Osastolla ollessani en nukkunut kumpanakaan yönä ja lopulta tulin valvoneeksi 4,5 vuorokautta. Ihan uskomatonta, miten nainen on ohjelmoitu kestämään tuollainenkin koettelemus. Kahden vuorokauden jälkeen pääsin onnellisena äitinä poikani  kanssa kotiin. "Oskarin" isä, joka oli aivan huippuhyvä tuki ja kannustus läpi synnytyksen, haki meidät, enkä kotimatkalla enää käskenyt olla ajamatta yhdenkään töyssyn tai korokkeen yli.

Kotiutuminen
Kotiutuminen


PS. Muistatteko synnytystoiveeni? Kohdasta "Synnytyksen jälkeen" toteutui 3 ensimmäistä (toivon, että napanuora saa sykkiä rauhassa, ennen kuin se suljetaan, lapsen isä leikkaa napanuoran, toivon, että istukalle annetaan aikaa irrota rauhassa luonnollisinkeinoin), mutta muuten ne toiveet menivätkin aikalailla kankkulan kaivoon siltä osin, kun synnytyksessä ilmeni toiveisiin kirjaamiani asioita. En ole siitä missään nimessä pettynyt. Minulla on tästä kaikesta erittäin positiiviset ja hyvät muistot lukuun ottamatta sitä yhtä saatanallista tuntia, kun epiduraalikatetrin laittaminen ei ottanut onnistuakseen. En kuuna päivänä voinut kuvitellakaan, että supistukset kävisivät noin jumalattomasti selkään, eikä ne muuten tuntuisi missään. Tämän kaltaisiin asioihin ei voi valmistautua tai varautua, joten sen vuoksi synnytystoiveitakaan ei kannata ottaa liian vakavasti ja tosissaan.

<3. Jennyfer

18. syyskuuta 2019

Kyllä naisen keho on jumalainen

En tarkoita pelkästään omaani, vaan kaikkien naisten kehoja. Naisten kehojen kykyä luoda ihminen, kokonainen uusi elämä. Kehojen kykyä käydä ääriasennoissa ja palata takasin. Pikakelaus kuvina minun kehoni matkasta ja mitä se tällä uskomattomalla matkalla saikaan aikaan. Miltä se näyttää viikko synnytyksen jälkeen. Mistä lähdettiin liikkeelle. 


Vauvamaha tuli esille 15.2.2019
Vauvamaha näkyy jo 15.2.2019
Enpä vielä helmikuussa arvannut, mihin mittasuhteisiin kehoni paisuukaan. Kaiken kokemani jälkeen suhtautumiseni tähän temppeliin on nöyrä, arvostava ja huolehtiva. Moni asia on muuttanut merkitystään. Kun tissitkään ei ole enää tissit.

Vuorokausi ennen synnytystä 9.9.2019
Vuorokausi ennen synnytystä 9.9.2019

Viikko synnytyksen jälkeen katson ehkä hieman jopa kauhuissani, mutta huvittuneena, miten iso olinkaan. Vielä synnytyssalissakin kätilöt olivat varmoja, että päälle nelikiloinen on syntymässä. "Oskarin" paino oli 3580 g. Matkan varrella sain myös vitsailevia huomautuksia siitä, olenko varma, että odotan vain yhtä. 

Viikko synnytyksen jälkeen 17.9.2019
Viikko synnytyksen jälkeen 17.9.2019


Olen yllättynyt siitä, miten nopeasti vatsani on vetäytynytkään. Alkuperäisiin mittoihin on kuitenkin vielä matkaa. Synnytyssaliin jäi 6,6 kg. Tai no, lähtihän sieltä onneksi 3580 g maailman ihaninta vauvaa mukaan.

Lopputulos 10.9.2019
Lopputulos 10.9.2019


Uskomatonta, miten suloista, rakasta ja kaunista kehoni pystyikään luomaan. Mikään ei maailmassa ole ihmeellisempää kuin se, että kehoni on luonut täysin uuden ihmisen ja elämän. Jumalaista! 

<3. Jennyfer

17. syyskuuta 2019

Ensimmäinen viikko vauvan kanssa

Miten meidän ensimmäinen viikko yhdessä on sujunut, mitä ollaan tehty ja mitä on tapahtunut. Ainakin ollaan rakastettu ja rakastuttu! Hän on täydellinen vauva. 


Niin paljon asiaa ja kerrottavaa, mutta aikaa ei juurikaan. Sinänsä tämä on hieman outo yhtälö, sillä minua siunattiin helpoimmalla ja suloisimmalla vauvalla ikinä. Hän syö kolmen tunnin välein ja tietysti usein nukkuu syöttöjen välit. Jos ei nuku, niin hän maata möllöttelee sylissä tai sängyllä varsin tyytyväisenä ympäristöään tarkkaillen. Hän itkee vain ja ainoastaan, kun on nälkä. Nälässä myös vaipan vaihto on aivan myrkkyä, mutta muuten hän vain nautiskelee. Mihin minun aikani sitten oikein menee? Tottakai syötöt, pesut ja vauvan kanssa seurustelu vie aikansa, mutta ei ne minun päiviäni kokonaan täytä, vaikka on ihan uskomatonta, kuinka häntä voisi katsella ja pitää sylissä ihan loputtomiin.

Tänään olen viikon ikäinen, 17.9.2019
Tänään olen viikon ikäinen, 17.9.2019


Tissi- ja pulloshow

Viikonloppuna meille tuli takapakkia imetyksen kanssa ja siitä se ajankäytön hallitsemattomuus oikeastaan lähtikin irti. Yhdessä yössä tissini olivat niin rikki ja nännit vuosivat verta, että jouduin lopettamaan imetyksen kokonaan. Siinä samassa siunaaman tilassa niihin nousi mato ihan kunnolla, enkä saanut sitä mitenkään pihalle. Siitä seurasi tietysti järjetön korvike ja tuttipulloshow pesuineen sterilointeineen kaikkineen, puhumattakaan kaiken maailman keinoista ja yrityksistä tyhjentää rintojani epäonnistuen siinä jatkuvasti. Vauvan perushoidolta en ole juuri muuta ehtinyt kuin olla tissieni kimpussa ja pesemässä sekä steriloimassa pulloja. Olo on ollut paikoin todella surkea, sillä minun tekee niin pahaa, kun "Oskari" hamuaa yhtenään rinnalle, mutta en ole voinut sitten lauantain sitä hänelle tarjota. Hän olisi todennäköisesti ollut myös ainut, joka ne olisi maidosta kyennyt tyhjentämään. Olo on ollut välillä todella riittämätön. Minulla on edelleen vahva tahto imettää ja tänään ensimmäistä kertaa sitten lauantain näen valon pilkun taivaalla, että siinä vielä onnistuisin. Loppuviikko on sen osalta merkittävässä asemassa. Tulen kirjoittamaan koko imetystarinan ja tuskan mahdollisimman pian tarkemmin.

"Oskari" on rento tyyppi,
"Oskari" on rento tyyppi,

Läheisyyttä

"Oskari" on siis tänään viikon ikäinen. Vaikka minun tissit ja imetys onkin ollut ensimmäisen yhteisen viikkomme hallitsevassa asemassa, olemme onneksi ehtineet muutakin. Ainakin meillä on kulunut tunteja siihen, että vain katselemme toisiamme silmiin, pidän häntä sylissä, silitän ja kerron kaikenlaisia juttuja ja tarinoita, laulankin. Ja ne ilmeet. Niitä voisi katsella loputtomiin. Miten moneen eri mutruun suun voi saadakaan. Entäs ne varpaat ja jalkapohjat sitten. Miten paljon niitäkin voi rakastaa.

Ensimmäinen asia, jota "Oskarista" synnytyksen jälkeen näin,olivat nämä super suloiset ryppyiset jalkapohjat ja pienen pienet varpaat, Miten palon näitäkin voi rakastaa.
Ensimmäinen asia, jota "Oskarista" synnytyksen jälkeen näin, olivat nämä super suloiset ryppyiset jalkapohjat ja pienen pienet varpaat, Miten palon näitäkin voi rakastaa. 


Synnärillä

Kaksi ensimmäistä päivää meni tietystikin sairaalassa, ennen kuin kotiuduimme. Ensimmäinen yö meni minulla valvoessa vain siksi, että ihmettelin tuota pientä myttyä, onko hän todella minun, tuliko hän todella minusta ja saanko hänet oikeesti mukaani sieltä lähtiessäni.  "Oskari" ei ollut sairaalan menosta ja meiningistä milläskään. Nukkui kuin tukki kaikki ne välit, kun ei ollut tissillä.

"Oskari" otti jo sairaalassa rennosti
"Oskari" otti jo sairaalassa rennosti


Kotona

Vieraita on ollut maltilla, kaikkineen kuusi kappaletta, sillä flunssa on jättänyt monet uteliaat kotioven toiselle puolelle. Kaupassa olemme ehtineet käydä kahdesti. Toinen reissuista oli ensimmäinen vaunulenkkimme, joka 1,5 km matkana oli minulle vielä hieman liikaa. Mutta ai että, miten siitä kärryjen lykkimisestä nautinkaan, vaikka vettä tuli kaatamalla taivaan täydeltä. Napatynkä irtosi 6 vuorokauden iässä ja samalla päivämäärällä sain myös ensimmäiset pissat päälleni.

Päivät kuluu nyös rennosti köllötellen
Päivät kuluu myös rennosti köllötellen


Vauvan hoitaminen ja hänen kanssaan oleminen on niin nautinnollista ja parasta ikinä. Miten pehmeä ja rakas mytty hän voikaan olla,

<3. Jennyfer

16. syyskuuta 2019

Lopputilinpäätös: kolmas raskauskolmannes

Viimeinen, eli kolmas raskaus kolmannes tuntui ajallisesti ikuisuudelta. Kohdallani se alkoi 21.5.2019 ja se päättyi "Oskarin" syntymään 10.9.2019, sillä hän syntyi täsmälleen laskettuna päivänä. Raskauteni kesti siis tasan 40 viikkoa. Minkälaisia oireita, ajatuksia ja tuntemuksia tämä viimeinen kolmannes pitikään sisällään? 


Kun katsoin toisen kolmanneksen päätöspostausta, minua alkoi huvittamaan, miten pieni vatsani vielä olikaan, mutta kirjoitin silloin, ja muistan sen olotilan edelleen, kuinka tunsin itseni ihan norsuksi, kömpelöksi ja hirveän isoksi. Vertailun vuoksi, piti ottaa kuva samoissa vaatteissa (!) että kuinka norsu oikeesti olinkaan ja kuinka norsuksi lopulta muutuinkaan. Vertaus kuva on nimittäin otettu aika lailla tasan vuorokausi ennen kuin "Oskari" syntyi. Alemmassa kuvassa supistukset olivat jo hyvää vauhtia käynnissä. Viimeisen kolmanneksen aikana vatsaan tottui, vaikka se kasvoikin aivan äärimmilleen. Tottakai se oli tiellä ja esti monenlaisia asoita, mutta olo ei ollut siitä huolimatta kömpelö, ja mukavasti se kiikkui matkassa mukana. Minun viimeisen kolmanneksen oireet olivat ihan toisaalla, kuin komeisiin mittoihin paisuneessa vatsassa.

RV 25. Viimeisen kolmanneksen ensimmäinen päivä
RV 39+6, päivä ennen laskettua aikaa ja 40 viikon täyttymistä. Supistukset alkoivat aamulla 04. Kuva otettu supistusten välissä. Sen kyllä näkee ilmeestä ja kuvan laadusta
RV 39+6. Päivä ennen viimeisen kolmanneksen päättymistä, laskettua aikaa, 40 viikon täyttymistä ja synnytystä. Supistukset alkoivat aamulla 04. Kuva otettu supistusten välissä. Sen kyllä näkee ilmeestä ja kuvan laadusta
Jos en olisi tuolta toukokuusta asti kirjaillut ranskalaisin viivoin ylös oireita ja tuntemuksia, olisi niitä aivan mahdoton muistaa enää nyt. Toisaalta, jos ihan spontaanisti mietin, mitä kaikkea tässä on ollut, niin aikalailla elämä on pyörinyt samojen oireiden ympärillä. Ainakin minusta tuntuu, että voinnin kyselijöille vastasin aina samat asiat. Mutta katsotaanpa listaa tarkemmin, mitä kaikkea olen kuluneen 15 viikon aikana potenut ja tuntenutkaan.

Hikoilu
Hirveitä hikoilukohtauksia, jotka voi kestää muutamasta minuutista tunti tolkulla. Yhtäkkiä on niin kuuma, ettei oikeesti mitään järkeä. Entinen vilukissa nukkui koko viimeisen kolmanneksen ilman peittoa, ja ajoin myös monta kertaa "Oskarin" isän pois iholtani, kun on vaan niin kuuma. Kuumissani tarvitsin todella tilaa ympärilleni, eikä ihoani saanut koskettaa peiton reunakaan. Listaltani löytyy kirjaus: "Kokoajan ihan helvetin kuuma".

Väsymys
Olen kirjannut, että ajoittaista voimakasta väsymystä. Ehkä siellä kolmannen kolmanneksen alussa näin olikin, mutta mitä lähemmäs loppua on tultu, väsymys on ollut uusi normaali. Tähän väsymykseen on vaikuttanut läpi raskauden huono hemoglobiini ja lähes kokonaan tyhjentynyt rautavarasto. Sittemmin nukkuminen paisuvan vatsan kanssa kävi todella vaikeaksi, kun sopivaa asentoa ei oikein enää meinannut löytyä. Siihen sain helpotusta vartalotyynystä, sillä kyljellään nukkuminen oli minulle ilman sitä ihan tuskaa. Väsymys johtui myös huonosti nukutuista öistä. Käytännössä heräsin 03-06 välillä usean viikon ajan riippumatta siitä, monelta kävin nukkumaan. Valvoin muutaman tunnin lukien, bloggaillen tai sarjoja katsellen, sekä aamupalaa syöden, ja kävin usein 8 aikaa uudestaan nukkumaan. Heräsin sopivasti 11 aikaa vatsa kurnien lounaalle, ja taas puuhastelin jotain vastaavaa, kuin aiemmin, tai hoidin joitain asioita. Iltapäivästä nukuin vielä toiset 2-3 tunnin päikkärit. Yöunille kävin 22-01. Rytmi se oli tuokin. Myös fyysistä väsymystä alkoi tapahtumaan entistä rankemmin, mitä lähemmäs loppua mentiin.

Kaikenlaisia oireita
Matkan varrelle mahtuu muutama pienempi päänsärky, joista olen selvinnyt ilman särkylääkkeitä. Yläselässä, lähellä lapaa, oli hetkellinen pieni jumitusalue, jonka kävin hierotuttamassa auki. Sitä lukuun ottamatta olen säästynyt koko raskauden ajan selkäkivuilta. Selkään on käynyt ainoastaan lakanan vaihdot ja imurointi.
Nenä vuosi verta erityisesti toisen kolmanneksen aikana, mutta tätä ilmeni muutaman kerran myös viimeisellä kolmanneksella. Ikenet vuosivat verta lähes läpi koko raskauden ja hammaslääkäri kertoi kyseessä olevan ns. raskausajan ientulehduksen, joka johtuu kiihtyneestä pintaverenkierrosta ja tämä vaiva katoaa jonkin aikaa synnytyksen jälkeen.
Sitten oli se kauhea, monta viikkoa kestänyt puutunut ja tunnoton ylävatsa. Hermot olivat jääneet ihon alla pinteeseen ja nämä hermopinteet helpottivat vasta useiden viikkojen jälkeen, kunnes elokuun lopulla vatsa kunnolla laskeutui.

Turvotus
Tämä oli niin massiivinen, että vaatii ihan oman kohdan. Se iski päälle kesän ensimmäisinä hellepäivinä, eikä sitten koskaan toennut, vaan paheni pahenemistaan. Turvotus vaivasi etenkin oikealla puolella kehoa. En tiedä, paljonko sillä oli vaikutusta, että "Oskari" viihtyi koko raskauden enimmäkseen juuri sillä puolella. Raskausviikosta 34 lähtien jalkaani ei mahtunut muut kengät kuin "crocsit" ja nekin sai ajoittain laittaa jalkaan väkisin ja painoivat jo muutamassa minuutissa jalkoihin ihan hillittömät kuviot. Tämä jos mikä vei lopunkin liikkumisen nautinnon.
Turvotus levisi myös käsiin, erityisesti sormiin. Etenkin öisin turvotus oli niin hirveää, että niveliä särki tosi paljon ja sekin vaikutti huonoihin yöuniini. Särkyä nivelissä ilmeni myös päivisin, mutta onneksi pystyin kirjoittamaan. En täysin kivutta, mutta kuitenkin. Turvotusta oli myös naamassa ja välillä oma peilikuva näytti ihan kummalliselta.

Liitoskivut
Annetaan näillekin kivuille ihan oma kohtansa. Raskausviikko 34 oli selkeesti kohdallani jokin käänteentekevä, sillä turvotuksen lisäksi myös liitoskivut yltyivät ihan älyttömiksi. Ne alkoivat huhtikuun alussa ja olivat riesanani enemmän tai vähemmän läpi raskauden. Viimeisillä viikoilla häpyluun alue oli niin järkyttävän kipeä etenkin öisin asentoa vaihtaessa ja sängystä noustessa, että ilman ähinää ja kirosanoja siitä ei tullut mitään. Kun kääntymistä ja nousemista joutui vielä auttamaan erittäin kipeillä ja turvonneilla käsillä, ei itku ollut monestikaan kaukana. Nämä liitoskivut yhdessä turvotuksen kanssa oli hirveintä koko raskaudessa.

Huonoja oloja
Oli kausi, että huono-olo yllätti minut yleensä aina aamupalan jälkeen. Teen aamuisin itselleni aina samanlaisen smoothien: maitorahkaa, kaurahiutaleita, marjoja ja vettä. Kun pienensin kaurahiutaleiden määrää, huonot olot loppuivat. Ilmeisesti söin vain liikaa ahtaaksi käyvään vatsaan, sillä tätä samaa alkoi ilmenemään myös muun ruokailun yhteydessä, joka päättyi, kun pienensin annoksia.

Ruokailu
Minulla ei ollut mitään järjettömiä mielitekoja koko raskauden aikana, mutta jääkaappikylmät hedelmät ja jäätelö maistui taivaallisen hyvälle. Enemmän minulle tuli etomisia, eli ruoka-aineita, jota en yksinkertaisesti saanut suustani alas, kuten kananmuna, sienet ja liha. Närästys ja Renniet tulivat tiiviiksi osaksi ruokavaliota.

Keho
En ole tullut kirjanneeksi, missä kohtaa muutos tarkalleen ottaen kävi, mutta joku päivä vain huomasin, että vatsani ja olotilani sen kanssa oli tosi jees. Siihen tottui, eikä olo yks kaks enää ollut norsu tai kömpelö, vaikka toki vatsan koko paljon asioita rajoittikin. Minä jopa paikoittain nautin siitä. Siis vatsasta. Vaikka olen tullut jossain kohtaa raskautta useampaan kertaan kirjoittaneeksi, että en saa siitä mitään nautintoa. Löysin sen kuitenkin raskauden loppupuoliskolla, erityisesti sen jälkeen, kun "Oskaria" pysty koskettamaan sen läpi. Liitoskipuja ja turvotusta lukuun ottamatta raskaus tuntui kehollisesti helpommalta loppua kohti mentäessä. Olin silti aivan hukassa kokoni kanssa. Julkisilla paikoilla sain olla jatkuvasti pyytämässä ihmisiltä anteeksi, kun reppuselässä ison mahan kanssa törmäilin milloin mihinkin. En missään kohtaa oppinut hahmottamaan kokoani. Paita oli myös aina vatsan kohdalta likainen, sillä jos siihen ei syödessä tippunut ruokaa niin pyyhin sillä kaiken mahdollisen mukaani mennessäni.

Liikkeet
"Oskarin" liikkeet voimistui viikko viikolta ja loppuvaiheessa alkoi jo paikoittain hieman sattumaankin. Ne oli ihana parasta koko raskaudessa ja nautin niistä suuresti. En usko, että tulen koskaan ikävöimään raskautta tai mahaani, mutta niiden liikkeiden tuntua tulee varmasti ikävä.

Supistukset
Heräsin kivuliaaseen supistukseen 9.9.2019 klo 04:00, päivä ennen laskettua aikaa. Seuraavaksi kerron tapahtumat tästä eteenpäin, eli koko 40 viikkoisen raskauden päättymisen, Synnytyksen.

Lue myös: 

<3. Jennyfer

14. syyskuuta 2019

HÄN on täällä

Rakas poikani "Oskari" syntyi laskettuna päivänä 10.9.2019 klo 13:03 mitoin 3580 g 52 cm. 


Juuri syntynyt elämäni suurin rakkaus. 10.9.2019 klo 13:03
Juuri syntynyt elämäni suurin rakkaus. 10.9.2019 klo 13:03


Ensimäiseen supistukseen heräsin aamuyöstä 9.9.2019 klo 04 ja sitä se oli pikkuhiljaa menoa kohti uuden elämän syntymää. Synnytys meni hyvin yhtä minuun kohdistunutta draamaa lukuunottamatta ja Hän on täydellinen. Kotiuduimme sairaalasta kahden yön jälkeen ja olemme totutelleet tähän uuteen elämään, jossa rutiineista ja rytmeistä ei ole enää, eikä vielä, tietoakaan.

Kotiutuminen maailman suloisimman pojan kanssa
Kotiutuminen maailman suloisimman pojan kanssa


Koitan mahdollisimman pian purkaa teille kaikki tapahtumat synnytyskertomuksineen, sillä tietysti "Oskari" tarpeineen on ykkönen, mutta erittäin hyvä kakkonen univelkojeni edes osittainen kiinni ottaminen.

Ikää 4 vuorokautta
Ikää 4 vuorokautta


Kiitos te kaikki ihanat lukijat, jotka olitte mukana ja tukena koko raskauden ajan. Sain teiltä valtavasti tukea ja tietoa. Tästä eteenpäin käännämme blogissani uuden luvun kohti vauvavuotta. "Nähdään" pian.

Rakkaudella,
Jennyfer

8. syyskuuta 2019

Odotusajan valokuvaus - Niin upeat kuvat!

Sisältää kaupallisia linkkejä, mutta ei yhteistyötä. Valokuvauspalvelu on maksettu itse.

Raskaus on minun elämässäni yksi ja ainutkertainen tapahtuma, jonka halusin ikuistaa ja vangita tietyllä tunnelmalla valokuvaajan toimesta. Kuvaajan löytäminen ei ollut helppoa, mutta vaiva kannatti, sillä sain aivan täydelliset kuvat muistoksi tästä merkittävästä matkastani ja kotiani koristamaan. Kuvat on otettu raskausviikolla 36, juuri kreivin aikaan. Tämänkaltainen palvelu, valokuvaus, on niitä asioita, joista maksan erittäin mielelläni. Elämän ainutkertaisista ja merkityksellisistä hetkistä, joihin et voi enää koskaan sellaisenaan palata, jää ikuiset ja kauniit muistot. 


Olen niin onnellinen, että nämä odotusajan kuvat tulivat otetuksi! Vaikka vannomatta paras, niin kohdallani on kuitenkin kyseessä elämäni ensimmäinen ja viimeinen raskaus, koska ikä, ja olenhan jo kertaalleen lapsettomuustuomionkin saanut. Olisin katunut niin paljon, jos nämä upeat teokset tästä elämäni ainutlaatuisesta ja uskomattomasta matkasta eivät pian voisi koristaa kotiani. Vaikka blogi ja blogin insta on täynnä itseotettuja mahakuvia, ei mikään vedä vertoja näille ammattilaisen otoksille. Kiitos Kristi Vilmunen!


Vaikeuksien kautta täydelliseen voittoon

Odotusajan valokuvaajan löytäminen oli vaikeaa ja haastavaa. Käytin tuhottomasti aikaa googlaillen ja kuvaajien portfolioita selaillen. En löytänyt sitä, joka tekisi kuvien tunnelmallaan vaikutuksen, sillä tiesin, mitä sen osalta hain. Lopulta päädyin valokuvaajat.fi -sivustolle ja laittamaan sieltä tarjouspyynnön. Ajattelin, että nyt saa kyllä kuvaajat lähestyä minua, eikä toisinpäin. Nopeasti sain muutamia, toisistaan huomattavastikin poikkeavia tarjouksia, vaikka olin aika tarkkaan kuvannut, mitä haluan ja haen. Kristi erottui joukosta, sillä hän vastasi minulle itse, henkilökohtaisesti ja persoonallisesti, eikä lähettänyt mitään yleistä kaikille lähetettävää samaa persoonatonta soopaa. Jo tämä teki vaikutuksen. Hän vastasi juuri minun pyyntööni ja toiveisiini. Selasin hänen portfoliotaan, ja sieltä löytyi muutama, juuri sellaisella tunnelmalla varustettu kuva, mitä minä halusin ja hain. Sovimme yksityiskohdat ja niin olimme hänen studiossaan raskausviikolla 36. Halusin pitkittää kuvaukseen menoa mahdollisimman pitkälle, sillä vatsaahan me menimme kuvaamaan, ja halusin sen olevan näyttävä. Ajoitus osui täydellisesti nappiin, sillä jo seuraavalla viikolla vatsa oli laskeutunut todella paljon ja turvotus entistä hirveämpänä päällä.



Yksi ylitse muiden

Rakastan niin paljon hämärää, ja ehkä paikoittain jopa mysteeristä ja salaperäistä tunnelmaa, jonka Kristi onnistui kuviin vangitsemaan. Yksi kuvista on kuitenkin ylitse muiden, ja se on ehdottomasti tämä:


Haluaisin niin kovasti teettää muutamasta valokuvasti ison canvastaulun, mutta ensimmäistä kertaa koen, että 31,5 neliön kodissani tulee tilan puute vastaan. Minulla ei ole sellaista seinää, johon niitä laittaa. Niinpä joudun tyytymään nyt toistaiseksi pienempiin valokuviin hyllyillä. Seuraavan kodin osalta haaveena onkin "valokuvaseinä", johon mm. Pinterest on ideoita pullollaan.

<3. Jennyfer

7. syyskuuta 2019

Minkälaista on tulla äidiksi nelikymppisenä

Matkani äidiksi on pitkä ja paikoittain hyvinkin raskas. Se kesti kaikkiaan lähes 15 vuotta, eikä niin pitänyt enää koskaan käydä. Matkalla sattui ja tapahtui. Kolmesti. Näillä kaikilla tapahtumilla on suuri vaikutus ja merkitys siihen, minkälaiseksi koen äidiksi tulon nyt, lähes 40 vuoden iässä. Kerron teille  avoimen, rehellisen ja vaiherikkaan tarinani tästä kaikesta. 


Olen miettinyt monta kertaa tämän raskauden aikana, minkälaista on tulla äidiksi ensikertaa tässä iässä, kun mittarissa on 39 vuotta ja reilut 7 kuukautta. Jotta voin vastata kysymykseen edes itselleni, täytyy tarkastella historiaa, sillä siellä on kolme merkittävää tapahtumaa, jotka vaikuttavat siihen, että lapsen saaminen kohdallani ei todellakaan ole mikään itsestään selvyys, ja mitä ajattelen siitä nyt. Heti alkuun täytyy kuitenkin todeta, että en hetkeäkään koe tai tunne itseäni niin "vanhaksi", vaikka lähes 40 vuoden ikäni ei mikään nuori ensisynnyttäjäksi olekaan. Minulla ei ole minkäänlaista ikäkriisiä, eikä peilistä katso takaisin sen ikäinen ihminen.


Yhdestä rajapyykistä kohti iättömyyttä

Muistan, kun täytin 30. Lähes kymmenen vuotta sitten. Jostain syystä, ainakin minun ikäluokalleni, kolmekymppiset ovat olleet jonkinlainen rajapyykki, elämän käännekohta. Olin järjestämässä isoja bileitä, bändiä ja kaikenlaista, mutta en mitenkään meinannut saada asioita aikaan, joka on minulle kovin poikkeuksellista. Sittemmin tajusin, mikä siinä mätti. En tahtonut koko juhlia. Olin järjestämässä niitä vain sen vuoksi, että "niin piti tehdä" ja "kaikki muut niitä odotti". Lopulta vietin kolmekymppiset kolmen ystäväni kanssa pienessä, minulle merkittävässä kaupungissa pulkkamäkeä laskien, taskumatista lämmikettä nauttien, toppavaatteissa pizzalla käyden ja ystäväni luona saunoen. Ihan täydellistä! Sain viettää juhlat minulle tyypilliseen tapaan: pienesti, intiimisti ja hauskasti. Sen jälkeen en ole juuri ikääni miettinyt. Olin helpottunut, että nyt se 30 on täytetty ja elämä voi taas jatkua. Ja niin on jatkunut.

Kaksi ensimmäistä menetystä

Varsinaisesti en mieti ikääni nytkään, vaikka jotain sen osalta hetkellisesti sisälläni muljahtikin, kun raskaustesti oli positiivinen. Olen miettinyt ikääni lähinnä siitä näkökulmasta, että miten erilainen äiti olisin ollut aiemmin, 15 vuotta sitten, verrattuna tähän päivään. 2000-luvun alkupuolella, ollessani 25-27 vuotias, halusin lasta todella paljon. Kun kävin lenkillä, haaveilin työntäväni lastenvaunuja. Podin ihan oikeaa vauvakuumetta. Noiden vuosien aikana lapsi oli tervetullut silloiseen avoliittooni, mutta ei tullut. Vuonna 2008 erosimme, ollessani 28-vuotias. Sittemmin olen elänyt pitkälti itsekseni. Joitain lyhyempiä suhteita mahtuu matkanvarrelle, mutta ei yhtään sellaista, johon olisi voinut kuvitella lasta, perhettä. Vuonna 2009 pillerini petti suhteessa, jossa olin ollut pari kuukautta, mutta sen lapsen oli tarkoitettu mennä pois. Niin kariutui myös se suhde. 


Merkittävä käännekohta

Vuodet vierivät ja elämä oli kivaa ja hauskaa. Elin vapaata ja huoletonta elämää. Kun vuonna 2015 silloisessa työpaikassani, jossa olin ollut reilut 13 vuotta, yt:t osuivat tiimiini, otin paketin ja irtisanouduin. Kaikki muut tarjotut vaihtoehdot ei käytännössä ollut edes vaihtoehtoja. Ajattelin, että on minun aikani ottaa pieni irtiotto, vitsaillen viettää "äitiyslomani", joka kohdallani oli jäänyt pitämättä. Olin tuolloin 35-vuotias. Kaikkiaan olin kotona 9 kuukautta, ennen kuin aloitin työt uudessa työpaikassa, jossa olen edelleen. Tosin nyt sillä ihan oikeella äitiyslomalla. Tuon 9 kuukautta kestäneen vapaan aikana ehdin miettimään elämää ja sen tarkoitusta, paljon. Se oli minulle yksi elämäni käännekohdista. Oravanpyöräni pysähtyi. Silloin löysin mm. minimalismin ja aloin ymmärtämään, että elämässä on paljon tärkeämpää, kuin materiaali, omistaminen ja ääriään myöten täynnä oleva kalenteri. Mietin, mitä haluan loppuelämältä, miten haluan sen viettää. Yksi asioista, johon päädyin, oli lapsi. Halusin edelleen lapsen. Elin silloin yksin. Ei miestä, ei parisuhdetta, enkä sellaisia edes halunnut, saati kaivannut. Mutta lapsi, se olisi todella tervetullut. Päätin tehdä sen yksin. 


Kolmas ja karuin menetys

Olin yhteydessä yksityiseen lapsettomuusklinikkaan keväällä 2016. Ensimmäisellä käynnillä juttelin hoitavan lääkärini kanssa siitä, miten prosessi etenee. Mistään hoitotarpeesta kohdallani ei siis ollut kyse, vaan pelkästä inseminaatiosta luovutetuilla siittiöillä. Toisella kerralla astuessani klinikan ovista sisälle, menin tapaamaan psykologia, jonka kanssa kävimme läpi monia asioita, joita itsellisenä naisena lapsen hankkimiseen liittyy. Kotiläksynä minulla oli ovulaatiotestin tekeminen, ja kun se näyttäisi plussaa, oli aika lähteä klinikalle verikokeisiin ja ultraan. Ovulaatiotestit, joista kokeilin eri merkkejä, ei kohdallani värähtänytkään. Päädyin klinikalle verikokeisiin ja ultraan edellisten kuukautisteni perusteella, jotka olivat onneksi olleet vuosia säännölliset. Verikokeiden tuloksia jouduin odottelemaan joitain päiviä, mutta ultrassa kävi jo heti silloin ilmi, että munasolureserviä ei enää ole. En osannut huolestua, sillä minulla kuitenkin vielä tuli ne säännölliset kuukautiset. Eräänä perjantai-iltapäivänä lääkäri soitti loputkin tulokset. Minun hormonitoimintani on niin olematon, ettei raskaaksi tulo olisi enää mahdollista. Kovat hoidotkaan ei välttämättä enää auttaisi, enkä sellaisiin halunnut edes lähteä. Pian alkavat vaihdevuodetkin vilahti listalla. En enää ikinä saisi lasta. En ikinä voisi olla tai tulla äidiksi.


Miten kävi naiseuteni

Naiseuteni romahti. Katsoin itseäni monta kertaa alastoman peilistä, että mikä nainen tuo tuommoinen on, joka ei voi käyttää kehoaan siihen, mihin se on luotu: kantamaan lasta, synnyttämään ja imettämään. Nimenomaan nämä keholliset negatiiviset tuntemukset olivat minulle valtavan suuret. Koin itseni vajaaksi, naisena. Olin ihan paskana niiden ikätovereideni puolesta, jotka yhtenään tuntui päivittävän Facebookiin vauvauutisiaan. Miksi he sai jo ties kuinka monetta, mutta minä en sitä ensimmäistäkään. Elämä ja sen tarkoitus oli mietittävä uudestaan. Ilman lasta. 


Kuinka nousin

Luonto on ollut minulle tärkeä elementti jo vuosia, mutta silloin aloin viettämään siellä enemmän ja enemmän aikaa. Aloin kiertämään erilaisia retkeilykohteita, valokuvaamaan ja pitämään reissuistani päiväkirjaa (vaelluskengissa.fi). Hain opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja pääsin sisälle. Opiskelin ja retkeilin. Kävin mielekkäässä työssä. Pikkuhiljaa aloin nauttimaan elämästä, sen vapaudesta ja huolettomuudesta uudestaan. Eheydyin myös ihmisenä ja naisena. Hyväksyin lapsettomuuden. Muutin toiselle paikkakunnalle, josta olin haaveillut jo pidemmän aikaa. Vuonna 2018 elämääni tuli "Oskarin" isä. Elämä oli pääosin kivaa, vaikka MBA tutkinnon viimeistely töiden ohessa paikoittain aika tuskaa olikin. 


Raskaana

Luotin lapsettomuustuomiooni 100% ehkäisykeinona. Olihan siitä jo kulunut aikaakin ja hormonitoimintani heikentynyt iän myötä entisestään. Joulukuun lopussa 2018 aloin potemaan kummallisia oireita. Treenatessa hengästyin herkästi, pakaralihakset veti totaaliseen kramppiin ja tisseihin sattu pirusti. Menkat oli ehkä pari viikkoa myöhässä. Hitto vie, nytkö ne vaihdevuodet alko. Minulla ei käynyt mielessäkään, että voisin olla raskaana. Tammikuussa 2019, ennen kuin varasin gynekologille ajan, päätin tehdä raskaustestin kotona säästääkseni labrakulut lääkärillä. Testiin piirtyi välittömästi kaksi viivaa ja menin aivan shokkiin. Kävin vielä samana iltapäivänä lääkärissä varmistamassa testin tuloksen verikokeella. Olin raskaan. Seuraavat päivät ja viikot kuluivat sumussa, en oikeesti tiennyt, mitä tehdä. Kaikki vaihtoehdot tuli kyllä mietityksi ja käydyksi läpi. Tunteet heitteli laidasta laitaan. Miten se ylipäätään oli mahdollista. Minä. Raskaana. Koin heti valtavan voimakkaan yhteyden ja kiintymyksen tähän lapseen. Tunsin, että sisälläni kasvaa jotain erityistä, eikä se tunne ole poistunut vieläkään. Tämä lapsi on ihme. Suuri ihme. 


Parasta ikinä

Kolmen päivän päästä, 10.09.2019 on "Oskarin" laskettu aika. Silloin on kulunut 280 päivää, 40 viikkoa, 9 kuukautta, kun olen saanut kantaa ja kasvattaa tätä lasta sisälläni. Matka on ollut paikoittain fyysisesti todella rankka. En ole voinut pahoin, mutta liikuntakykyni on ollut todella hukassa ja kadoksissa. Olen ollut myös julmetun väsynyt. Onhan tämä kantava kehonikin tosin jo pian sen 40 vuotta vanha. Matka on ollut rankka myös henkisesti. Se ei joudu "Oskarista", vaan suhteestani hänen isäänsä, ja kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan siinä ympärillä. Ympärilläni on kuitenkin ollut määrällisesti enemmän iloa ja onnea, kuin onnettomuutta. Kaikki he, jotka tuntevat minut ja tietävät nämä elämäni tapahtumat ennestään, ovat olleet onnellisia kanssani ja kulkeneet tämän matkan vierelläni. Olen kiitollinen heistä kaikista ja siitä, että olen saanut jakaa tämän kaiken heidän kanssaan. Tämä raskaus ja lapsi on ihmeellisintä ja parasta, mitä minulle on ikinä koskaan tapahtunut. 


Minkälaista on tulla äidiksi nelikymppisenä

Ihan maailman parasta. En usko, että olisin voinut koskaan aikaisemmin olla tämän valmiimpi. Jos olisin saanut lapsen ja tullut äidiksi ilman näitä kokemuksiani, olisi suhtautumiseni asiaan varmasti erilainen. Ilmassa saataisi olla jonkinlaista itsestäänselvyyttä, enkä osaisi arvostaa asioita niin paljon, kuin nyt. Se, että kehoni on kasvattanut lapsen ja se tekee minusta äidin, on minulle maailman suurin onni ja ihme. Olen lähes 40 vuotta saanut elää tätä elämääni vapaana vastauista, jos nyt ihan lapsuutta ja nuoruutta, opiskeluja, paria koiraa, parisuhdetta ja työtä ei lasketa. Tulla ja mennä miten haluan. Juoda viiniä, polttaa tupakkaa ja käydä pubissa silloin kun huvittaa. Valvoa yöt, nukkua päivät. Käydä kaupassa tai olla käymättä. Olen nähnyt ja kokenut sen elämän. Saanut elää sitä, kauan, enkä enää aikoihin löytänyt siitä sisältöä. Onneksi on ollut muutakin. Olen saanut harrastaa ja matkustaa juuri silloin, kun se itelleni ja pankkitililleni on sattunut sopimaan. Ostaa vain itselleni. Nyt nelikymppisenä lapsi, sen myötä tulevat vastuut, velvollisuudet ja rutiinit ovat enemmän kuin tervetullutta. En koe kapiaavani muuta, sillä olenhan jo kaikenlaista nähnyt ja kokenut. Odotan vain sitä, että pääsen elämään ja kokemaan tätä maailmaa yhdessä hänen kanssaan. Elämäni on seesteistä, leppoisaa ja rauhallista. Siinä on aikaa ja tilaa olla läsnä. Vaikka ensimmäiset kuukaudet menisi vain imettäessä, valvoessa ja nukkuessa, ei haittaa. Minulla on siihen mahdollisuus ja aikaa. Se kestää hetken ja on itselleni ainutlaatuinen kokemus, tilaisuus ja mahdollisuus. Minun ei tarvitse hötkyillä ja höntyillä muun elämän perään. Se on ja odottaa kyllä. Elämä tapahtuu tässä ja nyt. Se kaikki, mitä minä nyt teen ja valitsen, on lapseni lapsuus. Se kivijalka, jonka päälle hän alkaa elämäänsä kokemaan ja rakentamaan. Minulla on varma ja levollinen ole itsestäni äitinä. Tähän vaikuttaa varmasti juurikin se ikä ja koettu elämä. Tämä ihme ja tuleva äitiys sattui elämässäni parhaaseen mahdolliseen ikään ja ajankohtaan. Suunnittelematta, odottamatta, haaveilematta. Kiitos kohtalo, päätit lopulta puolestani hyvin. Kaikesta huolimatta tiedän olevani tässäkin iässä äitinä yhtä epätäydellinen, kuin missä tahansa muussakin elämäni vaiheessa. Ja sehän tässä iässä onkin parasta, sillä senkin on oppinut hyväksymään ja sietämään.





<3. Jennyfer

P.S. Kuvat valitsin alkavan syksyn teeman mukaan. Olen ottanut niitä vuosien mittaa kulkiessani luonnossa, Rakastan syksyn pimeneviä iltoja, kynttilöitä, ikkunoita pitkin valuvaa vesisadetta. Sen melankoliassa on jotain kaunista, aivan, kuten tässä tarinassanikin. 

5. syyskuuta 2019

10 ajatusta vielä syntymättömästä pojastani

Minulla on ollut koko raskauden ajan hyvin voimakkaat ja selkeät tuntemukset, jonkinlainen vahva intuitio siitä, minkälainen ja minkä näköinen poika "Oskari" onkaan. Olen nähnyt hänestä kolmesti niin todenmukaisen unen ja hänen liikkeet, sekä reagointinsa kosketuksiini vatsassani on saanut puolestaan voimakkaita ajatuksia aikaan hänen luonteestaan. Minkälaiset ovat nämä mielikuvani ja kuinkakohan nappiin ne lopulta menevätkään. 


Miltä sisälläni kasvava lapsi näyttää? Minkä näköinen ihminen minusta ja lapsen isästä voi tullakaan? Kummalta hän perii mitäkin piirteitä kehoonsa? Saati luonteeseensa? Muistuttaako hän jotain hieman kaukaisempaa sukulaista? Näitä ja monia muita asioita olen miettinyt "Oskarista" koko raskauden ajan. Jo ennen kuin edes tiesin, kumpaa sukupuolta hän on. Ja se vasta jännää olikin, kun vielä sitäkään ei tiennyt. Vaikka olihan minulla ihan alusta asti se äidin vaisto, että poika hän on. Vaikka voihan hän vielä yllättää, ja olla tyttökin. Yhtä rakas ja tervetullut, odotan sinua jo niin kovasti saapuvaksi.

Varhaisultrassa helmikuun alussa 2019. "Oskari" vei sydämeni välittömästi silloin.


On niin koomista, että hän täyttää ääriään myöten koko keskikehoni, nyrkkeilee virtsarakkoon, hikka tuntuu peräsuolessa, pienen pienet pakarat pullistelee vatsan toiselta puolelta toiselle ja jalkapohjat takovat kylkeen, enkä yhtään tiedä, minkä näköinen ihminen siellä mellastaa. Onko hiuksia? Onko ne tummat vai vaaleat? Kuinka paksut? Minkä muotoiset on silmät ja suu? Mitä enemmän näitä mietin, sitä enemmän odotan ensikohtaamistamme. Haluan jo nähdä, minkälainen sinä olet. Minkälaisen ihmisen minun kehoni kasvatti. 

Mielikuvani "Oskarista" on...

Rakenneultrassa saatu todistusaineisto siitä, että poika hän on
Rakenneultrassa huhtikuussa 2019 saatu todistusaineisto siitä, että poika hän on


Ulkonäkö: 
  • Huomattavan vaaleansiniset silmät
  • Pyöreät posket
  • Kolmessa näkemässäni unessa hiukset ovat olleet todella vaaleat, vaikka loogisesti ajateltuna, niiden "pitäisi olla" tummat. Olen ajatellut myös punatukkaisuutta, sillä hänen isällä on voimakasta punapigmenttiä parrassaan. Koska unet ovat olleet niin selkeät ja todenmukaiset, sanon, että hiukset ovat vaaleat. Toisena vaihtoehtona punaiset. Joten todennäköisesti ne ovat tummat. 
  • Suu on enemmän pyöreä, kuin "viivamainen"
  • Iho on selvästi vaalea

Luonne: 
  • Harkitseva ja rauhallinen. Ainakin äitiinsä verrattuna. Isään verrattuna, voisi periä spontaanisuutta äidiltään. 
  • Tarkkaileva, intensiivinen ja tutkiva katseellaan
  • Huomattavan hymyileväinen
  • Sitkeä ja päättäväinen
  • Pitää erityisen paljon läheisyydestä

Tässä pään profiilissa on juuri sitä samaa ulkonäköä, mitä olen nähnyt kolmessa unessani. Muisto rakenneultrasta huhtikuussa 2019
Tässä pään profiilissa on juuri sitä samaa ulkonäköä, mitä olen nähnyt kolmessa unessani. Muisto rakenneultrasta huhtikuussa 2019


On erittäin mielenkiintoista nähdä, miten nappiin tai hutiin nämä vaistoni pojastani menevät. Näihin mielikuviini luonteesta on vaikuttanut mm. se, miten hän on liikkunut ja reagoinut kosketuksiini vatsassani. Mielikuviin ulkonäöstä puolestaan unillani ja erityisesti yhdellä ultrakuvalla on voimakas vaikutus. Oli miten olin, maailman rakkainta minulle kuitenkin. 

<3. Jennyfer

4. syyskuuta 2019

Ruokakulut: Elokuu

Ruokakulut ovat viimeaikoina herättäneet keskustelua aika paljon ja päätinpä minäkin kantaa korteni kekoon. Vaikka toki tiedän kuukausittaiset ruokakuluni noin karkealla tasolla, oli tämänkaltainen seuranta niin koukuttava, että päätin tehdä siitä rutiinin, käynnistää blogissa uuden sarjan ja asettaa itselleni erilaisia kuukausittaisia tavoitteita. Elokuu on ollut poikkeava, koska olen viimeisilläni raskaana ja nähnyt mm. ystäviä kahviloissa ja ravintoloissa ruuan äärellä. Postauksessa avaan hieman ruokafilosofiaani ja lopussa on listaus kategorioittain, mihin minun rahani ruokakaupassa menevät. 


Ruokatalouden koko

Pääosin kyseessä on yhden hengen, eli minun kuukauden ruokakuluni, vaikka "Oskarin" isä välillä jotain luonani syökin, tai minä vien jotain yhteistä mennessäni hänen luokseen, tai minä syön jotain hänen ostamaa. Mistään ihan täysin normaalista kuukaudesta ei voida elokuun ruokakulujen osalta kohdallani puhua, sillä olen viimeisilläni raskaana, joka tuo mm. mukanaan sen, etten oikeastaan jaksa panostaa ruuan tekemiseen yhtään, vaan olen oikonut ruuan laittoa tosi paljon puolivalmiilla ja eineksillä. Tosin niitä ostaessa olen aika tarkka siitä, että ne olisivat juuri sitä itteään, eli ruokaa, eikä sisältäisi mitään epämääräistä, ainakaan sellaista, mitä en tuoteselosteesta ymmärrä. Tähän eines- ja puolivalmiskategoriaan lasken mm. pakastealtaissa myytävät uunijuurekset ja wokkivihannekset, jotka sinällään ovat ihan puhtaita kasviksia, mutta puolestani pilkottu ja paloiteltu valmiiksi. Minusta ei nimittäin ole tällä hetkellä leikkaamaan paloiksi edes porkkanaa, sillä turvotus on tuonut käsiin niin kovat nivelkivut. 

Ällötykset

Toisen poikkeuksen ennen raskautta olevaan aikakauteen tekee se, että on joitain ruoka-aineita, mitä normaalisti ostin aina, mutta ne ovat ällöttäneet minua niin paljon raskausaikana, että ovat saaneet jäädä kauppaan. Näitä ovat mm. kananmunat, kalkkunaleikkele sekä sienet, ja nyt loppuraskaudesta myös kaikenlainen liha. Tosin vuosiin en ole syönyt oikeastaan muuta, kuin kanaa, sillä olen kala-allerginen, enkä pidä punaisen lihan mausta lainkaan. Minusta onkin muotoutunut raskausajan kasvissyöjä, joka kyllä käyttää runsaasti maitotuotteita. Mikä lie sellaisen virallinen vegenimi sitten onkaan. Mitään varsinaisia ylitsepääsemättömiä himoja tai mielitekoja minulla ei ole ollut, vaan kohdallani nimenomaan näitä ruokavaliosta pois jääneitä ainesosia. Jännä nähdä, tuleeko niihin palatuksi raskauden jälkeen. Samoin alkoholin tuoksu on ollut jotain maailman hirveintä.

Tuunattua kaurapuuroa: kauramurot, granola ja marjat
Tuunattua kaurapuuroa: kauramurot, granola ja marjat

Herkuttelu loppu nyt

Ennen raskautta en oikeastaan ostanut koskaan mitään herkkuja, mutta nyt raskausaikana etenkin jäätelöä on kulunut ihan kiitettävästi. Se on helpottanut oloa paljon niinä hetkinä, kun olen lähes 24/7 kuumissani ja läpimärkä hormoonihiestä. Ja sen jo tiedän itsestäni entuudestaankin, että väsymys, jota olen raskausaikana potenut paikoittain aivan järjettömän paljon, on hormonien lisäksi kohdallani makeanhimon pahin vihollinen. Mistään järin suurista määristä, etenkään karkin kohdalla, ei ole kyse, ja sipsejä tms. en ole syönyt lainkaan, mutta huomaanpa nyt ruokakuluja seuranneena, että pienistä viattomista kuluista tulikin suuri puro. Koska oikeesti en tykkää tuosta rahasummasta yhtään, joka näihin täysin turhiin tuotteisiin on mennyt, julistan jälleen herkuttoman elämäni alkaneeksi heti syyskuun alusta lähtien, vaikka raskaus onkin vielä kesken, ja olen sallinut itselleni sen myötä poikkeuksia. Sen olen tiennyt, että kaikenlaiset herkut olisi varmastikin jääneet jälleen elämästäni pois itsestään raskauden jälkeen hormonien tasaantuessa, mutta nyt teen sen tietoisesti, sillä onhan syyskuu muutenkin the kuukausi, kun pääsen tästä olomuodostani irti. Tuntuu suorastaan hyvältä alkaa jo tässä vaiheessa kääntämään ajatuksia entiseen normaaliin. 

Säännöllinen ruokailurytmi

Se, mikä raskaana ollessa on pysynyt ennallaan verrattuna sitä edeltävään aikaan on, että syön viisi kertaa päivässä. Satunnaisesti nyt raskaana joskus enemmänkin pienien välipaljon muodossa. Etenkin alkuraskaudessa piti tunnin-parin välein olla laittamassa jotain suuhun, ettei tullut huono-olo. Tätä samaa alkoi ilmetä myös ajoittain nyt loppuraskaudesta, mutta johtunee ennemminkin siitä, että vatsa on niin täynnä vauvaa, ettei sinne kerralla kummosia ruokamääriä enää mahdukaan.

Mistä haluat maksaa

Jos ruokakulujen kanssa haluaisi skitsoilla, niin niitä saisi toki huomattavasti alaspäin, jos söisi vain pari-kolme kertaa päivässä ja eläisin leivällä, kaurahiutaleilla ja makaroonilla. Minulle kuitenkin terveys, puhdas ruoka ja koko päivän kestävä tasainen vireystila ovat sellaisia tekijöitä, joista en ole valmis tinkimään. Lisäksi rakastan hedelmiä, marjoja ja kasviksia, jotka ovatkin ruokakulujeni suurin ryhmä. Ja olen siitä muuten ylpeä. Tunnen nimittäin erään miehen, joka useamman kerran päivitteli kallista, kaupasta rasiaan kerättävää salaattiannosta. Kun kysyin, paljon se maksoi, tajusin hinnan kuullessani, että samalla rahalla juuri ja juuri saat jostain pikaruokaketjusta hampurilaisaterian, enkä ole sellaisten hinnoista kuullut kenenkään, tämän erään miehenkään, koskaan valittavan. On totta, että etenkin marjat ovat myös minusta arvokkaita, mutta mikä ihme siinä on, että moni maksaa mieluummin saman rahan höttövehnästä ja rasvasta, kuin että laittaisi rahansa oikeesti ravitseviin jat terveellisiin aineksiin.

Kaurasydänmurot on uusi tuttavuus, joka ainakin osin tuli ruokavaliooni jäädäkseen. Nämä maistuvat sellaisenaan ja esim. luonnonjukurtin kanssa
Kaurasydänmurot on uusi tuttavuus, joka ainakin osin tuli ruokavaliooni jäädäkseen. Nämä maistuvat sellaisenaan ja esim. luonnonjukurtin kanssa


Juomat

Juomapuolen asioista ruokakululistalta puuttuu kokonaan tee, jota käytän suhteellisen paljon, mutta ostan usein ison satsin irtoteenä kerralla Forsmanin tehtaanmyymälästä, ja se reissu ei osunut tälle kuulle ollenkaan. En käytä lainkaan mehuja ja limuja, sillä en tykkää niistä. Maitoa en muista juoneeni ikinä. Piimää satunnaisesti. Käytännössä juon teen lisäksi vettä ja ostoskoriin päätyy satunnaisia vissypulloja, kuten tässä kuussa neljä kappaletta synnytyskassiin pakattavaksi. Alkoholia raskausaikana ei ole kulunut tietystikään ollenkaan ja olinpa itseasiassa pitkiä aikoja alkoholitta ennen raskauttakin. Alkoholin haju on oksettanut ja ällöttänyt koko raskausajan niin paljon, että saapa nähdä, onko minusta enää koskaan viinilasiin edes tarttumaan. Juomien summa sisältää myös jokusen suklaan makuisen kaurajuoman, joita ostan myöskin hyvin satunnaisesti. Juomakuluista voisin käytännössä luopua kokonaan, teetä lukuun ottamatta.

Ruokakulut, elokuu 2019


Hedelmät, marjat ja vihannekset
79,18 e

Juustot
19,20 e

Rasvat ja öljyt
5,78 e

Jukurtit ja rahkat
72,12 e

Juomat
12,14 e

Viljatuotteet
44,16 e

Puolivalmiit ja einekset
40,02 e

Mausteet
9,77 e

Herkut
32,89 e

Ulkona syöminen ja juominen
75,16 e

YHTEENSÄ: 371,22 e / kk

Granola on vaikio-ostoksiani, jota tykkään käyttää erityisesti luonnonjukurtin kanssa
Granola on vaikio-ostoksiani, jota tykkään käyttää erityisesti luonnonjukurtin kanssa

Yhteenveto

Olisin voinut nipistää summaan 270,23 euroon jättämällä herkut kauppaan ja käymättä kahviloissa ja ulkona syömässä, sekä juomat ostamatta. Siis 100 e rikkaampi! Olisin kyllä todellakin tiennyt sille rahalle parempaakin käyttöä. Säästöä olisi myös syntynyt, jos olisin jaksanut lähiostarin sijasta käydä tekemässä ruokaostokset isossa marketissa, mutta se on tässä raskauden loppumetreillä liitoskipujen kanssa lähes mahdoton tehtävä. Kuukausi on sinänsä ollut poikkeava kahviloiden ja ravintoloiden osalta, että eihän minulla normaalisti ole edes aikaa notkua niissä tätä määrää. Nyt äitiyslomalla olen nähnyt niissä ystäviä ja tuttavia, poikennut myös ahkerasti itseksenikin liikenteessä ollessani. Tämä on kohta, jossa todellakin tulen jatkossa säästämään. Vaikka olen toki tiennyt kuukauden ruokakuluni karkealla tasolla tähänkin asti, innostuin tästä niin, että teen tästä seurannasta ihan rutiinin. Blogini uusi sarja "Ruokakulut" alkakoon. Ja jotta tämä ei olisi pelkkää kulujen seurantaa, asetan itselleni syyskuulle rahallisen tavoitteen: 250 e. Syyskuu tulee siltä osin olemaan erilainen, että "Oskarin" on määrä syntyä, enkä yhtään tiedä, mitä esimerkiksi imetys tekee ruokahalulleni tai -valiolleni. Maitotuotteita käytän paljon, ja ne voivat lukemani mukaan aiheuttaa imettäessä paljon vatsavaivoja pienokaiselle.

Miten on, saanko porukkaa mukaan syyskuun ruokakuluhaasteeseen? 

<3. Jennyfer

3. syyskuuta 2019

Terveisiä Naistenklinikan päivystyksestä - Lapsiveden tihkumisepäily

Kun alakerrassa on märkiä tuntemuksia, ja kun kotitestikin kallistuu veden puoleen, sitä lähdetään sitten Naistenklinikan päivystykseen tutkituttamaan, että mikä vuotaa ja falskaa. Jos kyseessä on kalvojen rikkoutuminen ja lapsivesi, on senkin osalta vuodon määrissä eroja, onko kalvo rikki ylhäältä vai alhaalta. Kyytiä odotellessa ehti päässäni käydä melkoinen ajatusten mylläkkä ja myllerrys, sillä varmaa ei ollut, että pääsisin enää takaisin kotiin, vaan palaisin sinne seuraavan kerran "Oskari" kainalossa. Minkälaisia tutkimuksia minulle tehtiin ja minkälaiseen minulle uuteen, kaikille synnyttäville naisille tehtävään tutkimukseen törmäsinkään? 


Kirjoitin eilisessä neuvolapostauksessa, että kehottivat minua soittamaan Naistenklinikalle, koska mainitsin, että olin parina kolmena päivänä tuntenut alakerrassani "jotain märkää". Normaalia raskausajan valkovuotoa kyllä, mutta ei se ollut minulle tähänkään asti aiheuttanut mitään märkiä tuntemuksia, joten kyseessä oli jonkinlainen uusi asia. Koska pikkuhousunsuojat ovat hyviä, ehkä tämän kaltaisissa tilanteissa jopa liiankin hyviä, ei mikään näyttäytynyt mihinkään suuntaan kuitenkaan mitenkään epänormaalilta, siinä pikkuhousunsuojassakaan. Ainoat oireet olivat minun märät tuntemukseni. Päätin sitten soitella päivystykseen ja sieltä neuvottiin tekemään kotitesti, jossa pikkareihin piti vaihtaa pikkuhousunsuojan tilalle pala vessapaperia ja sitten seurata, jääkö sen paperin pinnalle jotakin (=valkovuotoa) vai meneekö siitä läpi (=saattaa olla lapsivettä). Jos jälkimmäinen, neuvottiin soittelemaan uudestaan.

Vatsa reisillä. Raskausviikko 40 ensimmäinen päivä
Vatsa reisillä. Raskausviikko 40 ensimmäinen päivä


Mitä kaikkea pyörähti päässä

Tovin istuskelin paperi housuissani ja kun tuli muutenkin aika mennä vessaa, huomasin, että selvä homma, märkää on, mitään ei jää pinnalle, vaan läpi menee. Märät tuntemukseni olivat siis totista totta. Siispä uusi soitto Naistenklinikan päivystykseen, että mitäs nyt sitten. Minusta valuu jotain märkää, kirkasta ja hajutonta, niin kuin vettä. Minut pyydettiin sinne ja kerrottiin, että tehtäisi lapsivesitesti. Jos se ei ole lapsivettä, pääsen kotiin. Jos se on, toimitaan tilanteen vaatimalla tavalla. Mitäköhän sekin sitten tarkoittaisi. Kun hyvän tovin odottelin pihalla kyytiäni saapuvaksi, alkoi hieman, ehkä paikoittain jopa paljonkin jännittämään. Palaanko enää kotiin yksin, vai seuraavan kerran "Oskari" kainalossa. Jos joudun jäämään, mitä seuraavaksi tehdään ja tapahtuu. Näinkö se synnytys sitten kohdallani alkaakin. En ollut osannut huomioida tällaista vaihtoehtoa. Tänäänkö nyt sitten on se päivä. Ei huomenna. Ei ensi viikolla. Siis nyt. Tänään. Näin iltapäivällä. Entä jos oikeesti joudun jäämään. Olenko nyt sitten varmasti valmis äidiksi. Kaikkiko muuttuu nyt, eikä mikään ole enää koskaan ennallaan. Synnytystoiveeni. Voiko mikään mennä sinne päinkään, vai lähtikö ne heti käsistä. Tulis jo se kyyti!

Lempi asuni ja asentoni: urheilutoppi, colleget ja sängyllä kyljellään
Lempi asuni ja asentoni: urheilutoppi, colleget ja sängyllä kyljellään


Tutkimuksia

Naistenklinikan ovella ja aulassa hämmästelin sitä, kuinka paljon vastaan käveli kaltaisiani, vatsa pystyssä olevia naisia, ulospäin. Ehkä heidät laitettiin vielä kotiin avautumaan. Ehkä osa oli kohdannut vastaavan lapsivesitutkimuksen, johon nyt itsekin olin menossa. Ehkä jollain jotain muuta. Sen sijaan yhtään sisäänpäin tulevaa synnyttäjää en nähnyt. Kiinnitin ehkä normaalia enemmän ympäristööni huomioita, sillä olinhan itse aika jännän paikan edessä ja ensimmäistä kertaa potilaana kyseisessä laitoksessa. Ilmoittautuminen, jonkin sortin potilaslomakkeen täyttämistä, ja sitten aivan ihana, nuori ja herttainen kätilö hakikin minut tutkimushuoneeseen. Hän kertoi juurta jaksain, mitä ja miksi minulle seuraavaksi tehdään. Alakerrassa pyöritellään pumpulipuikkoa, jonka aikana vatsaa hölskytellään ja pitää myös ponnistaa. Jos kalvo on rikki ylhäältä, voi kyseessä olla juurikin lapsiveden tihkuminen, ja ponnistamisella vettä saadaan ulospäin. Tämän jälkeen puikko kastetaan johonkin nesteeseen ja odotellaan 5 min ja katsotan, tuleeko yksi vai kaksi viivaa. Aivan, kuten raskaustestissä. Jos viivoja on kaksi, kyseessä on lapsivesi. Jos yksi, todennäköisesti vetistynyt valkovuoto, joka on täysin normaalia raskauden loppuvaiheessa.

Tulosta odotellessa tehtäisiin myös streptokokkitesti pyörittelemällä toista tikkua samoissa paikoissa. Tämä olikin minulle täysin uutta. Ei kukaan ole koskaan kertonut tai maininnut tästäkään. On aivan uskomaton määrä raskauteen ja synnytykseen liittyviä asioita, joista naiset ei kerro eikä puhu. Testi tehdään kaikille synnyttäville naisille, eikä siitä kerrottu edes neuvolan perhevalmennuksen synnytysosiossa, johon se olisi mielestäni ehdottomasti kuulunut. Jos näissä tutkimuksissa tulos olisi lapsivesi ja minulla synnytyskanavan streptokokki, jota kantaa jopa 40% naisista ja on useimmiten täysin normaaliflooraa (lähde), jäisin sairaalaan sisälle ja minut laitettaisi antibioottitippaan, sillä tämä alakerran streptokokki on yksi merkittävimmistä vastasyntyneen infektiosairauksien aiheuttajista. Antibioottitipalla suojeltaisi nimenomaan syntyvää lasta.

Vatsa täynnä vauvaa. RV 40 ensimmäinen päivä.
Vatsa täynnä vauvaa. RV 40 ensimmäinen päivä.


Tulokset

Olin ehtinyt hieman ihmetellä sitä, miksi pienistä lapsiveden tihkumisista ollaan niin "huolissaan", sillä lapsivedenmenostakin yleensä kutsutaan sairaalaan vasta 12 tunnin jälkeen, mutta tuo streptokokkiasia / infektioriski selittänee kaiken. Minun kohdallani kävi niin, kuten tiedän monelle muullekin naiselle käyneen, että kyseessä ei ollut lapsivesi, vaan vetistynyt valkovuoto. Kuinkakohan monta turhaa lapsivesitutkimuskäyntiä synnytyssairaaloihin tämän osalta oikein tehdäänkään. Meissä naisissa on selkeesti pieni ohjelmointivirhe, kun näissä hetkissä ja tilanteissa näitä nesteitä ei erota ilman sairaalatestejä toisistaan.

Streptokokkinäytteen tulosta en jäänyt odottelemaan, koska sillä ei ollut tässä kohtaa nyt merkitystä. Näytteen tulos on voimassa kaksi viikkoa. Mikäli "Oskari" päättää syntyä sen sisällä, ei näytettä oteta minusta sinä aikana uudestaan, vaan sairaalaan mentäessä toimitaan jo otetun testituloksen mukaan mahdollisen synnytyksen aikaisen antibioottihoidon osalta, mikäli alakerran streptokokki tulos oli positiivinen.

Terveiset lopulta siis kotoa, täällä ollaan, ja odotellaan.

<3. Jennyfer