29. syyskuuta 2019

Minkälainen vauva "Oskari" on

Viisi päivää ennen laskettua aikaa ja "Oskarin" syntymää kirjoitin "10 ajatusta vielä syntymättömästä pojatani". Ajatukseni perustuivat vahvaan intuitioon, uniin ja liikkeisiin, sekä hänen reagointeihin eri asioihin vatsassani. Kuinka nappiin nämä mietteeni hänestä menivätkään ja mitä muita piirteitä olen rakkaassa, alle kolmeviikkoisessa pojassani jo havainnut?


Tällaiset olivat mielikuvani hänestä ja tällainen hän on:

Ulkonäkö: 
  • Huomattavan vaaleansiniset silmät - Silmät ovat vielä erittäin tumman harmaat ja lopullinen silmien väri selvinnee vasta myöhemmin. Silmien muodossa tunnistan paljon omaani. 
  • Pyöreät posket - Ja pyöristyy päivä päivältä enemmän maidon voimalla.
  • Kolmessa näkemässäni unessa hiukset ovat olleet todella vaaleat, vaikka loogisesti ajateltuna, niiden "pitäisi olla" tummat. Olen ajatellut myös punatukkaisuutta, sillä hänen isällä on voimakasta punapigmenttiä parrassaan. Koska unet ovat olleet niin selkeät ja todenmukaiset, sanon, että hiukset ovat vaaleat. Toisena vaihtoehtona punaiset. Joten todennäköisesti ne ovat tummat - Ainakin tämän hetken mukaan "Oskari" peri isänsä hiukset, jotka olivat synnyttyä hennot ja vaaleat. Myös hiusraja näyttää identtiseltä kopiolta isältään. Nyt vajaassa 3 viikossa ne ovat saavuttaneet hänen isänsä parran punaisen pigmentin. Näin ollen "Oskarista" tuli punatukkainen, jota vahvasti myös raskausaikana epäilin. Hiukset ovat vielä niin hennot ja harvat, että on ollut vaikea saada vangittua kuviin niiden todellista sävyä. Jännä myös nähdä, mihin tuo hiusväri vielä iän myötä kehittyykään. 
  • Suu on enemmän pyöreä, kuin "viivamainen" - Ihana pieni mutrusuu, josta löytyy niin tuhannen monta ilmettä ja elettä. Suu on enemmänkin pyöreä. Huulet ovat kauniin muotoiset ja amorinkaari on näyttävä.
  • Iho on selvästi vaalea - Kyllä, hän on ihon väriltään todella vaalea. 
Iloinen ja hyväntuulinen "Oskari", jonka hiusten väripigmentti myös selvästi näkyvissä
Iloinen ja hyväntuulinen "Oskari", jonka hiusten väripigmentti myös selvästi näkyvissä


Luonne: 
  • Harkitseva ja rauhallinen. Ainakin äitiinsä verrattuna. Isään verrattuna, voisi periä spontaanisuutta äidiltään - Hän on eritäin rauhallinen vauva ja jo synnärillä sekä neuvolassa ovat sanoneet, että tämä rauhallinen perusluonne näkyy hänestä ilmiselvästi jo nyt. Tämä lapsi tulee varmasti opettamaan tällä piirteellään minua erittäin paljon ja se on hyvin tervetullutta oppia. 
  • Tarkkaileva, intensiivinen ja tutkiva katseellaan - Juuri näin. Hän avasi silmät heti synnyttyään ja tarkkaili ympäristöään rauhallisesti pitkän aikaa. Hänen katseensa on hyvin intensiivinen, tutkiva ja pohtiva. Hän viihtyy pitkiä aikoja itsekseen mm. makoilemassa sängylläni tai Stokken Tripp Trappin New Bornissa katsellen ikkunasta ulos. Kun hän kiinnittää katseensa johonkin, hän antaa sen viipyillä rauhassa pitkäkin aikoja. 
  • Huomattavan hymyileväinen - Ensimmäisen hymyn näin, kun hän oli vasta 5 päivää vanha ja näitä hymyjä on sadellut erityisesti ja paljon nukkuessa. Varsinaista hymyä en kuitenkaan ole vielä tavoittanut hereillä ollessa, joten oletan, että nuo unihymyilytkään eivät vielä ole tahdon alaisia, vaan spontaaneja refleksejä, joita seuraa mm. vatsan kipristelyn yhteydessä. 
  • Sitkeä ja päättäväinen - Kaikessa rauhallisuudessaan hänellä on erittäin kova tahdonvoima. Kun hän jotain haluaa tai ei halua, hän antaa sen kyllä kuulua ja näkyä.
  • Pitää erityisen paljon läheisyydestä - Paras paikka olla, nukahtaa ja nukkua: syli

Äitin syli on paras
Äitin syli on paras
Kaikessa rauhallisuudessaan "Oskari" on erittäin virkeä vauva. Vajaa kolme viikkoisena hän viihtyy hereillä vuorokaudessa parikin pidempää jaksoa. Tämä on ollut minulle oikeastaan yllätys, sillä luulin, että ensimmäiset kuukaudet vauvat todella vain syövät ja nukkuvat. Olemme hyödyntäneet näitä hereillä olo jaksoja mm. lukemalla kirjaa, katselemalla leluja ja laulamalla. Hän viihtyy myös pitkiä aikoja itsekseen ihan vain katsellen ja tarkkaillen ympäristöään, joka mahdollistaa minulle mm. aamusyötön jälkeen rauhalliset omat aamutoimet peusineen ja aamupaloineen. Lisäksi hän on fyysisiltä ominaisuuksiltaan erittäin jäntevä. Hän on kannatellut päätään jo syntymästä lähtien ja vain 13 päivää vanhana nosti jo samanaikaisesti päätään sekä jalkojaan makoillessa vatsallaan. Hän on onnistunut jo muutamia kertoja kääntämään nukkuessaan itsensä selältä kyljelleen. Näiden fyysisten ominaisuuksien osalta ajattelen, että hän saattaa kasvaessaan olla liikunnallisesti lahjakas. 

2 viikkoinen jumppaaja. Uimari? Ilmiselvä vaparin potku
2 viikkoinen jumppaaja. Uimari? Ilmiselvä vaparin potku. 


"Oskari" on myös tarkka ja jämpti kaveri. Hän kasvoi kohdussani koko raskausajan täysin keskiarvojen mukaan, hän syntyi täsmälleen laskettuna aikana ja hän on vajaan kolmen  viikon iässä täsmällinen unistaan ja syömisestään. Nälkähuuto herättää ruokailemaan lähes minuutilleen kolmen tunnin välein. Ruokailut tapaahtuvat aikalailla samoihin kellonaikoihin vuorokauden ympäri: 09, 12, 15, 18, 21, 24, 03, 06. Tämä on tuonut helppoutta elämäämme, jossa minua alkuun jännitti tosi paljon alkaa liikkumaan hänen kanssaan kodin ulkopuolella, koska ei tiennyt yhtään, missä, miten ja milloin nälkä yllättää. 

Ikkunasta ihmettelijä
Ikkunasta ihmettelijä


"Oskari" itkee oikeastaan vain nälkää. Joitain väsymykseen ja nukahtamishaluttomuuteen liittyviä itkuja ja kitinöitä on myös ollut ilmassa ja vatsakin kiukututtanut paristi. Pääsääntöisesti hän on kuitenkin rento nautiskelija ja erittäin helppo ja hyväntuulinen vauva. 

<3. Jennyfer

27. syyskuuta 2019

Tee se itse: Pyykkietikka

Hurahdin noin puolivuotta sitten pyykkietikkaan ja nyt tein sitä ensimmäistä kertaa itse. Säästö on huima verrattuna valmiina ostettuihin ja kaikenlisäksi siitä saa itse tehtynä juuri sen tuoksuista, kuin haluaa. Pyykkietikka on tullut talouteeni jäädäkseen, mutta miksi? 


Pyykkietikka. En tiedä, onko se jonkinlainen trendi tällä hetkellä, sillä olen törmännyt siihen aika monessa eri yhteydessä, mutta itse hurahdin siihen keväällä ja se kyllä tuli talouteeni ja pyykinpesuuni jäädäkseen. En ole koskaan käyttänyt huuhteluainetta, sillä jostain syystä inhoan sitä. Se hajottaa kaikki stretch vaatteet, jättää niihin jotenkin limasen tunnun, ihan kun se ei huuhtoutuisi kunnolla pois, ja kaiken lisäksi hajusteelliset haisee pahalle. Ehkä jopa kuluttaa värejä. Ja on tietysti huono luonnollekin. Pisteenä iin päälle se, että äitini käyttää sitä aivan järkyttävästi. Ehkä siis lapsuuden kodissani sain siitä joskus jotenkin tarpeekseni, eikä se seurannut sitten mukana omaan elämääni lainkaan.

Itse tehty pyykkietikka ja tuunattu pullo
Itse tehty pyykkietikka ja tuunattu pullo


Sähköisyys riesana

Pärjäsin näinkin vanhaksi, 39-vuotiaaksi ilman mitään huuhteluaineen korvikkeita, mutta kyllä minua on matkan varrella monia kertoja ärsyttänyt se, kun jotkut yksittäiset vaatteet tai kodintekstiilit, kuten neuleet ja torkkupeitot jää sähköisiksi. Joskus ostin sellaista sähköisyyden poistavaa suihketta, mutta ai kauheaa, se haisi ihan asetonille, siis kynsilakanpoistoaineelle. Miten sellaista voi mihinkään tekstiileihin suihkuttaa. Ei mitenkään.

Itse tehty ja tuunattu etiketti
Itse tehty ja tuunattu etiketti


Mitä kaikkea pyykkietikka tekee

Ensin ajattelin, että pyykkietikka on pyykin pesuaine, mutta pian minulle selvisi, että se on käytännössä "huuhteluaine" joka:

  • poistaa sähköisyyden
  • poistaa tekstiileistä pesuainejäämät
  • jättää pyykin raikkaaksi
  • säilyttää värit kirkkaana
  • jättää pyykin pehmeäksi
  • pitää pyykkikoneen täydellisen kirkkaana ja puhtaana
  • ei ole millään tavalla haitaksi luonnolle

Patenttikorkki on toimiva pyykkietikkapullossa ja sen asuuaukosta on helppo annostella
Patenttikorkki on toimiva pyykkietikkapullossa ja sen asuuaukosta on helppo annostella


Itse tehdyn säästö

Voiko täydellisempää olla olemassakaan? Ei voi. Tähän asti olen ostanut pyykkietikkani valmiina, mutta jokin aika sitten törmäsin sen "reseptiin" jossain internetin ihmeellisessä maailmassa ja päätin tehdä seuraavan satsin itse. Valmiina ostamani pyykkietikka on maksanut: 
  • n. 8 e / 600 ml
mutta itsetehtynä:
  • n. 1 e / 1000 ml
Säästö on huima! 

Itse tehdyn pyykkietikan resepti:

  • 8 dl väkiviinaetikkaa
  • 2 dl vettä
  • 20-30 tippaa eteeristä öljyä

Väkiviinaetikka kaadetaan pulloon ja perään laitetaan vesi
Väkiviinaetikka kaadetaan pulloon ja perään laitetaan vesi

Viimeistellään omaa nenää miellyttävillä eteerisen ölyn tipoilla
Viimeistellään omaa nenää miellyttävillä eteerisen ölyn tipoilla

Sekoitellaan kääntelemällä pulloa ylösalas
Sekoitellaan kääntelemällä pulloa ylösalas


Annostelu

Koska löysin kaupasta valmiina 0,75 dl kokoisen väkiviinaetikkapullon, tein seoksen siitä. Eli vettä lisäsin 2,5 dl. Lisäksi, kun pyykkietikan tekee itse, saa siitä juuri sen tuoksuista, kun haluaa, sillä eteeristen öljyjen tuoksuvalikoima on valtava. Itse laitoin n. 30 tippaa eukalyptuksen tuoksua. En ole niin tarkka sen suhteen, minkä määrän pyykkietikkaa koneelliseen lorautan. Riippuu vähän pyykistä ja sen määrästä. Pyyheliinoille saatan lorauttaa enemmän, kuin joillekin perusvaatteille. Karkeasti voisin sanoa laittavani sitä 3 rkl - 0,5 dl. 

Pyykkietikka on pyykinpesun kruunu
Pyykkietikka on pyykinpesun kruunu


Kaikki kuvissa esiintyvät tuotteet on ostettu itse. 

<3. Jennyfer

25. syyskuuta 2019

Toinen viikko vauvan kanssa

Miten on mennyt meidän toinen viikko? Minkälaisia ajatuksia äitiydestä ja tästä uudesta elämästä? Mitä kaikkea olemme puuhanneet? Miten meidän, "Oskarin" ja minun painot ovat sitten synnytyksen kehittyneet?


Aika ja äitiys

On jännä, että moni sanoo ajan lentävän, kun lähetin eilen "Oskarista" 2 viikkoskuvia, mutta itsestäni tuntuu siltä, kuin olisin elänyt tuon suloisuuden kanssa yhdessä jo paljon pidempään. Olimmehan me toki tiiviisti yhtä 9 kuukautta ennen syntymää. Päivät ovat täynnä syliä, suukkoja, pitkiä intensiivisiä katseita, höpöttelyä, hellyyttä ja rakkautta. Toki ruokailut, jotka tapahtuvat pääosin 3 tunnin välein, ottavat aikansa muun perushuolenpidon ja "Oskarin" nukkumisen ohessa. Päivät kuluvat nopeasti, enkä saa aikaan niin paljon asioita kuin haluaisin tai aamulla herätessä kuvittelen saavani. Erinäiset asiat keskeytyvät moneen kertaan päivän mittaan ja illalla sitä on niin väsynyt, että pää lyö ihan tuhannen tyhjää. Kaikesta huolimatta näin kahden viikon kokemuksella voin vain sanoa, että rakastan tätä elämää äitinä, "Oskarin" kanssa ja hänen äitinä. Tämä on parasta kaikessa vaativuudessaan mitä minulle on koskaan elämässä tapahtunut ja mitä olen ikinä kokenut.

Ikää 2 viikkoa 24.9.2019

Imetysongelmista korvikeongelmiin

Kuluneen viikon aikana on tiellemme mahtunut jo huolta ja murhettakin, jota elämästäni äitinä tuskin tulee enää ikinä puuttumaan. Imetysongelmista johtuen olemme korvikkeilla ja yhdestä merkistä aiheutui tuskaisia hankaluuksia "Oskarin" vatsan kanssa. Onneksi lopulta tajusin syy-/seuraussuhteet ja vaihdoimme takaisin merkkiin, jota sairaalasta kotiuduttuamme joimme muutaman purkin. Silloin ongelmia ei ollut ja vaihdoin toiseen merkkiin vain ja ainoastaan sen vuoksi, että siinä oli paremmat säilytys- ja kuljetusratkaisut korkillisen ulkomuotonsa vuoksi. Ongelmat lakkasivat vuorokausi sen jälkeen, kun siirryimme takaisin toiseen merkkiin ja sen myötä olenkin saanut haastaa itseäni ratkomalla erilaisia kuljetus- ja säilytysasioita. Minulla on melko kattava retkeilyvälinerepertuaari, joten sieltä on löytynyt oivallisia ratkaisuja asiaan. Viikon aikana olemme käyneet myös imetys-/tissispecialistilla, jolta saimme vielä toivoa imetyksen suhteen, mutta käytäntö osoittautui vaikeammaksi kuin kuvittelinkaan. Kerron mahdollisimman pian koko imetystarinan omassa postauksessa.

Tyytyväisenä äitin sylissä


Liikuntaa

Olemme käyneet lähes joka päivä enemmän tai vähemmän vaunulenkillä. Ai että, miten paljon siitä nautinkaan, koska raskausaikana liikuntakykyni oli varsinkin loppuajasta olematon. Kroppaa kolottaa vielä sen verran etenkin niihin lihaksiin, joihin synnytyskivut kävivät, että täytyy laittaa tennaria maltilla toisen eteen. "Oskarin" osalta ollaan aloitettu myös jumppaliikkeitä niskan kehittymisen osalta ja hän on ikäisekseen aika mestari päätään jo kannattelemaan. Olemme myös kylpeneet ja ai että miten "Oskari" siitä tykkäsi ja nauttikaan.

Satoi tai paistoi, vaunulenkillä on ihanaa
Satoi tai paistoi, vaunulenkillä on ihanaa


Suloisin 13 päivää vanha jumppaaja ikinä

Meidän painoasioita

"Oskari" on kerännyt painoa hienosti, jota on tullut syntymäpainon päälle komeat 305 g. Minulta sen sijaan on kahdessa viikossa hävinnyt 13,1 kg, enkä ole vielä edes ehtinyt ajattelemaan koko raskauskiloja. Ehkä en mietikään, sillä luonto näyttää hoitavan homman ihan ittellään.

Maailman suloisin poika
Maailman suloisin poika

Reissussa

Menneenä viikonloppuna olimme ensimmäisellä mummola reissulla paikkakunnalla, josta olen kotoisin, ja jossa asuvat kaikki sukulaiseni ja suurin osa ystävistäni. Mummo ja ukki saivat tutustua pienokaiseen ja hänen hoitamiseen, ja sen lisäksi näimme tulevan kummitädin, isovaarin ja isomummon, tätini, sekä kummityttöni perheineen. Liikkeellä ollut flunssa on rajoittanut monen ihmisen tapaamisen "Oskarin" kanssa. Lisäksi viikon aikana olimme ensimmäistä kertaa yötä "Oskarin" isän luona. Niinikään olemme matkustaneet ensimmäiset kerrat linja-autolla ja tavanneet ystäväni keskustassa shoppaillen ja kahvitellen.

Tämän murusen kanssa ei aika käy pitkäksi ja olen onnellinen, kun saan viettää joka hetken hänen kanssaan 24/7.

<3. Jennyfer

21. syyskuuta 2019

Synnytys

Kun helmikuussa alkuraskauden varhaisultrassa kuulin "Oskarin" lasketun ajan sanoin, että selvä homma, hän syntyy silloin. Olin läpi raskauden varma siitä, että hän syntyy juuri laskettuna päivänä. Olin varma myös siitä, että hän on poika. Intuitio ja äidin vankka vaisto. Poika aiheutti kuitenkin pienen jännitysnäytelmän tuon syntymäpäivän osalta, sillä heräsin ensimmäiseen tuntuvaan supistukseen aamuyöllä 9.9.2019 klo 04:00. Siinä oli kaikki 20 tuntia mahdollisuutta syntyä päivää aikaisemmin, mutta syntymä venyi hyvän matkaa "oikean" päivän puolelle hänen syntyessään alkuiltapäivästä 10.9.2019 klo 13:03. Matka 9.9. klo 04:00 alkaneesta supistuksesta 10.9. klo 13:03 syntymään on pitkä ja mahtuupa matkalle pientä kivunlievitysdraamaakin. 


Kotona supistusten kanssa

9.9.2019 klo 04:00 heräsin ensimmäiseen kivuliaaseen supistukseen, jonka jälkeen seuraavat antoivatkin odottaa itseään. En kuitenkaan pystynyt enää nukkumaan sillä tiesin, että nyt se on menoa. Söin aamupalaa, join teetä, kirjoitin blogia ja niistin. Olin ollut muutaman päivän pienessä flunssassa ja kauhuissani ajatellut sitä, että joudun ponnistuspuuhiin nenä aivan tuhannen tukossa. Ajatuskin tuntui hyvin epämukavalta. Klo 6:11 käyn vessassa ja huvittuneena huomaan, että linea negrat ovat lisääntyneet vatsassani. Yhden sijaan niitä on nyt kolme. "Alkuperäisen" molemmille puolille on ilmestynyt kaksi uutta viivaa. Mitä ihmettä tämäkin nyt sitten merkitsee? Jossain vaiheessa iltaa nämä ylimääräiset, uudet linea negrat olivat kadonneet.

Kaksi uutta linea negraa
Kaksi uutta linea negraa


Klo 6:20 tulee toinen supistus. Keitän lisää vihreää teetä hunajalla lääkkeeksi flunssalleni ja rentoutuakseni. Klo 6:36 tulee kolmas supistus, kun nousen nojatuolista ylös ja se on erittäin voimakas, tuntuu kipuna reisissä asti. Klo 6:50 eteenpäin supistuksia tulee n. 8 minuutin välein. Klo 7:43 soitan Naistenklinikalle ja kerron supistusten alkaneen. Saan ohjeita kotikutoisiin kivunlievityksiin, Panadolia ja kuumaa suihkua, sekä ohjeita, mihin asti voisi pysytellä kotona. Klo 7:57 soitan "Oskarin" isälle tilannetiedotteen.

Supistukset jatkuvat samaan, n. 8 min tahtiin, kunnes 9:29 tulee "limatulppaa" ulos. Tähän asti olin pystynyt vielä kirjoittamaa ansiokkaasti blogia, mutta nyt oli heittäydyttävä sängylle pitkäkseen. Makuuasento ei lopulta tuntunut hyvältä, joten nousin jälleen ylös 10:18. Seuraavan kerran olinkin makuuasennossa vasta seuraavan vuorokauden aamuyöstä klo 05:00. Matka sinne taittui istuen, jumppapalloillen ja seisten. Kipuja oli, mutta siedin ne vielä hyvin, enkä ollut ottanut mitään lääkettä. Keskityin ottamaan supistukset ja kivun vastaan sekä rentouttamaan kroppani supistuksen aikana. Hoin itselleni, että kehoni kyllä tietää, mitä se tekee ja mitä kestää, joten annan sen hoitaa homman kotiin.

Klo 11:57 supistukset alkoivat tuntumaan jo niin, että naamaa oli vaikea pitää peruslukemilla. Supistusten väli on 10 minuutin tietämillä. Otin jumppapallon käyttöön. Siinä rauhallisesti liikkuessa tuntui, että supistukset hieman katosi. Klo 13-14 oli melko rauhallinen väli, mutta sen jälkeen supistuksia tuli taas tasaiseen tahtiin n. 8 minuutin välein. Klo 14 aikaa "Oskarin" isä tuli luokseni ja klo 15:36 menin ensimmäisen kerran lievittämään kipua kuumaan suihkuun jumppapallon kanssa. Tämä oli tehokas kivunlievitys ja rentoutumiskeino. Suihkun jälkeen supistuksia alkoi tulemaan n. 6 minuutin välein.

Klo 18:42 supistukset alkoivat tuntumaan todella paljon selässä ja reisissä. Supistusten väli n. 5 minuuttia. 19:35 menin jälleen kuumaan suihkuun jumppapallon kanssa. 21:03 tein saman. 21:34 otin ensimmäisen Panadolin, josta ei ollut yhtään mitään apua. Klo 21:52, supistusten välin ollessa 4 minuuttia ja selkäsäryn ihan järisyttävä, soitan toistamiseen Naistenklinikalle. Nämä 4 min säännölliset supistukset ovat kestäneet siinä kohtaa n. 30 minuuttia. Saan ohjeita jatkaa kivunlievitystä kuumalla suihkulla, mutta luvan lähteä synnärille, jos en kivulta enää kotona kestä. Saan ohjeeksi soittaa uudestaan, kun nämä säännölliset 4 minuutin supistukset on kestänyt pari tuntia. Tuskailen, miten kestäisin vielä puolitoista tuntia kotona. Menen jälleen kuumaan jumppapallosuihkuun, josta ei tunnu olevan enää oikein mitään apua. Supistukset tulee todella voimakkaasti läpi kuuman veden, joka oli tähän asti uskomattoman tehokas kivunlievityskeino.

Kivunlievitystä kotona jumppapallolla
Kivunlievitystä kotona jumppapallolla


Lähtö, matka ja saapuminen synnyttämään

Klo 23:48 en enää kestä, vaan lähdemme kohti Naistenklinikkaa. Kipu selässä olin niin järkyttävä, että en oikeesti tiennyt, miten selviäisin kotoota autoon. Pyysin hetkeä aiemmin "Oskarin" isää ajamaan auton jo valmiustilaan lähemmäs kotiovea, etten ainakaan joutuisi kävelemään yhtään ylimääräistä. Tuntui, ettei lähdöstä meinannut tulla mitään, sillä 4 min supistusväleillä selkään sattui niin hirveesti, että se mihin pystyin, oli pyytää "Oskarin" isää vain hieromaan sitä kohtaa. Selvittiin kuitenkin autolle ja vajaa 4 km matka kohti synnäriä alkoi. En tiennyt, miten selviäisin autossa istualtaan ne kivut, sillä supistuksen tullen oli pakko seistä. Selvisin kuin selvisinkin tämän mitättömän matkan niin, että roikuin toisella kädellä kauhukahvassa ja toinen käsi puristi "Oskarin" isän kättä. Kun matkalle osui korotettujen suojateiden töyssyjä juuri suipistuksen aikana, kielsin häntä ajamasta niihin. Ansiokkaasti hän pysäytti niissä tilanteissa auton kadun varteen ja otimme siinä supisutuksen vastaan ja sen jälkeen sai ajaa töyssyistä ja jatkaa matkaa. Aika huvittavaa, mutta se kipu selässä oli niin helvetillinen, että olin varma, että kuolisin yhteenkin ylimääräiseen töyssyyn tai tärähdykseen.

Naistenklinikalle saapuessa klo 00:07 meidät vietiin ensin tarkkailuhuoneeseen, jossa piti viettää puolisen tuntia käyrillä, jossa seurattiin supistuksia ja vauvan sykettä. Kauhuissani kivuissani ja tuskissani ajattelin, että entä jos olisimme menneet kuitenkin vielä liian aikaisin? Entä jos kaiken tuon 20 tunnin jo takana olevan supistusurakan jälkeen en olisi vielä yhtään auki. Entä jos meitä pyydettäisi lähtemään takas kotiin. Helpotuksekseni tilanne oli se, että me jäimme sillä reissulla synnyttämään. Olin 3 cm auki, joka tuntui hyvältä, vaikkakin takana oleviin tunteihin nähden vähältä. Meidän puolituntinen tarkkailuhuoneessa venyi neljäksi tunniksi ennen kuin pääsimme siirtymään synnytyssaliin, sillä olimme osuneet synnärille keskelle ruuhkatilannetta. Asiassa ei ollut mitään häiritsevää. Huone oli pieni, hämärä ja intiimi ja koen saaneeni siellä erittäin hyvää huolenpitoa.

Synnytyssalissa
Synnytyssalissa

Kivun lievitys

Ensimmäiset kivunlievitykset olivat neljä selkään laitettavaa aquarakkulaa. Niiden laittaminen sattui aivan pimeesti ja kohdallani lievittivät selän ja reisien supistuskipuja vain kahden seuraavan supistuksen verran. Sen jälkeen tilanne oli taas entisellään. Supistukset eivät tuottaneet minulle kipua koko aikana mihinkään muualle, kun selkään ja reisiin. Kätilö totesi, että "Oskarin" pää painaa johonkin hermoon, joka aiheuttaa sen aivan järkyttävän kivun selässä. Klo 01:00 lihakseeni pistettiin Oxanest pistos, joka on opioideihin kuuluva morfiinin kaltainen vahva kipulääke. Tehoa kyllä löytyi ja päässä alkoi heittää niin, että "Oskarin" isän oli talutettava minut vessaan, kun en huimaukselta itse sinne selvinnyt ja pahimmat kivutkin kaikkosi pariksi tunniksi. Oli taivaallisen rento olo. Parin tunnin vaikutuksen jälkeen kipuhelvetti olikin jälleen irti.

Klo 2:30 otettiin käyttöön tens laite. Sen kanssa pärjäsin taas aika pitkään. Klo 3:10 tarkistettiin tilanne, ja olin reilussa kolmessa tunnissa auennut lisää vain sentin. Vain sentin! Eli auki vaivaiset neljä senttiä ja olin herännyt ensimmäiseen supistukseen 23 tuntia sitten. Tajusin, että matkaa on vielä edessä ennen maalia aika pirullisesti. Kätilö ilmoitti, että meille siivotaan parhaillaan salia ja pääsisimme siirtymään sinne. Hän ehdotti, että samalla kun pääsemme saliin, minulle laitettaisi selkään katetri, josta ensin annosteltaisi kipulääkettä ja siitä voitaisi myöhemmin laittaa myös epiduraali. Olin myyty, sillä särky selässä oli niin järkyttävää, etten löydä sanoja ja tens laitteen hyödytkin jo taakse jäänyttä. Olin kivunlievitysten kanssa käytännössä luonnollisessa tilassa.

Lääkitys kohdallaan
Lääkitys kohdallaan

Synnytyssalissa

Klo 04:00 pääsimme saliin ja samantien alkoi katetrin asennus. Homma aloitettiin kylkiasennossa, mutta pian ihopuudutteen jälkeen aloin tuntemaan kipua oikeessa kyljessä. Katetrin laittaminen ei onnistunut muutamasta yrityksestä huolimatta ja minun piti nousta istumaan sängynlaidalle. Kävi käsky pyöristää selkä ja olla liikkumatta. Mikä yhtälö! Kun maha on pitkällä reisien päällä ja supistuksia järisyttävine selän hermokipuineen tulee yhtenään, niin miten ihmeessä pyöristät selän ja olet liikkumatta? Tiesin, että katetrin laittaminen on millimetripuuhaa, enkä todellakaan saisi liikkua. "Oskarin" isä oli suureksi avuksi. Hän tuli seisomaan eteeni, piti minua puristusotteella paikallaan ja minä roikuin tuskissa ja kivuissa hänen farkkujen vyötärössä ja muistikuvissani huusin ja kiroilin joka ikisen supistuksen kohdalla sen lisäksi, että huusin sen katetrin laittamisen tuntuvan edelleen pistoksena aivan väärässä paikassa, kyljessäni. Lopulta vaihdettiin lääkäriä. Sama homma jatkui. Asennus tuntui missä milloinkin, ole selkä pyöreenä, liikkumatta paikallasi. Lähes tunti myöhemmin asennuksen aloittamisesta katetri oli lopulta paikallaan ja minä 11 reikää selässä rikkaampana. Vaikka tarkoitus oli laittaa katetrista ensin vain kipulääke selkäni hermosärkyihin, olivat he kysymättä päätyneet laittamaan samalla epiduraalin, enkä ole siitä lainkaan pahoillani. Olin päässyt taivaaseen. Luoja mikä helpotus! Klo 05:00 aamulla sain vihdoin ja viimein 25 tunnin rupeaman jälkeen levähtää. En nukkunut, sillä epiduraali rentoutti lihakseni niin, että sain sellaisen tärinän osakseni, etten ollut sängyssä pysyä. Lihakset, joihin supistukset hermosärkyineen kohdistuivat, olivat olleet todella kovilla. Makasin sängyllä, tärisin ja nautin.

Klo 06:00 avautuminen ei ollut juuri edennyt ja minulle ehdotettiin kalvojen puhkaisua. Kieltäydyin, sillä olin niin puhki ja poikki, että halusin vielä levätä hetken epiduraalitaivaassani ennen seuraavaa koitosta. Klo 07:00 ne helvetilliset kivut selkään alkoivat palata. Soitin kätilön paikalle ja sanoin, että tarvitsen ihan just lisää jotain helpottavaa. Kätilöiden vuoro oli juuri vaihtumassa ja hän ehdotti, että seuraavan vuoron aloittava kätilö lisäisi epiduraalia ja samalla ne kalvot puhkaistaisiin avautumisen nopeuttamiseksi. Suostuin, sillä olin edelleen samoissa n. 4 cm mitoissa.  Kello oli n. 08:00 aamulla. Olin jälleen taivaassa, tunsin vain lämpöisen lapsiveden valumisen. Synnytyksessäni oli mukana myös harjoittelija, joka tuli jonkin ajan päästä pyytämään minut jumppapallolle. Ei oikeesti olisi huvittanut yhtään, enkä oikein olisi jaksanut noustakaan, mutta nousin pallolle silti, sillä tiesin, että se voisi nopeuttaa avautumista. Pallottelun jälkeen kävin vessassa ja kun kävelin takaisin kohti sänkyä, se selkäsärky iski jälleen kuin salama taivaalta. Oli jälleen kulunut parituntia ja epiduraalin vaikutus lakkasi kuin seinään. Avautuminen ei ollut edennyt.

Klo 10:00 minulle laitettiin kolmas annos epiduraalia ja samalla oksitosiinitippa nopeuttamaan avautumista. Olin kauhuissani, että saan sillä lääkkeelliset lisäsupistukset helvetillisten omien päälle, mutta hei, eihän siinä ollutkaan hätäpäivää, kiitos epiduraalin. Tässä kohtaa vaivuin johonkin horrokseen. En nukkunut, mutta olin jossain aivan toisaalla. Minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista tietoa mitä tässä välissä on tapahtunut, vaiko yhtään mitään, sillä seuraavan kerran kuin mistään mitään tajusin, oli  kello n. 12:30 ja aivan jäätävä tarve ponnistaa. Olin kyllä tietoinen valtavasta paineesta peräsuolessa ja ulostamisen tarpeen tunteesta, mutta en ollut voinut kuvitellakaan, että se tunne olisi niin jäätävää. Hälytin kätilön ja harjoittelijan paikalle, että nyt se syntyy! Samalla ne kivut selässä taas yltyi. Avautumisessa kävi todella nopea ja jyrkkä piikki. Aloin itkemään ihan älyttömästi, etten jaksa enää. Minut valtasi ihan älytön epätoivo ja väsymys, etten todellakaan jaksa enää hetkeäkään. Olin onneksi maininnut näistä mahdollisista epätoivon senteistä "Oskarin" isälle, joka nyt kohdallani sattui olemaan vaivainen 0,5 cm, ja hän muistutti minua siitä, että kaikki on pian ohi ja jaksan kyllä. Olen todella iloinen siitä, että hän muisti tämän ja osasi viedä minut siitä yli.

Epiduraaliyritelmää
Epiduraaliyritelmää

Ponnistus

Ehdin saamaan vielä ennen ponnistuslupaa annoksen epiduraalia ja sen jälkeen homma olikin pelkkää laulua. Pääsin yli epätoivostani ja itkukohtauksestani ja seuraavasta supistuksesta sain luvan alkaa ponnistamaan. Vitsit miten hyvältä se tuntuikaan! Tämä ponnistusvaihe oli ihana parasta ja voisin tehdä sen koska vaan uudestaan. Sain kehuja siitä, että ponnistin juuri oikeaan suuntaan. Kätilö ohjasi tilannetta rauhallisesti ja "Oskarin" isä kannusti joka ikisellä työnnöllä. Tässä ei ollut mitään kauheaa vaan päin vastoin. Joka ikisellä ponnistuksella tunsin suurta helpotusta lukuun ottamatta yhtä kohtaa, jossa "Oskarin" pää jäi hetkellisesti sellaiseen paikkaan, että tunsin ikävää kiristystä virtsatien suulla.  Seuraavalla supistuksella sekin paine oli ohi ja pian minua kiellettiinkin jo tekemästä mitään, sillä pään syntymisen jälkeen vauvan loppukroppa tuli kutakinkin itsekseen maailmaan ja näin ollen elämäni suurin rakkaus syntyi 10.9.2019 klo 13:03. Voi jestas mikä tunne! Odotin tietysti kovasti, että saan nähdä vauvani ja hänet pian rinnalleni, mutta ensimmäinen asia, mitä hänestä näin ja katselin hetken aikaa, oli maailman ryppyisimmät, pienimmät ja suloisimmat jalkapohjat, sillä napanuora oli poikkeuksellisen lyhyt, vain 30 cm, ja kun istukkakin oli vielä kiinni selkäpuolella, niin johto ei vaan yksinkertaisesti riittänyt niin pitkällä, että vauva olisi yltänyt ennen napanuoran leikkaamista rinnalleni. Vihdoin "Oskarin" isä pääsi leikkaamaan napanuoran ja minäkin sain nähdä poikamme kasvot. Hän olin niin kaunis ja suloinen. Rakkainta ja ihaninta mitä olen ikinä nähnyt.

Juuri syntynyt
Juuri syntynyt


Maailman suloisimmat varpaat
Maailman suloisimmat varpaat


Jälkeiset

Ponnistusvaihe kesti vain 23 minuuttia, joka oli suhteellisen lyhyt ensikertalaiseksi. Sen verran se flunssanikin kuitenkin vaivasi, että jouduin lopulta niistämään ponnistusten välissä, mutta sekään ei ollut niin kauheaa, kuin olin kuvitellut synnytyksen tukkoisena olevan. Istukka syntyi 13 minuuttia "Oskarin" jälkeen ja pyysin nähdä sen. Kätilö esitteli sen minulle ja mielestäni se muistutti ihan raakaa maksaa. En oikeastaan tiedä, mistä kohtaa tämä synnytykseni virallinen kesto lasketaan, mutta minun mittarissani se alkoi 9.9.2019 klo 04:00 ja päättyi 33 tunnin ja 3 minuutin päästä 10.9.2019 klo 13:03. "Oskarin" apgar pisteet olivat 9/10. Hän on täydellinen! Yksi piste täydestä kympistä putosi väristä. Minut irroteltiin laitteista ja katetrista ja sain ruokaa syödäkseni. Voi jestas mikä nälkä minulla olikaan. Olin ollut reilut 34 tuntia syömättä. "Oskarin" isä huolehti sillä aikaa pojan pesuista, mittauksista ja vaipoista yhdessä kätilön kanssa. Strategiset mitat olivat 3580 g ja 52 cm. Lopulta pääsin minäkin suihkuun ja fiilis oli aivan uskomaton. Ihan kun en olisi raskaana ollutkaan ja juuri synnyttänyt. Alakertani selvisi täysin vaurioitta. Kätilön sanoin, sain pari asfalttinaarmua, jotka ei vaatinut mitään toimenpiteitä. Kaikki kivut, säryt ja kolotukset olivat kerta rykäyksellä poissa. Niin myös 6,6 kiloa painoa. Klo 17 pääsimme osastolle ja siellä sain lisää syödäkseni. Olin "Oskarin" kanssa kahdestaan ensimmäisen yön kahden hengen huoneessa ja vitsit että se oli jännää. Oliko tuo maailman suloisin nyytti ja mytty todella minun? Tuliko se todella minusta? Saanko hänet todella mukaani kotiin? Osastolla ollessani en nukkunut kumpanakaan yönä ja lopulta tulin valvoneeksi 4,5 vuorokautta. Ihan uskomatonta, miten nainen on ohjelmoitu kestämään tuollainenkin koettelemus. Kahden vuorokauden jälkeen pääsin onnellisena äitinä poikani  kanssa kotiin. "Oskarin" isä, joka oli aivan huippuhyvä tuki ja kannustus läpi synnytyksen, haki meidät, enkä kotimatkalla enää käskenyt olla ajamatta yhdenkään töyssyn tai korokkeen yli.

Kotiutuminen
Kotiutuminen


PS. Muistatteko synnytystoiveeni? Kohdasta "Synnytyksen jälkeen" toteutui 3 ensimmäistä (toivon, että napanuora saa sykkiä rauhassa, ennen kuin se suljetaan, lapsen isä leikkaa napanuoran, toivon, että istukalle annetaan aikaa irrota rauhassa luonnollisinkeinoin), mutta muuten ne toiveet menivätkin aikalailla kankkulan kaivoon siltä osin, kun synnytyksessä ilmeni toiveisiin kirjaamiani asioita. En ole siitä missään nimessä pettynyt. Minulla on tästä kaikesta erittäin positiiviset ja hyvät muistot lukuun ottamatta sitä yhtä saatanallista tuntia, kun epiduraalikatetrin laittaminen ei ottanut onnistuakseen. En kuuna päivänä voinut kuvitellakaan, että supistukset kävisivät noin jumalattomasti selkään, eikä ne muuten tuntuisi missään. Tämän kaltaisiin asioihin ei voi valmistautua tai varautua, joten sen vuoksi synnytystoiveitakaan ei kannata ottaa liian vakavasti ja tosissaan.

<3. Jennyfer

18. syyskuuta 2019

Kyllä naisen keho on jumalainen

En tarkoita pelkästään omaani, vaan kaikkien naisten kehoja. Naisten kehojen kykyä luoda ihminen, kokonainen uusi elämä. Kehojen kykyä käydä ääriasennoissa ja palata takasin. Pikakelaus kuvina minun kehoni matkasta ja mitä se tällä uskomattomalla matkalla saikaan aikaan. Miltä se näyttää viikko synnytyksen jälkeen. Mistä lähdettiin liikkeelle. 


Vauvamaha tuli esille 15.2.2019
Vauvamaha näkyy jo 15.2.2019
Enpä vielä helmikuussa arvannut, mihin mittasuhteisiin kehoni paisuukaan. Kaiken kokemani jälkeen suhtautumiseni tähän temppeliin on nöyrä, arvostava ja huolehtiva. Moni asia on muuttanut merkitystään. Kun tissitkään ei ole enää tissit.

Vuorokausi ennen synnytystä 9.9.2019
Vuorokausi ennen synnytystä 9.9.2019

Viikko synnytyksen jälkeen katson ehkä hieman jopa kauhuissani, mutta huvittuneena, miten iso olinkaan. Vielä synnytyssalissakin kätilöt olivat varmoja, että päälle nelikiloinen on syntymässä. "Oskarin" paino oli 3580 g. Matkan varrella sain myös vitsailevia huomautuksia siitä, olenko varma, että odotan vain yhtä. 

Viikko synnytyksen jälkeen 17.9.2019
Viikko synnytyksen jälkeen 17.9.2019


Olen yllättynyt siitä, miten nopeasti vatsani on vetäytynytkään. Alkuperäisiin mittoihin on kuitenkin vielä matkaa. Synnytyssaliin jäi 6,6 kg. Tai no, lähtihän sieltä onneksi 3580 g maailman ihaninta vauvaa mukaan.

Lopputulos 10.9.2019
Lopputulos 10.9.2019


Uskomatonta, miten suloista, rakasta ja kaunista kehoni pystyikään luomaan. Mikään ei maailmassa ole ihmeellisempää kuin se, että kehoni on luonut täysin uuden ihmisen ja elämän. Jumalaista! 

<3. Jennyfer

17. syyskuuta 2019

Ensimmäinen viikko vauvan kanssa

Miten meidän ensimmäinen viikko yhdessä on sujunut, mitä ollaan tehty ja mitä on tapahtunut. Ainakin ollaan rakastettu ja rakastuttu! Hän on täydellinen vauva. 


Niin paljon asiaa ja kerrottavaa, mutta aikaa ei juurikaan. Sinänsä tämä on hieman outo yhtälö, sillä minua siunattiin helpoimmalla ja suloisimmalla vauvalla ikinä. Hän syö kolmen tunnin välein ja tietysti usein nukkuu syöttöjen välit. Jos ei nuku, niin hän maata möllöttelee sylissä tai sängyllä varsin tyytyväisenä ympäristöään tarkkaillen. Hän itkee vain ja ainoastaan, kun on nälkä. Nälässä myös vaipan vaihto on aivan myrkkyä, mutta muuten hän vain nautiskelee. Mihin minun aikani sitten oikein menee? Tottakai syötöt, pesut ja vauvan kanssa seurustelu vie aikansa, mutta ei ne minun päiviäni kokonaan täytä, vaikka on ihan uskomatonta, kuinka häntä voisi katsella ja pitää sylissä ihan loputtomiin.

Tänään olen viikon ikäinen, 17.9.2019
Tänään olen viikon ikäinen, 17.9.2019


Tissi- ja pulloshow

Viikonloppuna meille tuli takapakkia imetyksen kanssa ja siitä se ajankäytön hallitsemattomuus oikeastaan lähtikin irti. Yhdessä yössä tissini olivat niin rikki ja nännit vuosivat verta, että jouduin lopettamaan imetyksen kokonaan. Siinä samassa siunaaman tilassa niihin nousi mato ihan kunnolla, enkä saanut sitä mitenkään pihalle. Siitä seurasi tietysti järjetön korvike ja tuttipulloshow pesuineen sterilointeineen kaikkineen, puhumattakaan kaiken maailman keinoista ja yrityksistä tyhjentää rintojani epäonnistuen siinä jatkuvasti. Vauvan perushoidolta en ole juuri muuta ehtinyt kuin olla tissieni kimpussa ja pesemässä sekä steriloimassa pulloja. Olo on ollut paikoin todella surkea, sillä minun tekee niin pahaa, kun "Oskari" hamuaa yhtenään rinnalle, mutta en ole voinut sitten lauantain sitä hänelle tarjota. Hän olisi todennäköisesti ollut myös ainut, joka ne olisi maidosta kyennyt tyhjentämään. Olo on ollut välillä todella riittämätön. Minulla on edelleen vahva tahto imettää ja tänään ensimmäistä kertaa sitten lauantain näen valon pilkun taivaalla, että siinä vielä onnistuisin. Loppuviikko on sen osalta merkittävässä asemassa. Tulen kirjoittamaan koko imetystarinan ja tuskan mahdollisimman pian tarkemmin.

"Oskari" on rento tyyppi,
"Oskari" on rento tyyppi,

Läheisyyttä

"Oskari" on siis tänään viikon ikäinen. Vaikka minun tissit ja imetys onkin ollut ensimmäisen yhteisen viikkomme hallitsevassa asemassa, olemme onneksi ehtineet muutakin. Ainakin meillä on kulunut tunteja siihen, että vain katselemme toisiamme silmiin, pidän häntä sylissä, silitän ja kerron kaikenlaisia juttuja ja tarinoita, laulankin. Ja ne ilmeet. Niitä voisi katsella loputtomiin. Miten moneen eri mutruun suun voi saadakaan. Entäs ne varpaat ja jalkapohjat sitten. Miten paljon niitäkin voi rakastaa.

Ensimmäinen asia, jota "Oskarista" synnytyksen jälkeen näin,olivat nämä super suloiset ryppyiset jalkapohjat ja pienen pienet varpaat, Miten palon näitäkin voi rakastaa.
Ensimmäinen asia, jota "Oskarista" synnytyksen jälkeen näin, olivat nämä super suloiset ryppyiset jalkapohjat ja pienen pienet varpaat, Miten palon näitäkin voi rakastaa. 


Synnärillä

Kaksi ensimmäistä päivää meni tietystikin sairaalassa, ennen kuin kotiuduimme. Ensimmäinen yö meni minulla valvoessa vain siksi, että ihmettelin tuota pientä myttyä, onko hän todella minun, tuliko hän todella minusta ja saanko hänet oikeesti mukaani sieltä lähtiessäni.  "Oskari" ei ollut sairaalan menosta ja meiningistä milläskään. Nukkui kuin tukki kaikki ne välit, kun ei ollut tissillä.

"Oskari" otti jo sairaalassa rennosti
"Oskari" otti jo sairaalassa rennosti


Kotona

Vieraita on ollut maltilla, kaikkineen kuusi kappaletta, sillä flunssa on jättänyt monet uteliaat kotioven toiselle puolelle. Kaupassa olemme ehtineet käydä kahdesti. Toinen reissuista oli ensimmäinen vaunulenkkimme, joka 1,5 km matkana oli minulle vielä hieman liikaa. Mutta ai että, miten siitä kärryjen lykkimisestä nautinkaan, vaikka vettä tuli kaatamalla taivaan täydeltä. Napatynkä irtosi 6 vuorokauden iässä ja samalla päivämäärällä sain myös ensimmäiset pissat päälleni.

Päivät kuluu nyös rennosti köllötellen
Päivät kuluu myös rennosti köllötellen


Vauvan hoitaminen ja hänen kanssaan oleminen on niin nautinnollista ja parasta ikinä. Miten pehmeä ja rakas mytty hän voikaan olla,

<3. Jennyfer

16. syyskuuta 2019

Lopputilinpäätös: kolmas raskauskolmannes

Viimeinen, eli kolmas raskaus kolmannes tuntui ajallisesti ikuisuudelta. Kohdallani se alkoi 21.5.2019 ja se päättyi "Oskarin" syntymään 10.9.2019, sillä hän syntyi täsmälleen laskettuna päivänä. Raskauteni kesti siis tasan 40 viikkoa. Minkälaisia oireita, ajatuksia ja tuntemuksia tämä viimeinen kolmannes pitikään sisällään? 


Kun katsoin toisen kolmanneksen päätöspostausta, minua alkoi huvittamaan, miten pieni vatsani vielä olikaan, mutta kirjoitin silloin, ja muistan sen olotilan edelleen, kuinka tunsin itseni ihan norsuksi, kömpelöksi ja hirveän isoksi. Vertailun vuoksi, piti ottaa kuva samoissa vaatteissa (!) että kuinka norsu oikeesti olinkaan ja kuinka norsuksi lopulta muutuinkaan. Vertaus kuva on nimittäin otettu aika lailla tasan vuorokausi ennen kuin "Oskari" syntyi. Alemmassa kuvassa supistukset olivat jo hyvää vauhtia käynnissä. Viimeisen kolmanneksen aikana vatsaan tottui, vaikka se kasvoikin aivan äärimmilleen. Tottakai se oli tiellä ja esti monenlaisia asoita, mutta olo ei ollut siitä huolimatta kömpelö, ja mukavasti se kiikkui matkassa mukana. Minun viimeisen kolmanneksen oireet olivat ihan toisaalla, kuin komeisiin mittoihin paisuneessa vatsassa.

RV 25. Viimeisen kolmanneksen ensimmäinen päivä
RV 39+6, päivä ennen laskettua aikaa ja 40 viikon täyttymistä. Supistukset alkoivat aamulla 04. Kuva otettu supistusten välissä. Sen kyllä näkee ilmeestä ja kuvan laadusta
RV 39+6. Päivä ennen viimeisen kolmanneksen päättymistä, laskettua aikaa, 40 viikon täyttymistä ja synnytystä. Supistukset alkoivat aamulla 04. Kuva otettu supistusten välissä. Sen kyllä näkee ilmeestä ja kuvan laadusta
Jos en olisi tuolta toukokuusta asti kirjaillut ranskalaisin viivoin ylös oireita ja tuntemuksia, olisi niitä aivan mahdoton muistaa enää nyt. Toisaalta, jos ihan spontaanisti mietin, mitä kaikkea tässä on ollut, niin aikalailla elämä on pyörinyt samojen oireiden ympärillä. Ainakin minusta tuntuu, että voinnin kyselijöille vastasin aina samat asiat. Mutta katsotaanpa listaa tarkemmin, mitä kaikkea olen kuluneen 15 viikon aikana potenut ja tuntenutkaan.

Hikoilu
Hirveitä hikoilukohtauksia, jotka voi kestää muutamasta minuutista tunti tolkulla. Yhtäkkiä on niin kuuma, ettei oikeesti mitään järkeä. Entinen vilukissa nukkui koko viimeisen kolmanneksen ilman peittoa, ja ajoin myös monta kertaa "Oskarin" isän pois iholtani, kun on vaan niin kuuma. Kuumissani tarvitsin todella tilaa ympärilleni, eikä ihoani saanut koskettaa peiton reunakaan. Listaltani löytyy kirjaus: "Kokoajan ihan helvetin kuuma".

Väsymys
Olen kirjannut, että ajoittaista voimakasta väsymystä. Ehkä siellä kolmannen kolmanneksen alussa näin olikin, mutta mitä lähemmäs loppua on tultu, väsymys on ollut uusi normaali. Tähän väsymykseen on vaikuttanut läpi raskauden huono hemoglobiini ja lähes kokonaan tyhjentynyt rautavarasto. Sittemmin nukkuminen paisuvan vatsan kanssa kävi todella vaikeaksi, kun sopivaa asentoa ei oikein enää meinannut löytyä. Siihen sain helpotusta vartalotyynystä, sillä kyljellään nukkuminen oli minulle ilman sitä ihan tuskaa. Väsymys johtui myös huonosti nukutuista öistä. Käytännössä heräsin 03-06 välillä usean viikon ajan riippumatta siitä, monelta kävin nukkumaan. Valvoin muutaman tunnin lukien, bloggaillen tai sarjoja katsellen, sekä aamupalaa syöden, ja kävin usein 8 aikaa uudestaan nukkumaan. Heräsin sopivasti 11 aikaa vatsa kurnien lounaalle, ja taas puuhastelin jotain vastaavaa, kuin aiemmin, tai hoidin joitain asioita. Iltapäivästä nukuin vielä toiset 2-3 tunnin päikkärit. Yöunille kävin 22-01. Rytmi se oli tuokin. Myös fyysistä väsymystä alkoi tapahtumaan entistä rankemmin, mitä lähemmäs loppua mentiin.

Kaikenlaisia oireita
Matkan varrelle mahtuu muutama pienempi päänsärky, joista olen selvinnyt ilman särkylääkkeitä. Yläselässä, lähellä lapaa, oli hetkellinen pieni jumitusalue, jonka kävin hierotuttamassa auki. Sitä lukuun ottamatta olen säästynyt koko raskauden ajan selkäkivuilta. Selkään on käynyt ainoastaan lakanan vaihdot ja imurointi.
Nenä vuosi verta erityisesti toisen kolmanneksen aikana, mutta tätä ilmeni muutaman kerran myös viimeisellä kolmanneksella. Ikenet vuosivat verta lähes läpi koko raskauden ja hammaslääkäri kertoi kyseessä olevan ns. raskausajan ientulehduksen, joka johtuu kiihtyneestä pintaverenkierrosta ja tämä vaiva katoaa jonkin aikaa synnytyksen jälkeen.
Sitten oli se kauhea, monta viikkoa kestänyt puutunut ja tunnoton ylävatsa. Hermot olivat jääneet ihon alla pinteeseen ja nämä hermopinteet helpottivat vasta useiden viikkojen jälkeen, kunnes elokuun lopulla vatsa kunnolla laskeutui.

Turvotus
Tämä oli niin massiivinen, että vaatii ihan oman kohdan. Se iski päälle kesän ensimmäisinä hellepäivinä, eikä sitten koskaan toennut, vaan paheni pahenemistaan. Turvotus vaivasi etenkin oikealla puolella kehoa. En tiedä, paljonko sillä oli vaikutusta, että "Oskari" viihtyi koko raskauden enimmäkseen juuri sillä puolella. Raskausviikosta 34 lähtien jalkaani ei mahtunut muut kengät kuin "crocsit" ja nekin sai ajoittain laittaa jalkaan väkisin ja painoivat jo muutamassa minuutissa jalkoihin ihan hillittömät kuviot. Tämä jos mikä vei lopunkin liikkumisen nautinnon.
Turvotus levisi myös käsiin, erityisesti sormiin. Etenkin öisin turvotus oli niin hirveää, että niveliä särki tosi paljon ja sekin vaikutti huonoihin yöuniini. Särkyä nivelissä ilmeni myös päivisin, mutta onneksi pystyin kirjoittamaan. En täysin kivutta, mutta kuitenkin. Turvotusta oli myös naamassa ja välillä oma peilikuva näytti ihan kummalliselta.

Liitoskivut
Annetaan näillekin kivuille ihan oma kohtansa. Raskausviikko 34 oli selkeesti kohdallani jokin käänteentekevä, sillä turvotuksen lisäksi myös liitoskivut yltyivät ihan älyttömiksi. Ne alkoivat huhtikuun alussa ja olivat riesanani enemmän tai vähemmän läpi raskauden. Viimeisillä viikoilla häpyluun alue oli niin järkyttävän kipeä etenkin öisin asentoa vaihtaessa ja sängystä noustessa, että ilman ähinää ja kirosanoja siitä ei tullut mitään. Kun kääntymistä ja nousemista joutui vielä auttamaan erittäin kipeillä ja turvonneilla käsillä, ei itku ollut monestikaan kaukana. Nämä liitoskivut yhdessä turvotuksen kanssa oli hirveintä koko raskaudessa.

Huonoja oloja
Oli kausi, että huono-olo yllätti minut yleensä aina aamupalan jälkeen. Teen aamuisin itselleni aina samanlaisen smoothien: maitorahkaa, kaurahiutaleita, marjoja ja vettä. Kun pienensin kaurahiutaleiden määrää, huonot olot loppuivat. Ilmeisesti söin vain liikaa ahtaaksi käyvään vatsaan, sillä tätä samaa alkoi ilmenemään myös muun ruokailun yhteydessä, joka päättyi, kun pienensin annoksia.

Ruokailu
Minulla ei ollut mitään järjettömiä mielitekoja koko raskauden aikana, mutta jääkaappikylmät hedelmät ja jäätelö maistui taivaallisen hyvälle. Enemmän minulle tuli etomisia, eli ruoka-aineita, jota en yksinkertaisesti saanut suustani alas, kuten kananmuna, sienet ja liha. Närästys ja Renniet tulivat tiiviiksi osaksi ruokavaliota.

Keho
En ole tullut kirjanneeksi, missä kohtaa muutos tarkalleen ottaen kävi, mutta joku päivä vain huomasin, että vatsani ja olotilani sen kanssa oli tosi jees. Siihen tottui, eikä olo yks kaks enää ollut norsu tai kömpelö, vaikka toki vatsan koko paljon asioita rajoittikin. Minä jopa paikoittain nautin siitä. Siis vatsasta. Vaikka olen tullut jossain kohtaa raskautta useampaan kertaan kirjoittaneeksi, että en saa siitä mitään nautintoa. Löysin sen kuitenkin raskauden loppupuoliskolla, erityisesti sen jälkeen, kun "Oskaria" pysty koskettamaan sen läpi. Liitoskipuja ja turvotusta lukuun ottamatta raskaus tuntui kehollisesti helpommalta loppua kohti mentäessä. Olin silti aivan hukassa kokoni kanssa. Julkisilla paikoilla sain olla jatkuvasti pyytämässä ihmisiltä anteeksi, kun reppuselässä ison mahan kanssa törmäilin milloin mihinkin. En missään kohtaa oppinut hahmottamaan kokoani. Paita oli myös aina vatsan kohdalta likainen, sillä jos siihen ei syödessä tippunut ruokaa niin pyyhin sillä kaiken mahdollisen mukaani mennessäni.

Liikkeet
"Oskarin" liikkeet voimistui viikko viikolta ja loppuvaiheessa alkoi jo paikoittain hieman sattumaankin. Ne oli ihana parasta koko raskaudessa ja nautin niistä suuresti. En usko, että tulen koskaan ikävöimään raskautta tai mahaani, mutta niiden liikkeiden tuntua tulee varmasti ikävä.

Supistukset
Heräsin kivuliaaseen supistukseen 9.9.2019 klo 04:00, päivä ennen laskettua aikaa. Seuraavaksi kerron tapahtumat tästä eteenpäin, eli koko 40 viikkoisen raskauden päättymisen, Synnytyksen.

Lue myös: 

<3. Jennyfer

14. syyskuuta 2019

HÄN on täällä

Rakas poikani "Oskari" syntyi laskettuna päivänä 10.9.2019 klo 13:03 mitoin 3580 g 52 cm. 


Juuri syntynyt elämäni suurin rakkaus. 10.9.2019 klo 13:03
Juuri syntynyt elämäni suurin rakkaus. 10.9.2019 klo 13:03


Ensimäiseen supistukseen heräsin aamuyöstä 9.9.2019 klo 04 ja sitä se oli pikkuhiljaa menoa kohti uuden elämän syntymää. Synnytys meni hyvin yhtä minuun kohdistunutta draamaa lukuunottamatta ja Hän on täydellinen. Kotiuduimme sairaalasta kahden yön jälkeen ja olemme totutelleet tähän uuteen elämään, jossa rutiineista ja rytmeistä ei ole enää, eikä vielä, tietoakaan.

Kotiutuminen maailman suloisimman pojan kanssa
Kotiutuminen maailman suloisimman pojan kanssa


Koitan mahdollisimman pian purkaa teille kaikki tapahtumat synnytyskertomuksineen, sillä tietysti "Oskari" tarpeineen on ykkönen, mutta erittäin hyvä kakkonen univelkojeni edes osittainen kiinni ottaminen.

Ikää 4 vuorokautta
Ikää 4 vuorokautta


Kiitos te kaikki ihanat lukijat, jotka olitte mukana ja tukena koko raskauden ajan. Sain teiltä valtavasti tukea ja tietoa. Tästä eteenpäin käännämme blogissani uuden luvun kohti vauvavuotta. "Nähdään" pian.

Rakkaudella,
Jennyfer

8. syyskuuta 2019

Odotusajan valokuvaus - Niin upeat kuvat!

Sisältää kaupallisia linkkejä, mutta ei yhteistyötä. Valokuvauspalvelu on maksettu itse.

Raskaus on minun elämässäni yksi ja ainutkertainen tapahtuma, jonka halusin ikuistaa ja vangita tietyllä tunnelmalla valokuvaajan toimesta. Kuvaajan löytäminen ei ollut helppoa, mutta vaiva kannatti, sillä sain aivan täydelliset kuvat muistoksi tästä merkittävästä matkastani ja kotiani koristamaan. Kuvat on otettu raskausviikolla 36, juuri kreivin aikaan. Tämänkaltainen palvelu, valokuvaus, on niitä asioita, joista maksan erittäin mielelläni. Elämän ainutkertaisista ja merkityksellisistä hetkistä, joihin et voi enää koskaan sellaisenaan palata, jää ikuiset ja kauniit muistot. 


Olen niin onnellinen, että nämä odotusajan kuvat tulivat otetuksi! Vaikka vannomatta paras, niin kohdallani on kuitenkin kyseessä elämäni ensimmäinen ja viimeinen raskaus, koska ikä, ja olenhan jo kertaalleen lapsettomuustuomionkin saanut. Olisin katunut niin paljon, jos nämä upeat teokset tästä elämäni ainutlaatuisesta ja uskomattomasta matkasta eivät pian voisi koristaa kotiani. Vaikka blogi ja blogin insta on täynnä itseotettuja mahakuvia, ei mikään vedä vertoja näille ammattilaisen otoksille. Kiitos Kristi Vilmunen!


Vaikeuksien kautta täydelliseen voittoon

Odotusajan valokuvaajan löytäminen oli vaikeaa ja haastavaa. Käytin tuhottomasti aikaa googlaillen ja kuvaajien portfolioita selaillen. En löytänyt sitä, joka tekisi kuvien tunnelmallaan vaikutuksen, sillä tiesin, mitä sen osalta hain. Lopulta päädyin valokuvaajat.fi -sivustolle ja laittamaan sieltä tarjouspyynnön. Ajattelin, että nyt saa kyllä kuvaajat lähestyä minua, eikä toisinpäin. Nopeasti sain muutamia, toisistaan huomattavastikin poikkeavia tarjouksia, vaikka olin aika tarkkaan kuvannut, mitä haluan ja haen. Kristi erottui joukosta, sillä hän vastasi minulle itse, henkilökohtaisesti ja persoonallisesti, eikä lähettänyt mitään yleistä kaikille lähetettävää samaa persoonatonta soopaa. Jo tämä teki vaikutuksen. Hän vastasi juuri minun pyyntööni ja toiveisiini. Selasin hänen portfoliotaan, ja sieltä löytyi muutama, juuri sellaisella tunnelmalla varustettu kuva, mitä minä halusin ja hain. Sovimme yksityiskohdat ja niin olimme hänen studiossaan raskausviikolla 36. Halusin pitkittää kuvaukseen menoa mahdollisimman pitkälle, sillä vatsaahan me menimme kuvaamaan, ja halusin sen olevan näyttävä. Ajoitus osui täydellisesti nappiin, sillä jo seuraavalla viikolla vatsa oli laskeutunut todella paljon ja turvotus entistä hirveämpänä päällä.



Yksi ylitse muiden

Rakastan niin paljon hämärää, ja ehkä paikoittain jopa mysteeristä ja salaperäistä tunnelmaa, jonka Kristi onnistui kuviin vangitsemaan. Yksi kuvista on kuitenkin ylitse muiden, ja se on ehdottomasti tämä:


Haluaisin niin kovasti teettää muutamasta valokuvasti ison canvastaulun, mutta ensimmäistä kertaa koen, että 31,5 neliön kodissani tulee tilan puute vastaan. Minulla ei ole sellaista seinää, johon niitä laittaa. Niinpä joudun tyytymään nyt toistaiseksi pienempiin valokuviin hyllyillä. Seuraavan kodin osalta haaveena onkin "valokuvaseinä", johon mm. Pinterest on ideoita pullollaan.

<3. Jennyfer

7. syyskuuta 2019

Minkälaista on tulla äidiksi nelikymppisenä

Matkani äidiksi on pitkä ja paikoittain hyvinkin raskas. Se kesti kaikkiaan lähes 15 vuotta, eikä niin pitänyt enää koskaan käydä. Matkalla sattui ja tapahtui. Kolmesti. Näillä kaikilla tapahtumilla on suuri vaikutus ja merkitys siihen, minkälaiseksi koen äidiksi tulon nyt, lähes 40 vuoden iässä. Kerron teille  avoimen, rehellisen ja vaiherikkaan tarinani tästä kaikesta. 


Olen miettinyt monta kertaa tämän raskauden aikana, minkälaista on tulla äidiksi ensikertaa tässä iässä, kun mittarissa on 39 vuotta ja reilut 7 kuukautta. Jotta voin vastata kysymykseen edes itselleni, täytyy tarkastella historiaa, sillä siellä on kolme merkittävää tapahtumaa, jotka vaikuttavat siihen, että lapsen saaminen kohdallani ei todellakaan ole mikään itsestään selvyys, ja mitä ajattelen siitä nyt. Heti alkuun täytyy kuitenkin todeta, että en hetkeäkään koe tai tunne itseäni niin "vanhaksi", vaikka lähes 40 vuoden ikäni ei mikään nuori ensisynnyttäjäksi olekaan. Minulla ei ole minkäänlaista ikäkriisiä, eikä peilistä katso takaisin sen ikäinen ihminen.


Yhdestä rajapyykistä kohti iättömyyttä

Muistan, kun täytin 30. Lähes kymmenen vuotta sitten. Jostain syystä, ainakin minun ikäluokalleni, kolmekymppiset ovat olleet jonkinlainen rajapyykki, elämän käännekohta. Olin järjestämässä isoja bileitä, bändiä ja kaikenlaista, mutta en mitenkään meinannut saada asioita aikaan, joka on minulle kovin poikkeuksellista. Sittemmin tajusin, mikä siinä mätti. En tahtonut koko juhlia. Olin järjestämässä niitä vain sen vuoksi, että "niin piti tehdä" ja "kaikki muut niitä odotti". Lopulta vietin kolmekymppiset kolmen ystäväni kanssa pienessä, minulle merkittävässä kaupungissa pulkkamäkeä laskien, taskumatista lämmikettä nauttien, toppavaatteissa pizzalla käyden ja ystäväni luona saunoen. Ihan täydellistä! Sain viettää juhlat minulle tyypilliseen tapaan: pienesti, intiimisti ja hauskasti. Sen jälkeen en ole juuri ikääni miettinyt. Olin helpottunut, että nyt se 30 on täytetty ja elämä voi taas jatkua. Ja niin on jatkunut.

Kaksi ensimmäistä menetystä

Varsinaisesti en mieti ikääni nytkään, vaikka jotain sen osalta hetkellisesti sisälläni muljahtikin, kun raskaustesti oli positiivinen. Olen miettinyt ikääni lähinnä siitä näkökulmasta, että miten erilainen äiti olisin ollut aiemmin, 15 vuotta sitten, verrattuna tähän päivään. 2000-luvun alkupuolella, ollessani 25-27 vuotias, halusin lasta todella paljon. Kun kävin lenkillä, haaveilin työntäväni lastenvaunuja. Podin ihan oikeaa vauvakuumetta. Noiden vuosien aikana lapsi oli tervetullut silloiseen avoliittooni, mutta ei tullut. Vuonna 2008 erosimme, ollessani 28-vuotias. Sittemmin olen elänyt pitkälti itsekseni. Joitain lyhyempiä suhteita mahtuu matkanvarrelle, mutta ei yhtään sellaista, johon olisi voinut kuvitella lasta, perhettä. Vuonna 2009 pillerini petti suhteessa, jossa olin ollut pari kuukautta, mutta sen lapsen oli tarkoitettu mennä pois. Niin kariutui myös se suhde. 


Merkittävä käännekohta

Vuodet vierivät ja elämä oli kivaa ja hauskaa. Elin vapaata ja huoletonta elämää. Kun vuonna 2015 silloisessa työpaikassani, jossa olin ollut reilut 13 vuotta, yt:t osuivat tiimiini, otin paketin ja irtisanouduin. Kaikki muut tarjotut vaihtoehdot ei käytännössä ollut edes vaihtoehtoja. Ajattelin, että on minun aikani ottaa pieni irtiotto, vitsaillen viettää "äitiyslomani", joka kohdallani oli jäänyt pitämättä. Olin tuolloin 35-vuotias. Kaikkiaan olin kotona 9 kuukautta, ennen kuin aloitin työt uudessa työpaikassa, jossa olen edelleen. Tosin nyt sillä ihan oikeella äitiyslomalla. Tuon 9 kuukautta kestäneen vapaan aikana ehdin miettimään elämää ja sen tarkoitusta, paljon. Se oli minulle yksi elämäni käännekohdista. Oravanpyöräni pysähtyi. Silloin löysin mm. minimalismin ja aloin ymmärtämään, että elämässä on paljon tärkeämpää, kuin materiaali, omistaminen ja ääriään myöten täynnä oleva kalenteri. Mietin, mitä haluan loppuelämältä, miten haluan sen viettää. Yksi asioista, johon päädyin, oli lapsi. Halusin edelleen lapsen. Elin silloin yksin. Ei miestä, ei parisuhdetta, enkä sellaisia edes halunnut, saati kaivannut. Mutta lapsi, se olisi todella tervetullut. Päätin tehdä sen yksin. 


Kolmas ja karuin menetys

Olin yhteydessä yksityiseen lapsettomuusklinikkaan keväällä 2016. Ensimmäisellä käynnillä juttelin hoitavan lääkärini kanssa siitä, miten prosessi etenee. Mistään hoitotarpeesta kohdallani ei siis ollut kyse, vaan pelkästä inseminaatiosta luovutetuilla siittiöillä. Toisella kerralla astuessani klinikan ovista sisälle, menin tapaamaan psykologia, jonka kanssa kävimme läpi monia asioita, joita itsellisenä naisena lapsen hankkimiseen liittyy. Kotiläksynä minulla oli ovulaatiotestin tekeminen, ja kun se näyttäisi plussaa, oli aika lähteä klinikalle verikokeisiin ja ultraan. Ovulaatiotestit, joista kokeilin eri merkkejä, ei kohdallani värähtänytkään. Päädyin klinikalle verikokeisiin ja ultraan edellisten kuukautisteni perusteella, jotka olivat onneksi olleet vuosia säännölliset. Verikokeiden tuloksia jouduin odottelemaan joitain päiviä, mutta ultrassa kävi jo heti silloin ilmi, että munasolureserviä ei enää ole. En osannut huolestua, sillä minulla kuitenkin vielä tuli ne säännölliset kuukautiset. Eräänä perjantai-iltapäivänä lääkäri soitti loputkin tulokset. Minun hormonitoimintani on niin olematon, ettei raskaaksi tulo olisi enää mahdollista. Kovat hoidotkaan ei välttämättä enää auttaisi, enkä sellaisiin halunnut edes lähteä. Pian alkavat vaihdevuodetkin vilahti listalla. En enää ikinä saisi lasta. En ikinä voisi olla tai tulla äidiksi.


Miten kävi naiseuteni

Naiseuteni romahti. Katsoin itseäni monta kertaa alastoman peilistä, että mikä nainen tuo tuommoinen on, joka ei voi käyttää kehoaan siihen, mihin se on luotu: kantamaan lasta, synnyttämään ja imettämään. Nimenomaan nämä keholliset negatiiviset tuntemukset olivat minulle valtavan suuret. Koin itseni vajaaksi, naisena. Olin ihan paskana niiden ikätovereideni puolesta, jotka yhtenään tuntui päivittävän Facebookiin vauvauutisiaan. Miksi he sai jo ties kuinka monetta, mutta minä en sitä ensimmäistäkään. Elämä ja sen tarkoitus oli mietittävä uudestaan. Ilman lasta. 


Kuinka nousin

Luonto on ollut minulle tärkeä elementti jo vuosia, mutta silloin aloin viettämään siellä enemmän ja enemmän aikaa. Aloin kiertämään erilaisia retkeilykohteita, valokuvaamaan ja pitämään reissuistani päiväkirjaa (vaelluskengissa.fi). Hain opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja pääsin sisälle. Opiskelin ja retkeilin. Kävin mielekkäässä työssä. Pikkuhiljaa aloin nauttimaan elämästä, sen vapaudesta ja huolettomuudesta uudestaan. Eheydyin myös ihmisenä ja naisena. Hyväksyin lapsettomuuden. Muutin toiselle paikkakunnalle, josta olin haaveillut jo pidemmän aikaa. Vuonna 2018 elämääni tuli "Oskarin" isä. Elämä oli pääosin kivaa, vaikka MBA tutkinnon viimeistely töiden ohessa paikoittain aika tuskaa olikin. 


Raskaana

Luotin lapsettomuustuomiooni 100% ehkäisykeinona. Olihan siitä jo kulunut aikaakin ja hormonitoimintani heikentynyt iän myötä entisestään. Joulukuun lopussa 2018 aloin potemaan kummallisia oireita. Treenatessa hengästyin herkästi, pakaralihakset veti totaaliseen kramppiin ja tisseihin sattu pirusti. Menkat oli ehkä pari viikkoa myöhässä. Hitto vie, nytkö ne vaihdevuodet alko. Minulla ei käynyt mielessäkään, että voisin olla raskaana. Tammikuussa 2019, ennen kuin varasin gynekologille ajan, päätin tehdä raskaustestin kotona säästääkseni labrakulut lääkärillä. Testiin piirtyi välittömästi kaksi viivaa ja menin aivan shokkiin. Kävin vielä samana iltapäivänä lääkärissä varmistamassa testin tuloksen verikokeella. Olin raskaan. Seuraavat päivät ja viikot kuluivat sumussa, en oikeesti tiennyt, mitä tehdä. Kaikki vaihtoehdot tuli kyllä mietityksi ja käydyksi läpi. Tunteet heitteli laidasta laitaan. Miten se ylipäätään oli mahdollista. Minä. Raskaana. Koin heti valtavan voimakkaan yhteyden ja kiintymyksen tähän lapseen. Tunsin, että sisälläni kasvaa jotain erityistä, eikä se tunne ole poistunut vieläkään. Tämä lapsi on ihme. Suuri ihme. 


Parasta ikinä

Kolmen päivän päästä, 10.09.2019 on "Oskarin" laskettu aika. Silloin on kulunut 280 päivää, 40 viikkoa, 9 kuukautta, kun olen saanut kantaa ja kasvattaa tätä lasta sisälläni. Matka on ollut paikoittain fyysisesti todella rankka. En ole voinut pahoin, mutta liikuntakykyni on ollut todella hukassa ja kadoksissa. Olen ollut myös julmetun väsynyt. Onhan tämä kantava kehonikin tosin jo pian sen 40 vuotta vanha. Matka on ollut rankka myös henkisesti. Se ei joudu "Oskarista", vaan suhteestani hänen isäänsä, ja kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan siinä ympärillä. Ympärilläni on kuitenkin ollut määrällisesti enemmän iloa ja onnea, kuin onnettomuutta. Kaikki he, jotka tuntevat minut ja tietävät nämä elämäni tapahtumat ennestään, ovat olleet onnellisia kanssani ja kulkeneet tämän matkan vierelläni. Olen kiitollinen heistä kaikista ja siitä, että olen saanut jakaa tämän kaiken heidän kanssaan. Tämä raskaus ja lapsi on ihmeellisintä ja parasta, mitä minulle on ikinä koskaan tapahtunut. 


Minkälaista on tulla äidiksi nelikymppisenä

Ihan maailman parasta. En usko, että olisin voinut koskaan aikaisemmin olla tämän valmiimpi. Jos olisin saanut lapsen ja tullut äidiksi ilman näitä kokemuksiani, olisi suhtautumiseni asiaan varmasti erilainen. Ilmassa saataisi olla jonkinlaista itsestäänselvyyttä, enkä osaisi arvostaa asioita niin paljon, kuin nyt. Se, että kehoni on kasvattanut lapsen ja se tekee minusta äidin, on minulle maailman suurin onni ja ihme. Olen lähes 40 vuotta saanut elää tätä elämääni vapaana vastauista, jos nyt ihan lapsuutta ja nuoruutta, opiskeluja, paria koiraa, parisuhdetta ja työtä ei lasketa. Tulla ja mennä miten haluan. Juoda viiniä, polttaa tupakkaa ja käydä pubissa silloin kun huvittaa. Valvoa yöt, nukkua päivät. Käydä kaupassa tai olla käymättä. Olen nähnyt ja kokenut sen elämän. Saanut elää sitä, kauan, enkä enää aikoihin löytänyt siitä sisältöä. Onneksi on ollut muutakin. Olen saanut harrastaa ja matkustaa juuri silloin, kun se itelleni ja pankkitililleni on sattunut sopimaan. Ostaa vain itselleni. Nyt nelikymppisenä lapsi, sen myötä tulevat vastuut, velvollisuudet ja rutiinit ovat enemmän kuin tervetullutta. En koe kapiaavani muuta, sillä olenhan jo kaikenlaista nähnyt ja kokenut. Odotan vain sitä, että pääsen elämään ja kokemaan tätä maailmaa yhdessä hänen kanssaan. Elämäni on seesteistä, leppoisaa ja rauhallista. Siinä on aikaa ja tilaa olla läsnä. Vaikka ensimmäiset kuukaudet menisi vain imettäessä, valvoessa ja nukkuessa, ei haittaa. Minulla on siihen mahdollisuus ja aikaa. Se kestää hetken ja on itselleni ainutlaatuinen kokemus, tilaisuus ja mahdollisuus. Minun ei tarvitse hötkyillä ja höntyillä muun elämän perään. Se on ja odottaa kyllä. Elämä tapahtuu tässä ja nyt. Se kaikki, mitä minä nyt teen ja valitsen, on lapseni lapsuus. Se kivijalka, jonka päälle hän alkaa elämäänsä kokemaan ja rakentamaan. Minulla on varma ja levollinen ole itsestäni äitinä. Tähän vaikuttaa varmasti juurikin se ikä ja koettu elämä. Tämä ihme ja tuleva äitiys sattui elämässäni parhaaseen mahdolliseen ikään ja ajankohtaan. Suunnittelematta, odottamatta, haaveilematta. Kiitos kohtalo, päätit lopulta puolestani hyvin. Kaikesta huolimatta tiedän olevani tässäkin iässä äitinä yhtä epätäydellinen, kuin missä tahansa muussakin elämäni vaiheessa. Ja sehän tässä iässä onkin parasta, sillä senkin on oppinut hyväksymään ja sietämään.





<3. Jennyfer

P.S. Kuvat valitsin alkavan syksyn teeman mukaan. Olen ottanut niitä vuosien mittaa kulkiessani luonnossa, Rakastan syksyn pimeneviä iltoja, kynttilöitä, ikkunoita pitkin valuvaa vesisadetta. Sen melankoliassa on jotain kaunista, aivan, kuten tässä tarinassanikin.