29. syyskuuta 2019

Minkälainen vauva "Oskari" on

Viisi päivää ennen laskettua aikaa ja "Oskarin" syntymää kirjoitin "10 ajatusta vielä syntymättömästä pojatani". Ajatukseni perustuivat vahvaan intuitioon, uniin ja liikkeisiin, sekä hänen reagointeihin eri asioihin vatsassani. Kuinka nappiin nämä mietteeni hänestä menivätkään ja mitä muita piirteitä olen rakkaassa, alle kolmeviikkoisessa pojassani jo havainnut?


Tällaiset olivat mielikuvani hänestä ja tällainen hän on:

Ulkonäkö: 
  • Huomattavan vaaleansiniset silmät - Silmät ovat vielä erittäin tumman harmaat ja lopullinen silmien väri selvinnee vasta myöhemmin. Silmien muodossa tunnistan paljon omaani. 
  • Pyöreät posket - Ja pyöristyy päivä päivältä enemmän maidon voimalla.
  • Kolmessa näkemässäni unessa hiukset ovat olleet todella vaaleat, vaikka loogisesti ajateltuna, niiden "pitäisi olla" tummat. Olen ajatellut myös punatukkaisuutta, sillä hänen isällä on voimakasta punapigmenttiä parrassaan. Koska unet ovat olleet niin selkeät ja todenmukaiset, sanon, että hiukset ovat vaaleat. Toisena vaihtoehtona punaiset. Joten todennäköisesti ne ovat tummat - Ainakin tämän hetken mukaan "Oskari" peri isänsä hiukset, jotka olivat synnyttyä hennot ja vaaleat. Myös hiusraja näyttää identtiseltä kopiolta isältään. Nyt vajaassa 3 viikossa ne ovat saavuttaneet hänen isänsä parran punaisen pigmentin. Näin ollen "Oskarista" tuli punatukkainen, jota vahvasti myös raskausaikana epäilin. Hiukset ovat vielä niin hennot ja harvat, että on ollut vaikea saada vangittua kuviin niiden todellista sävyä. Jännä myös nähdä, mihin tuo hiusväri vielä iän myötä kehittyykään. 
  • Suu on enemmän pyöreä, kuin "viivamainen" - Ihana pieni mutrusuu, josta löytyy niin tuhannen monta ilmettä ja elettä. Suu on enemmänkin pyöreä. Huulet ovat kauniin muotoiset ja amorinkaari on näyttävä.
  • Iho on selvästi vaalea - Kyllä, hän on ihon väriltään todella vaalea. 
Iloinen ja hyväntuulinen "Oskari", jonka hiusten väripigmentti myös selvästi näkyvissä
Iloinen ja hyväntuulinen "Oskari", jonka hiusten väripigmentti myös selvästi näkyvissä


Luonne: 
  • Harkitseva ja rauhallinen. Ainakin äitiinsä verrattuna. Isään verrattuna, voisi periä spontaanisuutta äidiltään - Hän on eritäin rauhallinen vauva ja jo synnärillä sekä neuvolassa ovat sanoneet, että tämä rauhallinen perusluonne näkyy hänestä ilmiselvästi jo nyt. Tämä lapsi tulee varmasti opettamaan tällä piirteellään minua erittäin paljon ja se on hyvin tervetullutta oppia. 
  • Tarkkaileva, intensiivinen ja tutkiva katseellaan - Juuri näin. Hän avasi silmät heti synnyttyään ja tarkkaili ympäristöään rauhallisesti pitkän aikaa. Hänen katseensa on hyvin intensiivinen, tutkiva ja pohtiva. Hän viihtyy pitkiä aikoja itsekseen mm. makoilemassa sängylläni tai Stokken Tripp Trappin New Bornissa katsellen ikkunasta ulos. Kun hän kiinnittää katseensa johonkin, hän antaa sen viipyillä rauhassa pitkäkin aikoja. 
  • Huomattavan hymyileväinen - Ensimmäisen hymyn näin, kun hän oli vasta 5 päivää vanha ja näitä hymyjä on sadellut erityisesti ja paljon nukkuessa. Varsinaista hymyä en kuitenkaan ole vielä tavoittanut hereillä ollessa, joten oletan, että nuo unihymyilytkään eivät vielä ole tahdon alaisia, vaan spontaaneja refleksejä, joita seuraa mm. vatsan kipristelyn yhteydessä. 
  • Sitkeä ja päättäväinen - Kaikessa rauhallisuudessaan hänellä on erittäin kova tahdonvoima. Kun hän jotain haluaa tai ei halua, hän antaa sen kyllä kuulua ja näkyä.
  • Pitää erityisen paljon läheisyydestä - Paras paikka olla, nukahtaa ja nukkua: syli

Äitin syli on paras
Äitin syli on paras
Kaikessa rauhallisuudessaan "Oskari" on erittäin virkeä vauva. Vajaa kolme viikkoisena hän viihtyy hereillä vuorokaudessa parikin pidempää jaksoa. Tämä on ollut minulle oikeastaan yllätys, sillä luulin, että ensimmäiset kuukaudet vauvat todella vain syövät ja nukkuvat. Olemme hyödyntäneet näitä hereillä olo jaksoja mm. lukemalla kirjaa, katselemalla leluja ja laulamalla. Hän viihtyy myös pitkiä aikoja itsekseen ihan vain katsellen ja tarkkaillen ympäristöään, joka mahdollistaa minulle mm. aamusyötön jälkeen rauhalliset omat aamutoimet peusineen ja aamupaloineen. Lisäksi hän on fyysisiltä ominaisuuksiltaan erittäin jäntevä. Hän on kannatellut päätään jo syntymästä lähtien ja vain 13 päivää vanhana nosti jo samanaikaisesti päätään sekä jalkojaan makoillessa vatsallaan. Hän on onnistunut jo muutamia kertoja kääntämään nukkuessaan itsensä selältä kyljelleen. Näiden fyysisten ominaisuuksien osalta ajattelen, että hän saattaa kasvaessaan olla liikunnallisesti lahjakas. 

2 viikkoinen jumppaaja. Uimari? Ilmiselvä vaparin potku
2 viikkoinen jumppaaja. Uimari? Ilmiselvä vaparin potku. 


"Oskari" on myös tarkka ja jämpti kaveri. Hän kasvoi kohdussani koko raskausajan täysin keskiarvojen mukaan, hän syntyi täsmälleen laskettuna aikana ja hän on vajaan kolmen  viikon iässä täsmällinen unistaan ja syömisestään. Nälkähuuto herättää ruokailemaan lähes minuutilleen kolmen tunnin välein. Ruokailut tapaahtuvat aikalailla samoihin kellonaikoihin vuorokauden ympäri: 09, 12, 15, 18, 21, 24, 03, 06. Tämä on tuonut helppoutta elämäämme, jossa minua alkuun jännitti tosi paljon alkaa liikkumaan hänen kanssaan kodin ulkopuolella, koska ei tiennyt yhtään, missä, miten ja milloin nälkä yllättää. 

Ikkunasta ihmettelijä
Ikkunasta ihmettelijä


"Oskari" itkee oikeastaan vain nälkää. Joitain väsymykseen ja nukahtamishaluttomuuteen liittyviä itkuja ja kitinöitä on myös ollut ilmassa ja vatsakin kiukututtanut paristi. Pääsääntöisesti hän on kuitenkin rento nautiskelija ja erittäin helppo ja hyväntuulinen vauva. 

<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti