21. syyskuuta 2019

Synnytys

Kun helmikuussa alkuraskauden varhaisultrassa kuulin "Oskarin" lasketun ajan sanoin, että selvä homma, hän syntyy silloin. Olin läpi raskauden varma siitä, että hän syntyy juuri laskettuna päivänä. Olin varma myös siitä, että hän on poika. Intuitio ja äidin vankka vaisto. Poika aiheutti kuitenkin pienen jännitysnäytelmän tuon syntymäpäivän osalta, sillä heräsin ensimmäiseen tuntuvaan supistukseen aamuyöllä 9.9.2019 klo 04:00. Siinä oli kaikki 20 tuntia mahdollisuutta syntyä päivää aikaisemmin, mutta syntymä venyi hyvän matkaa "oikean" päivän puolelle hänen syntyessään alkuiltapäivästä 10.9.2019 klo 13:03. Matka 9.9. klo 04:00 alkaneesta supistuksesta 10.9. klo 13:03 syntymään on pitkä ja mahtuupa matkalle pientä kivunlievitysdraamaakin. 


Kotona supistusten kanssa

9.9.2019 klo 04:00 heräsin ensimmäiseen kivuliaaseen supistukseen, jonka jälkeen seuraavat antoivatkin odottaa itseään. En kuitenkaan pystynyt enää nukkumaan sillä tiesin, että nyt se on menoa. Söin aamupalaa, join teetä, kirjoitin blogia ja niistin. Olin ollut muutaman päivän pienessä flunssassa ja kauhuissani ajatellut sitä, että joudun ponnistuspuuhiin nenä aivan tuhannen tukossa. Ajatuskin tuntui hyvin epämukavalta. Klo 6:11 käyn vessassa ja huvittuneena huomaan, että linea negrat ovat lisääntyneet vatsassani. Yhden sijaan niitä on nyt kolme. "Alkuperäisen" molemmille puolille on ilmestynyt kaksi uutta viivaa. Mitä ihmettä tämäkin nyt sitten merkitsee? Jossain vaiheessa iltaa nämä ylimääräiset, uudet linea negrat olivat kadonneet.

Kaksi uutta linea negraa
Kaksi uutta linea negraa


Klo 6:20 tulee toinen supistus. Keitän lisää vihreää teetä hunajalla lääkkeeksi flunssalleni ja rentoutuakseni. Klo 6:36 tulee kolmas supistus, kun nousen nojatuolista ylös ja se on erittäin voimakas, tuntuu kipuna reisissä asti. Klo 6:50 eteenpäin supistuksia tulee n. 8 minuutin välein. Klo 7:43 soitan Naistenklinikalle ja kerron supistusten alkaneen. Saan ohjeita kotikutoisiin kivunlievityksiin, Panadolia ja kuumaa suihkua, sekä ohjeita, mihin asti voisi pysytellä kotona. Klo 7:57 soitan "Oskarin" isälle tilannetiedotteen.

Supistukset jatkuvat samaan, n. 8 min tahtiin, kunnes 9:29 tulee "limatulppaa" ulos. Tähän asti olin pystynyt vielä kirjoittamaa ansiokkaasti blogia, mutta nyt oli heittäydyttävä sängylle pitkäkseen. Makuuasento ei lopulta tuntunut hyvältä, joten nousin jälleen ylös 10:18. Seuraavan kerran olinkin makuuasennossa vasta seuraavan vuorokauden aamuyöstä klo 05:00. Matka sinne taittui istuen, jumppapalloillen ja seisten. Kipuja oli, mutta siedin ne vielä hyvin, enkä ollut ottanut mitään lääkettä. Keskityin ottamaan supistukset ja kivun vastaan sekä rentouttamaan kroppani supistuksen aikana. Hoin itselleni, että kehoni kyllä tietää, mitä se tekee ja mitä kestää, joten annan sen hoitaa homman kotiin.

Klo 11:57 supistukset alkoivat tuntumaan jo niin, että naamaa oli vaikea pitää peruslukemilla. Supistusten väli on 10 minuutin tietämillä. Otin jumppapallon käyttöön. Siinä rauhallisesti liikkuessa tuntui, että supistukset hieman katosi. Klo 13-14 oli melko rauhallinen väli, mutta sen jälkeen supistuksia tuli taas tasaiseen tahtiin n. 8 minuutin välein. Klo 14 aikaa "Oskarin" isä tuli luokseni ja klo 15:36 menin ensimmäisen kerran lievittämään kipua kuumaan suihkuun jumppapallon kanssa. Tämä oli tehokas kivunlievitys ja rentoutumiskeino. Suihkun jälkeen supistuksia alkoi tulemaan n. 6 minuutin välein.

Klo 18:42 supistukset alkoivat tuntumaan todella paljon selässä ja reisissä. Supistusten väli n. 5 minuuttia. 19:35 menin jälleen kuumaan suihkuun jumppapallon kanssa. 21:03 tein saman. 21:34 otin ensimmäisen Panadolin, josta ei ollut yhtään mitään apua. Klo 21:52, supistusten välin ollessa 4 minuuttia ja selkäsäryn ihan järisyttävä, soitan toistamiseen Naistenklinikalle. Nämä 4 min säännölliset supistukset ovat kestäneet siinä kohtaa n. 30 minuuttia. Saan ohjeita jatkaa kivunlievitystä kuumalla suihkulla, mutta luvan lähteä synnärille, jos en kivulta enää kotona kestä. Saan ohjeeksi soittaa uudestaan, kun nämä säännölliset 4 minuutin supistukset on kestänyt pari tuntia. Tuskailen, miten kestäisin vielä puolitoista tuntia kotona. Menen jälleen kuumaan jumppapallosuihkuun, josta ei tunnu olevan enää oikein mitään apua. Supistukset tulee todella voimakkaasti läpi kuuman veden, joka oli tähän asti uskomattoman tehokas kivunlievityskeino.

Kivunlievitystä kotona jumppapallolla
Kivunlievitystä kotona jumppapallolla


Lähtö, matka ja saapuminen synnyttämään

Klo 23:48 en enää kestä, vaan lähdemme kohti Naistenklinikkaa. Kipu selässä olin niin järkyttävä, että en oikeesti tiennyt, miten selviäisin kotoota autoon. Pyysin hetkeä aiemmin "Oskarin" isää ajamaan auton jo valmiustilaan lähemmäs kotiovea, etten ainakaan joutuisi kävelemään yhtään ylimääräistä. Tuntui, ettei lähdöstä meinannut tulla mitään, sillä 4 min supistusväleillä selkään sattui niin hirveesti, että se mihin pystyin, oli pyytää "Oskarin" isää vain hieromaan sitä kohtaa. Selvittiin kuitenkin autolle ja vajaa 4 km matka kohti synnäriä alkoi. En tiennyt, miten selviäisin autossa istualtaan ne kivut, sillä supistuksen tullen oli pakko seistä. Selvisin kuin selvisinkin tämän mitättömän matkan niin, että roikuin toisella kädellä kauhukahvassa ja toinen käsi puristi "Oskarin" isän kättä. Kun matkalle osui korotettujen suojateiden töyssyjä juuri suipistuksen aikana, kielsin häntä ajamasta niihin. Ansiokkaasti hän pysäytti niissä tilanteissa auton kadun varteen ja otimme siinä supisutuksen vastaan ja sen jälkeen sai ajaa töyssyistä ja jatkaa matkaa. Aika huvittavaa, mutta se kipu selässä oli niin helvetillinen, että olin varma, että kuolisin yhteenkin ylimääräiseen töyssyyn tai tärähdykseen.

Naistenklinikalle saapuessa klo 00:07 meidät vietiin ensin tarkkailuhuoneeseen, jossa piti viettää puolisen tuntia käyrillä, jossa seurattiin supistuksia ja vauvan sykettä. Kauhuissani kivuissani ja tuskissani ajattelin, että entä jos olisimme menneet kuitenkin vielä liian aikaisin? Entä jos kaiken tuon 20 tunnin jo takana olevan supistusurakan jälkeen en olisi vielä yhtään auki. Entä jos meitä pyydettäisi lähtemään takas kotiin. Helpotuksekseni tilanne oli se, että me jäimme sillä reissulla synnyttämään. Olin 3 cm auki, joka tuntui hyvältä, vaikkakin takana oleviin tunteihin nähden vähältä. Meidän puolituntinen tarkkailuhuoneessa venyi neljäksi tunniksi ennen kuin pääsimme siirtymään synnytyssaliin, sillä olimme osuneet synnärille keskelle ruuhkatilannetta. Asiassa ei ollut mitään häiritsevää. Huone oli pieni, hämärä ja intiimi ja koen saaneeni siellä erittäin hyvää huolenpitoa.

Synnytyssalissa
Synnytyssalissa

Kivun lievitys

Ensimmäiset kivunlievitykset olivat neljä selkään laitettavaa aquarakkulaa. Niiden laittaminen sattui aivan pimeesti ja kohdallani lievittivät selän ja reisien supistuskipuja vain kahden seuraavan supistuksen verran. Sen jälkeen tilanne oli taas entisellään. Supistukset eivät tuottaneet minulle kipua koko aikana mihinkään muualle, kun selkään ja reisiin. Kätilö totesi, että "Oskarin" pää painaa johonkin hermoon, joka aiheuttaa sen aivan järkyttävän kivun selässä. Klo 01:00 lihakseeni pistettiin Oxanest pistos, joka on opioideihin kuuluva morfiinin kaltainen vahva kipulääke. Tehoa kyllä löytyi ja päässä alkoi heittää niin, että "Oskarin" isän oli talutettava minut vessaan, kun en huimaukselta itse sinne selvinnyt ja pahimmat kivutkin kaikkosi pariksi tunniksi. Oli taivaallisen rento olo. Parin tunnin vaikutuksen jälkeen kipuhelvetti olikin jälleen irti.

Klo 2:30 otettiin käyttöön tens laite. Sen kanssa pärjäsin taas aika pitkään. Klo 3:10 tarkistettiin tilanne, ja olin reilussa kolmessa tunnissa auennut lisää vain sentin. Vain sentin! Eli auki vaivaiset neljä senttiä ja olin herännyt ensimmäiseen supistukseen 23 tuntia sitten. Tajusin, että matkaa on vielä edessä ennen maalia aika pirullisesti. Kätilö ilmoitti, että meille siivotaan parhaillaan salia ja pääsisimme siirtymään sinne. Hän ehdotti, että samalla kun pääsemme saliin, minulle laitettaisi selkään katetri, josta ensin annosteltaisi kipulääkettä ja siitä voitaisi myöhemmin laittaa myös epiduraali. Olin myyty, sillä särky selässä oli niin järkyttävää, etten löydä sanoja ja tens laitteen hyödytkin jo taakse jäänyttä. Olin kivunlievitysten kanssa käytännössä luonnollisessa tilassa.

Lääkitys kohdallaan
Lääkitys kohdallaan

Synnytyssalissa

Klo 04:00 pääsimme saliin ja samantien alkoi katetrin asennus. Homma aloitettiin kylkiasennossa, mutta pian ihopuudutteen jälkeen aloin tuntemaan kipua oikeessa kyljessä. Katetrin laittaminen ei onnistunut muutamasta yrityksestä huolimatta ja minun piti nousta istumaan sängynlaidalle. Kävi käsky pyöristää selkä ja olla liikkumatta. Mikä yhtälö! Kun maha on pitkällä reisien päällä ja supistuksia järisyttävine selän hermokipuineen tulee yhtenään, niin miten ihmeessä pyöristät selän ja olet liikkumatta? Tiesin, että katetrin laittaminen on millimetripuuhaa, enkä todellakaan saisi liikkua. "Oskarin" isä oli suureksi avuksi. Hän tuli seisomaan eteeni, piti minua puristusotteella paikallaan ja minä roikuin tuskissa ja kivuissa hänen farkkujen vyötärössä ja muistikuvissani huusin ja kiroilin joka ikisen supistuksen kohdalla sen lisäksi, että huusin sen katetrin laittamisen tuntuvan edelleen pistoksena aivan väärässä paikassa, kyljessäni. Lopulta vaihdettiin lääkäriä. Sama homma jatkui. Asennus tuntui missä milloinkin, ole selkä pyöreenä, liikkumatta paikallasi. Lähes tunti myöhemmin asennuksen aloittamisesta katetri oli lopulta paikallaan ja minä 11 reikää selässä rikkaampana. Vaikka tarkoitus oli laittaa katetrista ensin vain kipulääke selkäni hermosärkyihin, olivat he kysymättä päätyneet laittamaan samalla epiduraalin, enkä ole siitä lainkaan pahoillani. Olin päässyt taivaaseen. Luoja mikä helpotus! Klo 05:00 aamulla sain vihdoin ja viimein 25 tunnin rupeaman jälkeen levähtää. En nukkunut, sillä epiduraali rentoutti lihakseni niin, että sain sellaisen tärinän osakseni, etten ollut sängyssä pysyä. Lihakset, joihin supistukset hermosärkyineen kohdistuivat, olivat olleet todella kovilla. Makasin sängyllä, tärisin ja nautin.

Klo 06:00 avautuminen ei ollut juuri edennyt ja minulle ehdotettiin kalvojen puhkaisua. Kieltäydyin, sillä olin niin puhki ja poikki, että halusin vielä levätä hetken epiduraalitaivaassani ennen seuraavaa koitosta. Klo 07:00 ne helvetilliset kivut selkään alkoivat palata. Soitin kätilön paikalle ja sanoin, että tarvitsen ihan just lisää jotain helpottavaa. Kätilöiden vuoro oli juuri vaihtumassa ja hän ehdotti, että seuraavan vuoron aloittava kätilö lisäisi epiduraalia ja samalla ne kalvot puhkaistaisiin avautumisen nopeuttamiseksi. Suostuin, sillä olin edelleen samoissa n. 4 cm mitoissa.  Kello oli n. 08:00 aamulla. Olin jälleen taivaassa, tunsin vain lämpöisen lapsiveden valumisen. Synnytyksessäni oli mukana myös harjoittelija, joka tuli jonkin ajan päästä pyytämään minut jumppapallolle. Ei oikeesti olisi huvittanut yhtään, enkä oikein olisi jaksanut noustakaan, mutta nousin pallolle silti, sillä tiesin, että se voisi nopeuttaa avautumista. Pallottelun jälkeen kävin vessassa ja kun kävelin takaisin kohti sänkyä, se selkäsärky iski jälleen kuin salama taivaalta. Oli jälleen kulunut parituntia ja epiduraalin vaikutus lakkasi kuin seinään. Avautuminen ei ollut edennyt.

Klo 10:00 minulle laitettiin kolmas annos epiduraalia ja samalla oksitosiinitippa nopeuttamaan avautumista. Olin kauhuissani, että saan sillä lääkkeelliset lisäsupistukset helvetillisten omien päälle, mutta hei, eihän siinä ollutkaan hätäpäivää, kiitos epiduraalin. Tässä kohtaa vaivuin johonkin horrokseen. En nukkunut, mutta olin jossain aivan toisaalla. Minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista tietoa mitä tässä välissä on tapahtunut, vaiko yhtään mitään, sillä seuraavan kerran kuin mistään mitään tajusin, oli  kello n. 12:30 ja aivan jäätävä tarve ponnistaa. Olin kyllä tietoinen valtavasta paineesta peräsuolessa ja ulostamisen tarpeen tunteesta, mutta en ollut voinut kuvitellakaan, että se tunne olisi niin jäätävää. Hälytin kätilön ja harjoittelijan paikalle, että nyt se syntyy! Samalla ne kivut selässä taas yltyi. Avautumisessa kävi todella nopea ja jyrkkä piikki. Aloin itkemään ihan älyttömästi, etten jaksa enää. Minut valtasi ihan älytön epätoivo ja väsymys, etten todellakaan jaksa enää hetkeäkään. Olin onneksi maininnut näistä mahdollisista epätoivon senteistä "Oskarin" isälle, joka nyt kohdallani sattui olemaan vaivainen 0,5 cm, ja hän muistutti minua siitä, että kaikki on pian ohi ja jaksan kyllä. Olen todella iloinen siitä, että hän muisti tämän ja osasi viedä minut siitä yli.

Epiduraaliyritelmää
Epiduraaliyritelmää

Ponnistus

Ehdin saamaan vielä ennen ponnistuslupaa annoksen epiduraalia ja sen jälkeen homma olikin pelkkää laulua. Pääsin yli epätoivostani ja itkukohtauksestani ja seuraavasta supistuksesta sain luvan alkaa ponnistamaan. Vitsit miten hyvältä se tuntuikaan! Tämä ponnistusvaihe oli ihana parasta ja voisin tehdä sen koska vaan uudestaan. Sain kehuja siitä, että ponnistin juuri oikeaan suuntaan. Kätilö ohjasi tilannetta rauhallisesti ja "Oskarin" isä kannusti joka ikisellä työnnöllä. Tässä ei ollut mitään kauheaa vaan päin vastoin. Joka ikisellä ponnistuksella tunsin suurta helpotusta lukuun ottamatta yhtä kohtaa, jossa "Oskarin" pää jäi hetkellisesti sellaiseen paikkaan, että tunsin ikävää kiristystä virtsatien suulla.  Seuraavalla supistuksella sekin paine oli ohi ja pian minua kiellettiinkin jo tekemästä mitään, sillä pään syntymisen jälkeen vauvan loppukroppa tuli kutakinkin itsekseen maailmaan ja näin ollen elämäni suurin rakkaus syntyi 10.9.2019 klo 13:03. Voi jestas mikä tunne! Odotin tietysti kovasti, että saan nähdä vauvani ja hänet pian rinnalleni, mutta ensimmäinen asia, mitä hänestä näin ja katselin hetken aikaa, oli maailman ryppyisimmät, pienimmät ja suloisimmat jalkapohjat, sillä napanuora oli poikkeuksellisen lyhyt, vain 30 cm, ja kun istukkakin oli vielä kiinni selkäpuolella, niin johto ei vaan yksinkertaisesti riittänyt niin pitkällä, että vauva olisi yltänyt ennen napanuoran leikkaamista rinnalleni. Vihdoin "Oskarin" isä pääsi leikkaamaan napanuoran ja minäkin sain nähdä poikamme kasvot. Hän olin niin kaunis ja suloinen. Rakkainta ja ihaninta mitä olen ikinä nähnyt.

Juuri syntynyt
Juuri syntynyt


Maailman suloisimmat varpaat
Maailman suloisimmat varpaat


Jälkeiset

Ponnistusvaihe kesti vain 23 minuuttia, joka oli suhteellisen lyhyt ensikertalaiseksi. Sen verran se flunssanikin kuitenkin vaivasi, että jouduin lopulta niistämään ponnistusten välissä, mutta sekään ei ollut niin kauheaa, kuin olin kuvitellut synnytyksen tukkoisena olevan. Istukka syntyi 13 minuuttia "Oskarin" jälkeen ja pyysin nähdä sen. Kätilö esitteli sen minulle ja mielestäni se muistutti ihan raakaa maksaa. En oikeastaan tiedä, mistä kohtaa tämä synnytykseni virallinen kesto lasketaan, mutta minun mittarissani se alkoi 9.9.2019 klo 04:00 ja päättyi 33 tunnin ja 3 minuutin päästä 10.9.2019 klo 13:03. "Oskarin" apgar pisteet olivat 9/10. Hän on täydellinen! Yksi piste täydestä kympistä putosi väristä. Minut irroteltiin laitteista ja katetrista ja sain ruokaa syödäkseni. Voi jestas mikä nälkä minulla olikaan. Olin ollut reilut 34 tuntia syömättä. "Oskarin" isä huolehti sillä aikaa pojan pesuista, mittauksista ja vaipoista yhdessä kätilön kanssa. Strategiset mitat olivat 3580 g ja 52 cm. Lopulta pääsin minäkin suihkuun ja fiilis oli aivan uskomaton. Ihan kun en olisi raskaana ollutkaan ja juuri synnyttänyt. Alakertani selvisi täysin vaurioitta. Kätilön sanoin, sain pari asfalttinaarmua, jotka ei vaatinut mitään toimenpiteitä. Kaikki kivut, säryt ja kolotukset olivat kerta rykäyksellä poissa. Niin myös 6,6 kiloa painoa. Klo 17 pääsimme osastolle ja siellä sain lisää syödäkseni. Olin "Oskarin" kanssa kahdestaan ensimmäisen yön kahden hengen huoneessa ja vitsit että se oli jännää. Oliko tuo maailman suloisin nyytti ja mytty todella minun? Tuliko se todella minusta? Saanko hänet todella mukaani kotiin? Osastolla ollessani en nukkunut kumpanakaan yönä ja lopulta tulin valvoneeksi 4,5 vuorokautta. Ihan uskomatonta, miten nainen on ohjelmoitu kestämään tuollainenkin koettelemus. Kahden vuorokauden jälkeen pääsin onnellisena äitinä poikani  kanssa kotiin. "Oskarin" isä, joka oli aivan huippuhyvä tuki ja kannustus läpi synnytyksen, haki meidät, enkä kotimatkalla enää käskenyt olla ajamatta yhdenkään töyssyn tai korokkeen yli.

Kotiutuminen
Kotiutuminen


PS. Muistatteko synnytystoiveeni? Kohdasta "Synnytyksen jälkeen" toteutui 3 ensimmäistä (toivon, että napanuora saa sykkiä rauhassa, ennen kuin se suljetaan, lapsen isä leikkaa napanuoran, toivon, että istukalle annetaan aikaa irrota rauhassa luonnollisinkeinoin), mutta muuten ne toiveet menivätkin aikalailla kankkulan kaivoon siltä osin, kun synnytyksessä ilmeni toiveisiin kirjaamiani asioita. En ole siitä missään nimessä pettynyt. Minulla on tästä kaikesta erittäin positiiviset ja hyvät muistot lukuun ottamatta sitä yhtä saatanallista tuntia, kun epiduraalikatetrin laittaminen ei ottanut onnistuakseen. En kuuna päivänä voinut kuvitellakaan, että supistukset kävisivät noin jumalattomasti selkään, eikä ne muuten tuntuisi missään. Tämän kaltaisiin asioihin ei voi valmistautua tai varautua, joten sen vuoksi synnytystoiveitakaan ei kannata ottaa liian vakavasti ja tosissaan.

<3. Jennyfer

5 kommenttia:

  1. Kiitos tästä kokemuksesta! Kaiken kivun keskellä synnytys tuntui kuitenkin menneen hyvin.
    Omaa synnytystä odotellessa.

    VastaaPoista
  2. Synnytys on kyllä hieno kokemus kaiken kaikkiaan! Epiduraalidraamasta huolimatta vaikuttaa siltä että synnytyksestäsi jäi hyvät muistot :) Millainen olo sinulla on ollut synnytyksen jälkeen noin fyysisesti? Onnea hurjasti pienestä suloisesta vauvasta!
    T. Lukijasi joka on mukana ruokahaasteessa ja on myös onnellisen tyttövauvan äiti nyt, hän syntyi viikkoa "Oskarin" jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Toi paskahädän tunne on jotain niin käsittämätöntä ettei sitä vaan voi ees käsittää ennen ku kokee ��

    VastaaPoista
  4. Ihana synnytyskertomus ja niin hyvä esimerkki siitä, että synnytyksestä jos mistä voi sanoa, että kivun kautta voittoon! Naisen keho pystyy ihmeellisiin asioihin, sitähän me ollaan täällä todettu ja toisteltu jo puolin ja toisin =). Ja aiks, flunssassa olit vielä... Mulla kävi kylmät väreet kun kuvailit supistuskipujasi, mutta todellinen kauhukohta omille silmille oli kuva epiduraalipiikin jäljistä, mulla on nimittäin ihan tajuton piikkikammo! =D Ekaa synnyttäessä en ollut vielä luomusynnytyksestä kuullutkaan, mutta tiesin vain että ei mitään piikkejä, ja tätä toistelinkin kun menin sairaalaan synnyttämään. Joo joo, kätilöt sanoi varmana että muuttaisin mieltä, mutta mun pelko oli suurempi kuin mikään kipu, en suostunu epiduraalia harkitsemaankaan. Sama toistunu kahdessa muussa synnytyksessä ja sitten mulla onkin jo ollut enemmän tietoa luomusynnytyksistä. =) Mutta kun tota sun tekstiä luin, niin on se varmaan ollut taivaallinen hetki kun eppari alkanut vaikuttamaan, kuvan ilmeen mukaan ainakin oli =). On mahtavaa, että on olemassa tuollainen kivunlievitys silloin kun sitä tarvitsee ja haluaa. <3

    Anna / Mustikkapasta

    VastaaPoista
  5. Kas kun ottivat sairaalaan 3cm auki ollessa. Itsehän valvoin 4 yötä helvetillisissä supistuksissa, ja viimeisellä ottivat sisään kun oli 5cm auki ja lapsivettä alkoi tihkua..

    VastaaPoista