9. marraskuuta 2019

Me muutetaan. Yhteen.

Kahden aikuisen seesteisestä suhteesta yllätysraskauteen, jonka aikana koimme suhteemme todellisen nurjan puolen. Joka hetki en enää uskonut, että tämä, saati suhteemme jatkuminen olisi enää mahdollinen. Rakkaus ei kuitenkaan koskaan kuollut. Niinä kaikista mustimpinakin hetkinä pystyin katsomaan "Oskarin" isää, ja tuntemaan sitä samaa suurta rakkautta häntä kohtaan, joka aikoinaan välillemme syttyikin. Rakkaus ja loputon tahto olla yhdessä veti pidemmän korren ja lopulta tässä hetkessä olemme varmasti onnellisempia kuin koskaan.


Minun on pitänyt kertoa tämä ilouutinen jo ainakin kolmen viikon ajan, mutta kaikesta sen onnellisuudesta ja ilosta huolimatta, sen kirjoittaminen on ollut jokseenkin vaikeaa. En voi kertoa tästä ihanasta perhetapahtumasta kirjoittamatta edes jollain tasolla matkanvarrella olleista surullisistakin asioista, ja niihin palaaminen on tehnyt prosessista lienee vaikeaa. Tänään päätin, että en käy nukkumaan, ennen kun olen kaiken kertonut ja kirjoittanut, sillä koen, että monta muuta asiaa junnaa paikallaan, ennen kuin saan tämän pihalle. Toisaalta taas monta muuta uutta asiaa kolkuttaa jo oven takana, joiden tieltä tämä tulee saada pois. On perjantai-ilta. Olen juuri tullut suihkusta ja klo on 23:29. Kuten sanottu, en käy nukkumaan, ennen kuin olen valmis. Muuttoon on aikaa kolme viikkoa ja kaksi päivää.

Vielä hetki fiilistelyä nykyisessä kodissamme, joka on ollut yksi aikuisikäni ihanimmista
Vielä hetki fiilistelyä nykyisessä kodissamme, joka on ollut yksi aikuisikäni ihanimmista


Elämämme blogissa

Eikä tämä elämänmuutos koske vain meitä ihmisiä. Myös erittäin rakas blogi piti määrittää sen myötä uudestaan. Ehkä tarkkasilmäisimmät tämän jo hoksasivatkin, sillä olen hiljattain päivittänyt blogin ulkoasua ja kuvannut sen tarkoituksen toisin, koska "minimalistinen elämä yksiössä vauvan kanssa" ei tietenkään enää joulukuun alusta lähtien palvele tilannetta, jossa 3-5 henkeä asuvat yhdessä kolmiossa. Yhteen muuton vuoksi päätin edelliseen kuun vaihteeseen myös "Ostolakossa" ja "Kuukauden ruokakulut" -sarjat, ainakin toistaiseksi, kunnes saamme nämä asiat perhe-elämämme osalta rullaamaan. Toisaalta niiden seuraaminen kuukausittain on melko aikaa vievää ja työlästä, etenkin nyt henkilömäärän kasvaessa, joten saatan niiden osalta tehdä jatkossa vain joitain kuukausittaisia tai viikottaisia täsmäiskuja. Blogi jatkaa kutakuinkin ennallaan, mutta olen tämän elämänmuutoksen myötä joutunut silti pohtimaan sen olemassaolon ja tarkoituksen uudestaan. Kun lopulta sain palaset loksahtamaan kohdalleen, pääsi myös luovuuteni ja hieman jumissa ollut kirjoittaminenkin uudella tavalla valloilleen. Uskonkin, että meidän ihmisten hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisäksi tämä blogi tulee kukkimaan ihan uudella tavalla, sillä jaanhan siinä juurikin niitä asioita näkökulmastani, jotka liittyvät elämäämme. Pääosassa ovat minun ajatukset, kokemukset sekä tunteet. Hyvänä kakkosena "Oskari", joka teki minusta äidin, ja joka lopulta tekee meistä kaikista ihan oikean perheen. "Oskarin" isä vilahtaa semisti, mutta hänen vanhemmat pojat, "Oskarin" velipuolet, rajaan blogin ulkopuolelle. Tervetuloa siis seuraamaan jatkossa uudenlaista elämäämme!


"Suoraa, avointa ja rehellistä kerrontaa nelikymppisen naisen elämästä, jota ei koskaan pitänyt olla olemassakaan. Matka alkaa yllättävästä raskaudesta, kolme vuotta lapsettomuustuomion jälkeen, josta syntyi syyskuussa 2019 rakkain ja suloisin poika ikinä. Yksiö vaihtuu perheasunnoksi ja siviilisääty avoliittoon joulukuussa 2019. Blogin kantavia teemoja ovat naiseus, äitiys, lapsi ja koti."


"Oskarin" ensimmäinen oma huone oli yksiön alkovissa
"Oskarin" ensimmäinen oma huone oli yksiön alkovissa

Kun toinen halusi ja toinen ei

Ennen kuin tulin yllättäen raskaaksi, kolme vuotta sen jälkeen, kun olin saanut lapsettomuustuomion, "Oskarin" isä oli meidän kahden aikuisen ihmisen suhteessa muutaman kerran väläytellyt, että muuttaisimme joku päivä yhteen. Minä en ollut asiasta lainkaan innostunut, sillä mielestäni kaksi aikuista ihmistä voi olla hyvässä ja onnellisessa suhteessa myös silloin, kun asutaan omissa kodeissamme. Minulle oma tila, aika ja rauha ovat todella tärkeitä. Pelkkä ajatuskin yhteen muutosta sai ne romuttumaan. Entäs sisustus sitten? Olisikon valmis tekemään kompromisseja asioissa, jotka ovat minulle oikeesti tärkeitä?

Näitä lattiaan asti ulottuvia ikkunoita jään varmasti kaipaamaan
Näitä lattiaan asti ulottuvia ikkunoita jään varmasti kaipaamaan

Ei muuteta, muutetaan, ei muuteta...

Kun vuosi yhdessä olomme jälkeen tein positiivisen raskaustestin, muljahti maailma hetkellisesti ylös alaisin. Tietysti ne yhteenmuuttoasiat nousivat pintaan, mutta jotenkin siinä sitten ihan yhteistuumin päätettiin, ettei vauvan myötä kiirehditä saman katon alle. Olihan siinä raskaudessakin sulattelemista. Toiselle enemmän, toiselle vähemmän. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä enemmän aloin haluta meistä perhettä, sitä yhteen muuttamista. Kahden asunnon välillä ravaaminen pienen vauvan kanssa ei tuntunut kummastakaan hyvältä asialta, ja voin nyt 9 viikon kokemuksella sanoa sen kassielämän oleva ihan sieltä ittestään ja syvältä. Meillä kuitenkin se raskausaika oli suhteemme kannalta todella huono ja riitaisa, eikä ennen kesää siitä yhteen muutosta juurikaan enää puhuttu. Kesällä oli joku pieni seesteisempi vaihe, sillä katselimme asuntoja tosissamme ja kävimme kävelemässä mahdollisilla uusilla asuinalueilla. Asiaan tuli kuitenkin yllättäen takapakkia, sillä ykskaks kaikki osapuolet, osittain myös itseni mukaan lukien, eivät olleet valmiita tähän muutokseen. Minä edelleen kuitenkin haaveilin meistä perheenä saman katon alla, niin myös "Oskarin" isä, mutta jotenkin nämä tahtomme eivät täysin kohdanneet ja jatkoimme raskauden mukana tuomaa riitaista suhdettamme. Tilanne kärjistyi niin pahaksi, etten uskonut koko suhteemme jatkuvan päivääkään "Oskarin" synnyttyä. Siinä ei paljon enää perhe-elämät ja yhteen muutot ollut mielessä. Moni sanoo, että ensimmäinen vauvavuosi on parisuhteelle hankala. Me kävimme sen helvetin läpi raskausaikana.

Myös uuden kodin keittiö on tätä päivää, joten uudelleen syttynyt kokkausintoni jatkukoon siellä
Myös uuden kodin keittiö on tätä päivää, joten uudelleen syttynyt kokkausintoni jatkukoon siellä


Selviytyminen

"Oskarin" synnyttyä asiat alkoi palautua ennalleen. Aloimme viettämään jälleen enemmän aikaa yhdessä. Huomasimme, että mitä enemmän olemme yhdessä, sitä paremmin meillä menee. Suhteemme parani kohinalla ja koska se kassielämä on sieltä ittestään ja syvältä, päätimme, että meidän elämästä ja arjesta on tehtävä helpompaa. Halusimme myös olla joka ikinen mahdollinen hetki yhdessä, perheenä toistemme kanssa. Enää emme tyytyneet kävelemään vain asuinalueilla, vaan suuntasimme konkreettisiin näyttöihin. Kävimme katsomassa toinen toistaan kauheimpia ja kauniimpia asuntoja, kunnes se oma yksilömme erottui joukostaan. Se ei ole täydellinen, mutta riittävän hyvä tähän hetkeen ja tilanteeseen. En melkein malta odottaa, että pääsen sisustamaan ja yhdessä etsimään niitä meidän näköisiä ratkaisuja ja juttuja. Asunnossa on 69 neliötä ja haaveilen, että saan siitäkin tehdä neliömäärällistä niemä kantavan sisustussarjan blogiini. Kaikista eniten kuitenkin odotan sitä, että saamme jakaa jokaisen päivän yhdessä. Kasseitta.

Kello on 01:17. Olen syöttänyt "Oskarin" ja vaihtanut vaipan tässä välissä. Muuttoon on kolme viikkoa ja yksi päivä.

<3. Jennyfer

2 kommenttia: