19. joulukuuta 2019

Noel 3 kk

Mitä kuuluu Noelille 3 kk iässä? Minkälaisia suuria tapahtumia mahtuu hänen elämäänsä kuluneen kuukauden ajalta? Minkälainen lapsi hän on ja mitä me harrastamme? Onko unirytmistä tietoakaan? Nämä ja paljon muuta Noelin sekä vähän äidinkin kuulumisten myötä. 


Noel saavutti 3 kk iän jo 10.12.2019, mutta ehdin kirjoitella hänen kuulumiset vasta nyt, koska Noelin hoitamisen lisäksi muutto ja kodin laittaminen asuttavaan kuntoon on syönyt aikaa tehokkaasti. Lisäksi huomaan, etten ollut pitänyt mitään järjestelmällistä kirjanpitoa siitä, mitä Noelin elämässä tapahtui matkalla 2 kk iäistä kohti 3 kk ikää, joten jouduin kasaamaan tiedot näitä kuulumisia varten postausluonnoksista, jotka ovat tässä kaikessa touhussa jäänyt kirjoittamatta, sekä bujon kalenterista. Vauvakirja olisi oivallinen lähde, mutta sen täyttäminen on vielä haave vain. Jospa uudelta vuodelta toivoisin vaikka sen verran aikaa, että saisin dokumentoitua sinnekin tämän pienen pojan ihmeellistä matkaa.

Noel 12 viikkoa 3.12.2019, viikko ennen 3 kk synttäreitä
Noel 12 viikkoa 3.12.2019, viikko ennen 3 kk synttäreitä

Äidin muisti

Nyt kun katson listaa, mitä kaikkea elämäämme mahtuu kuukauden ajalta Noelin kulkiessa kohti 3 kk ikää, en ihmettele yhtään, että äiti on vähän väsynyt, enkä pystynyt näitä asioita muistin lokeroista ilman apuvälineitä noukkimaan. Ehkä siksikin näiden kuulumisten kirjoittaminen oli vaikeaa, sillä monena iltana yritin, mutta ei siitä mitään tullut. Jouduin ponnistelemaan ja näkemään todella vaivaa muistaakseni ja löytääkseni kaikki tärkeät ja merkitykselliset asiat, vaikkakin vain kuukauden ajalta. Eräs äiti minulle joskus ohimennen huikkasi, ettei muista vauvavuodestaan yhtään mitään. Ymmärrän täysin, että tässä katkonaisten ja vähän nukuttujen öiden maailmassa niin voi todella käydä. Mutta minä haluan muistaa. Siksikin täällä nyt silmät ristissä sirrillään kirjoitan, koska haluan. En halua jättää dokumentoimatta hetkeäkään, mitään tärkeää ja merkittävää.

Ristiäislahjalelujen kanssa. Ristiäisetkin dokumentoitiin lahjoineen kaikkineen.
Ristiäislahjalelujen kanssa. Ristiäisetkin dokumentoitiin lahjoineen kaikkineen. 


3 kk ikäinen pieni poika

Noel on muuttunut, kasvanut ja kehittynyt valtavasti viimeisen kuukauden aikana. Nyt 3 kk iässä 6,7 kiloisena ja 63 senttisenä keskikäyrällä edelleen kasvaen ja 62 cm vaatteita käyttäen, hän ei enää tunnu niin vauvalta. Kroppa on jämäköitynyt todella paljon ja neuvolassakin huomattiin hänen jalat, joiden varassa hän seisoo sylissä jo melko tanakasti. Hän nostaa yläkroppaa tehokkaasti ylöspäin kuin kavutakseen istumaan. Mitkä vatsalihakset noin pienellä onkaan! Pää pysyy pystyssä jo hienosti ilman erityistä tukemista. Kun näiden lisäksi poika on hereillä ollessa pelkkää hymyä, höpötystä sekä riemun kiljahduksia ja naurua, on hänen kanssa kommunikointikin jo ihan uudella tasolla. Hän osaa ilmaista selvästi tunnetilojaan. Muutos vauvasta tällaiseksi pieneksi pojaksi kävi todella nopeasti. Ehkä yhdessä yössä. Onhan hän edelleen vauva, mutta ei sellainen vauvavauva. Hän on kiinnostunut ympäristöstään. Leluista, sekä siitä, mitä kaikkea näkyy ja liikkuu ikkunan takana. Kodista. Äidistä. Monta kertaa olen havahtunut siihen, kun Noel vain katselee minua. Se on aika suloista ja ihanaa.

Iloa ja riemua helistinten kanssa
Iloa ja riemua helistinten kanssa


Suuri tapahtumia

Noelin elämässä tapahtui kaksi erittäin suurta ja merkittävää tapahtumaa juuri 3 kk synttäreiden kynnyksellä. Ensin me muutimme kaikki kolme yhteen: Noel, minä ja hänen isänsä. Koti vaihtui yksiöstä kolmioon viereiseen kaupunginosaan. Olemme nyt ja vihdoin perhe saman katon alla. Tavaroiden pakkaaminen 2,5 kk vauvan kanssa oli aika haastavaa puuhaa ja aikaa, mutta me selvisimme siitä. Muuttopäivänä Noel oli ensimmäistä kertaa ilman minua yökylässä vanhemmillani, mummoukkilassa. Minusta se oli ihanaa. Isovanhemmat saivat nauttia täysillä Noelista ja Noel heistä. Viikon päästä muutosta vietimme ristiäiset, ja Noel Petri Tapio sai komeat sekä merkitykselliset nimensä. Ristiäisistä voit lukea lisää täältä. Tähän ajanjaksoon mahtuu myös ensimmäinen flunssa, josta kävimme ihan lääkärissä. Kuumetta ei onneksi noussut, mutta yskää ja nuhaa oli kovasti. Ne valvotti ihan öitäkin. Tauti oli virusperäinen, eikä saatu siihen sen ihmeempää lääkettä, kuin vauvoille tarkoitettua suihketta tukkoisen nenän avaamiseksi.

Niin suloinen ja niin komea pienimies ristiäisissään
Niin suloinen ja niin komea pienimies ristiäisissään


Harrastuksia

Seurakunnan ensilapsikerhossa, jonka aloitimme Noelin ollessa vain 3 viikon ikäinen, käymme edelleen joka maanantai, ja se on yksi viikon kohokohdista. Noel osallistuu toimintaan vielä hieman heikosti, sillä usein päiväunet osuvat juuri siihen kohtaan. Minulle tämä puolitoistatuntinen on kuitenkin tärkeä henkireikä, nukkui Noel tai ei. Kerhon lisäksi me olemme aloittaneet vauvauinnin, josta Noel tykkää ihan super paljon. Tiesin sen, sillä hän on rakastanut kylpemistä ensihetkistä lähtien. Rakkaudesta veteen kertoo myös se, että hän hymyilee ja juttelee altaassa paljon.

Seurakunnan ensilapsikerhossa
Seurakunnan ensilapsikerhossa

Nukkuminen

Aika täsmälleen juuri 3 kk ikäisenä Noel löysi ensimmäiset rytmit nukkumiseen. Päiväunet on vielä mitä sattuu, mutta yöunissa on jo tolkkua. Aamulla herääminenkin käy samoihin aikoihin. Noel nukahtaa yöunille klo 20 aikoihin. Pisimmillään hän on nukkunut siitä 03 kolme saakka, mutta useimmiten herää vielä syömään puolen yön aikaa. Siitä seuraava syöttö on 05 aikaa aamulla ja se on aika paha, sillä silloin Noel on jo todella virkeä, juttua riittäisi, eikä hän enää millään nukahtaisi uudestaan. Äitiä kyllä vielä väsyttäisi. Useimmiten Noel kuitenkin nukahtaa 06 mennessä uudestaan ja nukkuu n. 08 asti, jolloin aloitamme aamutoimet. Siitä sitten seuraa päiväunia, jotka tällä hetkellä koostuu useimmista lyhyistä pätkistä. Nämä useat pätkäpäikkärit ovat johtaneet siihen, että minun aikani tehdä mitään muuta on todella kortilla. Toivonkin, että nämä pätkäpäikkärit saataisi kurottua vaikka kaksiksi hieman pidemmiksi uniksi, jolloin saattaisin saada kotona ja kirjoittamisen osalta oikeesti jotain aikaan. Tällä hetkellä kaikki tekemiseni painottuu klo 20 jälkeiseen aikaan, kun Noel käy yöunille, ja pian huomaan puolen yön koittavan, joka on minulle tietysti aivan liian myöhäinen aika käydä nukkumaan. Olen tosi iloinen näistä jo olemassa olevista rytmeistä, joita on myös ruokailun osalta 7-8 kertaa vuorokaudessa, sillä ne todella helpottavat elämää ja muiden asioiden aikaansaamista niiden ympärillä. Tietysti minun päätyöni on nyt keskittyä Noeliin ja niin teenkin, mutta kiva on laittaa uutta kotiakin ja kirjoittaa ajatuksiaan maailmalle.

<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.