13. tammikuuta 2020

Kipuilua oman- ja parisuhdeajan välillä

Kun lapsi on hoidossa ja sinulla on käytettävissä erittäin rajallinen määrä aikaa. Sinulla on päivittäisiä haaveita tehdä joitain pieniä, mutta tärkeitä omia asioita, etkä niihin kykene. Sinulla on parisuhde, joka ei liikaa saa huomoita ja aikaasi. On velvollisuuden tunne. On myös tarve olla tarpeeton, ei mitään, ei kenellekään. 


Olen siitä onnellisessa asemassa, että Noelilla on lähellä, kohtuullisen matkan päässä isovanhemmat, jotka haluavat viettää hänen kanssa aikaa, hoitaa, vaikka ei meidän puolesta edes tarvitsisikaan. Noel on jo ollut siellä yhden yön kylässä muutamia kertoja, ja se on minusta ihanaa. Ihanaa sen takia, että hän on isovanhempiensa ensimmäinen ja viimeinen lapsenlapsi, joten haluan heidän kaikkien saavan nauttia toisistaan alusta alkaen. Kun Noel on vanhemmillani, minun ei tarvitse hetkeäkään miettiä, miten sillä pärjätään, tai saako Noel hyvää hoitoa. Tiedän, että mummoukkila on paras mahdollinen.

Ajatukset
Ajatukset

Suhde isovanhempiin

Menneenä viikonloppuna meillä ei olisi ollut varsinaista tarvetta hänen hoidolleen, mutta olemme helmikuun alussa Noelin isän kanssa parin yön reissulla, joten on etenkin Noelin etu, että hän on sitä ennen mummoukkilassa paristi lisää yötä, ettei sitten tämän varsinaisen hoitotarpeen myötä tule koko viikonlopun kestävä yöhoito yllätyksenä ja oudokseltaan. Minulle on myös tärkeää, että Noel saa luotua läheisen ja vahvan siteen isovanhempiinsa. Itse en tätä kokenut isäni vanhempien kanssa. Äidin vanhempien, Noelin isomummon ja -vaarin kanssa olen sitäkin läheisempi, ja koen sen erityisenä rikkautena elämässäni. Rakkaimpia muistoja ovat ne, kun ollessani pieni, matkustin mummon ja vaarin kanssa asuntovaunulla ympäri Suomen, myös Norjassa. Tiedän, että Noel tulee saamaan vastaavia, erityisiä kokemuksia ja muistoja elämäänsä mökiltämme, isovanhempien kanssa.

Paineet parisuhdeajasta

Vaikka Noelin suhteen pystykin hänen hoidossa ollessaan relaamaan ihan täysin ja keskittymään muihin juttuihin, luo minulle elämääni uudenlaisia paineita parisuhde. Ei minua kukaan mihinkään painosta, tai mitään vaadi, mutta onhan sen nyt selvää, kun arjessa on vähän yhteistä aikaa ja vauva keskeyttää usein sen vähäisenkin, niin tietysti ne odotukset yhteiselle ajanvietolle osuu sinne, kun lapsi on hoidossa, eikä kotona ole muitakaan velvotteita.

Haaveet
Haaveet

Ajankäyttö

Kun sovimme Noelin hoidossa olosta, aloin miettimään, mitä minä sillä kaikella lyhyellä ja vähäisellä vapaa-ajallani tekisin: kävisin uimalassa, ehkä leffassa, järjestäisin Noelin valokuvia, kirjoittaisin, puuhastelisin keskeneräisen vauvakirjan parissa ja nukkuisin heräämättä kertaakaan yhden kokonaisen yön putkeen. Nämä ovat asioita uimalaa ja leffaa lukuun ottamatta, joita kaipaan saada tehdä ihan tavallisessa arjessa, joka päivä. En vain ehdi. Jos Noelilla olisi jo jonkinlainen päiväunien rytmi, minulla saattaisi olla aikaa niihin ruhtinaallisesti. Noelin hoidon lisäksi päiväni täyttää elämän ihan perus asiat: kaupassa käynti, pyykinpesu, ruuanlaitto, siivoaminen ja ulkoilu. Minulle kodin siisteys on tärkeää. Muuten voin siellä pahoin. En voi tehdä mitään muuta, ennen kuin kotona on siistiä. Kärsin sotkusta ja siitä, että jotain on jossain levällään.

Piru olkapäällä

Pian kuitenkin tajusin, että en voi miettiä vain itseäni, mihin minä haluan kaiken hetkellisesti saamani vapaa-ajan käyttää. Noelin isällä on varmasti odotukset ja toiveet osaltani hänen sekä meidän suhteen. Hän tarvitsee ja kaipaa minua. Tiedän. Minä sen sijaan sitä, että kukaan ei hetkeen halua, kaipaa tai tarvitse. Jos nyt täytän Noelin isän odotukset yhteisestä parisuhdeajasta, koska sitten täytän omat, minun tarpeet ja toiveet olla hetki vain itsekseen, täyttämättä kenenkään tarpeita ja toiveita, ja harrastaa omia? Ensimmäistä kertaa elämässä alan kokemaan riittämättömyyden tunnetta. Koska aika on erittäin rajallinen, ei sitä voi jakaa sinun, minun ja meidän kesken. On valittava. Minä tai me. Ahdistaa. Haluan minut, mutta laiminlyödystä parisuhteesta ja sen velvotteista muistuttaa kokoajan joku, kuin piru istuisi olkapäällä. Onpa vaikea olla.

Mietteet
Mietteet


Mihin käytät kaksi tuntia

Saadaan riita aikaan kauppalistasta ja kaupassakäynnistä. Kauppaan on pakko mennä, sillä päätämme viettää illan kotona lähtemättä ulos. Minulla on varmuudella 2 tuntia täysin omaa aikaa, kun Noel on jo hoidossa ja hänen isä vielä omilla menoillaan, ennen kuin on sovittu näkevämme saunassa. Kaksi tuntia tarkoittaa minulle nykyään ruhtinaallisesti, mutta niin vähän, etten halua käyttää siitä minuuttiakaan ruokakauppaan, sillä käyn siellä muuten lähes joka päivä, koska vauvan kanssa en pysty hoitamaan kovinkaan isoja kertaostoksia. En halua myöskään tehdä illalla ruokaa, sillä teen sitä joka päivä. Revin itseni irti siitäkin. Haluan hetkeksi itsen irti kaikesta, kun minulla on siihen mahdollisuus.

En mitään, en kellekään

Menen viinille ja vuohenjuustosalaatille, yksin. Kirjoitan. Kelaan näitä asioita, ja kirjoitan. Tilaan lisää viiniä. Ajattelen. Kirjoitan. On jo niin ikävää Noelia. Ollaan niin lähellä ja yhtä päivin sekä öin. Silti nautin tästä tunteesta, kun kukaan eikä minkään tule ja keskeytä minua, ajatuksiani, kirjoituksiani. Saan äidiltäni viestillä valokuvia, kuinka Noel on siellä leikkimatolla lattialla vatsallaan. Iso pieni mies jo. Käsissä leluja. Edessä kirja. Näen joka päivä saman näyn. Lähetän näistä tilanteista valokuvia läheisille. Iskee kuitenkin uudella tavalla tajuntaan saada näitä kuvia äidiltäni. Koska hänestä tuli niin iso, että siellä hän jo leikkii mummon ja ukin luona? Vastahan hän oli aivan onnettoman kokoinen pieni rääpäle. Nyt jo osaa itse. Kiljuu riemusta. Nauraa. Ymmärtää. Havahdun kelloon. 30 minuuttia aikaa, kunnes saunavuoro alkaa. Olisin niin voinut jäädä kirjoittamaan, ajattelemaan ja juomaan viiniä. Minä kuitenkin yritän. Minulla on velvollisuus, vaikkei parisuhde sitä olekaan. Annan jälleen itseni jollekin, vaikka eniten tässä hetkessä kaipaan sitä, etten ole mitään enkä kukaan kenellekään.

Noel leikkii ja lukee mummoukkilassa
Noel leikkii ja lukee mummoukkilassa


En ketään, en missään

Koittaa maanantai. Vaunulenkki. Ihan parasta. Kulkea uusia teitä ja polkuja, tutustua paikkoihin. Pysähtyä kahvilaan. Jatkaa matkaa. Nähdä. Ihmetellä. Rakastan kävellä. Noel nukkuu vaunuissa kuin tukki. Laita kuulokkeet korville ja painan äänikirjan päälle. Olen siellä. En missään, en ketään, en mitään, en kellekään.

<3 Jennyfer

1 kommentti:

  1. Niin tuttu tunne. Meillä vauva vasta pari kuukautta, eikä osaa juoda pullosta, joten hoitoonkaan häntä ei voi vielä laittaa.
    Mutta se oma aika ja parisuhdeaika.. Omaa aikaa saan kyllä päiväunien myötä, mutta silloin siivoan, istun hetken tässä sohvalla ja teen kaikkia muitakin mainitsemiasi asioita.
    Illalla mies haluaa sitä omaa aikaa töiden jälkeen, joten hoidan vauvaa. Taas.
    Kun vauva nukkuu, on kolme tuntia aikaa joko olla, siivota tms. tai viettää parisuhdeaikaa.
    Mutta kun minun ja mieheni parisuhdekellonaika ei kohtaa. Kun mies on palautunut työpäivästä, alkaa olla minun nukkumaanmenoaikani.

    VastaaPoista