17. helmikuuta 2020

Miten eroon vauvanvaatteista?

Apua, auttakaa! Tämä on nyt todellinen hätähuuto tilanteelle, jossa en oikeesti tiedä, tai osaa päättää, miten päästä eroon pienistä vauvanvaatteista, joita tursuaa kohta joka paikasta, sillä ihan viikottain jää jotain pieneksi. 


Minulla oli heti joulun jälkeen (yhteen muutosta johtuen) kolme (!) kirpputoripöytää viikon verran, joista yksi oli pyhitetty pelkästään Noelin pienille vaatteille ja turhaksi jääneille tarvikkeille. Ne meni melko huonosti kaupaksi siitä huolimatta, että viimeiset lähes kolme päivää jo entuudestaan pienet hinnat olivat 50% alennuksessa. Vaatteet olivat pääosin 50-62 cm ja aika pitkälti unisex mallia ja väriä. Kyllä niitä meni, mutta kylläpä niitä jäi käsiinkin. Sittemmin parissa kuukaudessa näitä pieneksi käyneitä vaatteita on tullut vain lisää, sillä meillä mennään jo koossa 74 cm. Vaatteet olivat ihan priima kuntoisia, sillä suurin osa Noelin vaatteista on tullut ostettua ja saatua ihan uusina, vaikka uutta vastaavia on tullut ostettua myös kirppareilta itsekin. Kyllähän kaikki tietää, ettei tuon kokoiset vaatteet tuon ikäisillä, jotka eivät ehdi olla montaakaan kertaa päällä, kun vauvat vielä edes liiku, kulu eikä mene miksikään. Mutta missä oli vika ja miten myyn jatkossa?

Luopumisen helppoudesta sen vaikeuteen

Vaikka Noel oli vajaa 4 kk ikäinen, kun hinnoittelin näitä hänen pieneksi käyneitä vaatteita myyntiin, iski minulle pieni haikeus siitä, miten nopeasti aika kuluu ja hän kasvaa, vaikka joka päivä iloitsen tosi paljon siitä, kuinka paljon hän on jo kehittynyt persoonaksi, jonka kanssa voi oikeesti kommunikoida ja hassutella ihan tosissaan. Minulle ei ollut jostain syystä tullut yhdestäkään niistä pienimmistäkään ensivaatteista sellaista tunnetta, että olisin halunnut niitä muistona säilyttää, vaikka jotkut lempparit saivatkin minut hymyilemään. Sitten kirpputorilla, kun asettelin näitä suloisuuksia esille, iski ihan älytön paniikki ja luopumisen tuska. Melkein kyyneleet vierivät silmissäni. Minulla ei enää ikinä olisi omaa niin pientä lasta. Oli pakko, ihan pakko napata rekistä pois pari vaatetta ja sujauttaa ne taskuun kotiin vietäväksi. Mukaani suorastaan huusivat ne farkut ja se pipo, jotka olin ostanut heti rakenneultran jälkeen, kun sain vahvaan tunteeseeni vahvistuksen, että hän on poika. Se postaus löytyy täältä. Harmittaa nyt jälkikäteen, miksi ihmeessä en ottanut sitä bodyakin.

Noelille ostamani vaatteet rakenneultran jälkeen huhtikuussa 2019

Kirpputori

Kirpputorissa ei varmastikaan ollut vika, sillä olen vuosien mittaa, kuten myös nyt kahdesta muusta, pöydästä myynyt erittäin hyvällä tuotolla. Siellä myydään paljon vauvojen ja lasten vaatteita, ja olen niitä itsekin sieltä ostanut. En ehkä osannut ensikertalaisena vaan myydä vauvanvaatteita. Olikohan hinnat jotenkin kuitenkin pielessä? Vai ajankohta heti joulun jälkeen väärä, vaikka muu tavara kyllä liikkui? Meneekö lastenvaatteet paremmin kaupaksi ihan lasten vaatteisiin erikoistuneilla kirpputoreilla, kuin sellaisilla, joissa myydään kaikkea? Asun Helsingissä, ja näitä saa sitten suositella, sillä en oikein tunne täällä yhtäkään. Käyn kirpputorilla yleensä aina toisaalla. Kun pieniä vaatteita, siis fyysiseltä kooltaan, on paljon, niin mielestäni se vaatteiden hinnoitteluprosessi on tosi hidasta ja aikaa vievää. Koen sen yhtenä miinuksena tässä vaihtoehdossa sen lisäksi, että jos ne vaatteet ei mene kaupaksi, niin roudaat ne sitten takaisin kotiin (ugh)  ja pahimmillaan otat tappiota pöytävuokraan nähden.

Helppo täyden palvelun kirppari

Kyllä, minua todellakin houkuttelee tämä ratkaisu, että vien vaatteet johonkin, he hinnoittelevat ne, laittavat esille, myyvät ja niin edelleen, mutta provikka myyntijakson hinnan lisäksi näissä on mielestäni niin kova, että tuntuu suorastaan järjettömältä. Tottakai tehdystä työstä pitää saada kunnon palkka, mutta kun alkaa laskemaan, niin aika hemmetisti ja aika kovalla hinnalla näitä vaatteita saisi sitten mennä, jos siitä mielii vielä itselleenkin saada jotain muuta, kun hyvää ja lämmintä mieltä siitä, että käytännössä kartuttikin vain kirpparin pitäjän tilipussia. Usein näissä palveluissa on rajattu tuotemäärä sataan kappaleeseen, joten mikään rahallinen ratkaisu tämä ei tosiaankaan ole sen jälkeen, kun myyjä on ottanut omansa. Paljonko se sitten oikeesti eroaisi siitä, että antaisi ne kaikki suoraan vaan ilmaiseksi hyväntekeväisyyteen...?

Pieneksi jääneitä vaatteita kirpparilla
Pieneksi jääneitä vaatteita kirpparilla

Lahjoitus

Tulee jotenkin ahne olo, kun mietin, että en nyt ihan raaskisi niitä puhdasta hyväntekeväisyyttäkään kenellekään antaa. Tai ei sillon, jos on vauva, joka todella todella on ilman ja vaatteita tarvitsee. Niissä on kuitenkin rahaa aika paljon kiinni, mutta minulla on ollut kuitenkin varaa ne ostaa. Ei tässä äitiyslomalla missään rahassa kylve itsekään, joten ei se pahaa tekisi omalle elämäntilanteellekaan niistä muutama euro saada. Mutta jos jollain vauvalla on todellinen hätä, niin kyllä minä ne antaisin.

Minkälaisia ratkaisuja olette tehneet pienten vauvan vaatteiden osalta, joille ei itsellä eikä lähipiirissä ole käyttöä?

<3. Jennyfer

14. helmikuuta 2020

Ystäväkirja - Ystävänpäivän kunniaksi, tutustu minuun paremmin

Nämä ystäväkirjat ja sen sellaiset ovat mielestäni tosi kivoja, sillä niiden kautta pääsee usein kurkistamaan bloggaajan sellaisiin puoliin, jotka eivät välttämättä välity muista blogiteksteistä laisinkaan. Itselleni muodostuu usein kirjoittajasta jonkinlainen mielikuva ihmisenä ja persoonana, jota nämä ystäväkirjat joko vahvistavat tai yllättävät. Tämän alkujaan Hannan ja Metin podcastissa olleen ystäväkirjan myötä annan nyt Ystävänpäivän kunniaksi teille jotain itsestäni, jota en ehkä muuten olisi tullut kirjoittaneeksi laisinkaan. On aina kiva tuntea ihmisiä hieman paremmin.


Ihanaa Ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille <3
Ihanaa Ystävänpäivää kaikille blogini lukijoille <3 Kuva: Pixabay


Minun nimeni on
Jenni. Aikoinaan isoisoisäni oli ehdottanut nimekseni Jennyferiä, joka olisi ollut tietystikin hieno nimi, josta myös Jennin olisi voinut tehdä lempinimeksi, mutta vanhempani nimesivät minut näin, ja blogini sai alkaa kantamaan nimenään upeaa Jennyferiä.

Minua kutsutaan myös
Jenskuksi

Perheeseeni kuuluu
Noel 9/2019 sekä hänen isänsä

Lemmikit
Olen edelleen suuren surun murtama joutuessani luopumaan koiristani. Ei lemmikkejä tällä hetkellä. Lapsena minulla on ollut akvaario, hamstereita, gerbiilejä, marsuja ja kani.

Fobiani
Minulla ei ole varsinaisia fobioita, mutta esimerkiksi sellaiset vesiliukumäet jotka ovat umpinaisia putkia, saavat minut ahdistumaan.

Pienenä ajattelin, että minusta tulee
En muista, että minulla olisi ollut mitään haaveammattia, mutta minulle on kerrottu, että olen halunnut olla kioskin täti tai kukkakauppias. Nuorempana hausin poliisiksi, mutta en silloin pituuteni puolesa päässyt edes hakemaan poliisikouluun. Poliisi voisin olla edelleen.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay


Tällä hetkellä olen
Vanhempainvapaalla oleva äiti. Koulutukseltani olen MBA, eli ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittanut tradenomi, jossa suuntauduin yrityksen kasvuun johtamiseen. Aiempi koulutukseni on tietojenkäsittely tradenomi, jossa suuntauduin yrityksen viestintäjärjestelmiin. Töitä olen tehnyt it-alalla vuodesta 2002 lähtien. Viimeiseltä ammatiltani olin palvelupäällikkö, ennen kuin jäin äitiyslomalle. Mihin ja minkälaiseen tehtävään palaan, jää nähtäväksi.

Joskus minusta vielä tulee
joku sellainen, että saan tehdä jotain luovaa ja visuaalista työtä. Vaikka kirjoittaa. Viihtyisin varmasti esim. sisällöntuottajana tai jonkinlaisena toimittajana.

Mitä täydellinen nainen osaa?
Elää taloudellisesti järkevästi ja niin, ettei satuta muita.

Mitä noloja tv-sarjoja katsot/seuraat?
En juurikaan katso telkkaria ollenkaan, mutta Maajussille morsian on ollut sellainen, jonka olen katsonut joka vuosi. En tosin tiedä, miksi sen katsominen olisi jotenkin noloa?

Itsehän olen muuten täydellinen, mutta eksieni mielestä saatan olla
Hyvinkin itsekäs ja oudosti käyttäytyvä paska tyyppi

Kirja tai elokuva, joka aiheuttaa edelleen väristyksiä?
Mitään sellaista kirjaa en saa mieleeni, mutta sukellusveneleffat ovat sellaisia, jotka kolahtaa syvälle sieluun

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay


Harrastaisin kaikkea tätä, jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja
Kirjoittaisin, valokuvaisin, bloggaisin, uisin ja retkeilisin

Bucket listin must do-juttu?
Vaeltamaan Pohjois-Ruotsiin. Olin jo kertaalleen menossa, mutta sitten kävi niin, että olinkin yllättäen raskaana, enkä päässyt lähtemään.

Mitä harrastat?
Lenkkeily, bloggaus, valokuvaus, kirjoittaminen, uinti ja retkeily

Parin viinilasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifysta
Jos vilkaisen Spotifyn omaa hittien hitit listaani, niin sen mukaan Apulantaa, jolta näyttää olevan siellä eniten biisejä. Se ei kuitenkaan ole lempibändini. Jännä yhtälö. Mutta jos ajatellaan genrejä, niin suomirokki ja -poppi sekä country musa ovat kärjessä.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay


Bravuurini keittiössä (viinin lipittämistä ei lasketa)
Suolaiset piirakkani ovat aina saaneet kehuja, mutta viimeaikoina myös munakasrulla. Ja sitäpaitsi lipitän viinini yleensä olohuoneessa, en keittiössä.

Itkettää kertoakin, mutta itken aina kun
Minulla ei ole tähän mitään vastausta, Olen huono itkemään. Mutta hormonaalinen ehkäisy, kuten minipillerit saavat mieleni sekaisin ja yhtenään itkuiseksi, en voi käyttää niitä ollenkaan.

Paras marttataitoni
Sanoisin, että kodin hoito kokonaisuudessaan on hyvin hanskassa. Tykkään siivota ja laittaa ruokaa. Minulle on myös tärkeää, että ympärillä on puhdasta ja siistiä.

<3. Jennyfer

P.S. Viime vuonna en jostain syystä tehnyt Ystävänpäivä postausta, mutta heti seuraavana päivänä vuosi sitten vauvamasuni tuli esille ja kirjoitin siitä. Ihan mieletöntä katsoa näin vuosi taaksepäin raskauden matkaa. Onneksi tulin tämän blogin myötä taltioineeksi kaiken. Katso rv 11 masu täältä.

12. helmikuuta 2020

Vauvanhoito oman atooppisen ihon kanssa

Olen kärsinyt atooppisesta ihosta enemmän tai vähemmän koko elämäni ajan. Vauvana, murrosiässä ja nuorena aikuisena oireet ovat olleet eri kohdassa kehoa. Nyt vauvan myötä sain yläasteaikaiset oireet takaisin, jotka aikoinaan johti jopa vapautukseen tiskauksesta köksäntuntien aikana. Viiden kuukauden ikäisen vauvan kanssa oireiden hoito tuntuu täysin mahdottomalta. 


Minulla on ihan vauvasta asti ollut ongelmia ihoni kanssa. Aikuisiällä se on ollut huomattavasti parempi, kuin mitä se on ollut ihan lapsena ja aikuisuuden kynnyksellä. Vuonna 1934 syntynyt vaarini, Noelin isovaari, vielä tänä päivänäkin, 40 vuoden jälkeen muistelee, kuinka minun ollessa ihan pieni ja siellä hoidossa, herätin heidät mummon kanssa yöllä raapimalla itseäni, ja kuinka vaari on sitten yön tunteina silittänyt ja rasvannut ihoani, koska se raapiminen ei tietenkään ollut suotavaa. Ihoni on ollut syntymästä asti atooppinen, tosi ihottumainen, kuiva ja kutiseva. Onneksi suurimmaksi osaksi tämä kaikki ihottuma on ollut muualla, kun kasvoissa, mutta ei sekään ole ongelmitta selvinnyt. Joskus murrosiässä posket oli ajoittain täynnä punaisia kuivia laikkuja. Ei sekään ollut mukavaa, vaikka ihoni kuivuutta finneittä olen selvinnytkin.

Atooppinen ihoni oireilee vauvanhiodon myötä
Atooppinen ihoni oireilee vauvanhiodon myötä

Vapautus tiskaamisesta

Joskus nuorena taipeet sekä käsissä, että jaloissa oli tosi pahana. Vaikka aina sanotaan, että aurinko on atooppiselle iholle hyvästä, niin minä olen reagoinut siihen päinvastoin. Kesäisin ei ollut mitään asiaa paljastaa sääriä tai kyynärtaipeita. Nyt, kun ne ovat olleet kesäisin ihottumattomat, on aurinko ollut haitaton. Yläasteella köksän tunneilla sain vapautuksen tiskaamisesta, sillä käsien liottaminen tiskivedessä sai sormeni välit halkeamaan ja hirveelle ihottumalle.

Lähes jokainen sormenväli on tässä kunnossa
Lähes jokainen sormenväli on tässä kunnossa

Lotraamista yhtenään

Nyt sama "köksäntunti-ilmiö" on käynyt vauvanhoidon kanssa. Sormien väli ovat kauheessa kunnossa. Käsiä tulee pestyä enemmän kun ikinä. Sen lisäksi käytän joissain tilanteissa, kuten vaipan vaihdon jälkeen käsidesiä. Sitten on tuttipullojen tiskaamista kerrasta kahteen päivässä. Noelin viikottainen uintivuoro. Oma satunnainen uimassa käynti ja tietysti päivittäinen peseytyminen, niin minun kuin Noelin. Ja omat vessassa käynnit. Toki Noelin isä auttaa näissä vedenlutraushommissa niin paljon kuin mahdollista, mutta minulle jää väkisinkin se suurin osa, sillä hän on päivät töissä, ja minä hoidan suurimmaksi osaksi tästä syystä myös yövuoron. Vedellä ja pesuaineilla lutraus ajoittuu vuorokaudessa kohdallani vähintään 20 h ajanjaksolle.
Onneksi tämä ei ole tarttuvaa
Onneksi tämä ei ole tarttuvaa

Olemattomat ratkaisut

En mitenkään pysty hoitamaan nyt 5 kk ikäistä Noelia mitkään kumikäsineet, puuvillahanskat tai lääkerasvat käsissä. Parasta lääkettä on se, että kädet saavat olla mahdollisimman vähän kosketuksissa veden kanssa, ja rasvaan niitä useita kertoja päivässä sellaisella voiteella, josta ei voi olla mitään haittaa vauvalle. Mutta huonompi yhtälö. Jo pelkästään käsienpesua ei voi jättää välistä ja jo pelkästään sitä tapahtuu sellaisella intensiteetillä, että mikäpä ihmeen rasva käsissä edes pysyisi. Pääasia, että vauva voi hyvin ja minun kädet lienee paranee sitten, kun hän osaa huolehtia itse itsestään. Onneksi siihen on siitä näkökulmasta katsottuna vielä paljon matkaa ja aikaa.

Käteni ovat ajoittain todella kipeät
Käteni ovat ajoittain todella kipeät


<3. Jennyfer

P.S. Seuraa blogia ja elämäämme myös Instagramissa jennyfer_1980

10. helmikuuta 2020

Omaa aikaa etsimässä

Nälkä herätti Noelin 4:30, kuten niin monena muunakin aamuna siinä viiden aikaa. Tämä herätys on minulle ihan myrkkyä, sillä hän nukahtaa vielä toviksi uudestaan, mutta herää sitten lopullisesti klo 6. Tällä herätyksellä on syötön lisäksi lähes poikkeuksetta myös vaipanvaihto ja pesuja, joten aikaa kuluu niin, että itselle jää kovin mitätön pätkä nukkua enää siihen klo 6 mennessä. Noelillekin, mutta se ei tunnu häntä haittaavan. Ei tietenkään, koska hän menee neljä tuntia aikaisemmin nukkumaan, kuin minä. Tästä käynnistyy eräs päiväni lähimmenneisyydessä, kun koitin hetken ottaa omaa aikaa vauvan hoidon keskellä. Miten kävi ja minkälaiseen asennetyyppiin törmäsin kahvilassa, jossa vauvastani lähti hieman ääntä. Niin, ja menikö se kahvilareissu muutenkaan ihan suunnitelmien mukaan. Yhdenlainen eletyn päivän tarina tämäkin. 


Kun jäät aikaisin hereille ottamaan vähän omaa aikaa

Syöttö oli ohi 04:45 ja päätin jäädä hereille. Noel kävi uudestaan nukkumaan, kuten aina. Hänen isäkin nukkui vielä. Päätin keittää teetä ja reilussa tunnissa kirojittaa yhden blogipostauksen, joka niin kaiveli mielessäni, ja halusi tulla ulos. Jo edellisenä iltana, mutta aika ja energia eivät siihen enää riittäneet. Ihana aamun rauha. On vielä pimeää. Kaikki muut nukkkuu. Vain minä, tee ja blogi. Teevesi ehtii kiehua ja kun olen saanut kaadettua sen kuppiini, Noel kitisee. Tutti on tippunut. Laitan tutin takaisin suuhun ja käännän hänet parempaan asentoon. Uni saa jatkua. Laitan teepussin likoomaan kuppiin. Uudestaan kitinää. Tutti on tippunut taas ja pieni mies mutkalla sängyssään. Annan tutin ja korjaana asennon. Jään hetkeksi sängyn viereen varmistamaan unentulon ja sen jatkumisen, siihen kuuteen saakka. Nostan teepussin kupista ja kävelen kuppini kanssa olohuoneeseen. En saa läppäriä edes auki, kun kuuluu kitinää. Toistan itseäni: tutti, asento ja niin edelleen. Noel nukahtaa taas. Hiivin takasin olohuoneeseen. Kello on jo yli viisi. Päätän jättää bloggauksen tekemättä, taas, koska en enää ehtisi tehdä sitä sillä intensiteetillä, kun haluan. Otan tabletin ja avaan päivän hesarin näköislehtenä. Rakastan sitä. Sen ehtisin ainakin lukea. Paitsi että en. Kitinää. Noel on silminnähden väsynyt, mutta ei jostain syystä saa enää nukutuksi sitä tarvitsemaansa tuntia. Otan hänet syliin. Istumme sohvalle. Kuuma tee on vierelläni. En kuitenkaan pääse siihen käsiksi, se jäähtyy. Lopulta 5:40 Noel on sylissäni niin unessa, että nostan hänet vielä omaan sänkyynsä, kunnes hän tastan klo 6 ilmoittaa heränneensä. Pireenä. Nousin 4:30 ja lopulta klo 5:40 sain omaa aikaa kaikki 20 minuttia. Siinä ei postausta kirjoitettu eikä hesaria luettu.

Lenkki on takuuvarmaa omaa aikaa kuulokkeet korvilla äänikirjaa tai musiikkia kuunnellen
Lenkki on takuuvarmaa omaa aikaa kuulokkeet korvilla äänikirjaa tai musiikkia kuunnellen


Mites se aamupäivä sitten

Kello 8:00 Noel nukahtaa, niin kuin yleensä aina. Hän nukkuu useimmiten 1,5 tuntia, mutta herää nyt klo 9, väsyneenä. Hän nukahtaa uudestaan klo 10. Herää 10:30. Nukahtaa 11:15. Herää klo 12... Näin katkonaisina aamupäivinä minun on turha haaveillakaan saavani mitään aikaan. Lähinnä ajattelen kotihommia: pyykinpesua, ruuanlaittoa, siivoamista, ja sen sellaista. Ehkä joskus myös sen hesarin lukemista. Kirjoittaminen sujuu vain aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Sitä harvoin koitan edes tehdä päivällä. Teen käytännössä kuitenkin mitä tahansa, se keskeytyy. Onneksi näitä päiviä on harvassa, Noelinkin takia, sillä hän on paljon pirteempi, kun saa kerralla nukutuksi pidemmän unipätkän. 

No lenkillä ja kahvilassa ainakin

Kun ollaan molemmat syöty, tai toinen meistä yrittänyt syödä sopivissa väleissä, päätän klo 14 aikaa lähteä lenkille. Vaunuissa Noel nukkuu takuu varmasti, ja minä saan kuunnella äänikirjaa tai musiikkia. Päätän ottaa aikakausilehden mukaan ja päättää lenkin kahvilaan teekupin äärelle, jossa varmasti saisin juoda kupposen ja lukea lehden rauhassa, sillä Noel jatkaa lähes poikkeuksetta vaunuissa unia vielä kotonakin aina lenkin päätteeksi. Miksi ei kahvilassakin. Ja monesti tuntuu, että kahvilassa ne unet jopa maistuvat soivassa hälinässä paremmin, kun hiljaisessa kodissa, jossa minä aiheutan vain satunnaisia ääniä. En voi uskoa tuuriani todeksi, että Noel herää juuri sillä hetkellä, kun vielä työnnän vaunuja kahvilan ovesta sisälle. Se siitä lehden luvusta. Teen sentään onnistun juomaan suhteellisen lämpimänä. Vaikka Noelille onkin viihdykkeeksi yksi lelu mukana, en silti mitenkään voi keskittää ajatuksiani mihinkään lehteen. Saati, että enää pitäisin kuulokkeitakaan korvillani.

Nämä kelit ja vaunulenkit on yks parhaista asoista mitä tiedän
Nämä kelit ja vaunulenkit on yks parhaista asoista mitä tiedän

Anteeksi, vauvastani lähti ääntä

Juuri kun olin aikeissa hakea vielä santsikupin, sillä tässä kahvilassa, johon kivasti mahtuu vaunujen kanssa, saa teen ärsyttävän pienestä kupista, Noelille iskee väsymys, sillä eihän me nyt niin pitkää lenkkiä alle tehty, että vieläkään unet olisivat olleet mitenkään mittavat. Aamuyöstä kestäneiden huonojen unien seurauksena tämän unen mukana tulee myös unikiukku ja hän alkaa itkemään vaunuissa. En saa vaunuja liikuteltua kahvilassa tapreeksi, jotta olisin päässyt vaimentamaan itkun ennen unen tuloa. Päätän alkaa pukemaan meitä molempia, jotta päästään ulos ja Noel kunnolla nukahtamaan. Tämä kiukku ei yleensä kestä kauan, mutta nyt kahvilassa viereisessä pöydässä istuneelle miehelle selkeesti liikaa, sillä hän mulkoilee minua aikansa, sillä toppavaatteiden pukeminen on hidasta, ja lopulta nousee äkäisenä pöydästään tuolia paiskoen ja suuntaa ovesta ulos. Me hetken päästä hänen perässään. En voi välttyä ajatukselta Suomen syntyvyyskatoon liittyen. Jos julkisissa paikoissa hetken itkeviä vauvoja kohtaan asenne on tämä, niin eipä ihme, että vauvoja ei tehdä, jos niistä lähtevää ääntä ei siedetä edes tämän vertaa. Noel on 5 kk vanha ja itki yleisellä paikalla ensimmäisen kerran, joten en oikeesti tiedä, kuinka yleistä huono asenne ääntä pitäviä vauvoja kohtaan on. Tuo miesparka on kuitenkin sattumoisin ollut joskus itsekin vauva, ja itkenyt varmasti ties missä. Kuten me kaikki. Sinäkin. Vauvat ja lapset kautta aikain ovat olleet ääntä pitävää kansaa, ovat nyt ja tulee olemaan. Kenellä oikeesti voi olla minkäänlaista varaa siitä valittaa? Niin jäi lehteni lukematta ja toinen kuppi teetäni juomatta.

Kahvilareissukaan ei vauvan kanssa mene aina suunnitelmien mukaan
Kahvilareissukaan ei vauvan kanssa mene aina suunnitelmien mukaan


No mites se ilta sitten

Noel nukahtaa lyhyellä kotimatkalla sikeästi. Jospa hän vihdoinkin jatkaisi pidempiä unia myös kotiin päästyämme sen aikaa, että saisin juotua rauhassa ison kupin teetä, ja vähän kirjoitettua. Kun lasken teekupin olohuoneen pöydälle ja saan koneen syliin, alkaa vaunuista jumalaton nälkähuuto. Ruokarytmikin on ollut tänään hieman sekaisin. Mikään, ei niin mikään hetkenkään oma-aika, onnistu. Kyllä se välillä vähän kirvelee ja syö. Kun tässä duunissa on sen 24/7, niin kyllä sitä tarvitsee hengähdystaukoja itse kukin. Edellinen yökin on mennyt kolmella syötöllä. Myös seuraava. Syötön päälle Noel nukahtaa. Omaa aikaa? No ei, tavallaan, jos nyt uintikamojen pakkaamista ei lasketa. Pian alkaisi Noelin uimakoulu, jossa meillä meneekin loppuilta Noelin yöunille käyntiin saakka. Omaa aikaa? Jep. Höyhensaarilla.

<3. Jennyfer

6. helmikuuta 2020

Kehoni tarve vapaudelle - Ei kosketusta, kiitos

Mitä tuntemuksia on kehossani, kun se on reilu vuoden ollut elinehto vauvalleni? Lähdetään liikkeelle raskaudesta, muistellaan hetki sitä, miltä kehossa ja sen kanssa tuntui. Ensimmäiset kosketukset ja läheisyys vauvan kanssa synnytyksen jälkeen. Ja mitä nyt, kun sitä läheisyyttä vatsan ulkopuolella on ollut tauotta pian viisi kuukautta. 


Raskaus oli minulle tosi raskasta aikaa. Vaikka itse raskaus oli maailman ihanin ja onnellisin asia, en oikeesti nauttinut siitä vatsasta ja olotilasta yhtään. Liikuntakykyni meni alavatsakipujen takia lähes välittömästi ja mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä vaikeampaa minun liikkuminen oli. Kun 9 kk aikana keräät 28 kg elopainoa, tekee se yhdessä raskauden kanssa oman kehon vieraaksi. Olin kömpelö, ja vatsani kanssa oli välillä todella vaikea olla. Kaipasin ihan tavallisia asioita, joihin en vatsani kanssa kyennyt, kuten vaikka kenkien jalkaan laittaminen. Oli ihan järkyttävät liitoskivut. Viimeiset viikot vain vaikeroin öisin, kun piti kääntyä kyljeltä toiselle, tai nousta sängystä. Kaipasin omaa kehoani takaisin. Sitä, miltä sen tuntui ennen raskautta.

Sylissä uloslähdön hetkellä
Sylissä uloslähdön hetkellä


Ensi hetki sylissä

Sitten koitti synnytys. En tiedä ihanampaa, kun pitää omaa vauvaa sylissä. Miltä tuntuukaan se vastasyntynyt pieni, vielä niin voimaton rääpäle, kuin linnunpoikanen, joka on täysin sinun käsiesi armoilla. Ei mitään omaa kontrollia. Täysi luottamus siihen, että sinä tuet, kannat. Pidät lähellä. Hyvänä. Noel on pian viisi kuukautta, mutta tunnen vieläkin käsissäni sen, miltä hän ihan ensihetkinä tuntui. Jotenkin niin voimaton, hento, mutta silti niin lämmin, täynnä voimaa, elämänhalua ja -paloa. Kuinka hän mahtui niin pieneksi kippuraksi rinnalle. Tästä hän sai myös lempinimensä, jota käytän päivittäin, ehkä paikoittain jopa enemmän, kuin Noel nimeä, mutta se nimi on vain läheisimpien käytössä. Ja niin saa ollakin. Ehkä sitä fyysistä tunnetta, oma lapsi ensimmäistä kertaa sylissä, ei unohda ikinä. Ainakaan en halua unohtaa. Haluan vaalia sitä yhtenä elämäni suurimpana aarteena. Siksi myös kirjoitan tätä, jotta muistaisin. Olen tottakai ottanut paljon valokuvia, mutta fyysinen tunne ja muisto siitä on ihan eri juttu ia paljon vaikeampi taltioida. Mutta luotan, että keho muistaa.

Sylissä takkatulen äärellä
Sylissä takkatulen äärellä


Sylissä, sylissä, sylissä

Ja siitä syntymästä lähtien on sitten sylissä oltukin. Noel on jonkin aikaa viihtynyt leluineen itsekseen lattiallakin, mutta hyvin hyvin paljon vielä sylissä. Hän syö sylissä. Hän nukahtaa syliin. Hän kaipaa läheisyyttä ja olla vaan sylissä. Hän haluaa katsella ja tutustua ympäristöönsä sylissä. Kun siirrät häntä paikasa toiseen, teet sen sylissä. Teet kotiaskareita, vauva on usein sylissä. Leikkaat hänen kynnet sylissä. Kylvetystä lukuunottamatta peset sylissä. Vauva haluaa kiehnätä, temppuilla ja leikkiä sylissä. Meillä ei vuorokaudessa hereillä olossa ole montaakaan hetkeä, etteikö Noel olisi sylissä. Minun sylissä. Rakastan sitä. Ei ole mitään niin ihanaa, kuin pitää sylissä omaa lasta, hänen poski poskeasi vasten, hänen kuolat pitkin naamaasi, kun halusi maistaa äitiä. Terävät kynnet jättäneet jäljet kaulallesi, sillä kynsien leikkuu jäi kesken. Hiki, kun hän siinä sylissä möyrii ja nuohoaa. Tutkii sinua, tutustuu. Oppii kosketuksesta ja liikkeestä samalla omaa kehoaan, sen hallintaa. Tulee nälkä. Tulee uni. Hän nukahtaa. Hän on jotain niin suloista ja ihanaa, ettet saa katsettasi irti hänestä. Katselet ja ihmettelet, onko hän todella sinun. Käsi puutuu. Jalka puutuu. Pissattaa. Janottaa. Mutta vauva on ja nukkuu sylissä. Et raaskisi millään viedä häntä omaan sänkyyn nukkumaan. Kaikki on niin rajallista. Aika menee siivillä. Nuku rakas vain siinä, kun vielä haluat ja voit. Nämä hetket ovat elämässä niin ainutkertaisia, menetettäviä. Äidin syli on sinulle aina avoin, niin unta, kuin mitä tahansa muutakin varten. Mutta kasvat isoksi. Kasvat kokoajan. Tulee hetki, ettet enää halua. En halua silloin ajattelevani, katuvani, että miksi en silloin pitänyt sinua sylissä, kun siihen oli mahdollisuus. Sinä halusit, ja minun syli oli sinua varten. On, niin paljon kuin ikinä sitä tarvitset ja haluat. Aina.

Sylissä kahvilassa
Sylissä kahvilassa

Vapautta

Lasken lapsen omaan sänkyyn nukkumaan. Varmistan hyvän asennon, unilelun, peittelen. Sitten kehoni on vapaa. Puen sen. Ruokin. Hetkeen se ei ole kenenkään. Voin tehdä sillä mitä haluan. Tai olla tekemättä. Mutta ainakin nautin siitä, että se on hetken vapaa. Minun. En halua, että minuun kosketaan. En kaipaa sitä. Kaipaan tilaa, ilmaa ja vapautta. Että minä voin hetken päättää, mihin kehoani käytän ja mitä sen tarpeita täytän. Vien sen kävelylle, ruokin, tai annan käsieni kirjoittaa. Ehkä vain levätä. Antaa sen hetki huilata. Läheisyyttä ja kosketusta se saa riittämiin. Vauvalta. En kykene siihen, että kehoni pitäisi jatkuvasti olla käytettävissä, täyttää läheisyydellään jonkun tarpeet, halut ja toiveet. Että sen pitäisi jatkuvasti olla jonkun kanssa kosketuksessa. Jonkun lähellä. Minä tarvitsen sille tilan ja vapauden, kun se vauvalta vain on mahdollinen. Kun se nyt reilun vuoden on ollut jonkun elinehto, niin totaalisesti tarvittu, täytyy sen saada välillä hengähtää. Minunkin.

<3. Jennyfer

4. helmikuuta 2020

Onnea minä 40 v - Elämäni numeroina

Täytin tänään 40 vuotta. Sen kunniaksi tein 40 kohdan listan elämästäni numeroina. Olen tosi huono juhlimaan synttäreitäni. Edes näitä pyöreitä. Olen kaikista onnellisin, kun saan viettää päivän ihan tavallisesti. Käydä vaikka jossain kivassa kahvilassa juomassa iso kuppi hyvää teetä. Kävelyllä. Tai jossain pienen pubin hämärässä nurkassa iso lasi punaviiniä. Nyt valitsen ensimmäisen, sillä vietän tämän päivän rakkaan poikani Noelin kanssa äitiyslomaillen, joka on sekin aivan jumalaisen ihanaa. Koen, että olen saanut elämältä paljon, ja vähän päälle. Kaikista parhain lahja on se, että saan nauttia kaikesta siitä, mitä on. En yhtään tunne itseäni nelikymppiseksi. Olo on iätön.


1. Synttärit: 4.2.1980, josta myös osa blogin nimestä on peräisin

2. Nimpparit: Sekä etunimen että toisen nimen nimpparit ovat samana päivänä, 21.7.

3. Kuinka monta on ruokapöydän ääressä: 1-5 päivästä ja ajankohdasta riippuen. Aamiaisen syön usein arkena yksin, monesti myös lounaan. Lounastan usein myös Noelin kanssa. Päivällisellä seurana on lähes poikkeuksetta Noel ja hänen isä, sekä satunnaisesti Noelin velipuolet.

4. Kuinka monta kenkäparia omistan: 9. Vaelluskengät, kumpparit, kesä- ja talvilenkkarit, tennarit, parit Otzit, maiharit ja nilkkurit.

5. Kuinka pitkä olen: 160 cm

40-v ruusut


6. Monelta käyn nukkumaan: Tällä hetkellä usein klo 24:00, mutta ennen lasta yleensä klo 22:00

7. Monelta herään: Aina 06:00. Nyt ja ennen.

8. Monta harrastusta on: 7. Uinti, lenkkeily, retkeily, bloggaus, kirjoittaminen, valokuvaaminen, lukeminen.

9. Lottorivin vakionumeroita: 5, 7, 21

10. Asunnon koko: Tällä hetkellä 69 neliötä

Oikeestiko, 40?
Oikeestiko, 40?


11. Monta kertaa olen muuttanut: Vauvasta lähtein 22 kertaa

12. Lasten määrä: 1. Noel <3

13. Serkkuja: 6

14. Lemmikit: Kaikkiaan elämäni aikana 14. Akvaario (lasken tämän yhdeksi), kani, 2 marsua, 2 hamsteria, 4 gerbiiliä (ja "tuhansia" poikasia), 2 kissaa (nämä olivat exäni), 2 koiraa (aina ja ikuinen ikävä <3)

15. Monta työnantajaa: Kun opiskelujen jälkeen menin kunnolla työelämään, niin 2

Iätön ihminen
Iätön ihminen


16. Monta kertaa syön päivässä: 3-5

17. Monta autoa on ollut: 10

18. Kengän numero: 37

19. Sisarukset: 0

20. Lävistykset: 7. Kulmassa ja nenässä yksi, korvissa yhteensä 5. Missään niissä ei ole ollut koruja enää vuosiin

Ruusu on kaunis niin ulkoisesti,kuin tuoksultaankin
Ruusu on kaunis niin ulkoisesti,kuin tuoksultaankin


21. Tatuoinnit: 4, näkyvissä vain 3, sillä yksi on tehty yhden päälle

22. Monessa kaupungissa olen asunut: 8. Hyvinkää, Lahti, Heinola, Vantaa, Espoo, Mäntsälä, Hikiä, Helsinki

23. Monesko blogipostaus tämä on: 184

24. Tutkintojen määrä: 4. Merkantti, Merkonomi, Tradenomi, Tradenomi yamk

25. Alin painoni aikuisiällä: 59 kg

Niin jännät ja ihmeelliset nää äipän synttärikuvaukset
Niin jännät ja ihmeelliset nää äipän synttärikuvaukset


26. Ylin painoni aikuisiällä: 93,5 kg raskauden laskettuna päivänä

27. Lämpötila ulkona nyt: -3 astetta. Kun synnyin, oli ykkönen perässä.

28. Lapsuuden kodin puh nro: 21398

29. Monta vuotta olen ollut työelämässä: Opiskelujen jälkeen varsinaisissa töissä 18 vuotta

30. Mökille on kotoa matkaa: 357 km

4-kymppinen iätön
4-kymppinen iätön


31. Muutin pois kotoa: 17 vuotiaana

32. Blogien lukumäärä: 2. Toinen on Vaelluskengissä -niminen retkeilyblogini

33. Harmaita hiuksia:  1 000 000. Ainakin niin monta, ettei pysty edes laskemaan

34. Kummilapset: 3. Kaksi tyttöä ja yksi poika

35. Monta päivää ikäeroa lapseni kanssa: 14 447

Hei me juhlitaan
Hei me juhlitaan


36. Kihloissa: Aikoinaan kahdesti, viimeksi vuonna 2008

37. Avioliittoja: 0

38. Monta appia puhelimessa: 51

39. Hiukset lyhimmillään: 5 mm. Olen ollut muutaman vuoden hiuksiltani ihan siili

40. Kello on nyt: 23:48

Synttärikahvilareissu suuntautui keskustakirjasto Oodin tunnelmalliseen kahvilaan. Valitsin vielä paikan pöydästä, joka on lähellä madaltuvia ikkunoita ja kattoa. Vähän kuin jossain omassa pesäkolossa olisin saanut nämä synttäriterveiseni kirjoitella. Ja ainahan kaikilta iäkkäiltä naisilta kysytään, että mikä heidän nuoruuden lähteensä on. Minä uskon omakseni jumalattomat määrät teetä, sopivasti punaviiniä ja tummaa suklaata.

Synttäriherkut Oodissa
Synttäriherkut Oodissa


<3 Jennyfer

2. helmikuuta 2020

Hullut hulinayöt

Jos nämä hulinayöt ei lopu, niin sitten ne vissin saa luvan jatkua. Mutta kauanko niitä vielä jaksaa? No tietysti niin kauan kun on tarvis ja ne hulinat kestää. Mutta mistä tankata voimavaroja? Mitä kaikkea sitä öin ja päivin päässä liikkuukaan? Auttaako perkele? Mites muisti? 


Yöhulinat alko meillä noin kuukausi sitten, vähän ennen neljän kuukauden ikää, ja välistä kyllä tuntuu, että kiitos riittää jo. Toisaalta niissä hulinoissa on jotain ihan äärimmäisen suloista. Pieni osaa ja oppii. Kasvaa ja kehittyy. Minua ainakin auttaa ihan super paljon yön pienillä ja pimeillä tunneilla jaksamaan se, kun mietin kaiken syytä ja tarkoitusta. Joko kuuntelen ja katselen pinnasängyssään elämöivää lastani, joka ei itke, ei kitise, vaan hulinoi käsillään ja jaloillaan pyörien ympäri sänkyä jokellellen ja kiljahdellen ilosta. Tai sitten kannan tätä suloisuutta sylissäni pitkin kämppää. Katselemme toisiamme silmiin. En puhu, sillä alusta asti meillä ollaan minun toimestani oltu öisin hiljaa. Tehty eroa yölle ja päivälle. Hän katselee siinä sylissäni ympärilleen. Tutkii maailmaa. Niin monta asiaa hän näkee vasta ensimmäistä kertaa. Ei hän tahallaan minua hereillä pidä. Ei ilkeyttään. Ei tietenkään. Eihän näin pieni voi osata ja tietää mitään sellaisesta. Jos kuukaudessa kasvaa 4 cm ja 800 g, niin kyllä se varmasti kropassa tuntuu. Kaikki muu motorinen, neurologinen ja henkinen kehitys siihen päälle, niin ihan varmasti tuntuu, ja on vaikea pysyä aloillaan. Olen onnellinen, sillä kaikki tämä hulinointi merkitsee sitä, että lapseni kasvaa ja kehittyy. Tiedän, että tämä on vain vaihe, ja sekin loppuu ajallaan. Viimeistään, kun hän lähtee armeijaan. Ajatukseni huvittaa.

Iloinen ja onnellinen lapsi taidoistaan
Iloinen ja onnellinen lapsi taidoistaan

Muistinmenetys on uusi normaali

Mutta olen minä myös väsynyt. Päiväsaikaan en varsinaisesti koe enkä tunne itseäni väsyneeksi, mutta olen. Joudun pinnistelemään kun mietin, minkälainen päivä eilen oli. Edellisestä viikosta puhumattakaan. Välillä joudun tarkistamaan blogiani, mitä kirjoitin ja julkaisin. Julkaisun otsikko ei saa minua muistamaan tarkkaan sisältöä. Mitä lie kirjoitin. En muista, minä päivänä tapahtui mitäkin. Pysyn kyllä hyvin hereillä, mutta jos kukaan ei hulinoi ympärilläni, nukahdan samantien, kun siihen vain on mahdollisuus. Laitan silmät kiinni ja käyn maate. Äkkiä menee kolmekin tuntia. Yhä useammin joudun ottamaan päiväunia. Onneksi Noel on alkanut nukkumaan niitä itsekin viime viikkoina ihan kivasti. Nukutaan, valvotaan ja kukutaan. Yhdessä.

Voiko olla suloisempaa. Kun saat aamulla tämän kaltaisen herätyksen, sulat, etkä muista yön hulinoista tai valvomisista puoliakaan
Voiko olla suloisempaa. Kun saat aamulla tämän kaltaisen herätyksen, sulat, etkä muista yön hulinoista tai valvomisista puoliakaan


Nuku. Rakas lapseni nuku.

Rakastan lastani niin paljon, että kestän mitä vaan. Siitä huolimatta, niinä ihan pahimpina öinä, olen minäkin päästänyt perkeleen suustani. En lapselleni. Vaan sen voimalla nostanut itseni ylös sängystä. En tiedä, onko se auttanut, mutta joka kerta olen noussut. Käynyt uudestaan maate. Aina ei ehdi edes saamaan peittoa takaisin päälleen, kun on jo noustava uudestaan. Pahinta on se, että ehtii vaipua takaisin uneen. Pieneenkin. Noin 15-30 minuutin sisällä uudelleen nukahtamisesta se on ehkä kaikista pahinta. Etenkin, kun teet sitä läpi yön. Kun yön levottomuuksiin lisätään vielä tiheänsyönninkausi tunnin välein, niin siinä on kuka tahansa koetuksella, olit sitten 40 tai 20. Et käytännössä nuku lainkaan. Syötät, kuuntelet hulinoita, vaihdat vaippoja. Hirvittää. Sillä lapsi on varmasti päivällä hereillä, pirteä, joten olet sinäkin. Hereillä. Et pirteä. Vauvan saa kyllä nukkumaan hyvin ja sikeästi. Vaunulenkillä. Mutta kun olet niin jumalattoman väsynyt, ettet uskalla lähteä. Pelkäät kompuroivasi omiin jalkoihin. Että ne ei kanna. Hyydyt kesken matkan, et jaksa kotiin. Rakas lapseni. Nuku. Nuku oikein pitkät ja levolliset päikkärit. Nyt. Ihan tässä kotona. Äiti on ihan lähellä ja vieressä, mutta myös sikeässä unessa. Jaksetaan sitten taas yhdessä leikkiä. Hassutella, halia suukottaa, laulaa ja höpsöttää.

Kun laidat on vain tiellä
Kun laidat on vain tiellä


P.S. Öisin sängyssä on vain peitto, unirätti ja unilelu. Mobile on käytössä vain päivisin, kun Noel on virkeenä hereillä. Sänky on siis rauhoitettu nukkumista varten, kun nukutaan.

<3. Jennyfer