10. helmikuuta 2020

Omaa aikaa etsimässä

Nälkä herätti Noelin 4:30, kuten niin monena muunakin aamuna siinä viiden aikaa. Tämä herätys on minulle ihan myrkkyä, sillä hän nukahtaa vielä toviksi uudestaan, mutta herää sitten lopullisesti klo 6. Tällä herätyksellä on syötön lisäksi lähes poikkeuksetta myös vaipanvaihto ja pesuja, joten aikaa kuluu niin, että itselle jää kovin mitätön pätkä nukkua enää siihen klo 6 mennessä. Noelillekin, mutta se ei tunnu häntä haittaavan. Ei tietenkään, koska hän menee neljä tuntia aikaisemmin nukkumaan, kuin minä. Tästä käynnistyy eräs päiväni lähimmenneisyydessä, kun koitin hetken ottaa omaa aikaa vauvan hoidon keskellä. Miten kävi ja minkälaiseen asennetyyppiin törmäsin kahvilassa, jossa vauvastani lähti hieman ääntä. Niin, ja menikö se kahvilareissu muutenkaan ihan suunnitelmien mukaan. Yhdenlainen eletyn päivän tarina tämäkin. 


Kun jäät aikaisin hereille ottamaan vähän omaa aikaa

Syöttö oli ohi 04:45 ja päätin jäädä hereille. Noel kävi uudestaan nukkumaan, kuten aina. Hänen isäkin nukkui vielä. Päätin keittää teetä ja reilussa tunnissa kirojittaa yhden blogipostauksen, joka niin kaiveli mielessäni, ja halusi tulla ulos. Jo edellisenä iltana, mutta aika ja energia eivät siihen enää riittäneet. Ihana aamun rauha. On vielä pimeää. Kaikki muut nukkkuu. Vain minä, tee ja blogi. Teevesi ehtii kiehua ja kun olen saanut kaadettua sen kuppiini, Noel kitisee. Tutti on tippunut. Laitan tutin takaisin suuhun ja käännän hänet parempaan asentoon. Uni saa jatkua. Laitan teepussin likoomaan kuppiin. Uudestaan kitinää. Tutti on tippunut taas ja pieni mies mutkalla sängyssään. Annan tutin ja korjaana asennon. Jään hetkeksi sängyn viereen varmistamaan unentulon ja sen jatkumisen, siihen kuuteen saakka. Nostan teepussin kupista ja kävelen kuppini kanssa olohuoneeseen. En saa läppäriä edes auki, kun kuuluu kitinää. Toistan itseäni: tutti, asento ja niin edelleen. Noel nukahtaa taas. Hiivin takasin olohuoneeseen. Kello on jo yli viisi. Päätän jättää bloggauksen tekemättä, taas, koska en enää ehtisi tehdä sitä sillä intensiteetillä, kun haluan. Otan tabletin ja avaan päivän hesarin näköislehtenä. Rakastan sitä. Sen ehtisin ainakin lukea. Paitsi että en. Kitinää. Noel on silminnähden väsynyt, mutta ei jostain syystä saa enää nukutuksi sitä tarvitsemaansa tuntia. Otan hänet syliin. Istumme sohvalle. Kuuma tee on vierelläni. En kuitenkaan pääse siihen käsiksi, se jäähtyy. Lopulta 5:40 Noel on sylissäni niin unessa, että nostan hänet vielä omaan sänkyynsä, kunnes hän tastan klo 6 ilmoittaa heränneensä. Pireenä. Nousin 4:30 ja lopulta klo 5:40 sain omaa aikaa kaikki 20 minuttia. Siinä ei postausta kirjoitettu eikä hesaria luettu.

Lenkki on takuuvarmaa omaa aikaa kuulokkeet korvilla äänikirjaa tai musiikkia kuunnellen
Lenkki on takuuvarmaa omaa aikaa kuulokkeet korvilla äänikirjaa tai musiikkia kuunnellen


Mites se aamupäivä sitten

Kello 8:00 Noel nukahtaa, niin kuin yleensä aina. Hän nukkuu useimmiten 1,5 tuntia, mutta herää nyt klo 9, väsyneenä. Hän nukahtaa uudestaan klo 10. Herää 10:30. Nukahtaa 11:15. Herää klo 12... Näin katkonaisina aamupäivinä minun on turha haaveillakaan saavani mitään aikaan. Lähinnä ajattelen kotihommia: pyykinpesua, ruuanlaittoa, siivoamista, ja sen sellaista. Ehkä joskus myös sen hesarin lukemista. Kirjoittaminen sujuu vain aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Sitä harvoin koitan edes tehdä päivällä. Teen käytännössä kuitenkin mitä tahansa, se keskeytyy. Onneksi näitä päiviä on harvassa, Noelinkin takia, sillä hän on paljon pirteempi, kun saa kerralla nukutuksi pidemmän unipätkän. 

No lenkillä ja kahvilassa ainakin

Kun ollaan molemmat syöty, tai toinen meistä yrittänyt syödä sopivissa väleissä, päätän klo 14 aikaa lähteä lenkille. Vaunuissa Noel nukkuu takuu varmasti, ja minä saan kuunnella äänikirjaa tai musiikkia. Päätän ottaa aikakausilehden mukaan ja päättää lenkin kahvilaan teekupin äärelle, jossa varmasti saisin juoda kupposen ja lukea lehden rauhassa, sillä Noel jatkaa lähes poikkeuksetta vaunuissa unia vielä kotonakin aina lenkin päätteeksi. Miksi ei kahvilassakin. Ja monesti tuntuu, että kahvilassa ne unet jopa maistuvat soivassa hälinässä paremmin, kun hiljaisessa kodissa, jossa minä aiheutan vain satunnaisia ääniä. En voi uskoa tuuriani todeksi, että Noel herää juuri sillä hetkellä, kun vielä työnnän vaunuja kahvilan ovesta sisälle. Se siitä lehden luvusta. Teen sentään onnistun juomaan suhteellisen lämpimänä. Vaikka Noelille onkin viihdykkeeksi yksi lelu mukana, en silti mitenkään voi keskittää ajatuksiani mihinkään lehteen. Saati, että enää pitäisin kuulokkeitakaan korvillani.

Nämä kelit ja vaunulenkit on yks parhaista asoista mitä tiedän
Nämä kelit ja vaunulenkit on yks parhaista asoista mitä tiedän

Anteeksi, vauvastani lähti ääntä

Juuri kun olin aikeissa hakea vielä santsikupin, sillä tässä kahvilassa, johon kivasti mahtuu vaunujen kanssa, saa teen ärsyttävän pienestä kupista, Noelille iskee väsymys, sillä eihän me nyt niin pitkää lenkkiä alle tehty, että vieläkään unet olisivat olleet mitenkään mittavat. Aamuyöstä kestäneiden huonojen unien seurauksena tämän unen mukana tulee myös unikiukku ja hän alkaa itkemään vaunuissa. En saa vaunuja liikuteltua kahvilassa tapreeksi, jotta olisin päässyt vaimentamaan itkun ennen unen tuloa. Päätän alkaa pukemaan meitä molempia, jotta päästään ulos ja Noel kunnolla nukahtamaan. Tämä kiukku ei yleensä kestä kauan, mutta nyt kahvilassa viereisessä pöydässä istuneelle miehelle selkeesti liikaa, sillä hän mulkoilee minua aikansa, sillä toppavaatteiden pukeminen on hidasta, ja lopulta nousee äkäisenä pöydästään tuolia paiskoen ja suuntaa ovesta ulos. Me hetken päästä hänen perässään. En voi välttyä ajatukselta Suomen syntyvyyskatoon liittyen. Jos julkisissa paikoissa hetken itkeviä vauvoja kohtaan asenne on tämä, niin eipä ihme, että vauvoja ei tehdä, jos niistä lähtevää ääntä ei siedetä edes tämän vertaa. Noel on 5 kk vanha ja itki yleisellä paikalla ensimmäisen kerran, joten en oikeesti tiedä, kuinka yleistä huono asenne ääntä pitäviä vauvoja kohtaan on. Tuo miesparka on kuitenkin sattumoisin ollut joskus itsekin vauva, ja itkenyt varmasti ties missä. Kuten me kaikki. Sinäkin. Vauvat ja lapset kautta aikain ovat olleet ääntä pitävää kansaa, ovat nyt ja tulee olemaan. Kenellä oikeesti voi olla minkäänlaista varaa siitä valittaa? Niin jäi lehteni lukematta ja toinen kuppi teetäni juomatta.

Kahvilareissukaan ei vauvan kanssa mene aina suunnitelmien mukaan
Kahvilareissukaan ei vauvan kanssa mene aina suunnitelmien mukaan


No mites se ilta sitten

Noel nukahtaa lyhyellä kotimatkalla sikeästi. Jospa hän vihdoinkin jatkaisi pidempiä unia myös kotiin päästyämme sen aikaa, että saisin juotua rauhassa ison kupin teetä, ja vähän kirjoitettua. Kun lasken teekupin olohuoneen pöydälle ja saan koneen syliin, alkaa vaunuista jumalaton nälkähuuto. Ruokarytmikin on ollut tänään hieman sekaisin. Mikään, ei niin mikään hetkenkään oma-aika, onnistu. Kyllä se välillä vähän kirvelee ja syö. Kun tässä duunissa on sen 24/7, niin kyllä sitä tarvitsee hengähdystaukoja itse kukin. Edellinen yökin on mennyt kolmella syötöllä. Myös seuraava. Syötön päälle Noel nukahtaa. Omaa aikaa? No ei, tavallaan, jos nyt uintikamojen pakkaamista ei lasketa. Pian alkaisi Noelin uimakoulu, jossa meillä meneekin loppuilta Noelin yöunille käyntiin saakka. Omaa aikaa? Jep. Höyhensaarilla.

<3. Jennyfer

1 kommentti:

  1. Kovin tutun kuullosta. Oma aika on nykyään outo käsite, sillä en laske vessassa käyntejä tai nukkumista omaksi ajaksi. No, ehkä sitten kun vauva on isompi :) täytyy yrittää nauttia siitä että hän on pieni.

    Tuo mies kahvilassa voisi jäädä kotiin jos ei kestä ääntä. Ihme tyyppi, mutta näitä on valitettavasti olemassa.

    VastaaPoista