30. maaliskuuta 2020

Ei enää yhtään vauvaa

Olisi ollut suuri tragedia, jos en olisi saanut omaa lasta. Ja olikin, koska ensin oli se tuomio lapsettomuudesta. Rakastan Noelia eniten ikinä koko maailmassa ja hän on todella helppo vauva, vaikkakin voimakas tahto ja kaikki ne vaiheet. Sellaiset yöt ja päivät, kun asiat ovat huonosti, itkettää, kiukuttaa, on levottomuutta... on kuitenkin kokonaisuudessa todella harvassa. Mutta sellaisina hetkinä kun niitä on ja väsyttää, joskus mietin, että kuka voi haluta vapaaehtoisesti yhtään vauvaa lisää. Eräänä iltana Noelia nukutellessa listasin mielessäni syitä, miksi minä en halua enää yhtään vauvaa lisää.

Kuva: Pixabay


1. Ikä. 40 vuotta.
Katkonaiset yöunet, univelat ja huonosti nukutut yöt ottaa oikeesti voimille. Ja vaikka haluaisinkin vielä toisen lapsen, en missään nimessä tekisi sitä ennen, kuin Noel olisi muutaman vuoden ikäinen, jonkin verran jo itsenäinen, koska haluan antaa hänelle pienenä kaiken huomioni ja nauttia itsekin vain hänestä. Toisen lapsen kohdalla minulla olisi ikää jo reilusti yli 40 vuotta, ja tuskin olisin enää halukas aloittamaan kaikkea alusta. Tähän samaan syssyy en voi edes kuvitella heti perään toista vauvaa. Vaikka jaksaisinkin, haluan vahvasti keskittyä vain yhteen kerralla. Olen muutenkin sellainen ihminen, että haluan hoitaa yhden asian loppuun, ja siirtyä sitten vastan seuraavaan. Inhoan keskeytyksiä, ja se on yksi asia, mitä olen joutunut opetella vauvan kanssa sietämään. Vaikka sitä tapahtui päivittäin töissäkin, ei se ollut mitään siihen nähden, mitä se on vauvan kanssa kotona. Ja iän puolesta vielä. Koska sain lapsettomuustuomion reilusti alle nelikymppisenä, en usko, että kohdallani toisen lapsen saaminen olisi enää yli nelikymppisenä edes mahdollinen. 

2. Raskaana olo on kamlaa.
En kokenut minkäänlaista hehkua, vaan kauheaa väsymystä, kömpelöä oloa, liitoskipujen tuskaa. En nauttinut siitä ollenkaan. Olo oli niin raskas ja kömpelö, enkä todellakaan hehkunut missään vaiheessa. Turvotus ja liitoskivut oli ihan helvetillistä. Niveliä särki. Vatsa oli vain tiellä, ahdisti, kiristi, puristi, enkä hahmottanut omaa kokoani ollenkaan. Itse vauva vatsassa ja hänen liikkeet olivat parasta ikinä. Mutta se itse raskaus, ugh!

Kuva: Pixabay


3. En ehkä uskaltaisi tehdä lasta
Noel on ollut todella helppo vauva, vaikka onhan hänelläkin ne vaiheensa. Hän ei juuri itke, paitsi välillä nälkää, jos se sattuu yllättämään hänen hyvin säännöllistä ruoka aikaa aiemmin. Vaikka öisinkin hän herää 2-3 kertaa syömään, ei hän silloinkaan koskaan itke. Se on sellaista kitinää. Joskus kun yliväsymys saa vallan, aiheuttaa se jonkun verran huutamista, mutta uni vie lopulta voiton aika nopeasti. Sitten on ollut niitä päiviä, kun ei kelpaa minkään muu, kuin syli, ja sillon hän ei ole suvainnut minun istumistani ollenkaan. Nämä päivät ovat olleet aika raskaita, kun ei saa oikein mitään tehdyksi, syödyksikään. Jos mihinkään hänet käsistään olen laskenut, alkaa kiukkuaminen ja itkeskely. Tätä on ollut myös kausittain öisin. Hän nukkuisi vain ja ainoastaan sylissäni. Nämä hetket ovat saaneet minut miettimään, miten helpolla kuitenkin olen päässyt ja pääsen. Minulla ei nimittäin käynyt raskausaikana edes mielessä, että entä jos lapsellani onkin vaikka koliikki. Entäs jos hän vain itkee ja huutaa päivät ja yöt läpeensä. En tiedä, miten sellaisen olisin kestänyt, sillä jo Noelin satunnaiset ja yksittäiset kitinäpäivät ovat mielestäni rankkoja. Jos vielä saisin toisen lapsen, en tiedä, miten ihmeessä kestäisin sen, jos hänellä olisi koliikki ja varmasti sitten olisi, koska pelkäisin sitä niin. Kauhea asia on myöskin se, joka sai pelkotiloihin ihan raskauden loppuvaiheessa Noelista. Kohtukuolema. En ollut osannut silloin pelätä, edes ajatella sitäkään, ennen kun törmäsin asiaan loppumetreillä. Se on todennäköisesti hirveintä mitä tiedän, mitä ihmiselle voi elämässään käydä. Sittemmin olen törmännyt aiheeseen useamminkin. Sitä kuitenkin jatkuvasti tapahtuu. Näin ollen olisin varmasti ihan hermoraunio, mitä pidemmälle raskaus etenisi, enkä tiedä, olisinko enää lainkaan valmis kohtaamaan sitä pelkoa.

Kuva: Pixabay


On ihanaa ja vapauttavaa, kun ei oikeesti tarvitse edes harkita, tehdäkö Noelille sisarta vai ei. Voin vain keskittyä häneen ja antaa äitinä hänelle kaikkeni. Ajatuksilla on kuitenkin kiva leikkiä ja niiden myötä myös oppii uutta itsestä.

<3. Jennyfer

28. maaliskuuta 2020

Minkälainen on meidän hoitolaukku ja mitä sieltä löytyy?

Heti alkuun pitää korjata otsikkoa sen verran, että minulla ei ole hoitolaukkua, vaan reppu. Kaksikymmentä litrainen Varustelekan Särmä rynnäkköreppu. Tämä rynnäkköreppu -nimisen repun ja vauvan kanssa liikenteeseen lähteminen huvitti alkuun itseänikin, mutta hei, en tiedä parempaa! Inhoan ihan kaikenlaisia laukkuja ja kasseja. Olen 100% reppuihminen. En tiedä mitään ärsyttävämpää kuin se, että kantamus on toispuoleinen. Laukkujen kanssa joutuu aina kävelemään vinossa, jotta se laukku pysyisi olalla. Kamalaa. Ja juuri se on minulla laukkujen kanssa yksi iso ongelma, ne ei pysy mun olalla, vaikka mikään pieniharteinen ihminen en olekaan. Kokoajan saa olla nostamassa, nykimässä ja korjaamassa. Laukkua kantaessa sitä ei ole sillä tavalla käsiltään vapaa liikkumaan, kuin repun kanssa. Jos kantaisin laukkua ja vauvaa samaa aikaa, olen varma, että jompi kumpi tippuisi ensin.

Reppu on paras hoitolaukku ikinä
Reppu on paras hoitolaukku ikinä

Vannoutunut repun kantaja

Reppu. Oli kyseessä sitten rynnäkkö tai ei, se pysyy tukevasti selässä. Paino jakautuu tasaisesti koko keholle. Voi kävellä suorassa. Eikä se tipu tai valu. Yhden lapsen äitinä en vieläkään ymmärrä sitä, miksi ylipäätään on tehty asiaan vihkiytyneitä erillisiä hoitolaukkuja. Näen sellaisen turhuutena ja uuden äidin rahastuksena. Mielestäni hoitolaukuksi käy mikä tahansa kassi tai reppu, kunhan se toimii ja on mukava itselle. Yleisesti ottaen hoitolaukkuja ja -reppuja kai kuljetetaan vaunujen ja rattaiden alaosassa tai aisan ympärillä. Niin minäkin teen, paitsi silloin, kun rattaiden alaosan valtaa kauppakassi, tai rattaat on jätettävä johonkin julkiselle paikalle issekseen. Silloin heitän repun selkään, enkä onneksi mitään kassia olalle.

Minä vannon Särmä Rynnäkkörepun nimeen
Minä vannon Särmä Rynnäkkörepun nimeen

Hoitoreppu kulkee usein rattaiden alakorissa
Hoitoreppu kulkee usein rattaiden alakorissa
Töissä, retkillä, synnytyksessä...

Tämä sama rynnäkköreppu toimi myös synnytyskassina (sisällön löydät täältä) ja ennen äitiyslomalle jäämistä minun työreppuna. Viikonloppuisin se kulki mukana päiväretkillä metsissä. Jännä nähdä, mihin virkaan se astuu, kun tammikuussa lähden hoitovapaalta töihin ja Noel päiväkotiin. Tuleeko siitä Noelin tarha- vai minun työreppu. Ehkä pitää ostaa toinen. Molemmille oma. Tästä repusta on siis moneksi, ja sitä voi myös laajentaa ympäri reppua olevien "nauhakujien" avulla, joihin voi kiinnittää eri kokoisia lisätaskuja. Päiväretkiä lukuunottamatta olen pärjännyt vielä ilman niitä, sillä repussa on päätaskun lisäksi kaksi pienempää ulkotaskua ja päätaskun sisällä kolme erilaista ja erikokoista taskua. Kivasti "lokeroita" tällaiselle järjestelmälliselle tyypille, kuin minä, jonka repussakin kaikki kulkee omilla paikoillaan.

Hoitoreppu kulkee vaivattomasti selässä
Hoitoreppu kulkee vaivattomasti selässä


Perusvarustus

Hoitorepussani oikeastaan mikään ei kulje irrallaan, vaan kaikki tavarat on pussitettu. Joskus kuulin, että siitä tietää tulleensa vanhaksi, kun asioita alkaa pussittamaan. Aloin tekemään sitä joskus päälle parikymppisenä, sillä minulla oli aina hirveä duuni löytää sitä, mitä tarvitsin. Kun asiat ovat omissa pusseissaan ja lokeroissaan, ne löytyvät paljon helpommin. Hoitorepussani kulkee aina kolme pussia:

  • vaipanvaihtoon liittyville asioille
  • ruokailuun liittyville asioille
  • minun meikkipussini
Näiden lisäksi siellä on aina:
  • rahapussi
  • kestokassi
  • aurinko- ja silmälasipussukka
  • termosastia
Hoitorepun pussukat
Hoitorepun pussukat


Kun näitä pusseja lähdetään räjäyttämään auki, löytyy vaipanvaihtoon liittyvästä pussukasta seuraavaa: 
  • 4 vaippaa
  • kosteuspyyhkeitä, joilla pyyhitään niin ruuan jälkeen yläpää, kuin vaipanvaihdossa alapää
  • roskapusseja vaipoille, eri käteviä, jos ei ole roskista, mihin laittaa vaippa tai kylässä, ettei haisevaa vaippaa tarvitse laittaa kenenkään roskikseen sellaisenaan
  • käsidesi, jolla kädet saa puhdistettua missä ja milloin vaan ennen ja jälkeen vaipanvaihdon sekä ruokailun
  • varatutti, sillä tuttinauhasta huolimatta meillä on tutti tippunut kadulle ja julkisten paikkojen lattialle
  • vaihtovaatteet, joita tarvitaan erittäin harvoin, mutta just sillon kun ne ei ole mukana, se vaippa falskaa
  • kaksi harsoa, joista valkoista käytetään ruokailussa ja kirjavaa pyyhkeenä alapään pesuhommissa
  • kokoontaittuva hoitoalusta, joka on ihan must ja ykkönen, sillä julkisten tilojen hoitopöydät ovat niin roisissa kunnossa, etten sellaiselle laskisi vauvaani hoidettavaksi kuuna päivänä ilman omaa alustaa, joka toimii erinomaisesti myös kylässä, jossa vaipan voi huoletta vaihtaa matolla tai sängyllä
Vaipanvaihtopussukan sisältö
Vaipanvaihtopussukan sisältö


Ruokailuun liittyvä pussukka, joka on maailman kätevimmän kokoinen kylmälaukku, sisältää seuraavaa: 
  • kylmäkalle, joka pitää maidon ja tarvittaessa ruuan kylmänä, kunnes tulee tarve lämmitellä
  • pullollinen maitoa
  • ruokatakki, siis hihallinen ruokalappu
  • hedelmäsose
  • ruokaa
  • lautanen
  • lusikka
Näiden kaikkien asioiden ei tietenkään tarvitsisi kulkea kylmälaukussa, mutta on sieltä tarpeen tullen helposti otettavissa samasta paikasta. Noelin kasvaessa ja kiinteiden aloittamisen jälkeen kylmälaukun sisältö kasvoi huomattavasti, eikä pelkkä maito ja kylmäkalle enää riitä. Ruokailuvälineiden osalta haaveilen sellaisista silikonisista versioista, jotka pehmeyttään helpottaisivat jonkun verran kylmälaukun ja repun pakkaamista. Mukana kulkeva termosastia kuuluu myös tähän kategoriaan. Siellä kulkee aina mukana juuri ennen lähtöä keitettyä vettä, jolla saan maidon ja ruuan lämpimäksi koska haluan, missä ja milloin vaan. 

Ruokailupussukka on kylmälaukku
Ruokailupussukka on kylmälaukku

Extrat

Mukana kulkee poikkeuksetta myös
  • minun termosmuki, jossa on aina kuumaa teetä
  • kaksi lelua, jotka niin ikään ovat tulleet kantamuksiin lisää Noelin iän myötä
  • Noelin aurinkolasit, jotka hommasin hiljattain siirtyessä vaunuista rattaisiin
Nämä tarvikkeet eivät varsinaisesti kulje hoitorepussa, vaan käsien ulottuvilla rattaiden aisaan kiinnitetyssä juomatelineessä, jossa on taskuja ja lokeroita. Halusin nostaa nämä kuitenkin esille, sillä jos tätä telinettä ei olisi, kulkisi nämä repussa. Ja itseasiassa kulkeekin, jos joudun jättämään rattaat johonkin ilman vahtivaa silmää. Extrojen extrana mainitsen vielä 
  • läppärin
  • tabletin
  • lehden
Nämä eivät kulje hoitorepussa mukana aina, mutta satunnaisesti, jos suuntaan esim. päiväuniaikaan kahvilaan, ja haluan lukea tai kirjoittaa. 

Nämäkin olisivat hoitorepussa ilman aisassa kulkevaa juomatelinepussukkaa
Nämäkin olisivat hoitorepussa ilman aisassa kulkevaa juomatelinepussukkaa

Sisustuslehti, tabletti ja läppäri kulkee mukana satunnaisesti
Sisustuslehti, tabletti ja läppäri kulkee mukana satunnaisesti
Yhteenveto

Hoitolaukkuna rynnäkköreppuni on täydellinen. En vaihtaisi sitä mihinkään. Vauvan kasvaessa mukana kuljetettava tavaramäärä sen kun lisääntyy. Tulee leluja, ruokia ja astioita. Missä kohtaa hoitolaukusta päästään eroon? Sitä minä en tiedä. Toisaalta, minulla kulkee reppu aina mukana, sillä se on minun käsilaukkuni. Kuten nytkin. Hoitorepussa kulkee myös minun henkilökohtaiset tavarani. Kun repussa on mukana perussetti, se painaa 4,3 kiloa. Jos mukaan tarttuu kaikki extrat, painaa se enimmillään 7,3 kiloa. Tavaroita on 20-26 kappaleen välillä, kun esim. kaikki vaipat lasken yhdeksi, enkä huomioi pussukoita tai erillisiä meikkejäni. Minä en ole koskaan jutellut kenenkään toisen äidin kanssa hoitokassien sisällöstä, enkä edes netistä tutkinut, mitä muut niissä kantavat, joten minulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten persoonallinen tai persoonaton sisältömme on. Se on rakennettu alusta asti meidän tarpeidemme mukaan, eikä mukana kulje juurikaan ylimääräistä. Tietystikään joka kerta ei tarvitse kaikkea, mutta aina jotakin. Käytäntö ja kokemus on muokannut repun näköisekseen. Kun jotain alkuun unohtaa, sen kyllä muistaa jatkossa. Minun kompastuskiveni oli vaihtovaatteet, mutta parin vahingon jälkeen, en unohda niitä enää ikinä. Jutusta puuttuvat kotiavaimet ja puhelin, sillä ne kulkevat takkini taskussa. Kesää kohti mentäessä, kun taskut vähenevät, päätyvät nekin todennäköisesti reppuun. 

<3. Jennyfer

26. maaliskuuta 2020

Puhutteleva tarina kalastajasta

Amerikkalainen liikemies vieraili pienessä Espanjalaisessa kalastajakylässä. Kalasatamassa hän huomasi kalastajan kiinnittämässä venettä laituriin. Mies oli saanut melkoisen saaliin. Liikemies kysyi kalastajalta: “Kuinka pitkään sinulla meni saaliin saamiseksi?”
Kalamies vastasi:
“Muutama tunti.”
Liikemies oli ällistynyt. “Etkö sinä tajua, että voisit moninkertaistaa tulosi, jos kalastaisit koko päivän?” 


Kuva: Pixabay


Kalamies ihmetteli, miksi hän sitä haluaisi. Nykyinen saalis riitti rahoittamaan hänen ja perheensä elämän. “Mitä sinä sitten teet ajallasi?” kysyi liikemies kulmiaan nostellen.
“No minä nukun pitkään, leikin lasteni kanssa, soittelen kitaraa, kävelen pitkin rantoja ja istun pitkiä iltoja kavereiden kanssa viiniä siemaillen”, vastasi kalamies.
“Mutta eihän tuossa ole mitään järkeä. Jos kalastaisit neljä kertaa enemmän, voisit pian palkata alaisia kalastamaan. Pian moninkertaistaisit omaisuutesi. Seuraavaksi voisit muuttaa perheesi kanssa pääkaupunkiin ja johtaa yritystä sieltä. Voisit laajentaa toimintaasi koko maahan ja johtaa miljoonia tuottavaa kalastusyritystä.”
“Ja kauanko tähän menisi?” kysyi kalamies.
“Sellaiset parikymmentä vuotta. Mutta eihän se ole aika eikä mikään imperiumin perustamisessa.”
“Mutta mitä sitten?”
“No, paras osa on vielä kuulematta. Kun olet kasvattanut liikevaihtoa tarpeeksi, myyt koko roskan parhaiten tarjoavalle. Nettoat miljoonia! Sitten voit jäädä eläkkeelle. Voit vaikka muuttaa johonkin pikkukylään, nukkua pitkään, leikkiä lasten kanssa, soitella kitaraa, kävellä pitkin rantoja ja viettää aikaa kavereidesi kanssa viiniä siemaillen!”
“Mutta sitähän minä teen jo nyt”, sanoi kalamies.


Kuva: Pixabay


Rakastan tarinoita ja tämä kalastajatarina on kaikkien aikojen lempparini. Rahan ja ajan arvo on todella puhutteleva. Sama elämä miljoonilla tai ilman. Mikä on rahan merkitys? Ehkä voisit soitella vähän parempaa kitaraa, juoda hieman parempaa viiniä, kävellä kauniimpaa rantaa, mutta parempaa unta, lapsia tai ystäviä ei miljoonilla saa. Mikä riittää? Mikä on tarpeeksi? Oletko valmis tuhlaamaan elämästäsi vuosikymmeniä nauttiaksesi vähemmän aikaa hieman laadukkaammin siitä, minkä voit saada heti heikommalla, mutta riittävällä tasolla?

<3. Jennyfer

24. maaliskuuta 2020

Positiivisia ajatuksia koronaviruksesta äitiyslomalta puolivuotiaan vauvan kanssa

Koronavirus ei itsessään tietystikään ole mikään positiivinen asia, mutta minulla on tapana nähdä negatiivisissakin asioissa usein niitä positiivisia puolia, jotka niin ikään nousivat mieleeni nyt myös myllertävän koronapandemian keskellä. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö ottaisi koronaa vakavasti, sillä otan. Olenhan itsekin ollut 10 vuotta sitten todetusta astmasta vasta puolitoista vuotta oireeton, enkä tiedä yhtään, miten keuhkoni mahdolliseen koronatartuntaan reagoisivat. Näin ollen lasken kuuluvani riskiryhmään ja mahdollisesti olen yksi heistä, joille tartunta on hengenvaarallinen. Laitoin viime viikon maanantaista lähtien Noelin kanssa kaikki harrastuksemme ja menomme tauolle, ja olemme asioineet ainoastaan ruokakaupassa ja mikä parasta, lenkkeilty mielin määrin keväisen auringon alla. Emme ole tavanneet muita ihmisiä, paitsi tietysti Noelin isän, joka asuu saman katon alla. Sen sijaan olemme ottaneet päivittäiset videopuhelut käyttöön Noelin mummoukkilaan, jossa tapasimme käydä joka viikko yökylässä. Lisäksi lähetän normaalistikin läheisimmille Noelista lähes päivittäin kuvia ja videoita, niin nytkin. Mikään tällainen ei korvaa läheisten fyysistä läsnäoloa, mutta on se nyt sentään tyhjää parempi kuitenkin.

Kuva: Pixabay



Älä lääpi jokapaikkaa

Ruokakaupassakäynnin koen Noelin osalta vaarattomaksi, sillä yhdistän sen aina lenkkiin, jolloin Noel nukkuu rattaiden suojassa. Jos asioin kaupassa paljain käsin, pidän huolen, etten koskettele naamaani, ja desinfioin käteni hyvin heti kaupasta poistuttuani. Edelleen sen jälkeen pidän huolen, etten koskettelen naamaani (silmät, nenä, suu), ennen kuin olen päässyt kotiin ja pessyt käteni hyvin saippualla. Ennen kuin koronasta oli tietoakaan, minulla kulki jo silloin aina vaunujen juomapullotelineen yhdessä lokerossa mukana käsidesi, sillä pyöriessäni eri paikoissa, kuten kaupoissa, kahviloissa yms. en voinut kuvitellakaan koskevani vauvaani, ennen kuin olin vähintäänkin desinfioinut käteni. Yleisesti ottaen olen muutenkin ihminen, joka on kipeenä kerran tai kaks kymmenessä vuodessa. Joten lienee hallitsen käsihygienian, en koskettele julkisia pintoja, saati sen jälkeen kasvojani/limakalvojani. Se on sitten paska säkä, jos joku tartunnan omaava yskii tai aivastaa päin niin, että tauti leviää pisaratartuntana. Mä olen se tyyppi, jota on aina ärsyttänyt ne tyypit, jotka menee kipeenä töihin ja vaikka minne ollakseen urheita "kyllä mä jaksan ja pystyn...". Toisikohan korona tähänkin toimintamalliin pientä muutosta ja epäitsekästä ajattelumallia, jotta yhä useampi ihminen alkaa ymmärtämään, että sinne kotiin kannattaa jäädä vähintäänkin muiden, jos ei itsensä takia.

Kuva: Pixabay



Onnekkaasti poissa työelämästä

Nyt koronan vallitessa maatamme ja maailmaa, olen vanhempainvapaalla ollessani sillä tavalla onnekkaassa asemassa, että minun ei tarvitse miettiä, miten järjestän etätyön ja lapsen hoidon, sillä jos olisin töissä, olisin it-alan työläisenä ehdottomasti etänä ja pitäisin myös Noelin pois päiväkodista. Toki minimoidakseni meidän tartunnat, mutta myös ne neljä seuraavaa taudin saajaa, ja niin edelleen. Nyt voin vain keskittyä hoitamaan lastani ja olemaan elämäni tärkeimmässä tehtävässä, äiti. Tietysti minusta on kauheaa tajuta se tosiasia, kuinka tämä koettelee yrittäjiä, ja kuinka paljon tästä voikaan seurata työttömyyttä ja miten pitkä ja kivinen taantuma tästä voikaan tulla, vaikka henkilökohtaisesti voinkin juuri nyt relata ajatuksista työttömyyden tai lomautuksen suhteen, sillä vanhempainvapaalla ja pian alkavalla hoitovapaalla sitä rahaa ja lepätyötä ei ole juuri muutenkaan. Olen palaamassa töihin ensivuoden tammikuussa, joten on täysin turhaa miettiä työtä nyt, sillä kuka tässä tilanteessa tietää, miten se maailma silloin oikein makaakaan.

Kuva: Pixabay



Uutta bisnestä

Business mielessä näen tässä koronapandemiassa sellaisen loistavan puolen, että nyt jos koskaan moni taho varmastikin miettii digitaalisia liiketoimintamahdollisuuksia. Tai ainaki toivottavasti. Suomi on kyllä digitalisoitunut viime vuosina ihan kiitettävää vauhtia, mutta uskon näiden koronarajotteiden tuovan tullessaan uutta bisnestä, ihan uudenlaisia liiketoimintamalleja ja mahdollisuuksia. Tietysti kaikki aina maksaa, niin digitalisointikin, ja moni yritys joutuu varmasti nyt taloudellisesti todella ahtaalle, eikä uusiin investointeihin ole välttämättä varaa, vaikka kaikenmaailman tukipaketit ja niin edelleen, miten ne sitten konkretisoituvat ja jakautuvatkin. Tärkeää on jatkossa se, että tuetaan suomalaista ostamalla suomalaista, eiks joo?

Kuva: Pixabay



Ulkoillen ja kotoillen

Ulkoilen Noelin kanssa joka päivä. Tällä hetkellä Noelin ollessa vasta puolivuotias meidän ulkoilut keskittyy vielä lenkkeihin eikä vielä leikkipuisotihin. Lenkit kestää tunnista kahteen ja asun sillä tavalla mahtavasti, että tässä kyllä riittää polkuja tallottavaksi ja erilaisia lenkkivariaatioihta loputtomiin. Viime viikon alussa huomasin, että yhtäkkiä ketään ei liikkunut missään. Ihmiset todella jumittuivat kotehinsa ja sohville, mutta sittemmin onneksi moni on tajunnut, että ulkoilu on (ainakin vielä) ihan sallittua, ja meillä Suomessa on onneksi sen verran väljää, että ulkoillessa taajamassa, metsästä puhumattakaan, on kanssa ihmisiin helppo pitää kunnon välimatka. Kun koulut menivät kiinni, tapahtui huomattava muutos. En ole sitten oman lapsuuteni nähnyt ulkona leikkiviä lapsia yhtä paljon kuin nyt. Se on ihana näky. Vielä ihanampaa on se, kun perheet ovat alkaneet ulkoilemaan yhdessä. Minusta on sillä tavalla mahtavaa, että harrastuspaikat menivät kiinni, koska perheet saivat enemmän aikaa olla kotona ja ulkona yhdessä toistensa kanssa. En voinut myöskään välttyä ajatukselta, kuinka paljon meille mahtaakaan joulukuussa syntyä "koronavauvoja". Kääntääkö koronavirus suomen syntyvyyden uuteen nousuun?

Kuva: Pixabay


Ihanaa olla kotona

Minä olen sellainen sosiaalinen introvertti. Olen tosi puhelias ja avoin, kun olen ihmisten seurassa, mutta voi luoja miten rakastankaan olla kotona. Ihan silleen vaan issekseen ilman kenenkään seuraa. Nykyään se on aika harvinaista herkkua, joka ennen oli elämässäni normaali, mutta osaan kyllä todella nauttia siitä, kun esim. kaikki muut nukkuu, ja jään vielä yksin valvomaan. Rakastan sitä rauhaa ja hiljaisuutta, uppoutumista omiin ajatuksiin ja juttuihin. Olen lopulta ollut aika paljon Noelin kanssa liikenteessä. Maanantaisin on ensilapsikerho, torstaisin uinti, perjantaisin oli muskari, joka vaihtui lorutuokioon. Lisäksi on ne päivittäiset lenkit, kahviloissa käynnit ja sitten vielä ystävien ja sukulaisten tapaamiset. Osin tapaan ystäviä kahviloissa ja lenkillä. Jännä nähdä, missä kohtaa alan kaipaamaan muita ihmisiä ja sosiaalista elämää sekä tapahtumia ympärilleni. Onnekseni olen tällainen kotihiiri, en koe menettäneeni mitään, joten tämä käsky olla kotona ei tunnu juuri missään tai miltään, sillä rakastan olla kotona paljon muutenkin.

Pidetään huolta toisistamme ja voimia kaikille, niin sairaille, sairastuville kuin terveillekin.

<3. Jennyfer

18. maaliskuuta 2020

Noel 1/2 vuotta

Elämä puolivuotiaan Noelin kanssa on yhtä hymyä. Hänen hymy on ensimmäinen asia, jonka jokainen häneen katseensa ja huomionsa suova saa osakseen. Yhtä hymyä hänen kanssaan olen myös minä, äitinä, sillä poikani on hurmaavinta, ihaninta, rakkainta ja hauskinta ikinä mitä tiedän. Elämä hänen kanssaan on helppoa ja erittäin antoisaa. On aivan mielettömän upeaa seurata hänen kehitystä ja kasvuaan. Joka päivä saan hämmästellä hänen kykyjään ja etevyyttään. Elän hänen kanssaan elämäni parasta aikaa ja tiedän, että joka ikinen päivä, viikko, kuukausi ja vuosi hänen vierellään tulen sanomaan samaa. 


En edes oikeen voi käsittää, miten nopeasti puoli vuotta elämässäni on mennytkään. Voin vannoa, ettei ikinä aiemmin aika ole juossut tätä tahtia ja vauhtia. Toinen mokoma vielä, ja hän on jo 1 vuotias, vauvavuosi takana ja taaperoaika alkaa. En ehkä kestä. Toisaalta, en haikaile sen vastasyntyneen vauvankaan perään, vaikka sellainen jotain niin ihanaa ja suloista onkin, sillä rakastan nähdä lapseni kehittyvän, osaavan, oppivan, tulevan seurallisemmaksi, ilmaisevan itseään kokoajan paremmin ja kommunikoivan selvemmin. Nähdä, minkälainen hän ihmisenä onkaan.

Noel 6 kk 10.3.2020
Noel 6 kk 10.3.2020



Kohta kontataan

Matkalla 5 kk iästä puolen vuoden ikään mahtuu paljon fyysistä ja motoristista kehitystä. Heti alkuun alkoi löytymään liikkeitä, jotka viittasivat ryömimiseen ja konttaamiseen, eikä aikaakaan, kun Noel jo peruutteli taaksepäin ja löytyi yhtenään sohvan alta. Peruuttelun lisäksi Noel pyörii itsensä ympäri ja etenee kierien selältä vatsalleen. Kaikki muut vaiheet ja vaihteet oikeastaan löytyykin, paitsi se eteenpäin meneminen. Noel nostaa kuitenkin jo usein itseään käsien varaan ja polvien päälle,  joten on vain ajan kysymys, koska mennään eteenpäin.

Noel Oodissa Lorun lämmössä



Ruokailut

Kiinteät ruuat maistuu okein hyvin ja olemme jo tovin syöneet viisi kertaa päivässä. Noelin lemppareita on puurot ja mustikkapohjaiset hedelmäsoseet. Maitoa menee vuorokaudessa paljon. Pari yötä antoi merkkejä siitä, että olisimme siirtymässä vain yhteen yösyöttöön, mutta viimeiset kolme yötä olemme menneet jälleen kolmella syötöllä, tiheimmillään kahden tunnin välein, joten jonkinlainen kasvupyrähdys lienee jälleen menossa.

Ruokailut sujuu hyvin ja on meillä aina kivoja ja hauskoja yhteisiä hetkiä
Ruokailut sujuu hyvin ja on meillä aina kivoja ja hauskoja yhteisiä hetkiä
Noel ja hurmaava hymy huulillaan
Noel ja hurmaava hymy huulillaan



Leikkiminen

Pallot ja kaikenlaiset narut ja nauhat ovat lempileluja, sekä edelleen yksi pehmeä kirja ja Brion purulelu on parhauksia. Käytännössä kaikki lelut päätyvät edelleen suuhun, mutta pallon kanssa saamme jo jonkinlaista leikkiäkin aikaan. Kirjojakin meillä luetaan, mutta niitä on lähinnä kivointa rummuttaa sen sijaan, että keskityttäisi kuuntelemaan tarinaa tai katselemaan kuvia sen tarkemmin. Tällä hetkellä Noel ei viihdy juurikaan itsekseen lattialla leikkimässä, joten lattialla saa olla hänen seuranaan ahkerasti. Hän rakastaa myös kiehnätä ja pomppia sylissä, joten äidillä alkaa olla hauis kohta kesäkunnossa 2020.

Pallot on Noelin uusia lempileluja
Pallot on Noelin uusia lempileluja


Lempileluja
Lempileluja


Tavuja ja sanoja

Noel on kova kikattamaan ja nauramaan. Hän on erittäin hauska poika, joka osaa hassutella ja pelleillä. 5kk - 6 kk matkalla hän alkoi myös ääntämään tavuja erilaisin äänensävyin. Täätäätäätää. Dtäädtäädtää. Tjäätjäätjäätjää. Ja mikä ihaninta: äitä äitä äitä äitä äitä äitä kuulee hänen usein huutelevan. Ja epäilemättä se tarkoittaa äitiä. Niin suloista ja liikuttavaa.

Sylissä on kiva kiehnätä ja leikkiä
Sylissä on kiva kiehnätä ja leikkiä

Yöhulinat

Hulinayöt on helpottanut niistä hurjimmista öistä, vaikka ei tässä vieläkään ihan kokonaan ilman niitä mennä. Meillä on joitain öitä, kun Noel ei nukkuisi juuri muualla, kuin sylissäni. Näitä tällaisia öitä on ollut aina ajoittain jokunen ihan syntymästä asti. Nykyään ne on tosi rankkoja, sillä Noelin kasvettua en enää pysty nukkumaan nojatuoliin uppoutuneena hän sylissäni, vaan käytännössä istun hereillä. Aina näissä tilanteissa muistutan itselleni, että kaikki on vain väliaikaista ja mahdollisesti jo huomenna ohi. Ainakin viimeistään, kun Noel lähtee armeijaan. Usein tuon ajatuksen jälkeen jopa nautin siitä, että saan pitää häntä vielä niin paljon lähellä.

Iloinen Noel 6 kk
Iloinen Noel 6 kk


Puolivuotiaan Noelin kanssa päivät kuluu vauhdilla, eikä tylsistä hetkistä tai toimettomuudesta ole tietoakaan. Noel 6 kk mitat ovat 8625 g ja 69 cm.

<3. Jennyfer

7. maaliskuuta 2020

-6,6 kg / 6 viikkoa - tavoitteeseen vielä 9 kg

Raskauskilojen puodotus etenee oikein hyvää vauhtia. Tavotteeseen on vielä kuitenkin matkaa, jokseenkin reilusti. Kilo kilolta kuitenkin eteenpäin ja täytyy todeta, että helposti lähtee. Minkälaisin ajatuksin ja pohdinnoin olen tässä vaiheessa projektia? 


Vhh/ketodiettiä on nyt takana kuutisen viikkoa ja paino on pudonnut, käytännössä rasvaa palanut 6,6 kg. Miettikää, yli 12 kpl 500 g voipaketteja. Se on aika hemmetin iso määrä laardia. Ja kyllä, sen huomaa ja tuntee. Raskaudesta jäänyt 15 kg rasvamassa oli, tai no,  9 kg verran on vieläkin pesiytynyt käytännössä navan ja polvien väliin. Erityisesti tulokset näkee alavatsassa, joka hieman jopa roikkui velttouttaan raskauden jälkeen, mutta on nyt kyllä selvästi myöskin kiinteytynyt tämän ruokavalion muutoksen myötä. Fyysisyyttäkin on päivissä paljon, sillä Noel painaa jo pitkälti päälle 8 kg ja hänen nostelut, kääntämiset, kantamiset ja harrastusten mukana tuomat liikkeet käy välillä jopa voimille. Vaunulenkit siihen päälle, joten kulutuspuolikin on kyllä kohdallaan. Vaikka moni aina vetoaa liikunnan puutteeseen painonpudotusongelmissa, niin fakta on se, että se kalorivaje on vaan tuhannesti helpompaa ja nopeampaa ottaa ruuasta, kun lenkkipolulla. 300 kcal vajeeseen nähden saat tehdä aika pitkän ja reipastahtisen lenkin siihen nähden, että jättää vaikka yhden omenan syömättä. Toki se vaje kannattaa ottaa paljon epäterveellisimmistä syömisistä, mutta noin esimerkkinä ja ajatuksena kuitenkin.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay


Tavotteet ja ihanteet

Tavotteeseen on nyt matkaa tasan 9 kg. Viikkoja on jäljellä 8, joten se tarkoittaa sitä, että joka viikko pitäisi pystyä 1,1 kg pudotukseen. Edellisen viikon aikana se oli juurikin se. Se on tarkalleen ottaen ollut tähän asti keskimäärin joka viikko juuri se määrä, joten sen suhteen ongelmaa ei pitäisi olla, ellei kroppa ala sitten jossain kohtaa pihistelemään. Se on selvää, että mitä lähemmäs ihannepainoa mennään, sitä vaikeemmaksi kilojen karistelu käy. Usein kai puhutaan viimeisestä viidestä kilosta, jotka olisi ne vaikeimmat. Minun tämän hetken tavoitepainosta siihen ihanteiden ihannepainooni on matkaa juurikin sen verran, viisi kiloa, joten positiivisin mielin uskon ja luotan, että probleemeja ei pitäisi tulla. Tuon ihanteiden ihannepainoni perustelen sillä, kun edellistä edellisen kerran olin Eiran sairaalassa kehonkoostumusmittauksessa, niin painoni oli se, mitä nyt tavoittelen. Sillon suositus oli polttaa siitä painosta 5 kg verran rasvamassaa pois, jolloin kehoni koostumus olisi erittäin optimaalinen. Ja tästäpä sainkin jälleen ajatuksen mennä mittauksiin tämän rutistuksen jälkeen ja katsoa, miltä kropan koostumus siinä vaiheessa näyttää oikeesti sisältäpäin. Menneistä kehonkoostumusmittauksista voit lukea täältä, josta näkee, mitä raskaus todella teki keholleni.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay



Summausta

Painoa siis kertyi 28 kiloa raskauden aikana, joka on 40 viikkoon tosi hurja määrä. Se on keskimäärin + 0,7 kg viikko. 13 kiloa hävisi parissa viikossa synnytyksen jälkeen itsestään, mutta 15 kg jäi kiusaamaan, eikä liikahtanut ilman näitä ruokavaliomuutoksia mihinkään. Päin vastoin, otti jopa reilut puolikiloa takaspäin. Näin ollen pudotettavaa jäi 15,6 kg, josta jäljellä on vielä 9. Mutta hurjaa se on ajatella niinkin, että puolessa vuodessa kiloja on kaikkineen hävinnyt 19, joka tekee keskimäärin 3,2 kg kuukauteen. Se on ihan terveellinen ja maltillinen pudotustahti. Oloni on hyvä ja voin erittäin hyvin siitä huolimatta, että yöunet ovat edelleen katkonaiset. En silti koe väsymystä, vaan olen tosi energinen. Olen nyt muutaman viikon syönyt ketogeenisesti, eli vuorokauden hiilihydraattimäärät ovat todella mimimissä, ja se todella tuntuu sopivan keholleni. Mikäli ruokavalio kiinnostaa, niin syömisistäni voit lukea lisää täältä ja blogin etusivulla on linkki ketogeenisten ruokieni resepteihin, johon pääsee myös täältä. Minulle tässä ruokavaliossa on tärkeää se, että on paljon erilaisia reseptejä, ruokia ja ideoita, mitä kokkailla ja olen oppinut itsestäni sen, että kaipaan päivän pääruuan suhteen enemmän vaihtelua ja kokeiluja, kuin olen kuvitellutkaan.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay


<3. Jennyfer

3. maaliskuuta 2020

Vauvojen taidetuokio Oopperatalossa

Viime vuoden lopulla uusi ystäväni, Noelia n. kuukautta nuoremman pojan äiti kysyi, lähtisimmekö heidän kanssa Oopperataloon Vauvojen taidetuokioon nyt maaliskuussa. Olin heti mukana, sillä kaikkea tuollaista on ihana tehdä ja kokea nyt äitiyslomalla, koska töihin palattua ne eivät ole enää helposti saavutettavissa tai mahdollisia, ainakaan ilman erillisiä loma-tai vapaapäiviä. Minkälainen oli tänään hetkemme vauvojen taidetuokiossa Bajadeerin tahdissa? 


Tänään se päivä viimein koitti, kun suuntasimme ratikalla vauvoinemme kohti Helsingin Oopperataloa osaksi mielenkiintoista taidespektaakkelia, vauvojen taidetuokiota. Itse olen käynyt sekä oopperassa että baletissa, mutta ainoastaan Tallinnassa, en Suomessa kertaakaan. En voi sanoa, että hävettää, mutta harmittaa, sillä ne ovat taiteen muotoja, jotka kyllä kolahtavat minuun. Olen missannut varmasti monen monta upeaa näytöstä. Mutta äidistä polvi paranee, vai miten se meni. Noel aloitti kulttuuriuransa tämän taiteen parissa viikon vajaa puolen vuoden iässä.

Noel pieni rumpalipoika
Noel pieni rumpalipoika



Bajadeerin tahdissa

Vauvojen taidetuokio, jonka teemana oli baletti Bajadeeri, oli erittäin virkistävä ja miellyttävä kokemus, niin äidille, kuin silminnähden lapsellenikin. Matka Intiaan huilumusiikkeineen, oopperalauluineen, tansseineen ja aktiviteetteineen vei niin äidin kuin vauvankin mukanaan. Ihan mahtavaa, miten osallistava tuokio oli, sillä olin ehkä ajatellut meneväni vauvan kanssa vain katsomaan pienen pätkä balettia vauvojen näkökulmasta esitettynä. Kakista eniten Noel oli riemuissaan kohtauksessa, jossa pääsimme itse soittamaan, ja hän innostui paukuttamaan rumpua kädellä ihan toden teolla.

Noel tanssijan sylissä
Noel tanssijan sylissä



Monipuolinen puolituntinen

Puolituntia kuulosti äkkiä kovin lyhyeltä ajalta, mutta siihen mahtui niin paljon erilaisten aistien ja taitojen käyttöä, että vauvat eivät varmasti olisi yhtään pidempään jaksaneetkaan. Kaikesta monipuolisuudesta huolimatta tuokio oli lempeä ja vauvojen tahtinen. Siellä lausuttiin runoja, tanssittiin, soitettin, laulettiin ja lopuksi hiljennyttiin pieneen meditointiin. Varmasti vien poikani jatkossakin, jos en nyt enää tämän kaltaiseen taidetuokioon, niin ainakin baletin katsomoon, kun vain ikää kertyy riittävästi lapsille suunnattuihin näytöksiin.

Äiti ja poika tapahtumasta riemuissaan
Äiti ja poika tapahtumasta riemuissaan


Kuvat: Jenni Timonen ja Karoliina Zschauer-Lilja

<3. Jennyfer

2. maaliskuuta 2020

Onko tästä kaikesta nauttiminen ihan luvallista?

Keneltäkään ei varmaan ole jäänyt huomaamatta lisääntynyt valon määrä. Päivä on jatkunut selkeesti molemmista päistä, ja aurinkokin näyttäytynyt jo monena päivänä. Minulle aurinko tekee sen fiiliksen, että on pakko päästä ulos, tuulettumaan oikeen kunnolla. Tekee se myös sen fiiliksen, että kotona olisi tartuttava rätteihin ja luuttuihin, sillä aurinko armas kyllä kuivaa loputtomasti jatkuneen satehen, mutta paljastaa myös armotta kotona kaiken maailman pölyhiukkaset ja tahrat. Siivotaan kuitenkin joku toinen kerta, ja mennään nyt ulos. 


Olen kova lenkkeilemään. Olen ollut sitä jo yli 10 vuotta. Rakastan käydä kävelyllä. Ihan joka päivä. Ihan joka säässä. Rakastan pitkiä lenkkejä. Minusta on turhuutta, tylsää, lähteä lenkille alle tunnin mittaiselle matkalle. Tykkään kävellä reippaasti. Tykkään, että kropassa tuntuu. Lenkkeilin koirieni kanssa viimeiset 10 vuotta. Joka päivä. Joka säässä. Lukuunottamatta niitä kertoja, kun ne olivat satunnaisesti hoidossa. En osaa jäädä nyt vaunujenkaan kanssa kotiin, vaikka taivaalta tulisi mitä. Olen sitä kyllä kokeillut, kun sinne ulos ei tosiaankaan ole pakko mennä, sään, tai minkään muunkaan takia. Tuntuu pahalta. Jotenkin kauhean huono olo ja omatunto, jos ei koko päivänä astu ovesta ulos. Olen ihminen, joka tarvitsee joka päivä raitista ilmaa, enemmän tai vähemmän. Mieluummin enemmän. Se on yksi voimavaroistani, ja pitää mielen pirteenä. Myös asiat jollain tapaa järjestyksessä. Päässä.



Lupa nauttia

Vaunulenkit. Siis jotain niin siistiä ja parasta. Beibi nukkuu takuuvarmasti. Omaa aikaa. Aikaa omien ajatusten kanssa. Aivot narikkaan aikaa. Kuulokkeet korvissa. Super koukuttava äänikirja tai Spotifysta oma soittolista parhaista parhaiden parhaista. Askeleet ei paina. Lähes leijut, lennät eteenpäin. Aurinko, joka ei näyttäytynyt juurikaan sitten syksyn jälkeen, paistaa kirkkaampana, kuin muistitkaan sen olevan. Lämmittää. Häikäisee. Sokaisee. Ihan mitä vaan, mutta ennen kaikkea antaa energiaa. Tulee niin törkeen hyvä olo. Teet sen keskellä päivää. Sillon, kun suurin osa ihmisistä on töissä. Sä vaan kierrät ja lykit vaunuja pitkin Seurasaaren rantoja meren äärellä auringon hellimänä ja mietit, että se on niin parasta. Mikään elämässä ei ole ollut näin hienoa. Tämä tässä just nyt on niin elämän siisteintä ja parasta aikaa. Minä täällä luonnon helmassa oman vauvani kanssa nauttimassa keskellä päivää. Tuntuu niin hyvältä, että ihan kun se olisi laitonta. Rikollista. Luvatonta. Voiko oikeesti tuntua näin hyvältä, ja se on ihan sallittua? Saanko mä oikeesti olla täällä tälleen keskellä päivää ja nauttia näin hitosti? Onko mulla oikeesti lupa tähän? Ettei mun vaan pitäisi olla jossain muualla? Tehdä jotain ihan muuta?



Elämäni parasta aikaa

Istun kannolle. Kerron itselleni, että se on just niin kuin sen kuuluukin olla. Ja minun tulee vain ja ainoastaan nauttia tästä kaikesta. Minä saan. On lupa. Oikeastaan se on pääasia. Ottaa kaikki mahdollinen ilo ja nautinto vastaan, jota minulle näin avokätisesti tarjotaan. Aurinko. Vapaus. Nautinto. Olla vauvan kanssa kotona. No, ulkona. Lenkkipoluilla. Kahviloissa. Kaupungilla. What ever. Elämäni aivan taatusti parasta aikaa ikinä. Niin siistiä. että tekis mieli itkeä.

<3. Jennyfer