24. maaliskuuta 2020

Positiivisia ajatuksia koronaviruksesta äitiyslomalta puolivuotiaan vauvan kanssa

Koronavirus ei itsessään tietystikään ole mikään positiivinen asia, mutta minulla on tapana nähdä negatiivisissakin asioissa usein niitä positiivisia puolia, jotka niin ikään nousivat mieleeni nyt myös myllertävän koronapandemian keskellä. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö ottaisi koronaa vakavasti, sillä otan. Olenhan itsekin ollut 10 vuotta sitten todetusta astmasta vasta puolitoista vuotta oireeton, enkä tiedä yhtään, miten keuhkoni mahdolliseen koronatartuntaan reagoisivat. Näin ollen lasken kuuluvani riskiryhmään ja mahdollisesti olen yksi heistä, joille tartunta on hengenvaarallinen. Laitoin viime viikon maanantaista lähtien Noelin kanssa kaikki harrastuksemme ja menomme tauolle, ja olemme asioineet ainoastaan ruokakaupassa ja mikä parasta, lenkkeilty mielin määrin keväisen auringon alla. Emme ole tavanneet muita ihmisiä, paitsi tietysti Noelin isän, joka asuu saman katon alla. Sen sijaan olemme ottaneet päivittäiset videopuhelut käyttöön Noelin mummoukkilaan, jossa tapasimme käydä joka viikko yökylässä. Lisäksi lähetän normaalistikin läheisimmille Noelista lähes päivittäin kuvia ja videoita, niin nytkin. Mikään tällainen ei korvaa läheisten fyysistä läsnäoloa, mutta on se nyt sentään tyhjää parempi kuitenkin.

Kuva: Pixabay



Älä lääpi jokapaikkaa

Ruokakaupassakäynnin koen Noelin osalta vaarattomaksi, sillä yhdistän sen aina lenkkiin, jolloin Noel nukkuu rattaiden suojassa. Jos asioin kaupassa paljain käsin, pidän huolen, etten koskettele naamaani, ja desinfioin käteni hyvin heti kaupasta poistuttuani. Edelleen sen jälkeen pidän huolen, etten koskettelen naamaani (silmät, nenä, suu), ennen kuin olen päässyt kotiin ja pessyt käteni hyvin saippualla. Ennen kuin koronasta oli tietoakaan, minulla kulki jo silloin aina vaunujen juomapullotelineen yhdessä lokerossa mukana käsidesi, sillä pyöriessäni eri paikoissa, kuten kaupoissa, kahviloissa yms. en voinut kuvitellakaan koskevani vauvaani, ennen kuin olin vähintäänkin desinfioinut käteni. Yleisesti ottaen olen muutenkin ihminen, joka on kipeenä kerran tai kaks kymmenessä vuodessa. Joten lienee hallitsen käsihygienian, en koskettele julkisia pintoja, saati sen jälkeen kasvojani/limakalvojani. Se on sitten paska säkä, jos joku tartunnan omaava yskii tai aivastaa päin niin, että tauti leviää pisaratartuntana. Mä olen se tyyppi, jota on aina ärsyttänyt ne tyypit, jotka menee kipeenä töihin ja vaikka minne ollakseen urheita "kyllä mä jaksan ja pystyn...". Toisikohan korona tähänkin toimintamalliin pientä muutosta ja epäitsekästä ajattelumallia, jotta yhä useampi ihminen alkaa ymmärtämään, että sinne kotiin kannattaa jäädä vähintäänkin muiden, jos ei itsensä takia.

Kuva: Pixabay



Onnekkaasti poissa työelämästä

Nyt koronan vallitessa maatamme ja maailmaa, olen vanhempainvapaalla ollessani sillä tavalla onnekkaassa asemassa, että minun ei tarvitse miettiä, miten järjestän etätyön ja lapsen hoidon, sillä jos olisin töissä, olisin it-alan työläisenä ehdottomasti etänä ja pitäisin myös Noelin pois päiväkodista. Toki minimoidakseni meidän tartunnat, mutta myös ne neljä seuraavaa taudin saajaa, ja niin edelleen. Nyt voin vain keskittyä hoitamaan lastani ja olemaan elämäni tärkeimmässä tehtävässä, äiti. Tietysti minusta on kauheaa tajuta se tosiasia, kuinka tämä koettelee yrittäjiä, ja kuinka paljon tästä voikaan seurata työttömyyttä ja miten pitkä ja kivinen taantuma tästä voikaan tulla, vaikka henkilökohtaisesti voinkin juuri nyt relata ajatuksista työttömyyden tai lomautuksen suhteen, sillä vanhempainvapaalla ja pian alkavalla hoitovapaalla sitä rahaa ja lepätyötä ei ole juuri muutenkaan. Olen palaamassa töihin ensivuoden tammikuussa, joten on täysin turhaa miettiä työtä nyt, sillä kuka tässä tilanteessa tietää, miten se maailma silloin oikein makaakaan.

Kuva: Pixabay



Uutta bisnestä

Business mielessä näen tässä koronapandemiassa sellaisen loistavan puolen, että nyt jos koskaan moni taho varmastikin miettii digitaalisia liiketoimintamahdollisuuksia. Tai ainaki toivottavasti. Suomi on kyllä digitalisoitunut viime vuosina ihan kiitettävää vauhtia, mutta uskon näiden koronarajotteiden tuovan tullessaan uutta bisnestä, ihan uudenlaisia liiketoimintamalleja ja mahdollisuuksia. Tietysti kaikki aina maksaa, niin digitalisointikin, ja moni yritys joutuu varmasti nyt taloudellisesti todella ahtaalle, eikä uusiin investointeihin ole välttämättä varaa, vaikka kaikenmaailman tukipaketit ja niin edelleen, miten ne sitten konkretisoituvat ja jakautuvatkin. Tärkeää on jatkossa se, että tuetaan suomalaista ostamalla suomalaista, eiks joo?

Kuva: Pixabay



Ulkoillen ja kotoillen

Ulkoilen Noelin kanssa joka päivä. Tällä hetkellä Noelin ollessa vasta puolivuotias meidän ulkoilut keskittyy vielä lenkkeihin eikä vielä leikkipuisotihin. Lenkit kestää tunnista kahteen ja asun sillä tavalla mahtavasti, että tässä kyllä riittää polkuja tallottavaksi ja erilaisia lenkkivariaatioihta loputtomiin. Viime viikon alussa huomasin, että yhtäkkiä ketään ei liikkunut missään. Ihmiset todella jumittuivat kotehinsa ja sohville, mutta sittemmin onneksi moni on tajunnut, että ulkoilu on (ainakin vielä) ihan sallittua, ja meillä Suomessa on onneksi sen verran väljää, että ulkoillessa taajamassa, metsästä puhumattakaan, on kanssa ihmisiin helppo pitää kunnon välimatka. Kun koulut menivät kiinni, tapahtui huomattava muutos. En ole sitten oman lapsuuteni nähnyt ulkona leikkiviä lapsia yhtä paljon kuin nyt. Se on ihana näky. Vielä ihanampaa on se, kun perheet ovat alkaneet ulkoilemaan yhdessä. Minusta on sillä tavalla mahtavaa, että harrastuspaikat menivät kiinni, koska perheet saivat enemmän aikaa olla kotona ja ulkona yhdessä toistensa kanssa. En voinut myöskään välttyä ajatukselta, kuinka paljon meille mahtaakaan joulukuussa syntyä "koronavauvoja". Kääntääkö koronavirus suomen syntyvyyden uuteen nousuun?

Kuva: Pixabay


Ihanaa olla kotona

Minä olen sellainen sosiaalinen introvertti. Olen tosi puhelias ja avoin, kun olen ihmisten seurassa, mutta voi luoja miten rakastankaan olla kotona. Ihan silleen vaan issekseen ilman kenenkään seuraa. Nykyään se on aika harvinaista herkkua, joka ennen oli elämässäni normaali, mutta osaan kyllä todella nauttia siitä, kun esim. kaikki muut nukkuu, ja jään vielä yksin valvomaan. Rakastan sitä rauhaa ja hiljaisuutta, uppoutumista omiin ajatuksiin ja juttuihin. Olen lopulta ollut aika paljon Noelin kanssa liikenteessä. Maanantaisin on ensilapsikerho, torstaisin uinti, perjantaisin oli muskari, joka vaihtui lorutuokioon. Lisäksi on ne päivittäiset lenkit, kahviloissa käynnit ja sitten vielä ystävien ja sukulaisten tapaamiset. Osin tapaan ystäviä kahviloissa ja lenkillä. Jännä nähdä, missä kohtaa alan kaipaamaan muita ihmisiä ja sosiaalista elämää sekä tapahtumia ympärilleni. Onnekseni olen tällainen kotihiiri, en koe menettäneeni mitään, joten tämä käsky olla kotona ei tunnu juuri missään tai miltään, sillä rakastan olla kotona paljon muutenkin.

Pidetään huolta toisistamme ja voimia kaikille, niin sairaille, sairastuville kuin terveillekin.

<3. Jennyfer

1 kommentti:

  1. Hei, on ollut kiva lukea blogiasi. Itselläni on lähes samanikäinen poika. Nyt vain kauhistuin caps lock - tekstiä; se on ainakin minulle jotenkin vaikealukuinen. Toivottavasti palaat isoihin ja pieniin kirjaimiin. Hyvää kevättä!

    VastaaPoista