3. huhtikuuta 2020

Alkoholin myyntiä tulisi rajoittaa nyt lasten takia

On lukuisia määriä asioita, joita näin tapahtuvaksi heti koronapandemian saapuessa Suomeen. Tästä onkin tullut kotona jo vitsi, ainakin itselleni, sillä olen uutisoinut näitä tapahtumia jo päiviä, joitain jopa viikkoja ennen, kun ne ovat ylittäneet valtamedioiden uutiskynnykset. Joitain näistä asioista kirjoittelinkin positiivisuusvinkkelistä blogiini jo aiemmin (löydät ne täältä). Oli mielenkiintoista lukea samoista aiheista seuraavien päivien lehdestä. Kristallipalloni toimii yhä. Kun koulut suljettiin, se ei varsinaisesti koskettanut elämääni puolivuotiaan vauvan äitinä millään tavalla, mutta ensimmäinen ajatus oli, että voi kauheaa niiden lasten kohtaloa, joilla on kotona jo muutenkin vaikeat olosuhteet mm. vanhempien päihteiden ja/tai mielenterveysongelmien takia. Valitettavasti sain lukea myös näistä ajatuksistani faktaa lauantaina 28.3.2020 ilmestyneestä hesarista. Olin järkyttynyt.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay


Karuja lukuja

Suomessa kolmasosalla päihdehuollon asiakkaista on alaikäisiä lapsia (HS 28.3.2020). Lukuina tämä tarkoittaa sitä, että lapsia on 70 000, joiden vanhemmilla on päihdeongelma (HS 28.3.2020). Aivan järisyttävä lukema, joten huoleni kotikoulussa olevista lapsista ei ollut turha. En mitenkään voi käsittää, että heitä on näin paljon. Vuonna 2019 Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa merkittiin lähes 11 000 alkoholiin ja huumeisiin liittyvää käyntiä vuorokaudessa (HS 28.3.2020). Aivan käsittämätön lukema!

Puolimiljoonaa riskikäyttäjää

Yli 500 000 aikuista suomalaista juo alkoholia yli riskirajojen (HS 28.3.2020). Tässä poikkeusolotilanteessa näistä puolesta miljoonasta riskikäyttäjästä todennäköisesti osa lankeaa juomaan enemmän, jolloin olemme oikeesti isojen ongelmien äärellä, vaikka pieniä ne eivät ole nytkään. He ovat mielestäni myöskin se ryhmä, joihin voisimme eniten koittaa vaikuttaa säännöstelemällä ja rajoittamalla alkoholin myyntiä, heidän lastensa takia. Kun se pullo ei ole ihan heti käden ulottuvilla, on mahdollista, että toisille vaiva sen hankintaan käy liian suureksi, ja annokset jää ottamatta. Ymmärrän toki sen, että jos sitä viinaa haluaan, niin sitä kyllä saa ja hakee mistä vaan. Ehkä siinä kohtaa voimme kuitenkin puhua riskikäyttäjän sijaan ongelmasta, johon tuskin myynnin rajoituksilla pystytään enää vaikuttamaan.

Kuva: Pixabay


Kunhan vessapaperia ja viiniä riittää

Kun Suomeen julistettiin poikkeustila, tyhjennettiin ensimmäisenä päivittäistavarakaupassa vessapaperi- ja Alkossa hanaviinipakkaushyllyt. Ymmärrän, jos yksittäiset ihmiset hairahtuvat tämänkaltaisilla tuotevalinnoilla hamstraamaan, ennakoimaan ja varautumaan, mutta se, että suuri osa kansasta, ei mene tajuntaani. Ehkä suurin ryhmä, joka viinihyllyt tyhjensi, on edellä mainitut 500 000 riskikäyttäjää. Mene ja tiedä. Ainakin sitä kuningas alkoholia on nyt sitten runsaasti kodeissa ja todennäköisesti etenkin niissä, joissa todennäköisesti ollaan ainakin lähellä ongelmaa. Miksi muuten hamstrata ja huolehtia ensin siitä, että viiniä riittää, kun mikään ei millään tavalla ollut tässä maailmassa loppumassa? On myös ilmeistä, että runsas alkoholin käyttö laittanee vatsan sekaisin, joten liekö nämä paperiholihamstraajat ovat keskenään samaa kansanryhmää. Ravintolat ovat nyt kiinni, joten entistä enemmän juodaan kotona. Etätöissä sitä voidaan tehdä keskellä päivää. Kukaan ei ole näkemässä. Paitsi se muu perhe, joka siitä eniten kärsii. Puoliso. Ja ne lapset. Alkoholin kotikulutusta riski- ja ongelmaryhmissä lisää todennäköisesti myös lomautukset, työttömyysuhat ja huoli taloudellisesta tilanteesta yleensäkin sen lisäksi, että monia voi ahdistaa jo pelkästään rajoituksista johtuva elinpiirin pieneneminen. Kotikäynnit todennäköisesti tulevat työllistämään poliisia rajoitusten aikana enemmän kuin ikinä, jos he maakuntarajojen sulkemiselta ehtivät. Ei kuulkaa hyvä laula, sanokaa mun sanoneen.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay



Miten lapsia voisi auttaa

Kaikista eniten ajatuksissani on kuitenkin ne päihderiippuvaisten 70 000 lasta. Alkoholin myynnin rajoittamisella voisimme ehkä edesauttaa sitä, ettei heitä tulisi lisää. Yksikään lapsi ei ansaitse sitä kohtaloa. Ei nykyiset, eikä tulevat. Miten heitä, jotka käyvät loppukevään koulua päihderiippuvaisessa kodissa, voisi auttaa ja suojella? Onko kaikilla edes tarvittavia välineitä etäkoulun käyntiin? Keneltä he saavat apua ja tukea? Joutuvat katsomaan ja kuuntelemaan humalaisia vanhempia ryyppykavereineen päivästä toiseen. Fyysisistä asioista puhumattakaan. En uskalla edes ajatella, kuinka moni tuosta määrästä joutuu näkemään ja/tai kokemaan väkivaltaa. Koulu ei ole enää pakopaikka. Lisäksi tiedän, että on olemassa valtava määrä lapsia, joille kouluruoka on ainut lämmin ateria päivässä, ehkä joillekin ylipäätään päivän ainut ateria. Kuka nyt huolehtii näissä kotioloissa eläville lapsille riittävän ravinnon saannin, tai edes ylipäätään ruokaa pöytään? Meille voisi ainakin tulla päivittäin vaikka lounaalle, jos tietäisin, että lähellä olisi joku edes sen yhden lämpöisen aterian päivässä tarvitseva lapsi. En minäkään armeijaa pysty ruokkimaan, ja sitten on tietysti ne rajoitukset tavata.

Kuva: Pixabay
Kuva: Pixabay




Rumaa jälkeä

Vaikka monella tulee koronauutiset varmasti jo korvista ulos, niin tosiasia on se, että sen jälkipyykkiä ja seurannaisia saamme Suomen maankamaralla lukea uutisista, korjata ja rakentaa uudestaan vielä pitkään. Puhumattakaan niistä lapsista, joille tämä kevät saattaa jättää suuret, elinikäiset arvet ja traumat. Tästä tulee vielä rumaa jälkeä ja kauhulla odotan, koska saamme lukea niitä kaikista pahimpia perhetragedioiden uutisia. Toivon, että tässä kohtaa tämä ennakkouutiseni niiden suhteen on erittäin väärässä.

Lähteet:
https://www.hs.fi/paivanlehti/28032020/art-2000006454599.html
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006441233.html
https://www.hs.fi/paivanlehti/30032020/art-2000006457169.html

<3. Jennyfer

2 kommenttia:

  1. Ihana sinä.<3 Niin hyvä teksti. Itsekkin paljon miettinyt niitä lapsia kenellä valmiiksi on huonot kotiolot ja ennen on päässyt pakenemaan kouluun niitä oloja. Miten ne lapset nyt selviää? Kumpa vaan voisi auttaa niitä ja näyttää, että maailmassa on paljon hyvääkin.

    VastaaPoista
  2. On kyllä iso määrä kun sen noin laskit. Hyvä ja ajankohtainen aihe, kiva kun otit puheeksi. Toivottavasti mahdollisimman moni saa apua päihdeongelmaan tällaisenä aikana.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.