27. toukokuuta 2020

Noelin kesävaatteet - Osa 1: Haalari

Noel ei ole pitkään aikaan ollut päätähtenä blogissa ja se on ollut minulta ihan tietoinen valinta. Kirjoittelinkin äitienpäiväpostauksen (täällä) yhteydessä, että hänen täytettyään puoli vuotta, en enää sen jälkeen kyennyt jakamaan hänen henkilökohtaisia tietoja kehityksen tai strategisten mittojen osalta. Mitä vanhemmaksi hän tuli, ja mitä enemmän hän alkoi olla oma persoona, sekä ymmärtämään tästä maailmasta, koin tekeväni hirveän väärin häntä kohtaan jakamalla hänen yksityisyyttään koko maailmalle kysymättä tai saamatta häneltä lupaa. Mutta nyt! Miten näin suloisesta mallista voisi olla tekemättä muutamaa söpöistäkin söpömpää kesävaatepostausta? No ei mitenkään, joten Let's go!

Kesämies Noel pitää kovasti myös viherkasveista
Kesämies Noel pitää kovasti myös viherkasveista



Noelia kiinnosti kaikki muu, paitsi kuvausmallina oleminen, mutta tässä näkyy hyvin haalarin sivu ja takaosa
Noelia kiinnosti kaikki muu, paitsi kuvausmallina oleminen, mutta tässä näkyy hyvin haalarin sivu ja takaosa

Lempparit selvillä

Tuleva, vai uskaltaisiko jo sanoa, että eilen alkanut kesä (+21 astetta) on Noelin ensimmäinen ja niinikään meillä on ollut edessä ihan ensimmäisten kesävaatteiden hankinta. Tässä on tullut kuluneen lähes 9 kk aikana selväksi, minkälaisiin vaatteisiin Noelin tykkään pukea, mitkä värit hänelle sopivat ja mitkä vaatteet ovat ihanasta ja suloisesta ulkonäöstä huolimatta täysin turhia ja käyttökelvottomia. Aloitimme synnärillä koosta 50 cm ja olemme edenneet kokoon 80 cm. Siinä on ehtinyt käydä pyörähtämässä vaate poikineen, vaikka loppupelissä me ollaan menty ja pärjätty aika minimalistisella setillä. Sen pohjalta kesävaatteiden ostaminen oli helppoa, sillä käytännössä etsin lempivaatteita vain katkotuilla punteilla ja hihoilla.

Lelujen kanssa saa yleensä ostettua hieman lisäaikaa ja hallintaa tilanteisiin...
Lelujen kanssa saa yleensä ostettua hieman lisäaikaa ja hallintaa tilanteisiin...

...tosin vain muutaman sekunnin verran
...tosin vain muutaman sekunnin verran

Nettishoppailua

Ostin kaikki Noelin kesävaatteet kolmesta eri nettikaupasta, joista suurin osa on yhdestä, ja parista muusta hankin joukkoon vain yhdet täydennykset. Sen lisäksi Mummo ja Ukki ovat ostaneet hatun, neuletakin, tossut ja sandaalit. Minulle tuli heti shoppailuja tehdessä fiilis, että haluan ehdottomasti tehdä kesävaatepostauksen, sillä en ole jostain syystä esitellyt Noelin vaatteita juuri lainkaan. Yleisesti voisin sanoa, että meillä käytetään niin uusia kuin käytettyjäkin vaatteita. Meillä mennään mukavuus edellä, vaikkakin vaatteiden väri ja ryhdikkyys on minulle tärkeää. Merkillä ei niinkään ole väliä, mutta toiset ovat selvästi parempia kuin toiset. En kestä, jos esim. body on lörppö ja kaula-aukko roikkuu ties missä. Noel puetaan vaatteisiin, joissa hänen on ensisijaisesti helppo ja kiva liikkua. Mutta tehdään nyt kerralla kunnon poikkeus, ja laitetaan Noel sekä kesävaatteet eturiviin.

Mitäs se äiti oikein pelleileekään... Onneksi kamera kuvaa vain Noelin suuntaan
Mitäs se äiti oikein pelleileekään... Onneksi kamera kuvaa vain Noelin suuntaan

Äidiltä löytyy vielä kuitenkin takataskusta huomiota herättäviä ja kiinnostavia juttuja
Äidiltä löytyy vielä kuitenkin takataskusta huomiota herättäviä ja kiinnostavia juttuja



Tulossa postaus sarja

Ajatuksissani oli esitellä kaikki kesävaatteet yhdessä postauksessa, mutta toisin kävi. Yhtä vaatetta lukuunottamatta, jonka haimme eilen postista, muut ovat vielä matkalla. Sovitimme tämän suloisen siniraidallisen jumpsuitin heti kotona vaipan vaihdon yhteydessä, ja koska 9 kk touhukkaan pojan pukeminen ja kuvaaminen ei ole se helpoin tehtävä, ajattelin napata kuvat sitä yhtä kesävaatepostausta varten samantien. Kun katsoin kuvat, en mitenkään osannut päättää, mikä niistä voisi päätyä siihen yhteen kesävaatejuttuun, koska kaikki kuvat oli vaan niin ihania. Koska Noel ja vaatteet ovat olleet heikosti blogissa esillä, niin tehdään nyt sitten ihan postaus sarja. En osaa yhtään sanoa, monta osaa on tulossa, mutta tuskin kaikista vaatteista teen kuitenkaan ihan omaa juttua, kuten tästä ensimmäisestä, sillä meille on tulossa mm. shortseja, samanlaisia, muutamassa eri värissä.

Tuumaustauko
Tuumaustauko

Tätä autoako halusit kuvata?
Tätä autoako halusit kuvata?



Mikä, mistä ja miksi

Kuvissa Noelin 8,5 kk päällä Polarn O. Pyretin verkkokaupan outletistä ostettu luomupuuvillainen kevyttä materiaalia oleva lyhythihainen siniraidallinen haalari (täällä). Värin ja raitojen lisäksi minuun teki vaikutuksen napit ja kivat sivutaskut, jotka näkyvät niin edestä kuin takaa. Puntit ovat hieman pitkät, mutta niistä selvitään kääntämällä. Tästä tulee varmasti yksi meidän kesän suosikkiasuista. Tuote on ostettu itse.

Tämähän on sittenkin ihan mukavaa
Tämähän on sittenkin ihan mukavaa

Yksi neljästä hampaastakin saatiin kuvaan mukaan


<3. Jennyfer

24. toukokuuta 2020

Raskauskiloprojekti: näin se meni ja päättyi

Jouluna 2018 kärsin todella pahasta alaselkäkivusta. Vedin Prismassa perässäni sellaista perässä vedettävää ostoskoria, jossa oli pohjalla pari viipaletta irtomyynnistä ostettua joulukinkkua, ja se sattu selkään aivan prkleesti. Aaton jälkeisinä pyhinä en enää saanut itseäni seistessä suoraksi, joten  nöyränä painelin kumarassa lääkärin vastaanotolle. Alaselän lihakset olivat pahasti tulehtuneet ja krampissa. Sain ja söin lihasrelaksantteja, Panadolia ja Buranaa. En tiennyt, eikä ollut pienintä aavistustakaan siitä, että olin kolmatta viikkoa raskaana. Eihän minulla pitänyt olla edes mahdollisuutta saada lasta. Jos olisin tiennyt raskaudesta, en ikinä olisi laittanut moisia pillereitä suustani alas. En enää muista, minkä aikaa niitä söin, mutta selkäkivut, jotka olivat seurausta erittäin intensiivisestä Crossfit harrastuksesta, olivat pian tiessään. Treenasin pelkästään Crossfitiä 4 aamuna viikossa, siihen päivittäiset lenkit koiran kassa ja viikottaiset uinnit päälle. Olin kropaltani melko hyvässä kunnossa, painoin 65 kiloa. Ennen intensiivistä treenikautta olin noudattanut myös kahdeksan viikkoa FitFarmin Superdietti ruokavaliota ja karistanut sillä korpastani monia senttejä. Ennen Superdiettiä ja hurahdusta Crossfitiin, olin kutakuinkin niissä mitoissa, missä olen tällä hetkellä.

Painon kehitys 65 kilosta raskauden huippulukemaan 93 kiloon ja takaisin päin
Painon kehitys 65 kilosta raskauden huippulukemaan 93 kiloon ja takaisin päin



Kun liikuntakyky vain katoaa ja katoaa

Kun joulukuussa 2018 jäin selästäni treenitauolle, en tähän päivään mennessä ole palannut boxille. Tammikuun 2019 puolessa välissä sain tietää olevani raskaana. Pian sen jälkeen alkoivatkin koko raskauden ajan kestäneet alavatsakivut aina liikkuessa. Lenkit koiran kanssa alkoi olla pian aika tuskallisia. Kävin niistä kivuista lääkärissä ja niitä epäiltiin vaarattomiksi supistuksiksi. Nyt kun tiedän, minkälaiset supistukset ovat, ne ei todellakaan ollut niitä. Ne kivut jäivät mysteeriksi, mutta päättyivät synnytykseen. Liikuntakykyni heikkeni heikkenemistään koko raskauden ajan ja loppuvaiheessa jo pienikin kävely oli todella tuskaa, lähes mahdotonta. Lyhyelläkin matkalla lepäsin pitkin puistonpenkkejä. Asiaa ei tietysti helpottanut se, että raskausaikana keräsin massaa huimat 28 kiloa. Se koostui tietysti sikiöstä, lapsivedestä, verestä ja erittäin massiivisesta turvotuksesta. Lisäksi rasvasta, jota kroppani varastoi niin, ettei tänä päivänäkään ole suostunut päästämään kaikesta irti.

Painot, lenkkari ja hasnakt olivat päivittäistä entistäelämääni (Kuva: Pixabay)
Painot, lenkkari ja hasnakt olivat päivittäistä entistäelämääni (Kuva: Pixabay)

Raskauden huippulukemat

65 kg + 28 kg = 93 kg. Sen verran painoin, kun lähdin synnärille. Tähän 160 cm pätkään kroppaani se on aikamoinen paino kannettavaksi. Odotin tietysti, että suuri osa painosta jää synnärille, sillä olihan pelkästään jo turvotukseni niin järisyttävä, että en ihmettele, vaikka se olisi pelkästään lähennellyt kymmentä kiloa kokonaispainosta. Noel painoi 3580 g ja lapsivettä oli normaali määrä, eikä minulla ollut raskausajan diabetestä. Vatsani oli valtavan kokoinen ja minulta kysyttiin muutamasti, olenko varma, että siellä ei ole kahta. Lisäksi Noelista povattiin reilusti yli neljäkiloista vauvaa. Kätilökin oli viimeiseen asti siinä uskossa, että yli nelikiloinen on tulossa. Raskausajan söin ihan normaalia ruokaa, eikä minulla ollut jääkaappikylmiä hedelmiä lukuunottamatta mitään muita mielitekoja tai himoja. Jäätelöä söin jonkun verran, mutta en mitenkään överipaljon. Se on heikkouteni muutenkin. Lisäksi minulle tuli tavaksi käydä aina äitiysneuvolan jälkeen tietyssä kahvilassa teellä ja korvapuustilla. En syönyt karkkia, en pizzaa, en hampurilaisia... Normaalielämässäkin syön niitä niin harvoin, että voisi sanoa, etten juuri ollenkaan. En siis pysty nimeämään sitä, millä kaiken varsinaisen raskauden ulkopuolisen painon keräsin. Rasva vain tarrasi kroppaani kiinni kuin tauti.

Se on minusta edelleen ihmeellistä, mihin naisen keho venyy ja kykenee. Olisihan se ehkä kummallista, jos se ei jättäisi mitään jälkiä jälkeensä (Kuva: Pixabay)
Se on minusta edelleen ihmeellistä, mihin naisen keho venyy ja kykenee. Olisihan se ehkä kummallista, jos se ei jättäisi mitään jälkiä jälkeensä (Kuva: Pixabay)

Paino lähtee tippumaan

Imetys tunnetaan tehokkaana raskauskilojen karistajana, mutta minun kohdallani se päättyi surullisesti, ennen kuin kunnolla alkoikaan, joten se ei vienyt minulta varmasti mukanaan grammaakaan. Synnärille jäi 6,5 kg, joka tuntui sillon vähältä. Ehkä odotin turvotuksen häviävän saman tien, kun vauva on ulkona, mutta niin ei käynytkään. Turvotusta oli jonkun verran päällä vielä pitkään synnytyksen jälkeen. Kaksi viikkoa synnytyksestä painoa oli tippunut 13,1 kg ja silloin lukeman nähdessäni oli aika wau tunne. Mutta vieläpä oli 15 kg jäljellä raskautta edeltäneeseen aikaan. Paino jäi keikkumaan 80 kg lukemiin, vaikka söin ihan tavallisesti ja vaunulenkkeilinkin paljon. Kilot ei vain ottaneet lähteäkseen mihinkään. Vuoden vaihteessa kypsyin niihin täysin ja halusin niistä todella eroon. En kiloissani voinut mitenkään erityisen huonosti, mutta halusin mm. mahtua entisiin housuihini. Koska mikään tavallinen ja normaali ei tuottanut tulosta, aloitin ketogeenisen ruokavalion.

Painonpudotuksen seurantavälineitä, joista mittanauha on aina vaakaa parempi (Kuva: Pixabay)
Painonpudotuksen seurantavälineitä, joista mittanauha on aina vaakaa parempi (Kuva: Pixabay)

Stressia ja uupumista ruokien kanssa

Ketoillessa paino tippui kuudessa viikossa 7,8 kg ja aloin mahtumaan vanhoihin housuihin. Fiilis oli tosi hyvä. Sen jälkeen seuraavan viiden viikon ajan painossa ei tapahtunut muuta, kuin kilon heittelyä suuntaan jos toiseen ja takaisin. Sen lisäksi, että ketogeeninen ruokavalio ei enää purrut, olin todella stressaantunut ja uupunut sen tuomiin ruuanlaittohaasteisiin. Olin tulla hulluksi pyörittäessäni kahden aikuisen ketotaloutta kauppareissuineen, reseptien etsimisineen ja ruuanlaittoineen nousten edelleen vähintään kolme kertaa yössä syöttämään vauvaa + muut satunnaiset hulinat päälle. Koko hommassa ei ollut enää päätä ei häntää ei järkeä, joten palasin ihan tavalliseen sekasyöjän ruokavalioon, jossa valmistetaan tilanteesta riippuen ruokia alusta loppuun itse, mutta käytetään hyvällä omalla tunnolla myös eineksiä ja puolivalmiita vaihtoehtoja. Sittemmin olen taas nauttinut keittiössä olosta, sillä väsyneenä riittää, että haen rasian maksalaatikkoa kaupasta, eikä ruuasta tarvitse tehdä stressiä tai ottaa paineita. Kun nyt kolme viikkoa projektini päättymisen jälkeen kävin huvikseni vaa'alla, paino on pysynyt edelleen samoissa lukemissa, joihin se päätyi kuuden ketoviikon jälkeen maaliskuussa.

Olin todella stressaantunut ja uupunut ketogeenisen ruokavalion aikana. Reseptien etsiminen ja ruokien valmistus todella kuormitti elämää (Kuva: Pixabay)
Olin todella stressaantunut ja uupunut ketogeenisen ruokavalion aikana. Reseptien etsiminen ja ruokien valmistus todella kuormitti elämää (Kuva: Pixabay)

Kroppa pitää rasvasta kiinni

En ymmärrä, miksi kroppani ei päästä irti vatsaani jumittuneista rasvoista. Normaalin ja tavallisen syömisen lisäksi käyn lenkillä rattaiden kanssa käytännössä joka päivä, ja iso osa lenkeistä on 1,5 - 2 h mittaisia, jolloin tulee käveltyä helposti kymmenenkin kilometriä. Jonkun verran käyn myös pyöräilemässä, nyt kun Noelillakin on pyörässäni oma istuin. Okei, olen syönyt jonkun verran leivonnaisia viimeaikoina, sillä olen tällä hetkellä sähköistämässä reseptikirjaani valokuvineen. Kirjoitan tästä myöhemmin lisää. Mutta sekään ei selitä n. 8 kg kilon jäämistöä. Paljon on kirjoitettu siitä, että huonot yöunet ovat esteenä painonpudotukselle ja alan todella uskomaan sen perään, sillä se on ainut järkevä selittävä tekijä minun makkaroilleni. Herään edelleen vähintään kaksi kertaa yössä syöttämään 8 kk ikäisen Noelin, jonka lisäksi isommissa kehitysvaiheissa on öitä, jolloin levottomuutta hyssyttelen muutenkin. Vaikka aamuja lukuunottamatta en tunne juurikaan väsymystä, sillä se on jo uusi normaali, niin ihan oikeesti todella sitä olen. Olen valvonut suuren osan öistä lähes 1,5 vuotta. Alkuraskaudesta valvotti pissalla ravaaminen, sitten oli ne vaikeudet nukkua sen mahan kanssa ja liitoskivut, ja sitten syntyikin ihanin ja rakkain Noel.

On ollut todella ihanaa päästä taas pyöräilemään kun Noelin voi jo istua kyydissä. Hän tykkään istuimestaan ja kyydissä olosta kovasti
On ollut todella ihanaa päästä taas pyöräilemään kun Noelin voi jo istua kyydissä. Hän tykkään istuimestaan ja kyydissä olosta kovasti

Hyväksyn itseni, mahani ja makkarani

Olen tässä nyt pohtinut paljon sitä, että miksi en hyväksyisi itseäni ja kroppaani ylimääräisten jääneiden rasvamakkaroiden kanssa. Mitä sitten, jos istuessa vyötäröllä pullottaa ylimääräinen kerrostuma. Jos se ei ota lähteäkseen niin olkoot sitten siinä. Se on muisto raskaudesta, joka oli minulle elämäni suurin onni ja ihme. En saanut ainuttakaan raskausarpea. Sain makkaran. Minulle on kuitenkin tärkeempää olla onnellinen, iloinen ja muuten hyvinvoiva äiti, kun jonkun 8 kg vatsamakkaran perään nillittävä mutsi. Pääosin mahdun entisiin vaatteisiini ja vaatekokoni on S, joissain XS ja M. Koska kiloineni ja makkaroineni kyse ei kuitenkaan ole mistään sairaalloisesta tai terveyteen negatiivisesti vaikuttavasta lihavuudesta, olen päättänyt unohtaa mahani, antaa kilojeni näkyä ja hyväksyä itseni juuri tällaisen kropan kanssa kun se nyt on, sillä muuten oloni on oikein hyvä. Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asoita, kun taistella ja stressata muutamia kiloja ja makkaroita vastaan. Lähtee sitten kun lähtee, tai jää jos on jäädäkseen.

<3. Jennyfer

22. toukokuuta 2020

Onnistumisia ja epäonnistumisia viherkasvien kanssa

Kirjoittelin taannoin, kuinka hurahdin viherkasveihin (voit lukea sen täältä). Tässä alkaa pikkuhiljaa valkenemaan, minkälainen viherpeukalo olenkaan. Minua on aina viehättänyt suuresti kaktukset. Ne viehättävät edelleen, mutta minulla ei vieläkään ole yhtään sellaista. Yksi syy on kovaa vauhtia taaperoikää lähestyvä Noel, joka tämän päivän kiipeily- ja seisomaan nousutreeneillä tuskin jättäisi multia tai piikikkäitä runkoja rauhaan ja satuttaisi suotta itsensä, (vaikka pumpulissa en häntä yritäkään kasvattaa), sillä unelmani kaktuksista on sellaiset hieman isommat, lattialle sijoitettavat versiot. Toisaalta, tässä asunnossa ei ole tilaa lattialle sijoitettaviin viherkasveihin, joten jääköön ne suosiolla myöhemmäksi vaiheeksi elämää. Myös erilaiset mehikasvit ovat vieneet sydämeni, kuten Aloe vera, joka löytyy nykyään olohuoneen ikkunalaudalta. Kolmas kategoria on puumaiset kasvit, kuten varjoviikkuna, jonka paikka on keittiön ikkunalaudalla, sekä tulevaisuuden haaveet, kuten Jukka ja Kastanjasutipuu.

Bonsaipuu Varjoviikuna on yksi puumaisista lempikasveistani. Lehdet rehottaa, vaikka talvella se oli lähes lehdetön
Bonsaipuu Varjoviikuna on yksi puumaisista lempikasveistani. Lehdet rehottaa, vaikka talvella se oli lähes lehdetön



Luonnollisesti sun kasvi

Nuo kaikki lempikasvini ovat sellaisia, että ne sietävät hyvin kuivaa, ja mullan suositellaan kuivuvankin jopa kokonaan kastelujen välissä. Minulla on myös näiden ääripäitä, saniaisia, jotka viihtyvät kosteassa, mutta parhaiten voivat juuri kaikki todelliset lempikasvini, ja niiden hoitaminen ja kastelu sopii minulle hyvin ja on luontevaa. Olenkin tullut ajatelleeksi, onko niin, että ne kasvit, jotka eniten vetävät puoleensa, ovat myös niitä, joita luonnollisesti osaa hoitaa. Ehkä tämäkään ei ole ihan niin mustavalkoista. Nimittäin, tykkään Muratista ihan älyttömän paljon ja esittelinkin kolme sellaista edellisessä viherkasvipostauksessa. Sittemmin on käynyt niin, että kaksi niistä kuivatti lehtensä. Päivä toisensa perään nypin kuivuneita lehtiä pois, kunnes suurin osa oksista oli kaljuja. Epäilin, että olin kastellut niitä liikaa ja oksat suunnilleen mädäntyneet poikki, sillä multa ei ollut ainkaan kuivaa. Tosin, kastelin sitä kolmatta, joka voi ihan hyvin, ihan saman verran. Lopulta kaksi murateista tuli siihen pisteeseen, että ne oli laitettava pois ja tilalle tietysti uusia kasveja, ettei ruukut jääneet ammottamaan tyhjyyttään.

Pari oksaa viel vihertää
Pari oksaa viel vihertää

Myös toinen Muratti kuivatti lehtensä yksi toisensa jälkeen
Myös toinen Muratti kuivatti lehtensä yksi toisensa jälkeen
Muratti, joka voi hyvin
Muratti, joka voi hyvin

Tämä muratti tekee uusia vaaleanvihreitä lehtiäkin
Tämä muratti tekee uusia vaaleanvihreitä lehtiäkin




Shoppailemassa

Menin Plantageniin sinänsä ihan muissa asioissa, kuin uusien kasvien haussa, sillä hiljattain ostamani Aloe veran pari sakaraa oli alkanut sojottamaan ikävästi, ja halusin ne pystympään. Jos en olisi toiminut, ne olisi todennäköisesti katkennut. Aikani googleteltuani kasvitukia, päädyin ostamaan ne Plantagenista, sillä huomasin, että siellä myytiin myös isossa rullassa muuta tuunausta varten kaipaamaani juuttinarua. No, käyppä siellä ettei mukaan tarttuisi yhtään kasvia. Tosin, ammottihan minulla nyt pari ruukkua Murattien kuolosta johtuen tyhjyyttään. Mietin pitkään, mitä ottaisin. Vaihtoehtoja oli ehkä kuusi, ja ruukkuja vaan kaksi. Kaksi kasvia tekin kuitenkin sen lähtemättömän vaikutuksen, ja ne olivat Suka-aloe ja Kuristajaklusia.

Hiljattain ostamani lempikasvi Aloe vera
Hiljattain ostamani lempikasvi Aloe vera

Kasvituilla ja juuttinarulla tuetut Aloe vegan lehdet
Kasvituilla ja juuttinarulla tuetut Aloe vegan lehdet

Istuttamassa

Kun kotona aloin istutuspuuhiin, poistin ensin Murattien jämät ruukuista. Kävi ilmi, etten ollut kastellut niitä liikaa, sillä multa oli kosteahko, ehkä enemmän jopa kuivempaan suuntaan, mutta ei niin, että se selittäisi lehtien kuivumisen. Ja edelleen, se kolmas hyvin voiva on saanut saman määrän vettä. Koska pari oksaa oli vielä ihan hyvin voivia, päätin säilyttää ne ja laittaa yhteen kaapin perällä olleeseen pieneen ruukkuun, jos ne vaikka vielä siitä lähtisi. Seuraavaksi istutin Suka-aloen ja harmikseni huomasin, että kasvin pienuudesta huolimatta se olikin hieman liian suuri pussukkaruukkuun, johon olin sen ostanut. Jätin sen kuitenkin siihen, toistaiseksi, sillä muutakaan paikkaa ei ollut. Tämä tietää siis sitä, että lähiaikoina on mentävä ruukkuostoksille, ostettava Suka-aloelle ihan oma ruukku ja sitten siitä seuraa tietysti se, että pussukkaruukku on jälleen tyhjillään ja vailla omaa viherkasviaan...

Näiden kahden Muratin hoidossa epäonnistuin
Näiden kahden Muratin hoidossa epäonnistuin

En ymmärrä, mikä nämä lehdet lopulta kuivatti
En ymmärrä, mikä nämä lehdet lopulta kuivatti

Suka-aloe on todella söpö tässä pussissa, mutta häviää sinne kuitenkin ikävästi ja on siihen pienikin
Suka-aloe on todella söpö tässä pussissa, mutta häviää sinne kuitenkin ikävästi ja on siihen pienikin
Uusi Muratin kasvuyritys muutamalla oksalla
Uusi Muratin kasvuyritys muutamalla oksalla

Ainakin vielä vihertää
Ainakin vielä vihertää



Uusia paikkoja

Kuristajaklusia pääsi betoniseen ruukkuun, johon se sopii kaikinpuolin aivan täydellisesti. Nyt kun Muratista vielä säilyi jämiä, pääsi Kuristajaklusia olohuoneessa hyllylle, jossa kasveja ei vielä ollutkaan. Tästä lähti pieni kasviensiirtelyn ketjureaktio liikkelle, ja hain eteisen lipastolta vielä Pesäraunioisen olohuoneen ikkunalaudalle asumaan. Sen lehden kärjet olivat alkaneet rusehtamaan, vaikka vettä sekin on saanut runsaasti, kuten sanaismaisena kasvina pitääkin. Ajattelin, että ehkä se ei kuitenkaan saanut riittävästi eteisessä valoa, vaikka lukemani perusteella se hieman varjoisammassa viihtyisikin. Aika näyttää, miten se viihtyy runsaammassa valossa.

Kuristajaklusia teki minuun ulkonäöllään lähtemättömän vaikutuksen
Kuristajaklusia teki minuun ulkonäöllään lähtemättömän vaikutuksen

Kokeilin ensin Pesäraunioista hyllynpäälle, jossa on kolme muutakin kasvia, mutta se päätyi kuitenkin siirtymään olohuoneen ikkunalaudalle
Kokeilin ensin Pesäraunioista hyllynpäälle, jossa on kolme muutakin kasvia, mutta se päätyi kuitenkin siirtymään olohuoneen ikkunalaudalle


Uusia ruukkuja, lisää kasveja

Jokin aika sitten siirsin myös kovaa vauhtia kasvavan käärmekaktuksen isompaan ruukkuun. En ollut tullut ajatelleeksi, että jokainen oksa siinä on ns. erillinen, kun se oli hyvin paljon pienemmässä ruukussa. Tästä seurasi se, että nyt tuo isompi ruukku ammottaa tyhjyyttään. Äitini, jolta Käärmekaktuksen alkujaan sainkin, onkin antamassa minulle pistokkaita lisää. Sen lisäksi äidillä on tulossa minulle jotain aivan ihana: Värinokkonen, eli Isokirjopeippi. Kyseessä on köynnöskasvi, jolla on aivan upean violetit lehdet. Haluaisin sen ehdottomasti katosta roikkumaan jonkinlaisessa amppelissa, mutta tässä asunnossa se jääköön tekemättä. Veikkaan, että täällä sen paikka voisi olla makuuhuoneessa, Noelin matalahkon vaatekaapin päällä.

Käärmekaktus kaipaa lisää oksia ruukkuunsa
Käärmekaktus kaipaa lisää oksia ruukkuunsa



Sydämeni osuman sai

Tämä viherkasviharrastus on vienyt sydämeni, eikä siihen tarvitse edes isoa budjettia, kun saa kestävää ja näyttävää aikaan. Toki tähänkin lajiin, niin kuin mihin tahansa, saa uppoamaan euroja niin paljon kuin haluaa. Joka tapauksessa, sopii hyvin myös hintansa puolesta kotona olevalle äidille. Hiljattain edellisiä istutuksia parvekkeella tehdessäni huomasin, että juuri siinä hetkessä olin onnellinen.

Keinäsanopinkieli ja saniainen voivat erinomaisesti
Keinäsanopinkieli ja saniainen voivat erinomaisesti
Nämä tuntemattomat saniaistyyliset kasvit makuuhuoneen ikkunalaudalla voivat erittäin vehreästi ja vihreästi
Nämä tuntemattomat saniaistyyliset kasvit makuuhuoneen ikkunalaudalla voivat erittäin vehreästi ja vihreästi

Keihäsanopinkieli on lempikasvini
Keihäsanopinkieli on lempikasvini

<3. Jennyfer

21. toukokuuta 2020

Sisustustyynyliinat vauvan käden- ja jalan jäljellä

Nyt, kun kaikki asianomaiset ovat saaneet lahjansa, voin kertoa myös täällä, mitä me teimme äitienpäivälahjoiksi niin minulle, mummolle kuin mummillekin. Koska äitienpäivä oli meille kolmelle naiselle Noelin osalta ensimmäinen, halusin siitä muistoksi kaikille jotain speciaalia, ja täyttihän Noelkin juuri silloin kahdeksan kuukautta.

Noel 8 kk käden ja jalan jäljet äitienpäivälahjoiksi tehdyissä sisustustyynyliinoissa
Noel 8 kk käden ja jalan jäljet äitienpäivälahjoiksi tehdyissä sisustustyynyliinoissa

Kädet ja jalat

Minulla oli ollut jo pitkään mielessä, että teemme äitienpäivälahjoiksi sisustustyynyliinat, joihin painamme kangasvärillä Noelin käden jäljet. Koska halusin tietysti tehdä tällaisen lahjan ja muiston myös itselleni, oli selvää, että jalat ikuistettaisiin myöskin. Olivathan ne ensimmäiset, mitä ikinä koskaan pojastani näinkään, ja rakastuin niihin jalkapohjiin välittömästi. Mutta mitäpä niitä pihtaamaan, isoäidit ansaitsivat jalan jäljet myöskin. Lisäksi ensimmäisenä isänpäivänä, Noelin ollessa noin parikuinen, ikuistettiin lahjoihin niinikään hänen jalanjälkensä, mutta tauluina (voit katsoa ne täältä). Ja niin me käynnistimme sekä käsien että jalkojen painatustehtaan.

Tyynyliina on 100% pellavaa
Tyynyliina on 100% pellavaa 
Noel 8 kk jalan jäljet
Noel 8 kk jalan jäljet


Ei hommia kipeenä

Painohommat kuitenkin hieman viivästyivät siitä, että nämä lahjat olisivat ehtineet kaikille asianosaisille äitienpäiväksi, sillä meillä oli siinä viikon mittaan melkoista pyöritystä päällä. Ensin Noelilla oli punotusta korvassa, eikä ruoka oikein maistunut. Korvaa lääkittiin Panadolilla, mutta lopulta hän lakkasi syömästä kokonaan ja suostui juomaan vain maitoa. Lisäksi Noel oli todella väsynyt ja nukkui pitkiä, jopa ylimääräisiä päiväunia. Menimme uudestaan lääkäriin. Korva oli onneksi jo kunnossa, mutta virus oli siirtynyt kurkkuun, ja tällä kertaa nielu oli tulehtunut. Ihme, ettei ruoka maistunut. Ei ehditty lopettaa nielun Panadolkuuria, kun päälle puhkesi vielä kolmas hammas, joten ihan ensimmäisenä ei ollut äitienpäivän painantatyöt mielessä. Mummo ja mummi ovat olleet lahjoistaan liikuttuneita, joten ehdottomasti parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Urakka vaati pari silityskertaa
Urakka vaati pari silityskertaa

Noel 8 kk käden jäljet
Noel 8 kk käden jäljet

Näin ne teimme

Kaksin emme Noelin kanssa olisi mitenkään näistä painatuksista selvinneet, joten hänen isä oli apunamme. Hän piti Nolia sylissä, minä suojasin, maalasin ja painoin vuoroin käsiä ja jalkoja. Onnistuimme täydellisesti ja teokset ovat juuri 8 kk ikäisen taiteilijan näköiset, jolle ei voi sanoa, että se käsi pitäisi just nyt ottaa pois nyrkistä, kun tehdään siitä jälki. Jalat olivat siihen nähden paljon helpommat työstää. Tyynyliinat ovat 100% pellavaa ja pesin sekä silitin ne ennen painantaa. Käytimme valkoista kangasväriä, joka painamisen jälkeen vielä silitettiin kiinni viiden minuutin ajan leivinpaperin läpi. Näin se kestää mm. pesun 40 asteessa. Ennen kangasvärin levittämistä Noelin käsiin ja jalkoihin suojasin ne hyvin Neutrogenan Norwegian käsirasvalla. Väri lähti hyvin pois ihosta ihan veden alla huuhtelemalla, eikä aiheuttanut ihoon minkäänlaisia reaktioita. Noel tykkäsi askartelupuuhista silminnähden paljon. Häntä hymyilytti kovasti, kun levitin siveltimellä väriä etenkin jalkapohjiin. Ehkä se hieman kutitti. Lisäksi hän oli erittäin innoissaan, kun aina painamisen jälkeen häntä kehuttiin ja näytin, mitä ihanaa ja suloista saimmekaan aikaan.

<3. Jennyfer

13. toukokuuta 2020

Näistä unelmoin ja haaveilen

Ajattelin ensin, että kirjoitan vain joistain minun pidempi aikaisista haaveista, toiveista ja unelmista, joita huomaan pyörittävän mielessäni useinkin, mutta jäinkin sitten miettimään kaikkea sitä, mistä ylipäätään haaveilen ja unelmoin. Lista ei ole kovinkaan pitkä (vaikka postaus on), sillä olen tietyllä tavalla aika vaatimaton. Vaikkakin sitten niissä jutuissa, joita on, vaativa. Koen haaveilevani lopulta aika pienistä, yksinkertaisista ja melko helpostikin saavutettavista asioista. Jostain syystä kuitenkin unelmieni edessä on muureja.

Satasilla pärjää

En halua paljon, enkä haaveile suurista. Unelmissani ei ole esim. lottovoitto, vaikka satunnaisesti sitä, ja muita pelejä teenkin. Silloin, kun pelaan ja toivon voittoa, haluaisin yleensä nopean ratkaisun johonkin hieman enemmän rahaa vaativaan asiaan. Kyse ei koskaan ole miljoonista, edes sadoista-, tai kymmenistä tuhansista. Monesti pärjäisin ihan muutamilla satasilla.

En haaveile suurista rahoista
En haaveile suurista rahoista (Kuva: Pixabay)


Vuokra koti riittää

En haaveile enää omistavani asuntoa. Olen ollut asuntovelaton kolmatta vuotta, ja se on ollut vapauttavaa. On edelleen. Vaikka minulla nyt on Noel, joku, joka perii minut, ei minun siltikään tarvitse omistaa asuntoa. Ainut syy, miksi omistaisin asunnon on se, että saisin tehdä ja laittaa siitä omanlaisen ja -näköisen. Minulle riittäisi kuitenkin siisti ja toimiva vuokrakoti nykyajan varustuksilla, jota saisi sisustaa ja laittaa: maalta, tapetoida ja kiinnittää asioita seinille. Sellainen oli minun entinen koti. Enkä halua asua isosti, vaan tunnelmallisesti pienemmissä neliöissä. En halua suurta tilaa ympärilleni. Rakastan niitä haasteita, kun saan miettiä toimivia ja monikäyttöisiä ratkaisuja ja elää vain sellaista tavaroiden keskellä, joita oikeesti tarvitsee, tai jotka oleellisesti luovat tunnelmaa ja viihtyvyyttä. Minusta on ihana tehdä myös ei niin perinteisiä ratkaisuja. Ei kaikessa tarvitse olla järkeä, jos se näyttää hyvältä.

Unelma: Pieni koti ja luonto lähellä
Unelma: Pieni koti ja luonto lähellä (Kuva: Pixzabay)


Myös materiaa

En häpeä sitä, että osa unelmistani ja haaveistani on materiaa. Osa materiasta on sellaista, joka mahdollistaa materiattomien haaveiden täyttymisen. Olen todella tarkka siitä, mitä ostan ja hankin. En yleensäkään tee heräteostoksia, vaan ostan tarpeeseen. Siksi uskallan haaveilla myös materiaalista. Minulla on olemassa niille oikeesti käyttötarkoitus, enkä ole ostamassa niitä vain ostamisen ilosta tai kaappiin pyörimään. Kaappinikin käyn aina kaksi kertaa vuodessa läpi, keväällä ja syksyllä. Karsin pois ne, mitkä syystä tai toisesta on jäänyt käyttämättä, tai tulleet tiensä päähän. En tee tätä mitenkään suunnitelmallisesti, vaan minulle iskee aina automaattisesti jonkinlainen syys- ja kevätsiivous puuska. Tänä keväänä se ulottui vain vaatekaappiini, sillä keittiön ja kaiken muun osalta minun oli huomioitava myös toinen. Tosin tiedän, että keittiössäkin on sellaista, jota kukaan ei ole kaivannut, käyttänyt tai tarvinnut koko täällä asumisen aikana, puoleen vuoteen...

Unelmat, haaveet, toiveet

Entäs ne varsinaiset unelmat, haaveet ja toiveet sitten. Istuin Noelin parien päiväunien aikana sohvalla, join useamman kupin teetä, mietin ja listasin. Kuten alkuun aavistelin, lista ei ole pitkä. Olen tietyllä tavalla vaatimaton ja vähään tyytyväinen. Olen myös tosi tyytyväinen, että tulin tehneeksi tämän listan kokonaisuudessaan, enkä vain muutaman asian osalta, sillä nyt osaan paremmin kohdistaa ajatukseni ja toimintani niitä kohti. Yksi haaveistani on sellainen, jonka kyllä kirjoitin, mutta pyyhin pois, sillä en voi tuoda sitä päivänvaloon. Elän sen haaveen kuplassa päivittäin ja siitä on muodostunut minulle myös jonkinlainen voimavara ja pakopaikka. Ehkä vielä joskus voin tuoda sen päivänvaloon, mutta katsotaanpa ennen sitä, mitä ne muut oikein ovatkaan. 

Elän joka päivä hetkiä unelmoiden ja haaveillen
Elän joka päivä hetkiä unelmoiden ja haaveillen (Kuva: Pixabay)

Akvaario

Olen haaveillut akvaariosta jo vuosia. Minulla oli sellainen lapsena. Siellä oli kultakaloja ja neontetroja. Kultakaloja saattaisin laittaa sinne edelleen, mutta myös muita lajeja. Sisustaisin sen jollain vielä tuntemattomalla teemalla. Ja tietysti viherkasveilla, juurakoilla, kivillä... Kun googleen laittaa hakusanaksi "akvaariokoristeet" (tuolokset näet täältä) niin minähän sekoan: dinosauruksen luuranko, viikinkiveneen hylky, rikkinäisiä ruukkuja, linnan torni, pullopostia, ränsistynyt aita... Tai ehkä tekisinkin siitä vedenalaisen temppelin ja haaveilemani Buddha patsas saisi vihdoinkin paikkansa. Akvaario olisi todella kaunis sisustuselementti ja sitä olisi kyllä rauhoittavaa ja ilo katsella. Entä jos seuraavaan kotiin lähtisinkin akvaario edellä? 

Akvaario on yksi pitkäaikaisista haaveistani
Akvaario on yksi pitkäaikaisista haaveistani (Kuva: Pixabay)

Soittaminen

Olen aivan vauvasta asti soitellut Vaarin sylissä hänen sähköurkujaan, niin kuin Noelkin on jo puolivuotiaana päässyt isovaarinsa kanssa tekemään. Muutaman vuoden ikäisenä sain omat kosketinsoittimet ja soittelinkin pitkälle aikuisikään asti, kunnes vanhempani muuttivat pienempään asuntoon ja soittimeni toisaalle sen myötä, sillä ne eivät mahtunut myöskään minun kotiini. Olen jo useamman vuoden haaveillut soittavani jälleen ja kävinpä reilu vuosi sitten ihan livenä laitteita vähän kokeilemassakin, mutta onneksi en ehtinyt ostamaan, sillä olinkin yllättäen raskaana, ja soittimelle varatut kodin neliöt sekä rahat vaihtui mm. pinnasänkyyn. Niinikään useamman vuoden olen haaveillut taidosta soittaa ukuleleä. Se olisi silläkin tavalla hieno soitin, että ei vaatisi niin paljon lattiapinta-alaa, kuin kosketinsoittimet. Olen useita kertoja katsonut kursseja, mutta ne eivät ole osuneet sopivaan ajankohtaan. Koska minulla on tällainen musiikillinen taito, haluaisin ehdottomasti jakaa sen myös Noelin kanssa. Haaveissani onkin, että voisin musisoida hänen kanssaan yhdessä kotona. Ja niin me vielä teemmekin.

Haaveilen jälleen soittavani
Haaveilen jälleen soittavani (Kuva: Pixabay)


Maalaaminen

Olen aina tykännyt maalata erilaisilla menetelmillä ja tekniikoilla pitkin ikääni, mutta pitänyt harrastuksesta myös reiluja taukoja. Olen jopa opiskellut taideterapiaa Kaironissa, ja sitä olisi kyllä mahtavaa vielä joskus jatkaa. Kun löysin VedicArtin ja kävin sen peruskurssin, tiesin löytäneeni sen suhteen perille, että enää minun ei tarvitse miettiä, mitä ja miten maalata. Sittemmin siitäkin harrastuksesta on reilu tauko, mutta olen kovin alkanut viimeaikoina kaipaamaan ajatusteni ja tunteiden purkamista jälleen maalaten. Ehkä voisin käydä ostamassa muutama värin ja pohjan. Myös suojahanskoja, sillä tykkään erityisesti maalata akryyliväreillä käsin.

Maalaaminen on kulkenut elämässäni mukana myös pitkien taukojen kera
Maalaaminen on kulkenut elämässäni mukana myös pitkien taukojen kera (Kuva: Pixabay)


Uusi koti

Olen muutaman kerran jo aiemmin kirjoitellut siitä, miten en ole yhtään sinut tämän nykyisen asuntomme kanssa. Huomaan myös puhuvani siitä asuntona, en kotina. Edellinen kirjoitukseni sisälsi miljoona kohtaa siitä, miksi en oikein viihdy täällä ja haluan uuden kodin. Ja nehän olivat:

xxx
"Asunto. Se on väliaikainen. Ainakin siihen asti, kunnes palaan tammikuussa 2021 töihin. Lisäksi sitouduimme asumaan tässä vähintään vuoden. No, se kyllä istuu yksiin töihin paluuni kanssa, joten no problem. Mutta väliaikainen. Se tuo mukanaan monen monta ahdistusta. Minulle kodin tuunaaminen, puunaaminen ja laittaminen on aina ollut tärkeää ja rakas harrastus. Täällä en voi tehdä niin, toteuttaa itseäni, sillä "jos teet seiniin reikiä, korjaat ne". Suurin osa seinistä on tapetoitu, joko lasikuitu- tai paperitapetilla, joten ei kiitos tämän asunnon tapetointia pois muuttaessamme."

"Tykkään tästä asunnon pohjaratkaisusta tosi paljon, vaikka se ei vastaakaan unelmaani. Keittiö on erillinen, vaikka haluaisin sen avonaiseksi tilaksi olohuoneen kanssa. Kylpyhuone on todella pieni, vaikka hoitaa asiansa. Luksusta on avotakka, jossa meillä on viikonloppuisin tapana grillata makkaraa. Juuri remontoitu parveke lasituksineen on ihan kiva. 50-luvun ikkunat, etenkin makuuhuoneessa ison autotien puolella päästää kaiken äänen läpi niin, kuin asuisit kadulla. Yläkerrassa asuu mummo, joka liikuttelee runsaissa määrin huonekaluja lattiaa pitkin joka ikinen päivä klo 10 ja 12 välillä. Jossain ylhäällä, ehkä viistosti asuu joku, joka aloittaa joka ikinen ilta klo 22 aikaa jumalattoman hyppimisen ja pomppimisen lattiaa vasten. Pahimmillaan olen kellottanut tätä puoleen yöhön asti. Keittiöstä irtoaa useita kertoja viikossa yksi jalkalista, tiskikoneen integroidusta etulevystä puhumattakaan. Kun asuntoon kuuluva pesukone linkoaa, suosittelen korvatulppia ja runsaasti aikaa, sillä alle kahden tunnin ei pyörähdä yksikään ohjelma. Lattiat ovat kellertävän parketin ja valkoisen laminaatin sekoitus, riippuen huoneesta. Asuntoomme kohdistuu suoraan pihavalo, joka valotehonsa puolesta kuuluisi lentokentälle. Noelille emme saa tähän asuntoon omaa huonetta, jota olisi pikkuhiljaa kiva alkaa laittamaan. Se toki oli tiedossa tänne muuttaessa, eikä juuri nyt ole varsinaisesti ongelma. Mutta silti."

"Ja sitten se sisustus, johon voisin toki itse vaikuttaa, mutta en, koska ne tuet. Niillä ei kuitenkaan rynnätä Ikeaan, tai muuallekaan, kun se visio iskee. En voi sietää meidän sohvia. TV-taso ei vastaan lainkaan odotuksia. Jos minusta olisi kiinni, meillä ei olisi koko TV:tä, sillä en juurikaan katso sitä.  Olohuoneen pöydän kanssa käyn vielä keskustelua. Ruokapöydän tuoleineen vaihtaisin välittömästi. Sänky, ihan järisyttävää, mutta uusi on onneksi ovellamme jo viikon päästä. Kiitos Noelin isän! Mutta sitten uupuu vielä peli, matot, penkki, kori... Ennen olisin vain lähtenyt ostamaan ne ja fiilistellen viritellyt paikoilleen. Nyt koitan hyväksyä, että minulla ei ole tässä hetkessä varaa harrastaa ja sisustaa. Vaikeaa on ollut myös hyväksyä se, että se 31,5 neliön koti, joka oli aivan ihana, jossa oli tarkoitus asua Noelin kanssa muutama vuosi ennen isomman hankintaa, oli kaikin puolin sisustettu ja kunnossa. Juuri niin kodin pitäisi olla, silloin, kun se on sinulle henkireikä, eikä siihen ole varaa panostaa."
xxx

Ehkä joku päivä kädessäni on avaimet toiseen kotiin
Ehkä joku päivä kädessäni on avaimet toiseen kotiin (Kuva: Pixabay)


Sisustus

Yllä oleva uuden kodin ja lukuisten syiden osalta puhukoot puolestaan, mutta haluan mainita tämän erikseen, sillä kodin sisustaminen, puunaaminen, tuunaaminen ja laittaminen on minulle järisyttävän tärkeä henkireikä. Minulle ei ole lainkaan saman tekevää, minkälaisessa ympäristössä vietän aikani. Sen lisäksi, etten tämän vuokra-asunnon rajoituksista johtuen pysty toteuttamaan itseäni, puutuu minulta näin vanhempainvapaalla ollessa, ja pian hoitovapaalle jäädessä ne rahat. Sitte pitää vielä huomioida kanssa-asuja, enkä nyt puhu Noelista. Olen tukossa ja lukossa.


Kaipaan todella paljon sisustamista ja sitä tunnetta, että koti on valmis ja laitettu
Kaipaan todella paljon sisustamista ja sitä tunnetta, että koti on valmis ja laitettu (Kuva: Pixabay)

Retkeily

Täältä voitte vilkaista, miten intohimoinen retkeilijä olen ollut. Sieltä löytyy retkitarina poikineen. Raskaana ollessa en uskaltanut mettään, sillä sain ihan alkuraskaudesta lähtien todella kivuliaita alavatsakipuja, ja onpa minulla kokemusta kaatumisista ja liukastumisistakin, joten en ottanut mitään riskejä mihinkään suuntaan siinä elämäni ainutlaatuisessa siunatussa tilassa. Kaipaan poluille ja seikkailuihini todella paljon. Odotan tietysti kovasti sitä, että Noel kasvaa ja saan toteuttaa tätä upeaa harrastusta yhdessä hänen kanssa.

Retkeily on ainut matkustamisen muoto, josta todella nautin ja elämääni haluan sekä kaipaan
Retkeily on ainut matkustamisen muoto, josta todella nautin ja elämääni haluan sekä kaipaan (Kuva: Pixabay)



Kajakki

Liittyy vahvasti retkeilyyn. Olen haaveillut jo muutaman vuoden, että voin laajentaa retkiäni maalta vesille. Viime kesän ostoslistalla oli kajakki, malli ja kaikki katottuna valmiiksi, mutta sitten oli se raskaus, niin siirtyi sekin luonnollisesti eteenpäin. Olen toki jo miettinyt tämän kevään aikana asiaa paljon uudestaan. Vähintäänkin joka kerta, kun useita kertoja viikossa lenkkeilen merenrantoja pitkin. Mistä laskisin kajakin vesille, mihin meloisin, tännekin pääsisi melomalla... Nyt mietin lähinnä sitä, minkälainen menopelin tulisi olla, jotta Noel voisi kulkea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mukana. 

Yksi suurimpia ja pitkäaikaisempia unelmiani on laajentaa retkeily vesille
Yksi suurimpia ja pitkäaikaisempia unelmiani on laajentaa retkeily vesille (Kuva: Pixabay)


Retki Ruotsin Lapissa

Pysytään vielä aiheessa. Minulla oli vaellusreissu varattuna ja osittain maksettuna, kun tein positiivisen raskaustestin, jonka jouduin lopulta perumaan, sillä kyseessä oli kaikkineen noin viikon reissu, jossa tarkoitus oli valloittaa Kebnekaise Pohjois-Ruotsissa. Reissun ajankohdasta laskettuun aikaan oli enää n. 2,5 kk aikaa, ja sillä vatsalla, missä kokoluokassa minäkin olin, ei enää vaelleta, saati valloiteta minkäänlaisia vuoria. Tähän listaan voisin lisätä muitakin Pohjois-Skandinaavian kohteita, mutta pääsisinpä kokemaan edes sen ensimmäisen. Odotan, että Noel on sen ikäinen, jotta voin jättää hänet viikoksi esim. isovanhempien kanssa mökkeilemään. Sitten vedän vaelluskenkäni jalkaan, ja valloitan mitä haluan.

Haaveideni vaellusmaisemia (Kuva: Pixabay)


Mökkeily

Mökistä puheenollen, kaipaan sinne tosi paljon. En ole viettänyt siellä aikaa sitten viime juhannuksen. Laskettuaika oli syyskuun alussa, joten en jussin jälkeen oikeen uskaltanut viettää aikaa missään mettän keskellä. En halunnut synnytyksen käynnistyvän mökillä, saati Noelin syntyvän mihinkään Nelostien varteen, sillä lähimpään synnytyssairaalaan olisi ollut reilu 100 km matkaa. Tiedän, että monissa paikoissa moinen, jopa pidempi synnytysmatka on ihan normaali, mutta siitä huolimatta, olin ensisynnyttäjä, kaikki oli uutta ja jännitti. Nyt kun tiedän, minkälaiset hermokivut supistukset saivat selässäni aikaan, olisin todennäköisesti vähintäänkin menettänyt tajun ajaessamme mökiltä useita kilometrejä hiekkatietä pitkin, sillä jo Helsingin kantakaupungin suojateiden töyssyt saivat minut huutamaan, ettei niistä saa supistuksen aikana ajaa. Heh. Synnytystarinan voit lukea täältä. Nyt kun Uudenmaan koronarajoitukset on poistettu, voisin hyvin suunnata Noelin kanssa mökille, olla ja nauttia siellä, mutta en jotenkaan haluaisi olla siellä hänen kanssa ihan kahdestaan. Isovanhemmat olisivat todella tervetullutta seuraa, mutta sitten on taas se korona. Ukki on eläkkeellä, joten hänen kanssaan en koe varsinaista vaaraa puolin enkä toisin, sillä käymme vain ruokakaupassa, puolin ja toisin. Mutta Mummo on vielä työelämässä ja sellaisessa työssä, jossa joutuu kohtaamaan mm. sellaisia ihmisiä, joilla on rajoittunut kyky, tai ei lainkaan mahdollisuuksia pitää huolta hygieniasta. Näin  ollen noudatamme varovaisuutta, emmekä tapaa, kuin videopuheluiden välityksellä. Joten tehdäänpä mökkeilyäkin sitten myöhemmin, prkl.

Mökki, mettä ja vesi <3
Mökki, mettä ja vesi <3 (Kuva: Pixabay)


Lopuksi

Ja tästä onkin sitten pyyhitty yksi haave pois, jonka ainakin toistaiseksi pidän vain ja ainostaan itselläni.

<3. Jennyfer