13. toukokuuta 2020

Näistä unelmoin ja haaveilen

Ajattelin ensin, että kirjoitan vain joistain minun pidempi aikaisista haaveista, toiveista ja unelmista, joita huomaan pyörittävän mielessäni useinkin, mutta jäinkin sitten miettimään kaikkea sitä, mistä ylipäätään haaveilen ja unelmoin. Lista ei ole kovinkaan pitkä (vaikka postaus on), sillä olen tietyllä tavalla aika vaatimaton. Vaikkakin sitten niissä jutuissa, joita on, vaativa. Koen haaveilevani lopulta aika pienistä, yksinkertaisista ja melko helpostikin saavutettavista asioista. Jostain syystä kuitenkin unelmieni edessä on muureja.

Satasilla pärjää

En halua paljon, enkä haaveile suurista. Unelmissani ei ole esim. lottovoitto, vaikka satunnaisesti sitä, ja muita pelejä teenkin. Silloin, kun pelaan ja toivon voittoa, haluaisin yleensä nopean ratkaisun johonkin hieman enemmän rahaa vaativaan asiaan. Kyse ei koskaan ole miljoonista, edes sadoista-, tai kymmenistä tuhansista. Monesti pärjäisin ihan muutamilla satasilla.

En haaveile suurista rahoista
En haaveile suurista rahoista (Kuva: Pixabay)


Vuokra koti riittää

En haaveile enää omistavani asuntoa. Olen ollut asuntovelaton kolmatta vuotta, ja se on ollut vapauttavaa. On edelleen. Vaikka minulla nyt on Noel, joku, joka perii minut, ei minun siltikään tarvitse omistaa asuntoa. Ainut syy, miksi omistaisin asunnon on se, että saisin tehdä ja laittaa siitä omanlaisen ja -näköisen. Minulle riittäisi kuitenkin siisti ja toimiva vuokrakoti nykyajan varustuksilla, jota saisi sisustaa ja laittaa: maalta, tapetoida ja kiinnittää asioita seinille. Sellainen oli minun entinen koti. Enkä halua asua isosti, vaan tunnelmallisesti pienemmissä neliöissä. En halua suurta tilaa ympärilleni. Rakastan niitä haasteita, kun saan miettiä toimivia ja monikäyttöisiä ratkaisuja ja elää vain sellaista tavaroiden keskellä, joita oikeesti tarvitsee, tai jotka oleellisesti luovat tunnelmaa ja viihtyvyyttä. Minusta on ihana tehdä myös ei niin perinteisiä ratkaisuja. Ei kaikessa tarvitse olla järkeä, jos se näyttää hyvältä.

Unelma: Pieni koti ja luonto lähellä
Unelma: Pieni koti ja luonto lähellä (Kuva: Pixzabay)


Myös materiaa

En häpeä sitä, että osa unelmistani ja haaveistani on materiaa. Osa materiasta on sellaista, joka mahdollistaa materiattomien haaveiden täyttymisen. Olen todella tarkka siitä, mitä ostan ja hankin. En yleensäkään tee heräteostoksia, vaan ostan tarpeeseen. Siksi uskallan haaveilla myös materiaalista. Minulla on olemassa niille oikeesti käyttötarkoitus, enkä ole ostamassa niitä vain ostamisen ilosta tai kaappiin pyörimään. Kaappinikin käyn aina kaksi kertaa vuodessa läpi, keväällä ja syksyllä. Karsin pois ne, mitkä syystä tai toisesta on jäänyt käyttämättä, tai tulleet tiensä päähän. En tee tätä mitenkään suunnitelmallisesti, vaan minulle iskee aina automaattisesti jonkinlainen syys- ja kevätsiivous puuska. Tänä keväänä se ulottui vain vaatekaappiini, sillä keittiön ja kaiken muun osalta minun oli huomioitava myös toinen. Tosin tiedän, että keittiössäkin on sellaista, jota kukaan ei ole kaivannut, käyttänyt tai tarvinnut koko täällä asumisen aikana, puoleen vuoteen...

Unelmat, haaveet, toiveet

Entäs ne varsinaiset unelmat, haaveet ja toiveet sitten. Istuin Noelin parien päiväunien aikana sohvalla, join useamman kupin teetä, mietin ja listasin. Kuten alkuun aavistelin, lista ei ole pitkä. Olen tietyllä tavalla vaatimaton ja vähään tyytyväinen. Olen myös tosi tyytyväinen, että tulin tehneeksi tämän listan kokonaisuudessaan, enkä vain muutaman asian osalta, sillä nyt osaan paremmin kohdistaa ajatukseni ja toimintani niitä kohti. Yksi haaveistani on sellainen, jonka kyllä kirjoitin, mutta pyyhin pois, sillä en voi tuoda sitä päivänvaloon. Elän sen haaveen kuplassa päivittäin ja siitä on muodostunut minulle myös jonkinlainen voimavara ja pakopaikka. Ehkä vielä joskus voin tuoda sen päivänvaloon, mutta katsotaanpa ennen sitä, mitä ne muut oikein ovatkaan. 

Elän joka päivä hetkiä unelmoiden ja haaveillen
Elän joka päivä hetkiä unelmoiden ja haaveillen (Kuva: Pixabay)

Akvaario

Olen haaveillut akvaariosta jo vuosia. Minulla oli sellainen lapsena. Siellä oli kultakaloja ja neontetroja. Kultakaloja saattaisin laittaa sinne edelleen, mutta myös muita lajeja. Sisustaisin sen jollain vielä tuntemattomalla teemalla. Ja tietysti viherkasveilla, juurakoilla, kivillä... Kun googleen laittaa hakusanaksi "akvaariokoristeet" (tuolokset näet täältä) niin minähän sekoan: dinosauruksen luuranko, viikinkiveneen hylky, rikkinäisiä ruukkuja, linnan torni, pullopostia, ränsistynyt aita... Tai ehkä tekisinkin siitä vedenalaisen temppelin ja haaveilemani Buddha patsas saisi vihdoinkin paikkansa. Akvaario olisi todella kaunis sisustuselementti ja sitä olisi kyllä rauhoittavaa ja ilo katsella. Entä jos seuraavaan kotiin lähtisinkin akvaario edellä? 

Akvaario on yksi pitkäaikaisista haaveistani
Akvaario on yksi pitkäaikaisista haaveistani (Kuva: Pixabay)

Soittaminen

Olen aivan vauvasta asti soitellut Vaarin sylissä hänen sähköurkujaan, niin kuin Noelkin on jo puolivuotiaana päässyt isovaarinsa kanssa tekemään. Muutaman vuoden ikäisenä sain omat kosketinsoittimet ja soittelinkin pitkälle aikuisikään asti, kunnes vanhempani muuttivat pienempään asuntoon ja soittimeni toisaalle sen myötä, sillä ne eivät mahtunut myöskään minun kotiini. Olen jo useamman vuoden haaveillut soittavani jälleen ja kävinpä reilu vuosi sitten ihan livenä laitteita vähän kokeilemassakin, mutta onneksi en ehtinyt ostamaan, sillä olinkin yllättäen raskaana, ja soittimelle varatut kodin neliöt sekä rahat vaihtui mm. pinnasänkyyn. Niinikään useamman vuoden olen haaveillut taidosta soittaa ukuleleä. Se olisi silläkin tavalla hieno soitin, että ei vaatisi niin paljon lattiapinta-alaa, kuin kosketinsoittimet. Olen useita kertoja katsonut kursseja, mutta ne eivät ole osuneet sopivaan ajankohtaan. Koska minulla on tällainen musiikillinen taito, haluaisin ehdottomasti jakaa sen myös Noelin kanssa. Haaveissani onkin, että voisin musisoida hänen kanssaan yhdessä kotona. Ja niin me vielä teemmekin.

Haaveilen jälleen soittavani
Haaveilen jälleen soittavani (Kuva: Pixabay)


Maalaaminen

Olen aina tykännyt maalata erilaisilla menetelmillä ja tekniikoilla pitkin ikääni, mutta pitänyt harrastuksesta myös reiluja taukoja. Olen jopa opiskellut taideterapiaa Kaironissa, ja sitä olisi kyllä mahtavaa vielä joskus jatkaa. Kun löysin VedicArtin ja kävin sen peruskurssin, tiesin löytäneeni sen suhteen perille, että enää minun ei tarvitse miettiä, mitä ja miten maalata. Sittemmin siitäkin harrastuksesta on reilu tauko, mutta olen kovin alkanut viimeaikoina kaipaamaan ajatusteni ja tunteiden purkamista jälleen maalaten. Ehkä voisin käydä ostamassa muutama värin ja pohjan. Myös suojahanskoja, sillä tykkään erityisesti maalata akryyliväreillä käsin.

Maalaaminen on kulkenut elämässäni mukana myös pitkien taukojen kera
Maalaaminen on kulkenut elämässäni mukana myös pitkien taukojen kera (Kuva: Pixabay)


Uusi koti

Olen muutaman kerran jo aiemmin kirjoitellut siitä, miten en ole yhtään sinut tämän nykyisen asuntomme kanssa. Huomaan myös puhuvani siitä asuntona, en kotina. Edellinen kirjoitukseni sisälsi miljoona kohtaa siitä, miksi en oikein viihdy täällä ja haluan uuden kodin. Ja nehän olivat:

xxx
"Asunto. Se on väliaikainen. Ainakin siihen asti, kunnes palaan tammikuussa 2021 töihin. Lisäksi sitouduimme asumaan tässä vähintään vuoden. No, se kyllä istuu yksiin töihin paluuni kanssa, joten no problem. Mutta väliaikainen. Se tuo mukanaan monen monta ahdistusta. Minulle kodin tuunaaminen, puunaaminen ja laittaminen on aina ollut tärkeää ja rakas harrastus. Täällä en voi tehdä niin, toteuttaa itseäni, sillä "jos teet seiniin reikiä, korjaat ne". Suurin osa seinistä on tapetoitu, joko lasikuitu- tai paperitapetilla, joten ei kiitos tämän asunnon tapetointia pois muuttaessamme."

"Tykkään tästä asunnon pohjaratkaisusta tosi paljon, vaikka se ei vastaakaan unelmaani. Keittiö on erillinen, vaikka haluaisin sen avonaiseksi tilaksi olohuoneen kanssa. Kylpyhuone on todella pieni, vaikka hoitaa asiansa. Luksusta on avotakka, jossa meillä on viikonloppuisin tapana grillata makkaraa. Juuri remontoitu parveke lasituksineen on ihan kiva. 50-luvun ikkunat, etenkin makuuhuoneessa ison autotien puolella päästää kaiken äänen läpi niin, kuin asuisit kadulla. Yläkerrassa asuu mummo, joka liikuttelee runsaissa määrin huonekaluja lattiaa pitkin joka ikinen päivä klo 10 ja 12 välillä. Jossain ylhäällä, ehkä viistosti asuu joku, joka aloittaa joka ikinen ilta klo 22 aikaa jumalattoman hyppimisen ja pomppimisen lattiaa vasten. Pahimmillaan olen kellottanut tätä puoleen yöhön asti. Keittiöstä irtoaa useita kertoja viikossa yksi jalkalista, tiskikoneen integroidusta etulevystä puhumattakaan. Kun asuntoon kuuluva pesukone linkoaa, suosittelen korvatulppia ja runsaasti aikaa, sillä alle kahden tunnin ei pyörähdä yksikään ohjelma. Lattiat ovat kellertävän parketin ja valkoisen laminaatin sekoitus, riippuen huoneesta. Asuntoomme kohdistuu suoraan pihavalo, joka valotehonsa puolesta kuuluisi lentokentälle. Noelille emme saa tähän asuntoon omaa huonetta, jota olisi pikkuhiljaa kiva alkaa laittamaan. Se toki oli tiedossa tänne muuttaessa, eikä juuri nyt ole varsinaisesti ongelma. Mutta silti."

"Ja sitten se sisustus, johon voisin toki itse vaikuttaa, mutta en, koska ne tuet. Niillä ei kuitenkaan rynnätä Ikeaan, tai muuallekaan, kun se visio iskee. En voi sietää meidän sohvia. TV-taso ei vastaan lainkaan odotuksia. Jos minusta olisi kiinni, meillä ei olisi koko TV:tä, sillä en juurikaan katso sitä.  Olohuoneen pöydän kanssa käyn vielä keskustelua. Ruokapöydän tuoleineen vaihtaisin välittömästi. Sänky, ihan järisyttävää, mutta uusi on onneksi ovellamme jo viikon päästä. Kiitos Noelin isän! Mutta sitten uupuu vielä peli, matot, penkki, kori... Ennen olisin vain lähtenyt ostamaan ne ja fiilistellen viritellyt paikoilleen. Nyt koitan hyväksyä, että minulla ei ole tässä hetkessä varaa harrastaa ja sisustaa. Vaikeaa on ollut myös hyväksyä se, että se 31,5 neliön koti, joka oli aivan ihana, jossa oli tarkoitus asua Noelin kanssa muutama vuosi ennen isomman hankintaa, oli kaikin puolin sisustettu ja kunnossa. Juuri niin kodin pitäisi olla, silloin, kun se on sinulle henkireikä, eikä siihen ole varaa panostaa."
xxx

Ehkä joku päivä kädessäni on avaimet toiseen kotiin
Ehkä joku päivä kädessäni on avaimet toiseen kotiin (Kuva: Pixabay)


Sisustus

Yllä oleva uuden kodin ja lukuisten syiden osalta puhukoot puolestaan, mutta haluan mainita tämän erikseen, sillä kodin sisustaminen, puunaaminen, tuunaaminen ja laittaminen on minulle järisyttävän tärkeä henkireikä. Minulle ei ole lainkaan saman tekevää, minkälaisessa ympäristössä vietän aikani. Sen lisäksi, etten tämän vuokra-asunnon rajoituksista johtuen pysty toteuttamaan itseäni, puutuu minulta näin vanhempainvapaalla ollessa, ja pian hoitovapaalle jäädessä ne rahat. Sitte pitää vielä huomioida kanssa-asuja, enkä nyt puhu Noelista. Olen tukossa ja lukossa.


Kaipaan todella paljon sisustamista ja sitä tunnetta, että koti on valmis ja laitettu
Kaipaan todella paljon sisustamista ja sitä tunnetta, että koti on valmis ja laitettu (Kuva: Pixabay)

Retkeily

Täältä voitte vilkaista, miten intohimoinen retkeilijä olen ollut. Sieltä löytyy retkitarina poikineen. Raskaana ollessa en uskaltanut mettään, sillä sain ihan alkuraskaudesta lähtien todella kivuliaita alavatsakipuja, ja onpa minulla kokemusta kaatumisista ja liukastumisistakin, joten en ottanut mitään riskejä mihinkään suuntaan siinä elämäni ainutlaatuisessa siunatussa tilassa. Kaipaan poluille ja seikkailuihini todella paljon. Odotan tietysti kovasti sitä, että Noel kasvaa ja saan toteuttaa tätä upeaa harrastusta yhdessä hänen kanssa.

Retkeily on ainut matkustamisen muoto, josta todella nautin ja elämääni haluan sekä kaipaan
Retkeily on ainut matkustamisen muoto, josta todella nautin ja elämääni haluan sekä kaipaan (Kuva: Pixabay)



Kajakki

Liittyy vahvasti retkeilyyn. Olen haaveillut jo muutaman vuoden, että voin laajentaa retkiäni maalta vesille. Viime kesän ostoslistalla oli kajakki, malli ja kaikki katottuna valmiiksi, mutta sitten oli se raskaus, niin siirtyi sekin luonnollisesti eteenpäin. Olen toki jo miettinyt tämän kevään aikana asiaa paljon uudestaan. Vähintäänkin joka kerta, kun useita kertoja viikossa lenkkeilen merenrantoja pitkin. Mistä laskisin kajakin vesille, mihin meloisin, tännekin pääsisi melomalla... Nyt mietin lähinnä sitä, minkälainen menopelin tulisi olla, jotta Noel voisi kulkea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa mukana. 

Yksi suurimpia ja pitkäaikaisempia unelmiani on laajentaa retkeily vesille
Yksi suurimpia ja pitkäaikaisempia unelmiani on laajentaa retkeily vesille (Kuva: Pixabay)


Retki Ruotsin Lapissa

Pysytään vielä aiheessa. Minulla oli vaellusreissu varattuna ja osittain maksettuna, kun tein positiivisen raskaustestin, jonka jouduin lopulta perumaan, sillä kyseessä oli kaikkineen noin viikon reissu, jossa tarkoitus oli valloittaa Kebnekaise Pohjois-Ruotsissa. Reissun ajankohdasta laskettuun aikaan oli enää n. 2,5 kk aikaa, ja sillä vatsalla, missä kokoluokassa minäkin olin, ei enää vaelleta, saati valloiteta minkäänlaisia vuoria. Tähän listaan voisin lisätä muitakin Pohjois-Skandinaavian kohteita, mutta pääsisinpä kokemaan edes sen ensimmäisen. Odotan, että Noel on sen ikäinen, jotta voin jättää hänet viikoksi esim. isovanhempien kanssa mökkeilemään. Sitten vedän vaelluskenkäni jalkaan, ja valloitan mitä haluan.

Haaveideni vaellusmaisemia (Kuva: Pixabay)


Mökkeily

Mökistä puheenollen, kaipaan sinne tosi paljon. En ole viettänyt siellä aikaa sitten viime juhannuksen. Laskettuaika oli syyskuun alussa, joten en jussin jälkeen oikeen uskaltanut viettää aikaa missään mettän keskellä. En halunnut synnytyksen käynnistyvän mökillä, saati Noelin syntyvän mihinkään Nelostien varteen, sillä lähimpään synnytyssairaalaan olisi ollut reilu 100 km matkaa. Tiedän, että monissa paikoissa moinen, jopa pidempi synnytysmatka on ihan normaali, mutta siitä huolimatta, olin ensisynnyttäjä, kaikki oli uutta ja jännitti. Nyt kun tiedän, minkälaiset hermokivut supistukset saivat selässäni aikaan, olisin todennäköisesti vähintäänkin menettänyt tajun ajaessamme mökiltä useita kilometrejä hiekkatietä pitkin, sillä jo Helsingin kantakaupungin suojateiden töyssyt saivat minut huutamaan, ettei niistä saa supistuksen aikana ajaa. Heh. Synnytystarinan voit lukea täältä. Nyt kun Uudenmaan koronarajoitukset on poistettu, voisin hyvin suunnata Noelin kanssa mökille, olla ja nauttia siellä, mutta en jotenkaan haluaisi olla siellä hänen kanssa ihan kahdestaan. Isovanhemmat olisivat todella tervetullutta seuraa, mutta sitten on taas se korona. Ukki on eläkkeellä, joten hänen kanssaan en koe varsinaista vaaraa puolin enkä toisin, sillä käymme vain ruokakaupassa, puolin ja toisin. Mutta Mummo on vielä työelämässä ja sellaisessa työssä, jossa joutuu kohtaamaan mm. sellaisia ihmisiä, joilla on rajoittunut kyky, tai ei lainkaan mahdollisuuksia pitää huolta hygieniasta. Näin  ollen noudatamme varovaisuutta, emmekä tapaa, kuin videopuheluiden välityksellä. Joten tehdäänpä mökkeilyäkin sitten myöhemmin, prkl.

Mökki, mettä ja vesi <3
Mökki, mettä ja vesi <3 (Kuva: Pixabay)


Lopuksi

Ja tästä onkin sitten pyyhitty yksi haave pois, jonka ainakin toistaiseksi pidän vain ja ainostaan itselläni.

<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.