24. toukokuuta 2020

Raskauskiloprojekti: näin se meni ja päättyi

Jouluna 2018 kärsin todella pahasta alaselkäkivusta. Vedin Prismassa perässäni sellaista perässä vedettävää ostoskoria, jossa oli pohjalla pari viipaletta irtomyynnistä ostettua joulukinkkua, ja se sattu selkään aivan prkleesti. Aaton jälkeisinä pyhinä en enää saanut itseäni seistessä suoraksi, joten  nöyränä painelin kumarassa lääkärin vastaanotolle. Alaselän lihakset olivat pahasti tulehtuneet ja krampissa. Sain ja söin lihasrelaksantteja, Panadolia ja Buranaa. En tiennyt, eikä ollut pienintä aavistustakaan siitä, että olin kolmatta viikkoa raskaana. Eihän minulla pitänyt olla edes mahdollisuutta saada lasta. Jos olisin tiennyt raskaudesta, en ikinä olisi laittanut moisia pillereitä suustani alas. En enää muista, minkä aikaa niitä söin, mutta selkäkivut, jotka olivat seurausta erittäin intensiivisestä Crossfit harrastuksesta, olivat pian tiessään. Treenasin pelkästään Crossfitiä 4 aamuna viikossa, siihen päivittäiset lenkit koiran kassa ja viikottaiset uinnit päälle. Olin kropaltani melko hyvässä kunnossa, painoin 65 kiloa. Ennen intensiivistä treenikautta olin noudattanut myös kahdeksan viikkoa FitFarmin Superdietti ruokavaliota ja karistanut sillä korpastani monia senttejä. Ennen Superdiettiä ja hurahdusta Crossfitiin, olin kutakuinkin niissä mitoissa, missä olen tällä hetkellä.

Painon kehitys 65 kilosta raskauden huippulukemaan 93 kiloon ja takaisin päin
Painon kehitys 65 kilosta raskauden huippulukemaan 93 kiloon ja takaisin päin



Kun liikuntakyky vain katoaa ja katoaa

Kun joulukuussa 2018 jäin selästäni treenitauolle, en tähän päivään mennessä ole palannut boxille. Tammikuun 2019 puolessa välissä sain tietää olevani raskaana. Pian sen jälkeen alkoivatkin koko raskauden ajan kestäneet alavatsakivut aina liikkuessa. Lenkit koiran kanssa alkoi olla pian aika tuskallisia. Kävin niistä kivuista lääkärissä ja niitä epäiltiin vaarattomiksi supistuksiksi. Nyt kun tiedän, minkälaiset supistukset ovat, ne ei todellakaan ollut niitä. Ne kivut jäivät mysteeriksi, mutta päättyivät synnytykseen. Liikuntakykyni heikkeni heikkenemistään koko raskauden ajan ja loppuvaiheessa jo pienikin kävely oli todella tuskaa, lähes mahdotonta. Lyhyelläkin matkalla lepäsin pitkin puistonpenkkejä. Asiaa ei tietysti helpottanut se, että raskausaikana keräsin massaa huimat 28 kiloa. Se koostui tietysti sikiöstä, lapsivedestä, verestä ja erittäin massiivisesta turvotuksesta. Lisäksi rasvasta, jota kroppani varastoi niin, ettei tänä päivänäkään ole suostunut päästämään kaikesta irti.

Painot, lenkkari ja hasnakt olivat päivittäistä entistäelämääni (Kuva: Pixabay)
Painot, lenkkari ja hasnakt olivat päivittäistä entistäelämääni (Kuva: Pixabay)

Raskauden huippulukemat

65 kg + 28 kg = 93 kg. Sen verran painoin, kun lähdin synnärille. Tähän 160 cm pätkään kroppaani se on aikamoinen paino kannettavaksi. Odotin tietysti, että suuri osa painosta jää synnärille, sillä olihan pelkästään jo turvotukseni niin järisyttävä, että en ihmettele, vaikka se olisi pelkästään lähennellyt kymmentä kiloa kokonaispainosta. Noel painoi 3580 g ja lapsivettä oli normaali määrä, eikä minulla ollut raskausajan diabetestä. Vatsani oli valtavan kokoinen ja minulta kysyttiin muutamasti, olenko varma, että siellä ei ole kahta. Lisäksi Noelista povattiin reilusti yli neljäkiloista vauvaa. Kätilökin oli viimeiseen asti siinä uskossa, että yli nelikiloinen on tulossa. Raskausajan söin ihan normaalia ruokaa, eikä minulla ollut jääkaappikylmiä hedelmiä lukuunottamatta mitään muita mielitekoja tai himoja. Jäätelöä söin jonkun verran, mutta en mitenkään överipaljon. Se on heikkouteni muutenkin. Lisäksi minulle tuli tavaksi käydä aina äitiysneuvolan jälkeen tietyssä kahvilassa teellä ja korvapuustilla. En syönyt karkkia, en pizzaa, en hampurilaisia... Normaalielämässäkin syön niitä niin harvoin, että voisi sanoa, etten juuri ollenkaan. En siis pysty nimeämään sitä, millä kaiken varsinaisen raskauden ulkopuolisen painon keräsin. Rasva vain tarrasi kroppaani kiinni kuin tauti.

Se on minusta edelleen ihmeellistä, mihin naisen keho venyy ja kykenee. Olisihan se ehkä kummallista, jos se ei jättäisi mitään jälkiä jälkeensä (Kuva: Pixabay)
Se on minusta edelleen ihmeellistä, mihin naisen keho venyy ja kykenee. Olisihan se ehkä kummallista, jos se ei jättäisi mitään jälkiä jälkeensä (Kuva: Pixabay)

Paino lähtee tippumaan

Imetys tunnetaan tehokkaana raskauskilojen karistajana, mutta minun kohdallani se päättyi surullisesti, ennen kuin kunnolla alkoikaan, joten se ei vienyt minulta varmasti mukanaan grammaakaan. Synnärille jäi 6,5 kg, joka tuntui sillon vähältä. Ehkä odotin turvotuksen häviävän saman tien, kun vauva on ulkona, mutta niin ei käynytkään. Turvotusta oli jonkun verran päällä vielä pitkään synnytyksen jälkeen. Kaksi viikkoa synnytyksestä painoa oli tippunut 13,1 kg ja silloin lukeman nähdessäni oli aika wau tunne. Mutta vieläpä oli 15 kg jäljellä raskautta edeltäneeseen aikaan. Paino jäi keikkumaan 80 kg lukemiin, vaikka söin ihan tavallisesti ja vaunulenkkeilinkin paljon. Kilot ei vain ottaneet lähteäkseen mihinkään. Vuoden vaihteessa kypsyin niihin täysin ja halusin niistä todella eroon. En kiloissani voinut mitenkään erityisen huonosti, mutta halusin mm. mahtua entisiin housuihini. Koska mikään tavallinen ja normaali ei tuottanut tulosta, aloitin ketogeenisen ruokavalion.

Painonpudotuksen seurantavälineitä, joista mittanauha on aina vaakaa parempi (Kuva: Pixabay)
Painonpudotuksen seurantavälineitä, joista mittanauha on aina vaakaa parempi (Kuva: Pixabay)

Stressia ja uupumista ruokien kanssa

Ketoillessa paino tippui kuudessa viikossa 7,8 kg ja aloin mahtumaan vanhoihin housuihin. Fiilis oli tosi hyvä. Sen jälkeen seuraavan viiden viikon ajan painossa ei tapahtunut muuta, kuin kilon heittelyä suuntaan jos toiseen ja takaisin. Sen lisäksi, että ketogeeninen ruokavalio ei enää purrut, olin todella stressaantunut ja uupunut sen tuomiin ruuanlaittohaasteisiin. Olin tulla hulluksi pyörittäessäni kahden aikuisen ketotaloutta kauppareissuineen, reseptien etsimisineen ja ruuanlaittoineen nousten edelleen vähintään kolme kertaa yössä syöttämään vauvaa + muut satunnaiset hulinat päälle. Koko hommassa ei ollut enää päätä ei häntää ei järkeä, joten palasin ihan tavalliseen sekasyöjän ruokavalioon, jossa valmistetaan tilanteesta riippuen ruokia alusta loppuun itse, mutta käytetään hyvällä omalla tunnolla myös eineksiä ja puolivalmiita vaihtoehtoja. Sittemmin olen taas nauttinut keittiössä olosta, sillä väsyneenä riittää, että haen rasian maksalaatikkoa kaupasta, eikä ruuasta tarvitse tehdä stressiä tai ottaa paineita. Kun nyt kolme viikkoa projektini päättymisen jälkeen kävin huvikseni vaa'alla, paino on pysynyt edelleen samoissa lukemissa, joihin se päätyi kuuden ketoviikon jälkeen maaliskuussa.

Olin todella stressaantunut ja uupunut ketogeenisen ruokavalion aikana. Reseptien etsiminen ja ruokien valmistus todella kuormitti elämää (Kuva: Pixabay)
Olin todella stressaantunut ja uupunut ketogeenisen ruokavalion aikana. Reseptien etsiminen ja ruokien valmistus todella kuormitti elämää (Kuva: Pixabay)

Kroppa pitää rasvasta kiinni

En ymmärrä, miksi kroppani ei päästä irti vatsaani jumittuneista rasvoista. Normaalin ja tavallisen syömisen lisäksi käyn lenkillä rattaiden kanssa käytännössä joka päivä, ja iso osa lenkeistä on 1,5 - 2 h mittaisia, jolloin tulee käveltyä helposti kymmenenkin kilometriä. Jonkun verran käyn myös pyöräilemässä, nyt kun Noelillakin on pyörässäni oma istuin. Okei, olen syönyt jonkun verran leivonnaisia viimeaikoina, sillä olen tällä hetkellä sähköistämässä reseptikirjaani valokuvineen. Kirjoitan tästä myöhemmin lisää. Mutta sekään ei selitä n. 8 kg kilon jäämistöä. Paljon on kirjoitettu siitä, että huonot yöunet ovat esteenä painonpudotukselle ja alan todella uskomaan sen perään, sillä se on ainut järkevä selittävä tekijä minun makkaroilleni. Herään edelleen vähintään kaksi kertaa yössä syöttämään 8 kk ikäisen Noelin, jonka lisäksi isommissa kehitysvaiheissa on öitä, jolloin levottomuutta hyssyttelen muutenkin. Vaikka aamuja lukuunottamatta en tunne juurikaan väsymystä, sillä se on jo uusi normaali, niin ihan oikeesti todella sitä olen. Olen valvonut suuren osan öistä lähes 1,5 vuotta. Alkuraskaudesta valvotti pissalla ravaaminen, sitten oli ne vaikeudet nukkua sen mahan kanssa ja liitoskivut, ja sitten syntyikin ihanin ja rakkain Noel.

On ollut todella ihanaa päästä taas pyöräilemään kun Noelin voi jo istua kyydissä. Hän tykkään istuimestaan ja kyydissä olosta kovasti
On ollut todella ihanaa päästä taas pyöräilemään kun Noelin voi jo istua kyydissä. Hän tykkään istuimestaan ja kyydissä olosta kovasti

Hyväksyn itseni, mahani ja makkarani

Olen tässä nyt pohtinut paljon sitä, että miksi en hyväksyisi itseäni ja kroppaani ylimääräisten jääneiden rasvamakkaroiden kanssa. Mitä sitten, jos istuessa vyötäröllä pullottaa ylimääräinen kerrostuma. Jos se ei ota lähteäkseen niin olkoot sitten siinä. Se on muisto raskaudesta, joka oli minulle elämäni suurin onni ja ihme. En saanut ainuttakaan raskausarpea. Sain makkaran. Minulle on kuitenkin tärkeempää olla onnellinen, iloinen ja muuten hyvinvoiva äiti, kun jonkun 8 kg vatsamakkaran perään nillittävä mutsi. Pääosin mahdun entisiin vaatteisiini ja vaatekokoni on S, joissain XS ja M. Koska kiloineni ja makkaroineni kyse ei kuitenkaan ole mistään sairaalloisesta tai terveyteen negatiivisesti vaikuttavasta lihavuudesta, olen päättänyt unohtaa mahani, antaa kilojeni näkyä ja hyväksyä itseni juuri tällaisen kropan kanssa kun se nyt on, sillä muuten oloni on oikein hyvä. Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asoita, kun taistella ja stressata muutamia kiloja ja makkaroita vastaan. Lähtee sitten kun lähtee, tai jää jos on jäädäkseen.

<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti