30. kesäkuuta 2020

Yllättävä imuripelko - Näin selätimme sen

Noel ei ole ollut imurista juuri milläskään. Hän tottui siihen syntymästä lähtien, kun asuimme kahdestaan 31,5 neliöisessä yksiössä hänen elämänsä 3 ensimmäistä kuukautta. Kun hän nukkui pinnasängyssään, ei imurin ääntä voinut välttää ja pystyin imuroimaan hänen alkovinsakin (täällä) niin, ettei hän havahtunut unestaan. Kapistus on siis ollut meillä tuttu juttu äänineen ihan alusta asti. 

Noel ja imuri

Makuuhuoneen rauhoitus

Uudessa kodissa ja iän myötä uni kävi hieman herkemmäksi, enkä enää imuroinut makuuhuoneessa hänen nukkuessaan, vaan halusin rauhoittaa tilan muutenkin täysin. Ulkoa vanhojen ikkunoiden läpi kuuluvat erittäin voimakkaat liikenteen äänet saa riittää. Niinpä aloin imuroimaan Noelin ollessa hereillä. Se oli hieman haastavaa, sillä tietääkö kukaan vauvaa, joka ei olisi kiinnostunut sähköjohdoista? Minä menin imurin kanssa edellä ja Noel johtoa syöden perässä. Vaarallista! Johdon kuoressa ei tarvitse olla kuin pieni rikkouma, niin tälli on taattu. 

Imuri on mielenkiintoinen kapistus


Johtohommia

Imurointia ei aina voinut ajoittaa niinkään, että paikalla on toinen vahtimassa johdonsyöjää. No, jotenkin olin taas kertaalleen selvinnyt urakasta lykkiä toisella kädellä imevää ja kaivaa samaa aikaa toisella kädellä johtoa Noelin käsistä ja suusta. Urakan päätteeksi jätin imurin hetkeksi lattialle kun Noel halusi leikkiä sen kanssa, mutta irrotin johdon seinästä. Kuinkas sitten kävikään. Tietysti Noel painoi vahingossa johdon kelaavaa painiketta ja johto lähti kelautumaan räminällä sisälle. Sätky, slaaki ja huutoitku! Noel säikähti todella paljon, enkä ihmettele yhtään. Eihän hän osannut varautua siihen millään. Kun itku oli rauhoittunut, menimme yhdessä katsomaan johtohommaa. Näytin varovaisesti, kuinka johto menee sisälle. Ei auttanut. Itku tuli uudestaan. 

Imurin yli on kiva kiipeillä





Eienää imurointia

Seuraava imurointikerta oli muutamien päivien päästä. Kun käynnistin imurin, Noel alkoi itkemään saman tien. Imuroinnista ei tullut yhtään mitään. Johtoräminä oli aiheuttanut pelo koko laitetta kohtaan. Ei kiva. Siitä lähtien piti imuroida aina niin, että: 

1. Noel on hereillä
2. Noel on toisen sylissä

En voi sietää pölyä, muruja tai hiekkaa lattialla etenkään nyt sitäkään vähää, kun vauva leikkii, ryömii ja konttaa siellä kokoajan, mutta siivoaminen kävi hieman hankalaksi. Yhtäkkiä leppoisasta viikkoimuroinnista oli tullut aikataulun etsintää ja sopivan välin löytämistä. Jotain oli keksittävä. 

Vielä menee hetki, että pikkumies saa itse imuroida

Selätys

Jätin imurin olohuoneeseen viikoksi siihen, missä Noel leikkii leluillaan muutenkin. Nyt myös imuri seuranaan. Johto sisällä, muuten sellaisenaan. Imuri oli niin kiinnostava, että viikon aikana meillä ei juuri muilla leluilla leikitty. Imurissa on nappeja, painikkeita ja etenkin sen yli on kiva kiipeillä. Tuli perjantai, minun normaali viikkosiivuos päivä. Sanoin Noelille, että nyt me käynnistetään imuri. Pidin siinä sitten hassutellen sellaista imuriääntä. Hän tuntee sanan imuri. Katsoo aina sitä päin, kun sanan mainitsee. Pistin tehot kaikkein pienimmille, että ääni olisi käynnistettäessä hiljaisempi. Noel oli melko lähellä imuria. Painoin nappia ja hurrrrrrrrrrrrrrrrr. Katsoin Noelia, joka oli hieman, mutta vain hieman ihmeissään. Ei itkua, eikä säikähdystä. Esitin, kun olisin tehnyt jonkun hienon taikatempun: wau, upeaa, hienoa, äiti sai tällaiset äänet päälle. Ei itkua. Aloin imuroida. Noel konttasi perässä. Edelleen kiinnostuneena ihan liikaa johdosta, mutta kun kielsin ja näytin itse laitetta, että sitä saa koskettaa, niin hän kyllä totteli joka kerta. Niin me imuroimme yhdessä hyvillä fiiliksillä kaikki 69 neliötä. 

Seuraavaksi

Kun seuraava imurointi kerta koittaa, aion ottaa imurin päivää aikasemmin esille, olohuoneeseen, jossa hän leikkii muillakin leluillaan. Saa siinä taas fiilistellä hiljaista laitetta, ennen kuin äiti taas tekee hienon taikatempun ja saa laitteen äänet päälle, toivottavasti edelleen itkutta.

Ota seurantaan jennyfer_1980 Instagramissa niin pääset mukaan meidän elämään sellaisissakin hetkissä, joista ei riitä juttua blogiin asti. 

<3. Jennyfer

29. kesäkuuta 2020

Viikonlopun kirpparilöydöt

Olin viime viikonloppuna Noelin kanssa kotikaupungissani mummoukkilassa ja tapaamassa myös muita sukulaisia. Olin jo etukäteen sopinut äitini kanssa, että lähden itsekseni käymään kirpparilla, jossa en ole päässyt käymään aikoihin. Ensin oli se korona ja nyt ei olla muuten vaan liikuttu sillä suunnalla paljonkaan. Tykkään tosi paljon kirppareista, mutta käyn vain yhdellä. Se on ollut luottopaikkani jo vuosia. Siellä olen myynyt, kuin ostanutkin. Kävisin mielellään useammallakin, mutta en oikein tunne Helsingin kirpputoreja, joilla olisi myös kiva käydä, koska täällä asumme. Ehkä voisin ottaa loppuvuoden tavoitteeksi tutustua niihin, kun olen vielä Noelin kanssa kotona.

Emalikannu kirpparilta

Kirpputorikriteerit

Tykkään suurista kirpputoreista ja sellaisista, joissa myydään sekä vaatteita, että tavaraa. Tykkään sellaisista, joissa ei ole myyjää, vaan saa itse rauhassa tutkia ja tonkia ilman myyjän katseita ja myyntipuheita.  Tiedän tällä hetkellä vain yhden kirpparin, joka täyttää kriteerini, ja ehkä juuri siksi käynkin vain siellä. 

Kokohommia

Olen löytänyt luottokirppikseltäni Noelille tosi paljon vauvan vaatteita, oikeesti hyviä ja uuden veroisia. Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että mukaani tarttui ainoastaan yksi 86 cm farkkuhaalari. Jostain syystä tarjolla ei edes ollut 86 senttisiä pojalle puettavia vaatteita. Noel käyttää tällä hetkellä kokoa 80 cm, joten sitä en enää viitsi ostaa. Aiemmin, kun hän oli ihan vauva, ostin monia kokoja eteenpäin, mutta nyt en sitä tee, sillä en yhtään osaa arvioida, missä kohtaa Noel on esim. 92 cm. 

Ihana 86 cm farkkuhaalari
Kivoja yksityiskohtia


Kannu kukille

Emalikannu. Rakkautta ensisilmäyksellä. Kannun muoto ja kuva teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Pyöritin kannua kädessäni, mutta laskin sen takaisin hyllylle. Mitä sillä muka tekisin. Voi jestas se on kaunis! Kyllä minä otan sen mukaani, kukkamaljakoksi. Se suorastaan vaatii leikokukkia sisuksiinsa. Kuinka kauniita neilikat siinä olisikaan. Täytyy heti huomenna käydä läheisellä puutarhamyymälällä hakemassa kimppu. 

Niin kaunis kuva


Jotain itselle

Harvoin, jos koskaan ostan tai löydän kirpparilta itselleni mitään päälle puettavaa. Ehkä se johtuu siitä, että aikoinaan, kun kirppareilla ei ollut sovitusmahdollisuutta, tuli aina hutiostoksia. Se harmitti, kun vaate ei sitten sopinutkaan, palauttaa ei voinut ja se jäi omaksi riesaksi. Nyt tilanne on ollut jo pitkään toisin, sovitusmahdollisuus tarjottu, mutta jostain syystä en ole tarttunut vaatteisiin. Yksi syys on se, että ne rekit on usein täynnä mustaa. Pukeudun mustaan ihan mielelläni ja tykkään siitä värinä, mutta kirpparilla täyteen mustia vaatteita ahdettujen rekkien plärääminen ei houkuttele eikä kiinnosta. Huomaan helpommin selaavani niitä, joissa on väljempää ja vaaleampaa. Sellaisia, joista näkee jo heti sivusilmällä, mitä niissä on. Näin mukaani päätyi yllättäen vaate itselleni: ihana väljä ja pehmoinen farkkumekko. Ja kävin sitä kirpparilla sovittamassa, siellä sovituskopissa. Oikein oli hyvä ja passeli. 

Farkkumekko kirppikseltä
Yksinkertainen leikkaus on kaunis
Mekko on ihanan pehmoinen
Ehkä yksi tämän kesän tulevia lempivaatteitani
Emalikannu 12 e, Tingi & Tongi
Farkkuhaalari 2,90 e,  Tingi & Tongi
Farkkumekko 8 e, Tingi & Tongi

Yhteensä: 22,90 e

Ota seurantaan jennyfer_1980 Instagramissa niin pääset mukaan meidän elämään sellaisissakin hetkissä, joista ei riitä juttua blogiin asti. 

<3. Jennyfer

27. kesäkuuta 2020

Raparperipiirakka taivaasta

Ei kun Maisemakahvilasta. No kuitenkin. Jotain niin järjettömän hyvää ettei ainakaan heti tuoreeltaan lämpöisenä voinut jättää yhteen palaan. Aikamoista yöpalaa, sillä otin piirakan uunista vasta 22:15 ja siihen pienet jäähtymiset päälle. Jestas, miten hyvää. 

Maisemakahvilan raparperipiirakka


Elämäni ensimmäinen

Tämä oli elämäni ensimmäinen raparperipiirakka. Äitini on leiponut sitä aina kesäisin, ja tehnyt siitä myös keittoa minunkin tarpeisiin, joten en tiedä, onko se syy vai seuraus, etten ole aikaisemmin tarttunut itse koko raparperiin.

Raparperipiirakan valmistus


Miten tähän päädyttiin

Meidän kotinurkilla oli taannoin yhden palstapuutarhan raparperiteemainen kahviltatapahtuma, jossa oli myynnissä erilaisia raparperista valmistettuja tuotteita, sekä tietysti itse raparperia. Innostuin ostamaan nipun ja päätin heti, että leivon siitä elämäni ensimmäisen raparperipiirakan. Koska minulla ei ollut minkäänlaista reseptiä, miten lähteä sitä valmistamaan, jouduin turvautumaan googleen. Maisemakahvilan raparperipiirakan nimellä kulkeva resepti teki minuun vaikutuksen, sillä se näytti samalta, mitä olin kahvilatapahtumassa syönyt. Se sisälsi raparperin lisäksi jotain tosi hyvää valkoista, joka osoittautui maitorahkapohjaiseksi täytteeksi, nam! Lisäksi reseptiin tuli piimää ja minun kokemuksella kaikki makeat leivonnaiset, jotka sisältävät piimää, ovat aivan super hyviä. 

Raparperipiirakka taivaasta


Resepti

Jaan nyt teille tämän taivaallisen raparperipiiakan reseptin, jonka minun käyttämä versio löytyy täältä. Aion kokeilla tällä ohjeella syksyn tullen omenapiirakkaa. Ehkä maustan sitä ripauksella kanelia. 

Maisemakahvilan raparperipiiakka

Muruseos: 

8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voisulaa

Pohja: 

2/3 muruseoksesta
2 dl piimää
1 muna

Täyte: 

1 l raparpereja
500 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 munaa
3 tl vaniljasokeria

Pinnalle: 

1/3 muruseoksesta

Valmistus: 

1. Sekoita muruseoksen kuivat aineet ja lisää lopuksi voisula. Jaa seos kahteen eri kulhoon. Käytä 2/3 muruseoksesta pohjataikinaan. Jätä kolmannes pinnalle ripoteltavaksi. 

2. Lisää pohjataikinaan keskenään sekoitetut piimä ja muna. Levitä seos leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle. 

3. Ripottele pohjataikinan päälle noin litra pilkottuja raparperejä. 

4. Sekoita rahka, munat, sokeri ja vaniljasokeri. Kaada seos raparperipiirakan päälle. Ripottele lopuksi muruseosta pinnalle ja paista 175 asteessa 45 minuuttia. 

Maistuu niin lämpimänä kuin kylmänäkin


<3.Jennyfer

25. kesäkuuta 2020

Hups! Kävi pieni hiusonnettomuus

No mitä nyt muutaman millin siilille voi käydä? Kyllä voi! 

Hups! Hiukset vähän lyheni


Kerran viikossa

Kaikki nämä vuodet, kun olen ollut siili, olen tykännyt pitää sitä 5 mm pituisena. Se on tuntunut just eikä melkein sopivalta mitalta. Hiukseni ovat aina kasvaneet kovaa vauhtia ja näinkin lyhyessä tukassa se kasvu todella tuntuu. Ei tarvitse mennä paljonkaan viikkoa pidempään, kun aamuisin on jo tukka sekaisin. Oikeesti. Sojottaa sivulta miten sattuu. On pörrössä. Viikkorutiineihini kuuluukin sen ajelu, yleensä aina keskiviikkoisin, sillä Noelin torstain vauvauintiin on kiva mennä juuri huolletulla lyhyellä tukalla, ja se kantaa siistinä myös yli viikonlopun menojen ja meininkien. Ei se rähjäiseltä näytä vielä alkuviikostakaan, mutta on selvästi jo ajeltavissa. 

Liian lyhyet?


Poikkeuksia

Poikkeuksellisesti ajelin hiukset tällä viikolla maanantaina, sillä olimme reissussa viime viikon tiistaista sunnuntaihin, ja niin ikään edellisellä viikolla ajelin huiukset reissukuntoon maanantaina. Olisi niillä pärjännyt hyvin keskiviikkoon, mutta jotenkin ne tuntuivat pitkiltä, ja olo oli vähän homssuinen. Raparperipiirakan paistumista odotellessa päätin ajella kuontaloni siistiksi. 

Täähän on hyvä


Viimeistelyä

Ajelin koneella viimeistä kierrosta päässäni, kuten aina, ettei vain mihinkään ole jäänyt töyhtöjä ja tupsuja. Sen kyllä kuulee heti leikkurin terästä, jos se vielä leikaa tai ei leikkaa. Mitään ei kuulunut, joten tastaista on, kunnes... viimeisiä vetoja vedellessä alkoi rahina kuulumaan. Mitä ihmettä? Olin ajellut monta kertaa kyseisestä kohdasta. Miten siellä voi vielä olla pitkiä hiuksia?

Aika kiva


Uudet säädöt

Tarkistus koneeseen. Saamari sentään! Jollain käsittämättömällä tavalla olin onnistunut säätämään kesken käytön pituussäätimen 3 mm alaspäin normaalista, joka tällä kyseisellä laitteella on 6 mm. Kun asteikko menee 1 mm -> 3 mm -> 6 mm ja hiukset ovat tämän mittaiset, niin voin kertoa, että eron todella huomaa. Minulla oli jo niin valtavat 3 mm vedot päässäni, että ei auttanut muu, kuin vetästä koko pää sen mittaiseksi. Vaikka hiukseni eivät koskaan ole ollut 5 mm lyhyemmät, ei edes hirvittänyt, sillä kesä, ja voin aina kulkea lempihattuni päässä. 

Hyvä mitta, oikein hyvä


Hyvä mitta, oikein hyvä

Hattu tosin saa jäädä naulakkoon. Tykkään tästä 3 mm pituisesta siilistä enemmän kuin ikinä mistään muusta mitasta. Kävipä onni onnettomuudessa ja tämä look tuli jäädäkseen. 

<3. Jennyfer

23. kesäkuuta 2020

Meidän mökki

Tervetuloa meidän mökille! Ajattelin, että kerron hieman sen historiaa ja esittelen paikkoja. 







Lapsuuteni paikka

Isäni ja pari vuotta sitten edesmennyt pappani ovat rakentaneet tämän ihastuttavan paikan. Kaikki sai alkunsa vuonna 1989. Olin 9 vuotias. Sinä kesänä valmistui tuvallinen saunarakennus. Paikka on Keski-Suomessa, Keiteleen rannalla, lähellä isäni kotipaikkaa. Seuraavana vuonna tontille tuli aitta/varasto, ja 1991 kohosi itse mökki. Tietysti siellä on myös ulkohuussi. Mitäpä olisi mökki ilman sitä. Siitä lähtien olen viettänyt mökillä kaikki lapsuuden ja nuoruuden kesät, sekä rutkasti muita lomia ja viikonloppuja, kunnes aikuisiällä siihen tuli muutos. 




Polvelta toiselle

Ihan alkuun saunarakennusta asutti 1998 edesmennyt isäni täti. Sittemmin se oli pitkälti vanhempieni valtakuntaa, sillä mummo ja pappa asuttivat mökkiä. Vuosien mittaan aitta muuttui tilaksi, jossa varastoitiin kaikenlaista, kuten nytkin, mutta ihan alkuun se oli paikka, jossa minä nukuin kesäisin. Haluaisin sen sellaiseksi kivaksi pieneksi huoneeksi edelleen, mutta saapa nähdä. Aitta onkin ainoita, joka ei ole talviasuttava, vaikka paikka muuten onkin. Varsinaisen varaston tilalle on viime kesänä rakennettu vanhempieni toimesta aivan ihana uusi vessa, vanhan huussin ollessa edelleen paikoillaan. Tontilla nököttää myös ihan oma erillinen varastorakennus. Ai niin, pieni maakellari löytyy myöskin. 





 Kummallisia juttuja

Enkoskaan ollut papalleni olemassa, en mitään enkä ketään. Kolme vuotta sitten edesmennyt mummo taisi välittää. Ainakin joskus papan saunoessa soitti salaa. Kävin katsomassa häntä sairaalassa usein ennen kuolemaa ja tiedän, että hän tykkäsi. Piti aina kädestä ja nosti käteni rinnalleen. Kun aikuisiällä olin menossa mökille heidänkin ollessa siellä, sain kuulla toinen toistaan kummallisempia selityksiä ja syitä siitä, miksi en voinut. Ilmeisesti pappa ei halunnut. Aina silloin kävin pyörähtmässä, viikonlopun tai viikon, kun vanhempani olivat siellä kahdestaan. Meni kuitenkin vuosia, että käyttöaste osaltani oli heikko, vaikkakin vuosittainen. 









Nyton toisin

Toissa kesänä kaikki muuttui, tavallaan, kun pappakin oli mennyt pois. Isäni peri paikan, eikä minun, isäni ainoan perillisen mökkeilyä estänyt enää mikään eikä kukaan. Tai hetkinen. Kesällä olin siellä viikon. Syksyllä pidennetyn viikonlopun, mutta muuten se meni viimeistellessä opintoja töiden ohella, ja vuoden vaihteen jälkeen olinkin jo raskaana. Kevät meni aivan sumussa yllättävästä tapahtumasta, ja päädyin mökille vasta viime vuoden juhannuksena. Sen jälkeen en enää uskaltanut, sillä lähimpään synnytyssairaalaan oli mettän keskeltä matkaa 100 kilometriä. Sittemmin Noelin ollessa ihan pieni, en lähtenyt sinne jäiden aikaa, sillä silloin siellä ollaan kantovesien varassa. Kesäisin vedet kyllä tulee ja menee ja nyt olimmekin siellä sitten ensimmäistä kertaa koko juhannuksen. Koska olen hoitovapaalla tämän vuoden loppuun, lähdemme pian Noelin kanssa sinne ainakin viikoksi uudestaan. Veikkaan, että tulemme olemaan siellä sen jälkeenkin tiiviisti ainakin elokuun loppuun asti. Syksy jää nähtäväksi, mutta Jouluna haluan sinne ehdottomasti. Enää en myöskään ole ainoa perillinen, vaan paikka on käytännössä Noelin. 






 Parasta

Nyt isä ja äiti asuttavat mökkiä, minä ja Noel saunatupaa. Toisinkin päin voisi olla, mutta minä viihdyn jotenkin siinä pienessä tuvassa paremmin, vaikka haaveissani onkin sinne jonkinmoinen remontti. Pidemmittä puheitta, kuvat puhukoot puolestaan. 

P.S. Parasta mökkeilyssä on: 
  • ulkona oleminen
  • järvi
  • puusauna
  • grilli
  • lepääminen
  • lukeminen
  • oleminen
  • laiturilla istuskelu
  • järvelle tuijottaminen
  • luonto
  • hiljaisuus
  • oma rauha
<3. Jennyfer