4. heinäkuuta 2020

Vauvauinnin tärkeimmät ja parhaat välineet

Kaupallinen yhteistyö: Lina

Noel on harrastanut vauvauntia viime vuoden joulukuusta lähtien, jolloin hän oli hieman vajaa 3 kk ikäinen. Nyt viikon vajaa 10 kk iässä hän on siis uinut jo 7 kuukautta. Kuluneen seitsemän kuukauden aikana on minullekin tullu selväksi, mikä uintireissuilla toimii ja mikä ei. Monia lajeja voi harrastaa hankkimatta lainkaan siihen tarkoitettuja specialeja välineitä, mutta vauvauinnissa se ei ole mahdollista. Vauvauinti on harrastuksena mitä ihaninta yhteistä aikaa ja meillä yksi viikon kohokohdista. Noel on tosi innoissaan treeneissä ja sukellukset ovat ihan parasta just nyt. Niitä tehdään riemulla suu auki nauraen, joka tuo tietysti omat haasteet ollessamme veden kanssa tekemisissä. Taitava vauva voi kuitenkin sukeltaa näin, ottaa vettä suuhun nielemättä tai vetämättä sitä henkeen.

Äiti ja Noel vauvauinnissa
Äiti ja Noel vauvauinnissa
Altaasta nousseina hamamiin kääriytyneinä
Altaasta nousseina hamamiin kääriytyneinä

Äiti pakkaa ja huoltaa

Voimme harrastaa uintia nykyisessä paikassa siihen saakka, kunnes Noel täyttää 5 vuotta ja niin on suunnitelmissa tehdä, sillä uskon Noelilla riemua ja intoa riittävän. Jotta harrastuksen mielekkyys säilyy myös äidillä, on sen välinepuolenkin oltava kunnossa. Se olen nimittäin minä, joka ne kamat pakkaa, purkaa, hoitaa ja huoltaa. Vauvauinnissa ei myöskään riitä se, että ne välineet ovat vain vauvalla. Se sama setti tulee olla uittajalla. Meidän tapauksessa vanhemmilla. Katsotaan tarkemmin, mitä ne ovat. 

Uuden hamam-pyyhkeen sisässä
Uuden hamam-pyyhkeen sisässä
Uuden hamam-pyyhkeen sisässä
Uuden hamam-pyyhkeen sisässä


1.Uima-asu
Sanomattakin on selvää, että uima-asu on ykkönen. Ilman sitä ei ole altaaseen asiaa. Vauvoilla ja taaperoilla siinä on vielä se erikoisuus, että siinä tulee olla integroitu vaippaosa, mikäli ei käytetä erityistä uimavaippaa. Lisäksi punttien ja vyötärön tulee olla niin napakat, että kakkahädän sattuessa reunat ei falskaa yhtään. Meidän valinta on ollut uimahousut integroidulla vaipalla. 

2.Pesuaine
Meidän vauvauintipaikka tarjoaa suihkutiloissa pesuaineen, mutta kannan aina oman palasaippuan mukana, sillä ihoni on herkkä ja haluan tietää millä sen pesen. Pesen palasaippuallani päästä varpaisiin. Se sopii myös Noelin iholle, sillä se sisältää vain kookosöljyä ja vettä. Ilman peseytymistä ei altaaseen ole asiaa. Kun ollaan vauvojen kanssa tekemisissä ja kaiken maailman virusten aikakaudella, se on erityisen tärkeää. 

3.Pyyhe
Mikäli kaksi edellämainittua eivät olisi pakon sanelemia, nostaisin pyyhkeen ykköseksi. Vihaan ja inhoan kaiken maailman pakkaamista. Varsinkin, jos siinä on joku ongelma. Ja minulla oli. Pyyhkeet. Uintiin on mukava pakata siihen soveltuva pussukka, joka pitää uima-asuista tulevan veden ja kosteuden sisällään, mutta forteepyyhkeet ovat niin paksut, jäykät, kömpelöt ja tilaa vievät, että sellaisen tunkeminen uimapussukkaan oli aina tuskaa. Märkänä se oli vielä hirveämpää. Silloin niissä oli jo kiitettävästi painoakin. Sattumalta (vaiko sittenkään) törmäsin netissä Linan hamam-pyyhkeisiin, joista kerrottiin, että ne ovat "uskomattoman kevyitä ja pieneen tilaan pakkautuvia". Juuri sitä, mistä haaveilin ja kaipasin! Eipä aikaakaan, kun meillä oli jo omat hamam-pyyhkeet ja odotin innolla, että pääsisin pakkaamaan seuraavaa uintikertaa varten.

Lina hamampyyhe
Lina hamampyyhe
Lina hamampyyhe
Lina hamampyyhe


Kevyet pussit

Kotoa lähtiessä uintpussukoissa oli reippaasti tilaa, eikä ne juuri painanut mitään. Epäilin vielä uintpaikan pukuhuoneessakin, olinko varmasti muistanut pakata kaiken mukaan. Kyllä olin. Hamam-pyyhkeet vain veivät niin vähän tilaa, eivätkä juuri painaneet mitään. Myöskään märkänä. Niiden imukyky on aivan uskomaton. Noel vihaa froteisia huppupyyhkeitä. Sekä sitä huppua, että forteeta. Hamamin hän antaa olla päänympärillä, eikä kertaakaan ole pyrkinyt pyyhkeen sisästä pois. Noel on ihana ottaa uinnin jälkeen syliin kuivattelemaan hamam-pyyhkeen sisällä, sillä se tuntuu ihan siltä, kun hän olisi suoraan ihoa vasten. Niin pehmeä ja ohut se on. Vauva on myös huomattavasti helpompi ja miellyttävämpi kääriä tällaiseen ohueen pyyhkeeseen, kun paksuun jöpökkään. 

Kaunis hamam-pyyhe
Kaunis hamam-pyyhe
Kaunis hamam-pyyhe

Mukavuutta

Kun me tullaan uinnista kotiin, laitan aina uima-asut ja pyyhkeet pesukoneeseen pyörimään, jotta puhdistuvat kloorista ja muutenkin kaikesta, mitä yleisistä tiloista niihin voi tarttua mukaan. Hamam-pyyhkeissä on sekin hyvä puoli, että ne kuivuvat todella nopeasti ja on taas aamulla napattavissa narulta käyttöön. Hamam-pyyhkeet lisäsi kokonsa, keveytensä ja pehmeytensä puolesta meillä vauvauintiharrastuksen mukavuutta entisestään, eikä minunkaan enää tarvitse tuskailla pakkaamisen kanssa. 

Hamam tuli jäädäkseen
Hamam tuli jäädäkseen
Hamam tuli jäädäkseen

Eettisyys ja ekologisuus

Laadukkaat Lina -pyyhkeet valmistetaan eettisesti Turkissa ja valmistajat tunnetaan henkilökohtaisesti. Pyyhkeet säilyvät pehmeinä ja imukykyisinä vuosia menettämättä myöskään muotoaan. Pitkäikäisyys ja kestävyys olivat minulle tärkeitä ekologisia kriteerejä valittaessa (vauva)uintiin soveltuvia pyyhkeitä vuosiksi eteenpäin. Tykästyin pyyhkeisiin niin, että haaveissani onkin vaihtaa kodin froteiset hamamiin. 

Meidän pyyhkeet: 


<3. Jennyfer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti